Sielun vihoolista jos seuraat olet jo tuomittu

helvetin tuleen

Mt.7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi"Ei tarkoita sitä, että hyväksymme ja tuemme palestiinalaista terroria, rahoittamalla sitä julkisin varoin.

Kadotus tuomiota emme silti voi langettaa. Jumalan näkökulmasta tuomio on äärimmäisen yksinkertaista.

Hän näyttää vain vahvistavan ihmisen oman ratkaisunsa.

Johanneksen evankeliumi: Ja sama uudelleen.
3:18--> Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita;
--> mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

79

1486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wängwäng

      Tästä kirjasesta lisää katkelmia, ihan joutenpäiväistä. Ettekö näe että se on valetta? Mikä pitää teidät otteessaan? Miksi haluatte elää valheessa? Miksi?

      • Munkkiveli

        "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä." [Joh. 8:44]

        Etkö näe miten pahan valta sokaisee silmäsi, etkö tunne kahleita jotka vetävät sinua alas tietämättömyyteen ja syntiin? Vain usko Kristukseen pelastaa.

      • wängwäng
        Munkkiveli kirjoitti:

        Ei saatanaa ole olemassa.... paitsi sinun pienessä päässäsi. Jos olisin "paha" olisin tappanut monta ihmistä.

        Älä minua käy neuvomaan pikkuruinen, minä tiedän totuuden. Ja tieto kumpuaa minusta, sisimmästäni, sydämestäni. Pelastin itse itseni.

      • Karitsan oma
        wängwäng kirjoitti:

        "Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito." (Sananl. 2:6)

        Ja tiedä että:

        "Rienaajan puhe on toisille turmioksi, mutta tieto pelastaa oikeamieliset." (Sananl. 11:9)

      • wängwäng
        Karitsan oma kirjoitti:

        Joten siinä tapauksessa tuo pitää paikkansa.

      • paikkansa,
        wängwäng kirjoitti:

        Ei saatanaa ole olemassa.... paitsi sinun pienessä päässäsi. Jos olisin "paha" olisin tappanut monta ihmistä.

        Älä minua käy neuvomaan pikkuruinen, minä tiedän totuuden. Ja tieto kumpuaa minusta, sisimmästäni, sydämestäni. Pelastin itse itseni.

        se että "Seura tekee kaltaisekseen" Kenen seurassa kuljet?

      • wängwäng
        paikkansa, kirjoitti:

        se että "Seura tekee kaltaisekseen" Kenen seurassa kuljet?

        "Mitäpä tuohon enää lisäämään", sanoi Kyösti, kun drinkin pyöräytti.

      • herra,
        wängwäng kirjoitti:

        "Mitäpä tuohon enää lisäämään", sanoi Kyösti, kun drinkin pyöräytti.

        Loppujen lopuksi meitä johdattaa joko maailman ruhtinas saatana tai sitten Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Nämä ovat ne voimat, jotka ihmisten ajatuksia hallitsevat.

      • Aritta
        herra, kirjoitti:

        johdamme. Ei kukaan muu.

      • wängwäng
        herra, kirjoitti:

        Loppujen lopuksi meitä johdattaa joko maailman ruhtinas saatana tai sitten Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Nämä ovat ne voimat, jotka ihmisten ajatuksia hallitsevat.

        Ei me olla mitään sätkynukkeja.

      • benedi

        Jompikumpi meistä on sokea, joko sinä tai me!

        Kuka todistaa sinun puolestasi, että sinä olet näkevä, ja me sokeita?

        Voitko sinä sitten avata sokeain silmiä, että me näkisimme? Jos et voi, kenen tykö me menisimme?

        Onko sinulla joku toinen , jolla on iankaikkisen elämän sanat? Me kun ei löydetä, ketään muuta kuin Jeesus!

        Näytä meille sitten tie, joka ikuiseen elämään vie?

      • wängwäng
        benedi kirjoitti:

        Pääset irti sokeudesta. Toinen juttu on että löydätkö itsesi?

        Tuossa on se tie! Pelkistettynä tosin.

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Joten siinä tapauksessa tuo pitää paikkansa.

        Sinähän saat sitten armon aina oikeaan aikaan, pyydät vain itseltäsi.

        Mahtaakohan sinun valtakunnallasi loppuakaan oleman?
        Ja jos sinä olet herran palvelija, sinä palvelet itseäsi! Eikö vaan?

        Ja jos sinun sielusi haluaa ylistää herraa, ylistät vain itseäsi. Kätevää?

        Myöskin herran laupeus pysyy polvesta polveen, eli sinun laupeutesi...vai pysyykö?

        Mutta sitten tulee ongelma: " Kiitetty olkoon Herra, Israelin ,Jumala
        sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen" Luuk 1: 68

        Pystytkö sinä lunastamaan meidät tai itsesi tuonelasta? Jos olet siellä henketönnä, niin miten lunastat itsesi haudasta?
        Kelle maksat lunnaat...sillä ethän kait ole tuonelan herra?

        Osaatko sinä herra, antaa meille pelastuksen tuntemisen syntien anteeksisaamisessa?

        Sinäkö se lasket itsesi rauhassa menemään, jos esim. ryöstät pankin, tai pahoinpitelet jotakuta?

        Voisitko ajatella olevasi myös meidän muidenkin herra? Saammeko me anoa sinulta jatkossa yhtäja toista?
        herrahan sanoo: " Anokaa niin teille annetaan"

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Pääset irti sokeudesta. Toinen juttu on että löydätkö itsesi?

        Tuossa on se tie! Pelkistettynä tosin.

        tutkinut itseäni ja elämääni, niin sieltä löytyy, valhetta, petosta, vääriä todistuksia, aviorikkomuksia, huoruutta, silmäin pyyntöä, elämän korskeutta, ahneutta, itsekkyyttä, sydämen kovuutta...jne.

        Pitääkö minun tutkia vielä lisää, että luettelo suurenisi?

        No toisaalta, huomaan että olen ollut sokea, mutta irti sokeudesta, eli noista asioista ei itseään tutkimalla pääse!

        Kun tutkin Raamattua sieltä löytyy henkilö, Suuri Lääkäri , joka parantaa sinun ja minun sokeuteni .

        Jeesus paransi sokeana syntyneen, hän parantaa sinutkin, siinä kuin minutkin!

        Eikö olekin niin, sydämen kova luontosi ei salli myöntää että olet sokea.
        Jos olisit oikeasti sokea , sinulla ei olisi syntiä, mutta ny sanot, minä olen nähnyt mitä pahaa olen tehnyt, sen vuoksi synti pysyy!"

        Kuka voi tehdä saastaisesta puhdasta? Eikö Kristus, joka ei wängää!

        No ei asioita suremalla pysty edistämään, niistä pitää oppia, uskon että olet oppinutkin.

        Ja jos todella haluat olla nenä kiinni raamatussa, niin en kait voi pistää vastaan. Oikeastaan suosittelen sinua jatkamaan sitä.

        Ei minua tarvitse enää parantaa kun parannus on jo tapahtunut :)

        ennen sairastumistasi vai sairastumisesi jälkeen?

      • wängwäng
        benedi kirjoitti:

        ennen sairastumistasi vai sairastumisesi jälkeen?

        Ei kait koskaan kristinusko ole tuntunut Oikealta.

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        foorumilla julista? Omiasiko? Me julistetaan Herran töitä"
        Herra kyllä kuritti meitä, meidän omista töistämme, mutta kuolemalle hän ei meitä antanut!
        Me opimme kurituksesta, ja julistamme nyt Herran töitä, ei wängääjän töitä!

        Meille on avattu Jumalan sanasta vanhurskauden portit, eli oikeinajattelemisen ovi, ja siitä me käymme sisälle kiittämään Herraa!

        Minä kiitän siitä että vastasit minulle, mutta et kelpaa minulle pelastajaksi, koska se KIVI jonka rakentajat hylkäsivät on tullut kulmakiveksi, ja Hän on Jeesus Kristus!

        Sinä rakennat kyllä hyvin, mutta rakennat heinistä ja oljista, eikä sellainen rakennusmateriaali kestä tulessa!

        Matkasi on varmasti pitkä, sillä " Autuaat ne joiden tie on nuhteeton ja jotka Herran laissa vaeltavat" Ps 119: 1

        On vain pieni joukko kristittyjä jotka suostuvat vaeltamaan Herran laissa...itseasiassa he saovat
        " Jeesus poisti tieltämme Jumalan lain"

        Tällä tavoin he haluavat ilmaista elävänsä laittomuudessa, koksak laki ei heitä sido totuuteen!

        " Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana"?
        Eikö siten että hän noudattaa Herran sanaa?

        Raamatun uskovat rukoilivat Jumalaa että Hän ei sallisi heidän eksyä pois Jumalan käskyistä" Ps. 119:9-10

        Nykyään rukoillaan päinvastoin.." Herra älä vie meitä lain alle, vaan repäise meidät irti laista"

        Tämä on nykykristittyjen toive ja anomus...ja totta on että Jumala on kuullut heidän rukouksensa!

        Sen todistavat heidän puheensa ja tekonsa, jotka ovat täynnä laittomuutta ja epäjumalan palvelusta!

        " Anokaa mitä ikinä tahdotte, niin te sen saatte" Jeesus
        Anoivathan juutalaisetkin että " Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle"

        Jumala kuuli heidän vilpittömän rukouksensa, ja täytti sen.
        " Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta" Matt 24: 2

        Tästä "hävityksen kauhistuksesta" kertoo Matt 24: 15, 16 ja Luuk 21: 20, 21

        Syy Jerusalemin ja salomon loistavan temppelin ja sen asukkaiden hirvittävään tuhoon löytyy Miika 3: 9-11

        Nämä sanat kertovat Jerusalemin asukkaitten turmeltuneisuudesta ja itsevanhurskaudesta!!
        He vihasivat Jeesusta, ja koettivat perustella Jeesuksen pois päiviltä
        ottamista kansallisella turvallisuudella!!

        " Jos annamme hänen näin olla, niin kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan" Joh 11: 48

        Samaan aikaan he olivat itse rakentaneet " Siionia" veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä Miika 3: 10

        Kun tuli se kauhistava päivä, jonka me tunnemme " Jerusalemin hävityksenä" 70 jkr silloin toteutuivat nämä sanat: " Millä mitalla te mittaatte, sillä teillekin mitataan" Matt 7:2

        Tätä tuhoa Jeesus kerran itki!

        Kun Roomalainen Tiitus saartoi ja piiritti Jerusalemia, he vetäytyivät hetkeksi pois, ..jolloin opetuslapset muistivat Jeesuksen sanat, ja livahtivat kaupungista vuorille!

        Mutta voi sitä kauhua, kun Tiitus tuli takaisin.
        Kaupungi saarrettiin pääsiäisen aikaan, jolloin miljoonat juutalaiset olivat kokontuneet sen muurien sisäpuolelle!

        Hirvittävä ajoitus Tiitukselta, huolella suunniteltu ja varma nakki, kuten me sanomme!

        Jeesus surmattiin pääsiäisen aikoihin, ja nyt oli hänen surmaajiensa vuoro!

        Piiritys kesti, ja kaupungista loppuivat elintarvikkeet, hirvittävä nälkä seurasi,, ihmiset pureskelivat nahkavöitään sekä kenkiensä ja kilpiensä päällysnahkaa!

        Tuhannet kuolivat nälkään ja ruttoon..kyllä nyt monille muistui mieleen, kun Jeesus ruokki 5000 miestä ,naiset jalapset kahdella kalalla ja muutamalla leipäsellä!

        " armeliaat vaimot keittivät omin käsin lapsiansa: ne tulivat ruuaksi tyttären, minun kansani , sortuessa Jes. 49: 15 ja Valit. 4:10

        Silloin toteutuivat myös 5 Moos 28: 56. 57 ennustukset..voi hirvittävyyttä!
        Roomalainen Tiitus olisi ollut halukas lopettamaan tämän hjirvittävän verilöylyn, sillä hän mm. halusi säästää tuon sanomattoman kauniin rakennuksen Salomonin temppelin tuholta, mutta kaikki välitysyritykset epäonnistuiva!

        Juutalaisten ruumiskasoja oli kaikkialla, Joosafatin laaksot ja Golgatan tienoot olivat täynnä juutalaisten ristejä, siitä huolimatta he heittivät keihäillä niitä jotka vetosivat heitä antautumaan,
        ja tulemaan ulos taistelemaan jollain muulla paikalla, että tuo kuuluisa Jumalanpalveluspaikka säästyisi!

        Turhaan! Silloin >Tiitus valtasi koko kaupungin äkkirynnäköllä!
        Hän vannotti ettei temppeliin saanut koskea.
        Mutta hänen määräystään ei noudatettu.

        Juutalaiset nälänheikentäminä hyökkäsivät Tiituksen sotilaita vastaan, mutta joutuivat pakenemaan temppelin suojiin, tuhansittain juutalaisia sai surmansa, veri vuosi virtanaan temppelin portaita alas, ruumis röykkiöiden alta.

        Eräs sotilas työnsi palavan soihdun ovensaranoiden väliin, jolloin pian koko temppeli oli tulessa, savua oli joka puolella, sotilaat tappoivat, päästyään sisälle temppeliin juutalaisia röykkiöiksi, kun kuumuus nousi hirvittäväksi , sadat jopa tuhannet elossa olevat juutalaiset paloivat " sammumattomalla tulella" tuhkaksi.

        Roomalaist katsoivat kauhunsekaisin tuntein temppelin paloa, rakennus toisensa jälkeen luhistui hirvittävällä ryskeellä ja peittyen kuluttaviin liekkeihin!

        Liekkien loimu, valaisi öiset kukkulat joista vielä hengissä olevat juutalaiset katselivat kauhulla temppelinsä tuhoa!

        Puiset setrikatot muuttuivat tulimereksi..sotilaat jatkoivat koko yön juutalaisten surmaamista, miehet, naiset, lapset ja vanhukset tapettiin erotuksetta, sotilaat kiipeilivät ruumisläjien yli, kuka ojensi kätensä, kuka viitan, että sotilas kaveri pääsi ruumiitten yli. ja surmatyö voi jatkua.

        Armoa, armoa kuului huutoa joka taholta, mutta armon aika oli loppunut!

        Taivaan arvovallan hylkäämisen seuraukset ja omien rukoustensa seuraukset olivat käsittämättömän hirvittävät

        " Tulkoon hänen verensä, meidän ja meidän lastemme päälle"!!
        Vapahtjan ennustus Jerusalemia kohtaavasta tuhosta tulee täyttymään toisellakin tavalla, josta tuo hirvittävä hävitys oli vain kalpea varjo ja esimerkki!

        Valitun kaupuingin kohtalossa näemme Jumalan armon hyljänneen ja hänen lakinsa maahn polkeneen maailman kohtalon, joka koskee myös kristillistä maailmaa, niitä jotka eivät " Pysy laissa voidakseen pelastua!

        Kertomus siitä inhimillisestä kurjuudesta, jota tämä maa on joutunut todistamaan pitkien, rikosten tahraamien vuosisatojensa aikana, on synkkää luettavaa!!

        Samoin kuin Jumala varoitti opetuslapsiaan Jerusalemin tulevasta hävityksestä, Tiituksen aikana, samoin hän on varoittanut toisesta tulemuksestaan, jossa jumalattomien kohtalona on vieläkin kauheampi ja lopullinen tuho ja turmio!

        Mutta " Hän lähettää enkelinsä ,suuren pasuunan pauhatessa, ja he koavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin Matt 24: 30, 31

        Miksi olette hiljaa? Miksi ette sano? " Tule Herra Jeesus"!!!

        Äst, sinun kanssa on sitten vaikea saada keskustelua aikaiseksi.

    • kaikkia
      • wängwäng

        Millasia työ uskovaiset olette. Hävettää millaseks ihmiskunta on mennyt.

      • """"

        lähinnä vain kyllästyttää nuo helvetti-horinat...

        Mutta jotkut varmaan saa niistä kiksejä... :)

      • Karitsan oma
        """" kirjoitti:

        lähinnä vain kyllästyttää nuo helvetti-horinat...

        Mutta jotkut varmaan saa niistä kiksejä... :)

        "Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen. Vaikka te kaiken tiedättekin, tahdon silti muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet. Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten. Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta." [Juud. 1:4-7]

        multinikki,kello on jo paljon...
        Minäkin laitan kohta pitkäkseni ja rupean nukkumaan vanhurskaan unta...:)

      • vai käytätkö....
        Karitsan oma kirjoitti:

        "Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen. Vaikka te kaiken tiedättekin, tahdon silti muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet. Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten. Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta." [Juud. 1:4-7]

        "käsitystä".
        Käsityskyky on ominaisuus,harjoitutettavissa.

        Käsityskyky on sidoksissa tajunnan kapasiteetiin,tiede vasta kokeilee,koska sinä "uskallat" kokeilla?
        Missä ymmärrys? -Tajuutsä?

    • laulu!

      sopii erinomaisesti tähän viestiketjuun.

      Synnin maljasta

      Synnin maljasta, tahdot nauttia,
      lihanhimojasi tyydyttää.
      Kalkin katkeran, juotko pohjahan,
      tuomiosi annat täyttyä.
      Leikkien jos luulet selviäväsi,
      nauraen jos kuljet synnin teitäsi,
      muista kerran saat tuskat katkerat
      synninpalkkanasi kärsiä.

      Kerran astutaan eteen Jumalan
      teoistamme tili tekemään.
      Kirjat avataan, teot tutkitaan,
      siellä joutuu moni häpeään.
      Salaiset kun synnit, saastat, rikokset
      valon eessä paljastuu niin vaikenet.
      Nähdä kerran saat, teot kauheat
      seuraa sua tuomiolleskin.

      Mies ja vaimo saa silloin erota
      toinen jos on Herran omana.
      Toinen tuomitaan vaivaan kauheaan,
      toinen saapi levon Taivaassa.
      Lasten vanhemmistaan täytyy erota,
      Toisiansa eivät saa he tavata.
      Herran omilla, Taivas kotina
      pelastetut siellä laulelee.

      Verel' Karitsan, uskoin Jumalaan,
      autuaitten joukkoon tulla voit.
      Syntis tunnusta, hylkää maailma,
      armohon nyt sulle kusu soi!
      Kerran sanoman saat kuulla ihanan,
      Kristityt oi tulkaa Taivaan juhlahan!
      Riemu iäinen luona Jeesuksen
      odottavi Herran omia.

      • wängwäng

        Synti on vain ja ainoastaan uskontojen keksintöä.

      • sanaa,
        wängwäng kirjoitti:

        Synti on vain ja ainoastaan uskontojen keksintöä.

        vastaan. Koska ei tunneta sanaa niin oma ego nousee ja julistautuu jumalaksi. Sitähän se yksinkertaisuudessaan on.

      • Aritta
        sanaa, kirjoitti:

        siitä välittäisi.

      • wängwäng
        sanaa, kirjoitti:

        vastaan. Koska ei tunneta sanaa niin oma ego nousee ja julistautuu jumalaksi. Sitähän se yksinkertaisuudessaan on.

        Valhetta vastaan kapinointi on paha juttu? Pitäisikö sitten mennä laput silmillä puuta päin mielummin ja kuolla siihen?

      • Eipä hän,
        wängwäng kirjoitti:

        Valhetta vastaan kapinointi on paha juttu? Pitäisikö sitten mennä laput silmillä puuta päin mielummin ja kuolla siihen?

        välitäkään. Hän lähinnä nauraa, koska tietää kaiken.

        Ei Jumala ole turhaan sanonut mitään, kaikki Hänen sanansa ovat harkittua viisautta.

        Esimerkiksi 10 käskyn laista 7 käsittelee ihmissuhteitamme. Eikö se tatkoitakin sitä että meitä suojellaan ja rakastetaan.

        Joten osuit oikeaan kirjoiteassasi: "Valhetta vastaan kapinointi on paha juttu? Pitäisikö sitten mennä laput silmillä puuta päin mielummin ja kuolla siihen?"

      • kuolema.

        Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käskyjäni ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.

        Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää.

        Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?

        Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, tekee kaikkien niiden kauhistusten kaltaisia, joita jumalaton tekee - saisiko hän tehdä niin ja elää? Ei yhtäkään hänen vanhurskasta tekoansa, jonka hän on tehnyt, muisteta. Uskottomuutensa tähden, johon hän on langennut, ja syntinsä tähden, jota on tehnyt, niiden tähden hänen on kuoltava.

        Ja vielä te sanotte: 'Herran tie ei ole oikea'. Kuulkaa siis, te Israelin heimo! Minunko tieni ei olisi oikea? Eikö niin: teidän omat tienne eivät ole oikeat!

        Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, sentähden hänen on kuoltava; vääryytensä tähden, jota on tehnyt, hänen on kuoltava.

        Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestaan, jota on harjoittanut, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän säilyttää sielunsa elossa.

        Koska hän näki ja kääntyi pois kaikista synneistänsä, joita oli tehnyt, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.

        Mutta Israelin heimo sanoo: 'Herran tie ei ole oikea'. Minunko tieni eivät olisi oikeat, te Israelin heimo? Eikö niin: teidän omat tienne eivät ole oikeat!

        Niinpä minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra. Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.

        Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo?

        Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää."

      • Aritta
        kuolema. kirjoitti:

        kuin jumalaton. Olemme kaikki Jumalasta.

      • wängwäng
        Eipä hän, kirjoitti:

        välitäkään. Hän lähinnä nauraa, koska tietää kaiken.

        Ei Jumala ole turhaan sanonut mitään, kaikki Hänen sanansa ovat harkittua viisautta.

        Esimerkiksi 10 käskyn laista 7 käsittelee ihmissuhteitamme. Eikö se tatkoitakin sitä että meitä suojellaan ja rakastetaan.

        Joten osuit oikeaan kirjoiteassasi: "Valhetta vastaan kapinointi on paha juttu? Pitäisikö sitten mennä laput silmillä puuta päin mielummin ja kuolla siihen?"

        Ne on IHMISTEN kirjoituksia.

      • ettei yksikään
        wängwäng kirjoitti:

        Ne on IHMISTEN kirjoituksia.

        Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;

        sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan --> Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

        2.Kor 3:14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.

      • wängwäng
        ettei yksikään kirjoitti:

        Ramattuun ei enää lisätä mitään? minkä takia siihen ei tule uusia kirjoituksia? vaikka että jeesus vetelee menemään taivaassa? miksei siitä kerrota? Miks ei siitä profetoida?

      • wängwäng
        wängwäng kirjoitti:

        Ramattuun ei enää lisätä mitään? minkä takia siihen ei tule uusia kirjoituksia? vaikka että jeesus vetelee menemään taivaassa? miksei siitä kerrota? Miks ei siitä profetoida?

        Pyhä henki = Eliitti joka painostaa ihmisiä ja kontrolloi näitä, sama elitti on kirjoittanut tämän kirjan ja keksinyt uskonnot.

      • on lähettävä

        minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen. Ja näyttää todeksi synnin vanhurskauden ja tuomion.

        Tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on jo tuomittu. Tuon seurauksena myös ne ovat tuomitut, jotka eivät usko Jumalan lähettämään ainoaan Poikaan Jeesukseen.

      • wängwäng
        on lähettävä kirjoitti:

        Kukaan ei tuomitse ketään, paitsi ihmiset ihmisiä ja turhan takia.

      • oppivat ,
        wängwäng kirjoitti:

        Kukaan ei tuomitse ketään, paitsi ihmiset ihmisiä ja turhan takia.

        ja sitten koko jae, Profeetta Jesaja ikävöi, etsi Herran kasvoja jatuli siihen tulokseen että Jumalan tuomiot opettaa maanpiirin asukkaille vanhurskautta.

        Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain; sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta.

      • wängwäng
        oppivat , kirjoitti:

        hmp, miksi ei voi vastata kunnolla. Ehkä kun ei ole mitään järkevää laitettavaa?

      • on tuomittu.
        wängwäng kirjoitti:

        hmp, miksi ei voi vastata kunnolla. Ehkä kun ei ole mitään järkevää laitettavaa?

        (Joh 16:8-14) Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:

        synnin, koska he eivät usko minuun;

        vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;

        ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

        Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.

        Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

        Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

        (Joh 3:36) Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

        Kyllä se tuomio on jokaisen kohdattava, ellei ole antanut sovittaa itseänsä Jumalan kanssa.

      • wängwäng
        on tuomittu. kirjoitti:

        Aivan 100%:sti benediä.

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Aivan 100%:sti benediä.

        Olkaa iloiset, sillä silloinhan Jumalan sana on tullut luoksenne!!

        Ottakaa siitä vaari , kuin pimeässä loistavasta lampusta, menkää sitä kohden, niin teillä on kiintopiste elämällenne mitä kohden kuljette!

        Jos kuljette omia sanojanne kohden, kuljette itsenne ympäri, ettekä tiedä mikä sana se puheestamme on se, joka teidätkin pelastaa?

        Joka itsestään etsii pelastusta, se tavoittelee mahdotonta...ja itselleenkö hän huutaisi " Apua!?

        Se, joka kokee hukkuvansa, huutaa aina apua itsensä ulkopuolelta!

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Ramattuun ei enää lisätä mitään? minkä takia siihen ei tule uusia kirjoituksia? vaikka että jeesus vetelee menemään taivaassa? miksei siitä kerrota? Miks ei siitä profetoida?

        On tietenkin ihmisten kokoama, niistä käsikirjoista, jotka on hyväksytty Kaanoniin!

        Ihmisethän ,ne ovat päättäneet sen hyväksymisestä tahi hylkäämisestä!

        Nämä kirjoitukset kuitenkin riittävät siihen, että Jumala voidaan löytää, joka ei ole kaukana yhdestäkään meistä!

        On paljon muitakin kirjoituksia, joita on Jeesuksesta kirjoitettu.
        Ja ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa, hänen teoistaan, eivät mahtuisi koko maailmaan!

        Jeesuksen työstä ja asumisesta taivaassa on kerrottu nykyisessäkin Raamatussa vaikka kuinka paljon, mutta et ole niitä kirjoituksia löytänyt.

        On kerrottu, mitä työtä Jeesus tekee, missä tekee, miksi tekee jne.

    • WideBelief

      Sinun näkökulmastasi katsoen voi hyvinkin olla, että palan helvetissä kuin grilliin laitettu pala hiiltä. Haluaisitko määritellä sielun ja sen vihollisen? Onko pelkkä yritys määritellä sielu ja sen vihollinen kerettiläisyyttä? Opasta minua, kerro.

      Muistatko hetkeäkään omasta elämästäsi, lapsena ollessasi milloin sinulle ei raamatun säkeillä olisi tekojasi perusteltu? Jos muistat, niin hienoa. Onko kaikki kyseenalaistaminen väärin?

      Olenko tai onko kaikki "muut" turhia?

      • tomusta.

        ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

        Eläimilläkin tosin on sielu, mutta he ei tehdä valintoja hyvän ja pahan väliltä , eikä eläimiä luodessaan heihin sieraimiinsa puhallettu elämän henkeä, niin kuin ihmiseen.

        Jumalan Sanat, jotka tien oheen putosivat, ovat ne, joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin kylvetyn sanan. (= sielun vihollinen on saatana, sen tehtävänä on estää ihmisiä ymmärtämästä Jumalan sanaa. Etteivät he kääntyisi ja pelastuisi.)

        Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.

        Jos mies on vanhurskas ja tekee oikeuden ja vanhurskauden:

        ei syö uhrivuorilla, ei luo silmiänsä Israelin heimon kivijumaliin, ei saastuta lähimmäisensä vaimoa, ei ryhdy naiseen, joka on kuukautistilassa,

        ei sorra toista, vaan antaa takaisin velanpantin, ei riistä eikä raasta, vaan antaa leipäänsä nälkäiselle, verhoaa vaatteella alastonta,

        ei anna rahaansa korolle, ei ota voittoa, vaan pidättää kätensä vääryydestä, tekee oikean tuomion miesten välillä,

        vaeltaa minun käskyjeni mukaan ja noudattaa minun oikeuksiani, niin että tekee sitä, mikä oikein on - hän on vanhurskas, hän totisesti saa elää, sanoo Herra, Herra.

      • WideBelief
        tomusta. kirjoitti:

        Kysymykseni ovat edelleen vastaamatta :-)

      • muuta ei ole

        Lapsena meillä ei puhuttu uskon asioita. Kotini peritönä tuli ortodoksinen perintö. Se ei minua johtanut sen pitemmälle. Mentyäni avioliittoon muutin kirkon kirjani ev.lut srk. sekään ei vienyt sen pitemmälle. Hylkäsin kirkot ja niiden opit. Aloin itse ottaa asioista selvää luin eri ihmisten elämänkerrallisia ja siellä he kertoivat kuinka he olivat kohdanneet Jumalan armon totuudessa.

        Luin raamatun sanaa ja vakaumus syntyi pikkuhiljaa. Hengelliset asiat alkoi yhä lisääntyvässä mielessä kiinnostaa. Tunnustin syntini Jumalallr ja pyysin niitä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tiesin, että hän oli kuollut jokaisen ihmisen puolesta ja uskoin siihen. Menin paikalliseen helluntai srk:n ja pyysin että pääsisin kasteelle. Raamattuun olen rakastunut ja olenkin sitä lukenut jo joka päivä 5-10 lukua päivässä enkä ole kyllästynyt. En puhu kielillä mutta voin vakuuttaa että elämäni on muuttunut iloisemmaksi. Omaatuntoa ei syytä eikä soimaa mikään asia. Kiitos Jumalalle, tästä puhtaan omantunnon liitosta, jonka hän teki minunkin kanssa.

      • WideBelief
        muuta ei ole kirjoitti:

        ...ja moni muukin historiaan tunnemerkkinsä painanut voi olla.

        Oma taustani on myöskin kristillinen, mutta jo lapsena jokin ei vain sopinut kuvioon.

        Kuvioon ei sopinut valmiit opit, niiden ihmislähtöiset opetukset ja aivan perusteiltaan olevaisuuden määritteyineen kr-uskon käsitykset Jumalasta.

        Olen minäkin Raamattua sieltä täältä tavaillut ja joskus jopa muitakin opuksia :-) Sitä en epäile hetkeäkään etteikö myös raamattua lukemalla ihminen voisi löytää sitä niin sanottua olennaista, aivan kuten koraania tai mitä opusta tahansa lukemalla joka ihmisen saa ajattelemaan.

        Omalla kohdallani tuo lapsena ollessani syntynyt sisäinen kyseenalaistus on saanut vahvistusta aivan käytännön elämän kautta. Kristinusko tai raamattu ei ole koskaan "riittänyt" oppeineen. Minulla on ollut mahdollisuus työskennellä työyhteisössä jossa on ollut edustajia jokaisesta suuresta uskonnosta ja myös samanlaisten vapaastivalitsevien "hörhojen" kanssa kuin itsekin olen :-) Päämäärä oli sama ja uskomusperäiset vivahteet toimintatavoissa rikastuttivat omaa katsantoani paljonkin.

        Olen työskennellyt muslimien kanssa, joiden iloisuus, vilpittömyys ja avoimuus oman itsensä suhteen arkielämässä on aivan vertaansa vailla jos normia myötäillen verrataan mihin tahansa uskontoihin uskoviin. Olen ollut kunniavieraana buddhalaisissa häissä, joka 3 päivää kestävine seremonioineen oli jopa haastavaa suomipojalle :-)

        Jesse on minullekin merkitsevä henkilö, mutta voin kertoa että hän ei ole ainoa historiassa, nykyisessä taikka tulevassa. Olen iloinen että sinäkin olet löytänyt vapautumisen, mutta toivottavasti sinunkaan vapautuminen ei tarkoita toisen vapauden kieltämistä ehdollisesti.

        Rakkaus on, se on kaikki mitä on. Sen ymmärtäminen voi olla ajoittain tuskallisen raskasta mutta tarkoituksenmukaista.

      • saada..
        WideBelief kirjoitti:

        kosketus kaikkialla läsnä olevaan Jumalaan. Mutta, koska kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Kukaan ei voi saada yhteyttä Kaikkivaltiaaseen Jumalaan muuta, kuin Jeesuksen kautta.

        Luterilaisuus tekee luterilaisia. Hindulaisuus hinduja. Muhamettilaisuus muhamettilaisia. Ortodoksisista ortodokseja jne. Kaikki uskonnot tulevat tuhoutumaan.

        Muhammed joukkoineenkin joutuu polvistumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja sanomaan kovalla, kuuluvalla äänellä. Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra!

        Jeesuksesta kannattaa aina kertoa tosiksi todetut tapahtumat. Jeesus ei enää ole seimen lapsi. Hän on maailman kaikkien aikojen tärkein henkilö, mitä tämä tellus planeetta on päällänsä kantanut.

        Katso Jumalan Karitsa joka pois ottaa maailman synnin. En ymmärrä miksi muslimit pilkkaavat Jumalaa Isää ja Jeesusta ? Vaikka hän haluaa vain hyvää kaikille luoduilleen. Hän on hyvä kaikille, mutta varsinkin uskon veljille.

        Saulus Tarsolainen oli ennen uskoon tuloa samanlainen fanaatikko kuin natsit, muslimit, hindut,sakramentti kirkot,yhdessä Juutalaisten kanssa.

        Saulus kohtasi ylösnousseen Jeesuksen. Jeesus kysyi Saulukselta: Miksi vainoat minua? Saul vainosi Jeesuksen seuraajia, jotka olivat opetuslapseuttaneet itsensä. Saul kysyi: Kuka olet Herra? Jeesus vastasi: Minä olen Jeesus , jota sinä vainoat, mutta mene Damaskoon siellä sinulle sanotaan mitä sinun on tehtävä.

        Lue jatko Apostolien teoista ja ihmettele sitä Jeesuksen ihanuutta ja ihmis- rakkautta. Hän on samanlainen kaikkia kohtaan kun itsekukin on käännyt pois synneistä.

      • wängwäng
        saada.. kirjoitti:

      • 1000 vuotisen
        wängwäng kirjoitti:

        valtakunnan, jossa kuningas valtaa pitää Jeesus Kristus.

        Muoto jumalisuus kyllä katoaa, mutta usko, jonka Jeesus vaikuttaa tulee pysyy.

        Sitä uskoa ei edes kuoleman portit tule voittamman.

      • wängwäng
        1000 vuotisen kirjoitti:

        Kerrataampa: Kristinusko on uskonto, kuten esimerkiksi hinduismi tai jokin atsteekkien uskonto.

        Eli se on yhtä tyhjän kanssa kuten nuo kaikki muutkin uskonnot. Niillä elätellään harhakuvia maailmasta, sen takia ettei ihmiset älyäisi universumin syvintä olemusta.

      • nimikkeen

        alla tahansa. Ne ovat ihmisten yrityksiä löytää totuus.

        Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle:--> joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

      • wängwäng
        nimikkeen kirjoitti:

        Mutta ei minkään herran luokse, eikä jeesukseen kiinni. Huomaat kyllä sen, muista nämä sanat kun olet päässyt ruumiistasi.

      • heräjävät,
        wängwäng kirjoitti:

        Mutta ei minkään herran luokse, eikä jeesukseen kiinni. Huomaat kyllä sen, muista nämä sanat kun olet päässyt ruumiistasi.

        ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"

        Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!

        Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.

        Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.

        Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.

        Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.

        Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.

        Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;

        kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;

        kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.

        Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.

        Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.

        Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.

        Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.

        Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.

        Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

        Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,

        yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.

        Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.

        Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".

        "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"

        Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.

        Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

        Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

      • wängwäng
        heräjävät, kirjoitti:

        Sielu jää henkiin, kun kuollaan. Yksinkertaista.

      • ruumiin,
        wängwäng kirjoitti:

        Sielu jää henkiin, kun kuollaan. Yksinkertaista.

        mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.

        Jokaisen on kerran astuttava Kaikkivaltiaan Jumalan eteen, siellä ei ihmisopit paljoakaan paina, eikä selitykset auta.

        Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'

        mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."

        Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi

      • wängwäng
        ruumiin, kirjoitti:

        Helvetti on sitä varten, ettei lapset keksisi jäynää. Oikeasti sitä ei ole.

      • miesten ruumiita,
        wängwäng kirjoitti:

        Helvetti on sitä varten, ettei lapset keksisi jäynää. Oikeasti sitä ei ole.

        Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.

        Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

        Siis kaikkien jotka luopuvat seuraamasta Jeesusta tulevat olemaan näytillä tuhatvuotisessa valtakunnassa.

      • WideBelief
        saada.. kirjoitti:

        kosketus kaikkialla läsnä olevaan Jumalaan. Mutta, koska kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Kukaan ei voi saada yhteyttä Kaikkivaltiaaseen Jumalaan muuta, kuin Jeesuksen kautta.

        Luterilaisuus tekee luterilaisia. Hindulaisuus hinduja. Muhamettilaisuus muhamettilaisia. Ortodoksisista ortodokseja jne. Kaikki uskonnot tulevat tuhoutumaan.

        Muhammed joukkoineenkin joutuu polvistumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja sanomaan kovalla, kuuluvalla äänellä. Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra!

        Jeesuksesta kannattaa aina kertoa tosiksi todetut tapahtumat. Jeesus ei enää ole seimen lapsi. Hän on maailman kaikkien aikojen tärkein henkilö, mitä tämä tellus planeetta on päällänsä kantanut.

        Katso Jumalan Karitsa joka pois ottaa maailman synnin. En ymmärrä miksi muslimit pilkkaavat Jumalaa Isää ja Jeesusta ? Vaikka hän haluaa vain hyvää kaikille luoduilleen. Hän on hyvä kaikille, mutta varsinkin uskon veljille.

        Saulus Tarsolainen oli ennen uskoon tuloa samanlainen fanaatikko kuin natsit, muslimit, hindut,sakramentti kirkot,yhdessä Juutalaisten kanssa.

        Saulus kohtasi ylösnousseen Jeesuksen. Jeesus kysyi Saulukselta: Miksi vainoat minua? Saul vainosi Jeesuksen seuraajia, jotka olivat opetuslapseuttaneet itsensä. Saul kysyi: Kuka olet Herra? Jeesus vastasi: Minä olen Jeesus , jota sinä vainoat, mutta mene Damaskoon siellä sinulle sanotaan mitä sinun on tehtävä.

        Lue jatko Apostolien teoista ja ihmettele sitä Jeesuksen ihanuutta ja ihmis- rakkautta. Hän on samanlainen kaikkia kohtaan kun itsekukin on käännyt pois synneistä.

        Juuri näin. Yksilöinä hahmotamme asioita joita arvomaailmamme mukaan koetamme selitellä arvomaailmaame vastaavaksi.

        Helppoa ei ole, mutta tarvitseeko ollakaan?

        Mukavaa dualistista vastakkainasettelua.
        Jos ei olisi mukavaa, minulla täytyisi olla jokin absoluuttinen teesi sismmässäni, jota minulla ei ole.

        Höh, mitäs sitten keksittäis lokeroa täyttämään?

      • wängwäng
        miesten ruumiita, kirjoitti:

        Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.

        Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

        Siis kaikkien jotka luopuvat seuraamasta Jeesusta tulevat olemaan näytillä tuhatvuotisessa valtakunnassa.

        Pelottelua. Turhaan yrität, olen immuuni.

      • benedi
        1000 vuotisen kirjoitti:

        valtakunnan, jossa kuningas valtaa pitää Jeesus Kristus.

        Muoto jumalisuus kyllä katoaa, mutta usko, jonka Jeesus vaikuttaa tulee pysyy.

        Sitä uskoa ei edes kuoleman portit tule voittamman.

        Hän on varmaan jo saanut valmiiksi meille sijan taivaassa, jossa me olemme ne tuhannen vuotta!

        Maa on autio ja tyhjä ne tuhannen vuotta"

        Tämä maapallo on asuttavaksi valmistettu jo alussa, mutta ennen sitä se on tulella puhdistettava!!

      • benedi
        miesten ruumiita, kirjoitti:

        Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.

        Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

        Siis kaikkien jotka luopuvat seuraamasta Jeesusta tulevat olemaan näytillä tuhatvuotisessa valtakunnassa.

        Tämä teksti kertoo ihan muuta, " tämä on toinen kuolema" tulinen järvi ...ja tekstisi kertoo myös saman, että he ovat ruumiina " miesten ruumiita"
        eivät siis elossa.

        Ja Ilm. 21: 27 kertoo: " Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää, eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämän kirjaan"

        Ilm. 22: 15 kertoo: " Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki , jotka valhetta rakastavat ja tekevät"

        Ne kaikki ovat ulkopuolella, eivätkä sisäpuolella!!

        Eivätkö juuri nämä ole niitä jotka ovat "luopuneet
        minusta" ?
        Ja Malakia 4: 1, ja 3 kertoo että he tulevat " tomuksi teidän jalkapohjienne alle"

        Eli kun taivaassa kuljemme ja katselemme maan ihanuutta, viheriää ruohoa, niin kaikki luopuneet ovat tuhkana, maan lantana...joten tavallanhan me heitä katselemme, vaikka yhtään ruumista ei ole esillä:
        On vain kukkia ja taas kukkia!

        Vertaus on kielikuva!

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Sielu jää henkiin, kun kuollaan. Yksinkertaista.

        " Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän hengen , ja sen seurauksena ihmisestä tuli elävä sielu"

        " Kaikki sielut ovat minun sanoo Herra, niin isän sielu, niin myös pojan sielu, ne kaikki ovat minun.
        Se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava" Hesekiel

        Jumalan armolahja on kuitenkin sielun kuoleman jälkeen iankaikkinen elämä! " Minä olen elämä ja ylösnousemus" (Jeesus)

        Sielun henkiin herättäminen on kokonaan ja yksin ainoastaan Jeesuksen varassa!

        " Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet"
        Hän yksin voi avata ja sulkea. --ottaa elämä ja antaa sen jälleen---siinä ei ihmispolo voi muuta kuin eläessään huutaa ARMOA!

        kUOLEMAN JÄLKEEN, TUONELASSA, " KUOLLEET EIVÄT TIEDÄ MITÄÄN, HE NUKKUVAT!!

        " Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta"

        " Minä olen ylösnousemus ja elämä, kukaan ei tule Isän tykö, muutoin kuin minun kauttani" Jeesus

        Avaimet, siihen että kuollut sielu nousisi ylös on Jeesuksella.

        " Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä...Joh 3: 36

        "uskoo Poikaan" tarkoittaa yksinkertaisesti tottelemista. Ettekö muista penskana , kun isä sanoi: " Nyt uskot ja meet hakemaan sen puu sylillisen" !!

        Monet on vuosisatoja omaksuneet että kyseessä on älyllinen usko, ilman tekoja!

        Tuo sana usko, kääntyy mielessä helposti vain " hyväksymiseksi" vaikka kyseessä on " usko mitä minä sinulle sanon, ja tee sen mukaan"!!

        Saatanakin uskoo että Jumala on, mutta ei tottele häntä!! Ei sellainen usko auta!!

      • benedi
        tomusta. kirjoitti:

        ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

        Eläimilläkin tosin on sielu, mutta he ei tehdä valintoja hyvän ja pahan väliltä , eikä eläimiä luodessaan heihin sieraimiinsa puhallettu elämän henkeä, niin kuin ihmiseen.

        Jumalan Sanat, jotka tien oheen putosivat, ovat ne, joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin kylvetyn sanan. (= sielun vihollinen on saatana, sen tehtävänä on estää ihmisiä ymmärtämästä Jumalan sanaa. Etteivät he kääntyisi ja pelastuisi.)

        Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.

        Jos mies on vanhurskas ja tekee oikeuden ja vanhurskauden:

        ei syö uhrivuorilla, ei luo silmiänsä Israelin heimon kivijumaliin, ei saastuta lähimmäisensä vaimoa, ei ryhdy naiseen, joka on kuukautistilassa,

        ei sorra toista, vaan antaa takaisin velanpantin, ei riistä eikä raasta, vaan antaa leipäänsä nälkäiselle, verhoaa vaatteella alastonta,

        ei anna rahaansa korolle, ei ota voittoa, vaan pidättää kätensä vääryydestä, tekee oikean tuomion miesten välillä,

        vaeltaa minun käskyjeni mukaan ja noudattaa minun oikeuksiani, niin että tekee sitä, mikä oikein on - hän on vanhurskas, hän totisesti saa elää, sanoo Herra, Herra.

        mutta sitten sotkeuduit sanoissasi, ettei eläimillä ole Jumalan antamaa henkeä!

        " Kuka tietää ihmisen hengestä, kohoaako se ylös, ja eläimen hengestä, vajoaako se alas maahan" Saarnaaja 3: 21
        Jakeessa 19 , tuo maailman viisain mies kertoo että: " Yhtälainen henki on kaikilla.
        Ihmisellä ei ole mitään etus eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta"

        Äläkä ryhdy minun kanssani tästä asiasta vääntämään kättä, tunnusta että jokainen meistä horjahtaa, erehtyy..Salomokin..mutta ei tosin tässä kysymyksessä!

        Naiset , nuo seurakunnan ulkopuolelta otetut, ne saattoivat Salomon tekemään syntiä..uhrikukkuloita
        saattoivat Salomon tekemään!

      • Elämän henkeään

        Tottakai eläimilläkin on henki ja kullakin myös sielu,
        1Ms9:4 Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on

        3Ms 17:14 Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; sentähden minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään lihan verta. Sillä kaiken lihan sielu on sen veri; jokainen, joka sitä syö, hävitettäköön.

        Jossakin kohtaa muistaakseni sanassa sanotaan,että veressä on myös henki. Ja niinhän se on jos veri vuodatetaan pois henkihän siitä myös lähtee.

        Veren kanssa lotraaminen on vaarallista.

        Apt 15:20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
        15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
        21:25 Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

        Hebrealaiskirje:
        2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,

        Kaikki muu veri voi johtaa ongelmiin. Mutta Jeesuksen veri vapauttaa!

        1.Johanneksen kirje:
        1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
        5:8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

      • benedi

        Ei ole oikein jos jäät vastausta vaille!

        Kukaan ihminen ei päätä kenet jätetään palamaan tänne maapallolle, sitten kun se aikanaan tulella poltetaan!

        Jumala on tuomari ja tuomion toimeenpanija!
        Eihän kukaan ihminen muutoinkaan voisi sytyttää tällaista planeettaa tuleen.

        " Nykyiset taivaat ja maa ovat smalla sanalla talletettu tulelle kadotuksen päivää varten"
        Jotenkin noin Raamattu puhuu!

        Sielun vihollinen on tietenkin Jumalan sanan mukaan s2 sielunvihollinen" eli Lusifer, saatana, aamuruskon poika, valheen isä, ja oliko jossain myös Belief?

        Sielun ja sen vihollisen määrittely on sinulle yhtä sallittua kuin meillekin! Ole hyvä vaan.

        Kaikki kyseenalaistaminen on oikein, sieltähän se totuus sitten löytyy ajallaan Jumalan sanasta.

        " Noita tietämättömyyden aikoja on Jumala kärsinyt, ...mutta nyt hän tekee kaikille tiettäväksi ..tehkää parannus"

        Miten parannus tehdään? Kerro sinä puolestasi se

      • benedi
        Elämän henkeään kirjoitti:

        No, niin eipä noissa sanoissa nyt ollut mitään korjattavaa!

        Raamattu kertoo että elävän ihmisen sielu on veressä, ja onkin totta , kun valtimot joku leikkaa itseltään auki, niin ihmisen sielu valuu veren mukana ulos.

        Ja kas, edessä on jonkin ajan kuluttua kuollut sielu!...tottakait myös henki lähtee, mihin suuntaan se lähtee kukaan ei tiedä:

        Emme varmasti tiedä missä suunnassa Jumalan taivas, 3.s taivas on!

        Sieltähän se Jeesus sitten tulee hakemaan kuolleet sielut ja herättämään ne haudoistaan!

        " Sanoisinko minä teille, että minä tulen takaisin"?

        Toisaalta jos uskova karttaisi vain lihaa, josta veri on laskematta ja haureutta, ja siinä olisi kaikki se pahan karttaminen mitä maailmassa on, niin suuresti minä ihmettelisin!

        " Pahan karttaminen on ymmärrystä" Mutta tavallaan haureushan on uskottomuutta Jumalalle, ja Jumalan käskyille!!

        Raamattuhan kertoo kuinka Jumalan seurakunta, vaimo, ilmestyskirjan aikoina tuli portoksi, eli oli uskoton Jumalalle!

        Ryhtyi kauppoihin maan kuninkaitten ja kauppiaitten kanssa!

      • arvomaailmamme
        WideBelief kirjoitti:

        Juuri näin. Yksilöinä hahmotamme asioita joita arvomaailmamme mukaan koetamme selitellä arvomaailmaame vastaavaksi.

        Helppoa ei ole, mutta tarvitseeko ollakaan?

        Mukavaa dualistista vastakkainasettelua.
        Jos ei olisi mukavaa, minulla täytyisi olla jokin absoluuttinen teesi sismmässäni, jota minulla ei ole.

        Höh, mitäs sitten keksittäis lokeroa täyttämään?

        mukaan koetamme selitellä selitellä arvomaailmaame vastaavaksi."

        Tuo on, juuri sitä ihmisen yritystä selittää aina ollutta ja aina olevaa.

        Apostoli Johannen kirjoittaa Patmos saaren vankeudesta maapallon ja ihmiskunnaan tulevat tapahtumat. Myös sen kuinka skularismi tulee lopun aikana tuhoamaan kristilliset kirkot ja Jeesuksen uskon. Mutta myös sen, että Jeesus tulee takaisin ja tuhoaa vihollisensa.

        Tänään on vielä armon päivä. Ei muuta kuin kaikki kuuntelemaan sanan saarnoja, vaikka:

        http://tv7.maxinetti.fi

        http://www.netmission.fi/fi/etusivu/?id=60 ( mutta vaihda puhuja heti, jos hän alkaa puhumaan herätyksestä. Suosittelen että aloitat Osmo Haaviston saarnoista.)

        http://www.radiodei.fi/index.php?sid=115
        Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.

        Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

        Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,

        ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

        ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.

        Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

        "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

        Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.

      • jeesus.....
        benedi kirjoitti:

        Ei ole oikein jos jäät vastausta vaille!

        Kukaan ihminen ei päätä kenet jätetään palamaan tänne maapallolle, sitten kun se aikanaan tulella poltetaan!

        Jumala on tuomari ja tuomion toimeenpanija!
        Eihän kukaan ihminen muutoinkaan voisi sytyttää tällaista planeettaa tuleen.

        " Nykyiset taivaat ja maa ovat smalla sanalla talletettu tulelle kadotuksen päivää varten"
        Jotenkin noin Raamattu puhuu!

        Sielun vihollinen on tietenkin Jumalan sanan mukaan s2 sielunvihollinen" eli Lusifer, saatana, aamuruskon poika, valheen isä, ja oliko jossain myös Belief?

        Sielun ja sen vihollisen määrittely on sinulle yhtä sallittua kuin meillekin! Ole hyvä vaan.

        Kaikki kyseenalaistaminen on oikein, sieltähän se totuus sitten löytyy ajallaan Jumalan sanasta.

        " Noita tietämättömyyden aikoja on Jumala kärsinyt, ...mutta nyt hän tekee kaikille tiettäväksi ..tehkää parannus"

        Miten parannus tehdään? Kerro sinä puolestasi se

        sanoi että- "en minä teille rauhaa ,vaan eripuraisuutta,kuninkuuteni ei ole tästä maaailmasta.
        tai jotain sinnepäin?
        Täys idiootti?

      • benedi
        jeesus..... kirjoitti:

        sanoi että- "en minä teille rauhaa ,vaan eripuraisuutta,kuninkuuteni ei ole tästä maaailmasta.
        tai jotain sinnepäin?
        Täys idiootti?

        että : Hänen pilkamisensa annetaan anteeksi, mutta
        Pyhän Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta, ei tässä ajassa, eikä tulevaisuudessa"

        He näet sanoivat; " Hänessä on riivaaja"
        Mutta eikö idiootiksi kutsumuninen, täytä tämän saman synnin?

        Jumalalla on sellainen systeemi, että " Enkeleillä on kirjoitusneuvot vyöllään, ja he kirjoittavat jokaiosen sanan ylös, ja vievät sen Taivaan kirjoihin, elämän- tai kuoleman kirjaan"

        Kirjat avataan sitten tuomiolla, ja sen mukaan tuomitaan!

        " En minä tuo teille rauhaa, vaan miekan"...Tämä tarkoittaa sitä, samaa mitä näet täällä netissä, ja foorumilla.

        Jumalan sana, Jeesuksen maailmaan tuoma oppi, on hullutus ihmisen silmissä, se saa aikaan , vainoja, sotia, riitaa ystävien ja sukulaisten kesken, myös sotia!

        Normaalisti luonnollinen ihminen ei alistu Jumalan lain ja asetusten ja säädösten alle...eikä voikkaan!

        " Ilman minua te ette voi mitään tehdä" (Jeesus)

        Jeesus oli itse Kunnian Kuningas ja herrain Herra"
        mutta hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta, koska täällä oli jo kuninkaat valmiina, samoin keisarit.

        Jeesushan tuli alas taivaasta, jossa Hän on Kuningas! Jos Hän olisi tullut tänne Kuningaaksi, niin hänen omat sotilaansa olisivat taistelleet, eikä häntä olisi surmattu, ristiinnaulittu!

        Mutta nyt Hänen kuninkuutensa ei ollut täältä.
        Mutta kuitenkin Hän tuli niiden Kuningaaksi , jotka ottivat Hänen sanasa vastaan ja uskoivat Häneen ja häntä!
        Jeesuksestahan me sanomme " Meidän Herramme, Kuningaamme!

        Hän kuitenkin eränä päivänä, kaataa kaiki hallitukset, ja kuninkaat, ja ottaa takaisin hallituksen myös tänne, kunhan pelastettujen täysi luku on sisälle tullut!

        Vanhurskaathan tämän maan viimein perivät! Tämän vuoksihan me emme heitä pois uskallustamme Jumalan sanaan ja evankeliumiin, koska sen palkka on niin suuri:

        Iankaikkinen elämä, Jeesuksessa Kristuksessa, sekä viimein uusi maa! , missä vanhurskaus asuu!

        Minusta kuulostaa erittäin johdonmukaiselta ja järkevältä!! Oliko vielä muuta, ilman pilkkasanoja?

      • laatu....

        täysin kyseenalainen.

        Koska opettelet ajattelemaan itsenäisesti?
        Ei siihen ei kirjoja tarvita.

      • wängwäng
        laatu.... kirjoitti:

        täysin kyseenalainen.

        Koska opettelet ajattelemaan itsenäisesti?
        Ei siihen ei kirjoja tarvita.

        Aivan.

        Te eksytte kun ette tunne kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa"

        Tästä syystä minä en eksy , ja tämän vuoksi sinä eksyt pimeyteen!

        Koetahan väitellä matematiikan tohtoriksi, ilman kirjoja ja kirjoituksia,,,ajattelet vaan itsenäisesti!

        Ehkäpä onnesi kestää , paskakuskina, joka sekin on hyvä ja rehellinen ammatti!

        Jotain kirjallisuutta , näin EU:n aikana joudut siihenkin lukemaan!! Onnea matkaan paskakuskiksi, ilman kirjoja ja neuvoja!

      • benedi
        laatu.... kirjoitti:

        täysin kyseenalainen.

        Koska opettelet ajattelemaan itsenäisesti?
        Ei siihen ei kirjoja tarvita.

        " Paavali! " Tuo suuri oppi hulluuttaa sinut"
        Johon Paavali: " Minä puhun totuuden ja toimen sanoja"!

        Tämän hullutuksen kauittahan Jumala yrittääpelastaa ihmiset!

        Ajattelehan, ota ja käske tehdä arkki kuivalle maalle, kun koskaan ei ollut satanut, ja sitten piti saarnata miljoonille, kenties miljardeille, ettei ole mitään muuta keinoa pealstua, kuin tulla Arkkiin, joka on kyllä ennenstään aika täynnä , sinne suilloutuneista eläimistä!!

        Eikö Nooankin järki ole ollut vähän enemmän kyseenalainen???

        Ajattele , pelastaa nyt miljoonia arkilla, joka on täynnä eläimiä...ja vesi sateesta ei tietoakaan!

        Mikä on sinun ratkaisusi!

      • älä...

        houri!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe