JOHDANTO
Uskolla on valtavan suuri merkitys meidän kristittyjen elämässä. Ilman uskoa emme olisi uskovaisia, emmekä pystyisi olemaan otollisia Jumalalle. Raamattu kertoo meille aivan selvästi, että usko on välttämätön elämässämme, muuten olemme hukassa. Ilman uskoa Jumalaan ja Hänen huolenpitoon jäisi moni ihana yliluonnollinen asia kokematta. Tämä teksti on kirjoitettu jotta se tyydyttäisi tarpeesi oppia ymmärtämään uskon merkitys käytännön tasolla, omassa elämässäsi. Se on myös syntynyt, jotta se sinun sinapinsiemen kokoinen usko voisi saada ihmeitä aikaan sinun elämässäsi, ja muittenkin elämässä sinun kauttasi. Tässä olevat opetukset ja kaikki vihjeet ovat kirjoitettu yhteiseksi hyödyksemme, kirkastamaan Kristusta elämässäsi ja Hänen seurakunnassaan. Tulkoot Jumalan kirkkaus ja kunnia ilmi kauttasi luettuasi tämän viestin. Raamattu opettaa sinulle aivan samoista asioista kuin tämä teksti mitä nyt luet, enkä suinkaan väitä tätä paremmaksi. Mutta jos haluat nopeasti oppia tietämään mitä raamattu opettaa uskosta, sinulle tämä kirjoitus on oiva työväline. Olen koittanut välttää kirjoittamasta mitään epäoleellista millä ei ole merkitystä tähän teemaan. Keskityn nyt vain yhteen aiheeseen ja teen sen pysymällä raamatullisissa totuuksissa, etsien vahvistusta väitteille suoraan Sanasta. Toivon hartaasti että uskosi pian vahvistuisi. Ai miksikö? Eikö Jeesus sanonut, että "nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat..."? Pian voit tehdä samoja tekoja kuin Mestarisikin...ainakin se on mahdollista, jos Hänen lupauksiinsa on luottamista.
1. Mikä on usko?
2. Ihmeitä tekevä usko.
3. Uskon ongelmat.
4. Uskon esimerkkejä raamatussa.
5. Uskon esimerkkejä nykyaikana.
6. Miksi Jumala vaatii meiltä uskoa?
7. Uskon merkitys kristittyjen elämässä.
8. Uskon merkitys jumalattomissa.
9. Uskon merkitys kuoleman keskellä.
10. Uskon merkitys taivaassa.
11. Kasva uskossa
1. Mikä on usko?
Kirkkoraamattu (v.1938) sanoo uskosta näin: ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy”(Heb.11:1).
Eli usko on vanhan suomalaiskäännöksen mukaan luottamusta ja ojentautumista. Mutta mitä luottamusta? Lujaa luottamusta siihen, että toive toteutuu. Tuo toive voi olla, vaikkapa rukous johon ei vielä ole tullut vastausta, mutta johon odotetaan myöntävää vastausta. Entäs ojentautuminen? Kun me ojentaudumme sen mukaan mitä me ei nähdä, se tarkoittaa, että me ojennamme (vaikkapa mielessämme) käsiämme suoriksi, ikään kuin vastaanottaaksemme lahjaa, mitä me emme vielä näe. Se on siis vankka luottamus siihen, että me saamme sen, mitä olemme pyytäneet. Näin siis suomalainen käännös. Mutta mitä sanoo samasta asiasta, kaikkialla rakastettu ja erittäin luotettava, englanninkielinen ”kuningas Jaakon” (KJV) käännös? Vapaasti suomennettuna sama jae kuuluu näin: ”Nyt usko on toivottujen asioitten sisältö, todiste (=elegchos, ἔλεγχος) asioista joita ei näe”. Usko-sanan tilalle voisi laittaa sanan luottamus, jos niin haluaa, koska englanninkielinen sana faith tarkoittaa molempia sanoja. Myös nykysuomen sanakirjan mukaan sanat usko ja luottamus ovat synonyymejä, eli tarkoittavat samaa asiaa. Sana faith, tuossa jakeessa tulee kreikankielisestä sanasta pistis (πίστις). Pistis tarkoittaa myös moraalista vakaumusta. Sana usko raamatussa ei siis ole heikko usko, tai pelkkä uskomus, kuten monet luulee, vaan se on jotain paljon vahvempaa. Itse asiassa raamatullinen usko on järisyttävän vahva luottamus, jopa todiste, jos sen ottaa suoraan kreikankielisestä alkutekstistä (elegchos, ἔλεγχος).
Raamatullinen usko ei siis ole luulo, vaan pikemminkin:
* luja luottamus
* ojentautumista johonkin vaikka mitään ei näy
* käsien suoriksi ojentamista, vastaanottaakseen mitä ei vielä näy
* moraalinen vakaumus
* todiste
* nojautumista Jumalan lupauksiin
Mutta mikä sitten tekee uskosta niin vahvan aseen?
* Se, että se ei ole riippuvainen ulkonaisista olosuhteista.
* Se, että se toimii vaikka järki sanoo EI.
* Se, että se toimii Jumalan lupauksien varassa, mitkä ovat aina olleet pettämättömät.
* Se, että se ei ole riippuvainen fiiliksistä.
Joten, vaikka tippapussisi olisi tyhjä ja katetrisi täynnä, niin usko voi silti toimia. Ja usko toimii erittäin hyvin kun sitä oppii harjoittamaan käytännössä. Harjoitus tekee mestarin, myös uskon asiassa. Viisastelijat sanovat että ”luulo ei ole tiedon väärti”. Mutta tämä meidän uskomme ei olekaan järjen asia, vaan sydämen asia. Vasta sitten kun uskomme valahtaa alas aivoista, suoraan meidän sydämiimme, silloin alkaa tapahtua. Vasta sitten pääsee Jumala toimimaan ja näyttämään voimansa elämässämme. Usko on päätös uskoa näkymättömään ja saavuttamattomaan. Siksi tuo raamatullinen usko ei voi olla kauan aivoissa ennen kuin se häviää kokonaan. Usko eliminoituu aivoissa jos se muhii siellä liian kauan. Heti kun usko alkaa pettämään, se johtuu siitä että sitä käsitellään liiallisesti aivoissa. Sitten se on saatava sydämeen mahdollisimman pian. Otetaan yksi esimerkki valaistaksemme mitä tarkoitan. Jeesushan sanoi näin: ” Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva” (Mark.11:24). Melkoinen lupaus jota järki ei voi käsittää, eikö niin? Sinä nyt kumminkin luet tuon jakeen, käsittelet sitä järjessäsi, mietit mitä se tarkoittaa ja tajuat yhtäkkiä mitä siellä sanotaan. Otat vastaan sanoman sellaisena kuin se on annettu. Sitten sinä mietit mitä voisit alkaa anomaan jotta jotain saisit. Koska siellä luvattiin…
Uskolla on valtavan suuri merkitys meidän kristittyjen elämässä. Ilman uskoa emme olisi uskovaisia, emmekä pystyisi olemaan otollisia Jumalalle. Raamattu kertoo meille aivan selvästi, että usko on välttämätön elämässämme, muuten olemme hukassa. Ilman uskoa Jumalaan ja Hänen huolenpitoon jäisi moni ihana yliluonnollinen asia kokematta. Tämä teksti on kirjoitettu jotta se tyydyttäisi tarpeesi oppia ymmärtämään uskon merkitys käytännön tasolla, omassa elämässäsi. Se on myös syntynyt, jotta se sinun sinapinsiemen kokoinen usko voisi saada ihmeitä aikaan sinun elämässäsi, ja muittenkin elämässä sinun kauttasi. Tässä olevat opetukset ja kaikki vihjeet ovat kirjoitettu yhteiseksi hyödyksemme, kirkastamaan Kristusta elämässäsi ja Hänen seurakunnassaan. Tulkoot Jumalan kirkkaus ja kunnia ilmi kauttasi luettuasi tämän viestin. Raamattu opettaa sinulle aivan samoista asioista kuin tämä teksti mitä nyt luet, enkä suinkaan väitä tätä paremmaksi. Mutta jos haluat nopeasti oppia tietämään mitä raamattu opettaa uskosta, sinulle tämä kirjoitus on oiva työväline. Olen koittanut välttää kirjoittamasta mitään epäoleellista millä ei ole merkitystä tähän teemaan. Keskityn nyt vain yhteen aiheeseen ja teen sen pysymällä raamatullisissa totuuksissa, etsien vahvistusta väitteille suoraan Sanasta. Toivon hartaasti että uskosi pian vahvistuisi. Ai miksikö? Eikö Jeesus sanonut, että "nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat..."? Pian voit tehdä samoja tekoja kuin Mestarisikin...ainakin se on mahdollista, jos Hänen lupauksiinsa on luottamista.
1. Mikä on usko?
2. Ihmeitä tekevä usko.
3. Uskon ongelmat.
4. Uskon esimerkkejä raamatussa.
5. Uskon esimerkkejä nykyaikana.
6. Miksi Jumala vaatii meiltä uskoa?
7. Uskon merkitys kristittyjen elämässä.
8. Uskon merkitys jumalattomissa.
9. Uskon merkitys kuoleman keskellä.
10. Uskon merkitys taivaassa.
11. Kasva uskossa
1. Mikä on usko?
Kirkkoraamattu (v.1938) sanoo uskosta näin: ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy”(Heb.11:1).
Eli usko on vanhan suomalaiskäännöksen mukaan luottamusta ja ojentautumista. Mutta mitä luottamusta? Lujaa luottamusta siihen, että toive toteutuu. Tuo toive voi olla, vaikkapa rukous johon ei vielä ole tullut vastausta, mutta johon odotetaan myöntävää vastausta. Entäs ojentautuminen? Kun me ojentaudumme sen mukaan mitä me ei nähdä, se tarkoittaa, että me ojennamme (vaikkapa mielessämme) käsiämme suoriksi, ikään kuin vastaanottaaksemme lahjaa, mitä me emme vielä näe. Se on siis vankka luottamus siihen, että me saamme sen, mitä olemme pyytäneet. Näin siis suomalainen käännös. Mutta mitä sanoo samasta asiasta, kaikkialla rakastettu ja erittäin luotettava, englanninkielinen ”kuningas Jaakon” (KJV) käännös? Vapaasti suomennettuna sama jae kuuluu näin: ”Nyt usko on toivottujen asioitten sisältö, todiste (=elegchos, ἔλεγχος) asioista joita ei näe”. Usko-sanan tilalle voisi laittaa sanan luottamus, jos niin haluaa, koska englanninkielinen sana faith tarkoittaa molempia sanoja. Myös nykysuomen sanakirjan mukaan sanat usko ja luottamus ovat synonyymejä, eli tarkoittavat samaa asiaa. Sana faith, tuossa jakeessa tulee kreikankielisestä sanasta pistis (πίστις). Pistis tarkoittaa myös moraalista vakaumusta. Sana usko raamatussa ei siis ole heikko usko, tai pelkkä uskomus, kuten monet luulee, vaan se on jotain paljon vahvempaa. Itse asiassa raamatullinen usko on järisyttävän vahva luottamus, jopa todiste, jos sen ottaa suoraan kreikankielisestä alkutekstistä (elegchos, ἔλεγχος).
Raamatullinen usko ei siis ole luulo, vaan pikemminkin:
* luja luottamus
* ojentautumista johonkin vaikka mitään ei näy
* käsien suoriksi ojentamista, vastaanottaakseen mitä ei vielä näy
* moraalinen vakaumus
* todiste
* nojautumista Jumalan lupauksiin
Mutta mikä sitten tekee uskosta niin vahvan aseen?
* Se, että se ei ole riippuvainen ulkonaisista olosuhteista.
* Se, että se toimii vaikka järki sanoo EI.
* Se, että se toimii Jumalan lupauksien varassa, mitkä ovat aina olleet pettämättömät.
* Se, että se ei ole riippuvainen fiiliksistä.
Joten, vaikka tippapussisi olisi tyhjä ja katetrisi täynnä, niin usko voi silti toimia. Ja usko toimii erittäin hyvin kun sitä oppii harjoittamaan käytännössä. Harjoitus tekee mestarin, myös uskon asiassa. Viisastelijat sanovat että ”luulo ei ole tiedon väärti”. Mutta tämä meidän uskomme ei olekaan järjen asia, vaan sydämen asia. Vasta sitten kun uskomme valahtaa alas aivoista, suoraan meidän sydämiimme, silloin alkaa tapahtua. Vasta sitten pääsee Jumala toimimaan ja näyttämään voimansa elämässämme. Usko on päätös uskoa näkymättömään ja saavuttamattomaan. Siksi tuo raamatullinen usko ei voi olla kauan aivoissa ennen kuin se häviää kokonaan. Usko eliminoituu aivoissa jos se muhii siellä liian kauan. Heti kun usko alkaa pettämään, se johtuu siitä että sitä käsitellään liiallisesti aivoissa. Sitten se on saatava sydämeen mahdollisimman pian. Otetaan yksi esimerkki valaistaksemme mitä tarkoitan. Jeesushan sanoi näin: ” Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva” (Mark.11:24). Melkoinen lupaus jota järki ei voi käsittää, eikö niin? Sinä nyt kumminkin luet tuon jakeen, käsittelet sitä järjessäsi, mietit mitä se tarkoittaa ja tajuat yhtäkkiä mitä siellä sanotaan. Otat vastaan sanoman sellaisena kuin se on annettu. Sitten sinä mietit mitä voisit alkaa anomaan jotta jotain saisit. Koska siellä luvattiin…
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: 'Rauha teille!'
Sitten hän sanoi Tuomaalle: 'Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!'
Silloin Tuomas sanoi: 'Minun Herrani ja Jumalani!'
Jeesus sanoi hänelle: 'Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.'"
Joh. 20:26-29 [kr92] [kr38]
Yllä lainatun Johanneksen evankeliumin katkelman tähden Tuomaksesta on tehty epäilijän stereotyyppi. Tarina on taustana nimitykselle "epäilevä Tuomas", koska Tuomas uskoi vasta, kun hän itse näki Jeesuksen elävän. Teksti ei kerro koskiko Tuomas lopulta Kristuksen haavoihin, mutta Jeesuksen sanojen perusteella voidaan olettaa Tuomaan uskoneen pelkästään nähtyään ylösnousseen Jeesuksen.
Nähtyään Jeesuksen Tuomas tunnusti uskonsa Jeesukseen sanoen: "Minun Herrani ja minun Jumalani", minkä tähden häntä kutsutaan myös nimellä "uskova Tuomas". Ja "uskovana Tuomaana" minäkin tahdon hänet muistaa ja esitellä sinulle tässä tekstissäni. Palataanpa hetkeksi muistelemaan, mitä oikein tapahtuikaan ylösnousemuksen jälkeisen viikon aikana.
Tuomasko vain epäili?
Tuomaksen leimaaminen heikkouskoiseksi epäilijäksi ei tee oikeutta hänelle, koska muut apostolit olivat aivan yhtä heikkoja uskossaan. Nimittäin, kun naiset ylösnousemusaamuna palasivat haudalta apostolien luokse ja kertoivat tavanneensa ylösnousseen Herran, opetuslapset eivät uskoneet naisten kertomusta, koska heidän mielestään se oli järjetön (Luuk. 24:11).
Tästähän Tuomaksenkin epäilyssä pohjimmiltaan oli kyse. Tuskin hän epäili apostolien ja naisten valehtelevan, mutta ehkäpä hän järkeili heidän nähneen jotain muuta, mitä he kuvittelivat nähneensä. Näin mekin teemme. Kun kuulemme jotain järjelle selittämätöntä, yritämme ensin etsiä asialle järjellisemmän selityksen ennen kuin suostumme uskomaan järjenvastaiseen.
Apostolit eivät siis uskoneet hekään naisten todistusta. Myöhemmin samana päivänä ylösnoussut Jeesus näyttäytyi täten myös apostoleille (Luuk. 24:36-44; Joh. 20:19-23), jotta hekin uskoisivat. Jeesuksen ilmestyminen omassa hahmossaan oli vahva todiste, koska rabbiinisen tradition mukaan uskottiin, että kuolleista ylösnousseet saivat saman hahmon kuin heillä oli ennen kuolemaa, jotta muut saattoivat tunnistaa hänet.
Mutta opetuslapset eivät uskoneet ylösnousemukseen vieläkään, vaan he pelästyivät ja luulivat Jeesusta aaveeksi (Luuk. 24:41). Heidän mielestään aave oli siis vähemmän järjenvastainen selitys kuin ylösnousemus. Näin siis siitä huolimatta, että he olivat jo aiemmin saaneet naisten luotettavan todistuksen ja nyt kiistattoman näköhavainnon.
Jeesus ei moittinut opetuslasten epäuskoa, vaan hän todisti olevansa sama Jeesus näyttämällä heille arpensa ja syömällä heidän kanssaan. Aaveilla näet ei uskottu olevan fyysistä ruumista eikä aaveet nyt ainakaan voineet syödä.
Tämän jälkeen paikalla olleet opetuslapset uskoivat, mutta ikävä kyllä Tuomas ei tuolloin ollut heidän joukossaan (Joh. 20:24).
Tuomaan piinaviikko
Epäonnekseen apostoli Tuomas myöhästyi Jeesuksen vierailulta ylösnousemuspäivän iltana. Kului näet viikko ennen kuin Jeesus näyttäytyi opetuslapsille uudelleen siten, että Tuomaskin oli paikalla (Joh. 20:24-30).
Voimme vain kuvitella millainen tuo viikko on Tuomakselle ollut. Ajatus Jeesuksen ylösnousemuksesta oli järjenvastainen, mutta toisaalta hänen luotettavaksi tuntemansa ihmiset todistivat siitä, ja olihan Jeesus itsekin siitä moneen otteeseen maininnut.
Tuomas tahtoi uskoa, mutta ehkäpä hän pelkäsi, että hänen uskonsa osoittautuisi katteettomaksi. Hän tahtoi uskoa todeksi Jeesuksen koko ilmoituksen ja elää mukaan, mutta pelko siitä, että hän huomaisi kaiken olleen vain kuvitelmaa ja pettyisi taas uudelleen kuten pitkäperjantaina, teki hänet varovaiseksi.
Tuomas kävi viikon mittaisen taistelun uskon ja epäuskon välillä. Hän tahtoi uskoa, mutta hän tarvitsi uskonsa tueksi vielä jotain. Hänen halunsa uskoa oli valtava, mutta pettymyksen pelko esti häntä ojentautumasta uskonsa varaan. Se, että Tuomas edelleen 'hengaili' apostolien seurassa Jerusalemissa, todistaa hänen tahtoneen uskoa todeksi kaiken kuulemansa. Hän tiesi Jeesuksen ylösnousemuksesta todistavat henkilöt luotettaviksi, mutta koska heidän kertomansa oli ristiriidassa hänen järkensä ja ymmärryksensä kanssa, oli hänen silti vaikea uskoa.
Tuomaan piina päättyy
Kului siis viikko ylösnousemuksesta ennen kuin Jeesus näyttäytyi opetuslapsille niin, että Tuomaskin oli mukana. Opetuslapset pysyttelivät Jerusalemissa ylösnousemuksen jälkeisen viikon ajan, koska ihmiset olettivat heidän viettävän säädyllisesti suruaikaa rabbinsa kuoleman tähden ja toisaalta happamattoman leivän juhla jatkui edelleen.
Kohta oli kuitenkin aika palata Galileaan (Matt. 28:10), joten myös Tuomaan oli aika saada vahvistus uskolleen. Tässä kohden kertomusta tulemme kohtaan, josta yllä siteerattu Johanneksen evankeliumin teksti kertoo.
Jostain syystä Jeesuksen ilmestyessä Tuomaalle, moni tulkitsee Jeesuksen nuhdelleen Tuomasta hänen epäuskostaan sanoessaan:
"Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" (Joh. 20:27)
En usko Jeesuksen näillä sanoilla moittineen Tuomasta epäuskosta sen enempää kuin hän moitti muita apostoleja viikkoa aiemmin. Jeesus ei varmaankaan ärähtänyt näitä sanoja Tuomakselle, vaan hän astui Tuomaksen eteen kaikessa rakkaudessa ja ymmärtämyksessä niin kuin aina ennenkin ja todisti hänelle saman, minkä oli viikkoa aiemmin todistanut muille silloin yhtä epäuskoisille opetuslapsille.
Uskova Tuomas
Kun Jeesus nyt näyttäytyi Tuomaalle, oli Tuomaan henkilökohtainen piinaviikko ohi. Hänelle ei ollut enää epäselvää, kuka tämä hänen edessään seisova mies oli. Hän oli Tuomakselle "Minun Herrani ja Jumalani!" (Joh. 20:28)
Tuomaksen vastaus ei ollut hämmästyksen huudahdus, vaan helpotuksen huokaus. Jeesus todella oli sitä, mitä Tuomas toivoi ja tahtoi uskoa todeksi. Ylösnousseen Jeesuksen tapaaminen oli Tuomaksen unelman täyttymys kahdella tapaa:
# Ensinnäkin Jeesus todella eli. Hän oli ylösnoussut sama Jeesus, kenet Tuomas oli tuntenut jo monen vuoden ajan. Hän oli Tuomaksen rakas mestari.
# Toiseksi Jeesuksen ylösnousemus todisti hänen olevan Jumalan valittu, Messias, niin kuin hän oli väittänyt olevansa. Jos Tuomasi oli vielä ennen pääsiäistä epäillyt asiaa, nyt hän tiesi Jeesuksen olevan Herra ja Jumala!
Viimeinen epäilyksen 'peikko' oli voitettu – usko oli voittanut. Epäilyn vastakohtana Tuomaan lyhyt uskontunnustus ylösnousseen Jeesuksen edessä on hänen uskonsa täyttymyksen kohokohta ja samalla koko Johanneksen evankeliumin pääteeman kliimaksi. Tuomas ei näet sanonut "Jeesus, sinä elät!" tai "Herra, se olet sinä!", vaan hän sanoi "Minun Herrani ja Jumalani!" Hän tunnusti uskovansa ylösnousseeseen Jeesukseen Herrana ja Jumalana – ja ennen kaikkea henkilökohtaisena Herranaan!
Tuomaan usko oli jalostunut varovaisesta toivosta ja pettymyksen pelosta korkeimpaan mahdolliseen muotoon – pelastavaksi uskoksi. Jeesus oli hänen Herransa, johon sisältyy ajatus Tuomaan asemasta alamaisena / palvelijana Jeesuksen edessä. Nyt Tuomas ei tiesi, ettei hän ollut aivan kenen tahansa rabbin palvelija, vaan hän tunnustaa Herransa todellisen olemuksen sanoilla "minun Jumalani". Sana "minun" osoittaa suhteen olevan hänelle hyvin läheinen ja henkilökohtainen. Epäilijän hatara usko oli kasvanut vahvaksi luottamukseksi Jeesukseen.
Tuomas ei ollut enää "epäilevä Tuomas", vaan hänestä oli tullut "uskova Tuomas" - vahvan pelastavan uskon esikuva. Kun viimeinenkin epäily oli voitettu, Tuomas luovutti elämänsä kaikkineen Herransa käyttöön. Perimätiedon mukaan Tuomaasta tuli Parthian apostoli, joka teki elämäntyönsä Parthiassa ja lopulta haudattiin Edessaan. Lisäksi hänet mainitaan myös nk. Intian apostolina, jonka työn tuloksena Intiassa vaikuttaa vieläkin joukko "tuomaskristittyjä".
Olenko minä "uskova Tuomas"?
Kertomus Tuomaan ja Herran kohtaamisesta ei ole Johanneksen evankeliumissa siksi, että saisimme hyvät naurut Tuomaan epäilyjen kustannuksella tai että voisimme kauhistella hänen uskonsa heikkoutta.
Johannes tahtoo meidän muistavan Tuomaksen tunnustavana "uskovana Tuomaana" ja samalla kysyvän itseltämme, onko oma uskomme samaa tunnustavaa laatua kuin Tuomaalla. Olenko Tuomaan tavoin lakannut epäilemästä ja antautunut uskon 'vietäväksi'?
Liitän evääksi itsetutkimukseen lyhyen tiivistelmän uskosta ja uskomisesta, josko se edelleen muistuttaisi meitä siitä, mitä se usko tarkoittikaan käytännössä.
Lyhyt oppimäärä uskosta
Klassisessa kreikassa 'pistis' -termillä on useita merkityksiä; se viittaa esimerkiksi uskollisuuteen, vakuuttuneisuuteen ja luotettavuuteen. Jo hellenistisenä aikana 'pistis' -sanasta tuli vastakohta ateistiselle maailmankatsomukselle ja sitä alettiin käyttää yleisesti uskoa Jumalaan kuvaavana sanana, mitä se tarkoittaa Uuden testamentin kreikassakin. Uuden testamentin kreikan sanakirja määritteleekin sanan 'pistis' näin: "usko, luottamus; uskollisuus; todistus, vakuus".
Vanhan testamentin puolella vastaava uskoa kuvaava termi on heprean 'aman', joka merkitsee "olla luotettava tai uskollinen, uskoa, luottaa, pitää varmana". Toisin sanoen usko ei ole passiivista alistumista kohtaloon, vaan turvaamista Jumalaan ja hänen tahtoonsa. Vanha testamentillinen merkitys korostuukin selvästi nk. Heprealaiskirjeen 'uskon määritelmässä:
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hepr. 11:1, KR33/38)
Uuden testamentin uskomista tarkoittava teon sana 'pisteuo' tarkoittaa puolestaan "uskoa, luottaa lujasti ja olla varma". Uusi testamentti käyttää tätä sanaa aina, kun kyseessä on henkilökohtainen usko Jumalan persoonaan. Tällöin sana ilmaisee ehdotonta luottamusta, täydellistä antautumista ja koko sydämistä kuuliaisuutta Jumalalle.
Johannes painottaa evankeliumissaan uskon perustuvan todistukseen. Todistus asettaa ihmisen valinnan eteen uskon ja epäuskon välillä. Valittu usko tai epäusko heijastuvat edelleen tekoihin. Teot ilmentävät uskon tai epäuskon kehittymistä joko kasvavana ojentautumisena uskon varaan tai lisääntyvänä tottelemattomuutena Jumalaa kohtaan. Usko tai epäusko eivät siis kumpikaan synny teoista, vaan päinvastoin ne synnyttävät niitä ja tulevat julki tekoina näkyvän hedelmän kautta.
Lisäksi Johanneksen evankeliumi antaa 'uskoa' sanalle progressiivisen merkityksen. Toisin sanoen evankeliumin edetessä niin usko kuin epäuskokin kehittyvät ja kasvavat. Esimerkiksi Jeesuksen vastustajien epäusko kasvaa kertomuksen edetessä murhanhimoksi ja lopulta murhaksi. Samaan aikaan opetuslasten aluksi hataraa toivoa muistuttava usko vahvistuu ja selkeytyy evankeliumin edetessä, kunnes se löytää täydellisen muotonsa Tuomaan uskontunnustuksessa "Minun Herrani ja Jumalani!" Siinä Tuomaan usko ei ole enää epämääräinen toive paremmasta, vaan se on henkilökohtaista järkkymätöntä uskoa ja luottamusta hänen rakastamaansa persoonaan, jonka hän uskonsa perusteella tuntee Jumalan Pojaksi.
Katse omaan uskoon
Haluan sinun pysähtyvän kanssani miettimään uskon todellista olemusta omassa elämässäsi. Mieti uskon syvintä olemusta ja sitä miten se toteutuu sinun elämässäsi. Kysy itseltäsi, onko uskoni "uskovan Tuomaan" uskoa vai jotain muuta.
Vaikka mitä todennäköisemmin pohdintasi tuloksena löydät sydämestäsi saman pelastavan uskon kuin Tuomaalla, uskon matkan sydämen sopukoihin olevan kuitenkin rakentava ja ajatuksia herättävä kokemus.
Luulen, että meillä jokaisella on varaa syventää ja laajentaa luottamustamme Herraan. Nimittäin niin kauan, kun elämästämme löytyy asioita, jotka olemme pitäneet itsellämme mieluummin kuin luottaneet ne kokonaan Kaikkivaltiaan Herran käsiin, on meillä vielä opittavaa uskon tiellä. Usko ei ole yksin luottamusta, vaan myös ojentautumista:
Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hepr. 11:1, KR33/38)
(1 Kor. 12:9)
Uskolla on Raamatun mukaan eri yhteyksissä erilainen merkitys ja sisältö.
Pelastava usko.
Pelastava usko ei ole uskomista johonkin opinkappaleeseen. Se on ratkaisu jonkin varaan jättäytymistä, johonkin luottamista. Pelastavan uskon pohja on Jeesuksen sovitustyö meidän edestämme. Tämäkin on lahja, jonka saamme armosta ottaa vastaan. (Ef. 2) Se on yhteys Jumalaan, mikä velvoittaa uskollisuuteen ja kuuliaisuuteen.
Merkityksetön usko.
Raamattu puhuu myös sellaisesta uskosta, joka on pohjimmiltaan täysin merkityksetöntä, koska se ei saa aikaan mitään. (Lue Joh. 8) Ei kaikki totena pitäminen ja Vapahtajan tunnustaminen ole elävää uskoa, joka tekee syntisestä Jumalan lapsen.
Usko Hengen armolahjana.
Tämä usko ei ole sama kuin pelastava usko, vaikka tietenkin pelastava usko on perusedellytys. Tämä usko on rohkea usko, jota merkit seuraavat. Sen välityksellä saadaan ihmeellisiä kokemuksia, jotka ovat Jumalalle kunniaksi ja vahvistavat seurakuntaa.
Tämä lahja ei tule ihmisestä itse, vaan se annetaan Hengessä. Se voittaa ihmisen luontaisen vajavaisuuden, pelon ja epäilyn. Tämäkin lahja on tarkoitettu seurakunnan ja sen jäsenten rakentamiseen ja vahvistamiseen, eikä koskaan seurakunnan vahingoksi.
Ei ole kyse optimismista tai herkkäuskoisuudesta. Joskus ihmisiä, jotka luonnostaan ovat rohkeita ja optimistisia, on kohdeltu ikään kuin heillä olisi tämä lahja. Itse asiassa he ovat olleet hengellisesti epäkypsiä ja ovat saattaneet aiheuttaa ongelmia seurakunnalle ja muillekin. Tämän takia on oltava varuillaan.
Uskon armolahjan avulla meidän tulisi tehdä Jumalan tarkoittamia tekoja, eikä koskaan ihmisen omia toiveita. Usein on todettu, että joskus lahjan saajat ovat olleet luonnostaan vastaan hankaavia ja epäileviä ihmisiä. Mutta lahjan saatuaan he ovat sitten toimineet erittäin rohkeasti ja määrätietoisesti.
Kukaan ei saa korottaa itseään armolahjan vuoksi muiden yläpuolelle. Eivät nämäkään ihmiset ole suojassa ylpeydeltä eivätkä erehtymiseltä. Jokaisen on nöyrästi tuotava armolahjansa seurakuntaan ja muistettava, että itsekin tarvitsee muiden armolahjojen apua.
Raamatun mukaan kaikilla ei ole samaa määrää uskoa. Mutta uskon määrä voi kasvaa.