Ihan hyvä sarja

mutta,,,,,,

kaikkia jaksoja ei enää jaksa katsoa. Ainakaan tälläinen täti-ikäinen katsoja. Tyypit on hyviä niin vanhemmissa kuin nuorissakin. Mutta viime jaksojen toilailut on olleet niin yliampuvia, ettei niitä edes viitsi katsoa. Esim. Santin ja Lourditaksen hedelmällisyysselvitykset ym.

Sen jälkeen kun Candela poistui sarjasta, jaksot mielestäni huononivat.

Nuorten koulun käynti, itsenäistyminen ja jatko-opinnot on varsin sekvaa hommaa.

Vaikka sarja onkin täysin mielikuvitusta ja hömppää, antaa se jotain kuvaa espanjalaisesta elämästä. Joku kiinnitti huomiota koulujen aikatauluun. Ja niihän siellä oikeastikin vietetään siestaa. Samoin todellisuudessakin espanjalaiset ovat paljon perhekeskeisempiä kuin pohjoismaalaiset ja huolehtivat toisistaan.

2

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päälle 40

      Itse olen jo 40 paremmalla puolella ja pidän sarjan rennosta ja huolettomasta tyylistä. Ei mässäillä liialla väkivallalla eikä seksillä. Elämähän on näin suomalaisen mittapuun mukaan hieman sekavan ja äännekkään oloista, mutta sellaista se oikeastikin siellä on. Ovat avoimia ja näyttävät sen rohkeasti. Hieman tietysti on yliampuvaa joiden jaksojen juonenkäänteet, mutta itseäni ne ainakin naurattavat ja viihdyttävät. En katso sarjaa muutenkaan niin tosissaan ja vakavissaan, vaan nautin niistä hauskoista käänteistä. Candelan lähtö oli iso takapakki ainakin minun mielestäni. Pidin roolista kovasti. Lucian lähtö harmittaa jo näin etukäteen. Eiköhän vaan kaikki katsella sarjaa avoimin mielin ja ei niin mietitä mikä olisi oikeassa elämässä mahdollista ja mikä ei. Nautitaan sarjasta kun se vielä pyörii meillä :)

    • nauti viihteestä

      sarja on espanjalaista jonkinsortin saippuaa ja ei ihan tosissaan edes tehty eli kannattaako sitä niin tosissaan ees katsoa.hauskaahan se on katsoa sellaistakin mitä ei omalle kohdalle tule koskaan tapahtumaan eikä ihan lähipiirillekään ja osa menee niin yli että tuskin muillekaan :D.itse tykkään sarjasta kovasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      243
      45306
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      185
      10838
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      33
      1563
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe