Turun Sanomien yleisönosastokirjoitus 4.7.2008
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;4:9:0:1:2008-07-04,104:9:550920,1:0:0:0:0:0:
>>Yleinen asevelvollisuus säilytettävä
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kotiutuu jälleen yli 10 000 varusmiespalveluksen suorittanutta reserviin.
Viime aikoina on mediassa puhuttu vahvasti siihen sävyyn, että varusmiehet ovat entistäkin huonokuntoisempia. On jopa keskusteltu yleisen asevelvollisuuden lakkauttamisesta ja siirtymisestä johonkin muuhun järjestelmään.
Yleinen asevelvollisuus on edelleen Suomen kaltaisen maan kannalta paras tapa järjestää puolustus aseellista hyökkäystä vastaan.
Varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain hieman yli 80 prosenttia ikäluokasta. Loput ovat joko vapautettu palveluksesta tai suorittavat siviilipalveluksen, mikä nykyisin on vanhan 13 kuukauden sijaan lyhennetty 12 kuukauteen.
Suomalainen varusmies tuntee historiansa ja on maanpuolustustahtoinen.
Tulokset varusmiespalveluksesta ovat edelleen hyvät. Suuri osa varusmiehistä siirtyy reserviin elämänsä kunnossa. Cooperin testin tulokset paranevat palveluksen aikana jopa satoja metrejä.
Armeijassa tehdään edelleen pojista miehiä ja nykyään jopa tytöistä naisia. Palveluksen aikana opitaan kantamaan vastuuta niin itsestä kuin kaverista. Kaveria ei edelleenkään jätetä eikä tulla jättämään. Johtajakoulutuksen saaneet ovat vastuussa vieläkin suuremmasta joukosta.
Voin vannoa, että ainakin jokainen Porin Prikaatissa palveluksensa suorittanut ”porilainen” hoitaa oman hommansa ja on erinomainen työmies/-nainen yhteiskunnassamme.
Yleisellä asevelvollisuudella on edelleen oma paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Eikä siitä ole syytä luopua.
Tulevaisuudessa on kuitenkin syytä muistaa kehittää varusmiespalveluksen olosuhteita. Erityisesti kotiuttamisraha, joka vuonna 1993 väliaikaisesti poistettiin, on palautettava mahdollisimman pian. Väliaikaisuus on kestänyt jo turhan pitkään. Isänmaan puolustus on edelleen hyvissä käsissä.
Tuomas Viljamaa
Kersantti, varusmiestoimikunnan puheenjohtaja Porin prikaati
(kotiutuu 4.7.)
Julkaistu 4.7.2008 2:31:18
TS mielipidepalsta 4.7.2008
5
877
Vastaukset
- toisin ajattelija
Koska se yleinen asevelvollisuus sitten otetaan Suomessa käyttöön nykyisen valikoivan asevelvollisuuden ja sukupuolisorron sijasta?
"Varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain hieman yli 80 prosenttia ikäluokasta. Loput ovat joko vapautettu palveluksesta tai suorittavat siviilipalveluksen"
Varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain alle 40 % ikäluokasta. Yli 50 % ikäluokasta vapautetaan palveluksesta koska heillä on pimppi. - otto-wille
isäm maata tulee puollustaa! jos meillä ei ole asevelvolisuuta niin meidät on pian miehitty!!! kaikkien pyhä velvolisus on puollustaa SUOMEA!
- NBA...
Varusmiestoimikunta? Eli tämän kirjoittaja on istunut 70% ajasta kirjoituspöydän takana ja lukenut Aku Ankkaa.
- otto-wille
varus mies toimi kunta on tärkeä SUOMEN itsänäisyyden kannalta! SUOMEA tulee puollustaa kaikin mahollisin keinoin!
- siinä...
... lapsellinen mielipidekirjoitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770