Television tietokilpailuja katsellessa tulee mieleen, eikö koulussa enää opeteta mitään muuta kuin rokkibändien kitaristien nimiä. EVVVK ("ei vittu vois vähempää kiinnostaa") kuuluu nykyisin sanoa jo ylpeydellä, kun ei tiedetä tärkeitäkään lähiajan tapahtumia.
Lukekaapa nyt ressukat aluksi vaikkapa Kimmo Rentolan kirjat, jatkakaa Arvo Tuomisen muistelmilla, perehtykää muutamiin Stalinin vankileireillä 20 vuotta viettäneiden elämäkertoihin, esimerkiksi Aino Kuusisen
muistelmiin.
Tiedättekö, että Suomen kommunistinen puolue perustettiin alunperin terrorijärjestöksi, jonka tehtävä oli rahoittaa ja aseistaa terrorisoluja vallankaappauksen tekemiseksi Suomessa.
Punakapinasta Pietariin paenneet kommunistit varastivat lähtiessään Suomen Pankin rahat, joilla tätä toimintaa aluksi rahoitettiin. Suomen Pankista varastetuilla rahoilla perustettiin jopa Ruotsin kommunistinen puolue, tämä
nykyinen viherfeministinen järjestö.
Kun Suomen Pankin rahat loppuivat, Skp:tä rahoitettiin Venäjän rikkailta varastetuilla jalokivillä.
Amerikan suomalaisten työväenliike keräsi kansalaissodan jälkeen miljoona dollaria Suomen
sosiaalidemokraattisen liikkeen nostamiseksi kansalaissodan kurjuudesta Arvatkaapa, saivatko demarit koskaan näitä rahoja? Eivät tietenkään, sillä Suomen kommunistit varastivat dollarit väärennetyillä papereilla ja rahoittivat niillä sanomalehtensä. Kansan Uutiset on siis perustettu Amerikan työläisiltä varastetuilla dollareilla.
Puolueen johtaviin hahmoihin kuulunut Otto Wille Kuusinen huomasi 1920-luvun alussa, että Skp:n terroripolitiikka ei menesty Suomessa, ja hän hylkäsi sen politiikan. Kostoksi Kuusinen erotettiin puolueesta ja hänelle annettiin
kuolemantuomio, jota lähetettiin Tukholmaan toteuttamaan kaksi tappajaa.
Kun Kuusisen murhaajat pääsivät kieltolaki-Suomesta Haaparantaan, he ratkesivat perisuomalaiseen tapaan ryyppäämään ja hanke kaatui, kun he kännipäissään kehuivat murhahankkeestaan niin, että tieto tuli Kuusisen
korviin.
Kuusisen murhasta päättivät Skp:n johtajat. Osan heistäkin kävi huonosti, sillä elokuussa 1920 Pietarin ns. Kuusisen klubilla puna-armeijan upseerikoulussa olleet suomalaiset oppilaat tappoivat kahdeksan kommunistia, joukossa muutaman Skp:n johtajan.
Otto Wille pääsi aikanaan kostamaan Skp:n johtajille, jotka olivat häntä vainonneet. Kaikki hänen puoluevihollisensa ammuttiin 1930-luvun vainoissa tai suljettiin Stalinin leireille, joilta aniharva palasi hengissä.
Poikkeus oli Otto Wille Kuusisen vaimo Aino, jonka pelastus oli se, että hän oli marsalkka Mannerheimin sisaren Sophien kouluttama sairaanhoitaja. Aino selviytyi toimimalla sairaanhoitajana vankileireillä, jolloin hänellä oli helpommat olot.
Kirjallisuudestakaan ei yleensä selviä, millaisia julmureita Neuvostoliitossa asuneet kommunistit olivat toisilleen. He tappoivat ja ilmiantoivat toisiaan. Esimerkiksi Neuvostoliiton salaisen poliisin Tshekan Pietarin osasto oli suomalaisten käsissä, minkä kaupungin ympäristön inkeriläiset tunsivat nahoissaan, kun aloitettiin väkivaltainen pakkokollektivisointi maataloudessa.
Suomalaiset kommunistit olivat Neuvostoliitossa avainasemassa, kun uudelle hallitsevalle luokalle piti salakuljettaa Suomesta ylellisyystarvikkeita. Rahjan veljekset hallitsivat Karjalan kannaksen etappiyhteydet ja
Suomen saariston vaikeat karikot. Neuvostoylimysten ei tarvinnut kärsiä puutetta pahimpina nälkäkausinakaan, sillä Suomesta salakuljetettiin heille herkkuja.
Sota-aikana puolueen jäsenet yrittivät - tosin huonolla menestyksellä - katkoa rautateitä ja tuhota tärkeitä tuotantolaitoksia. Suomalaiset kommunistit antoivat valomerkkejä puna-armeijan ilmavoimien pommituskoneilla, että ne osasivat tyhjentää lastinsa oikeaan paikkaan. Kotkan ilmiantajakommunistit ovat tästä ylpeitä vielä
tänäänkin.
Puolueen kylkiäisenä toimi aikoinaan näiden ilmiantajien ja käpykaartilaisten järjestö Sodan ja fasismin vastainen työ. Suomi on ilmeisesti maailman ainoa maa, jossa vihollisen avustajat ja ilmiantajat nimittävät itseään "vastarintaliikkeeksi".
Puolueen historia, on ollut varkaiden, ryöstäjien ja murhaajien puolue. Kaikkina aikoina se on halunnut käyttää suojakilpinään Suvi-Anne Siimeksen, Ele Aleniuksen, Kalevi Kivistön ja Jouko Kajanojan kaltaisia hahmoja, joita
Lenin nimitti osuvasti "hyödyllisiksi idiooteiksi".
Vasurit varkaiden ja murhaajien
7
281
Vastaukset
- M/1895 Nagant
Työväenluokan ja porvariston välillä vallitsee sovittamaton ristiriita, joka tekee niistä ikuisia vihollisia. Mutta kaikkein pahimpia ovat työväenliikkeen sisäiset petturit, revisionistit jotka työskentelevät omien joukossa vallankumousta vastaan. Heidät tulee ampua aina tavattaessa. Luokkasota ei tunne armoa eikä puolueettomia. Jos et ole proletariaatin puolella, olet sitä vastaan.
- aina raakaa
niin sittenhän oli ihan oikein ja odotettavissa että luokkasodan voittanut osapuoli järjesti pienet verijuhlat voittonsa kunniaksi.
- tämä teksti,
mikä tuossa yläpuolella on. Se on kaikki totta, toisn kuin teidän juttunne.
- Vastarinta
Hitlerkin naureskeli suomalaisten tyhmyydelle, kun nämä taistelivat natsi-Saksan intressien puolesta. Mikäli natsi-Saksa olisi voittanut, niin Suomessa olisi toteutettu laajamittainen rodullinen puhdistus, jossa maa olisi puhdisteyttu "mongooleista" so. suomalaisista.
Jalointa mitä Suomalainen saattoi jatkosodan aikana tehdä oli taistella saksalaisia "miehittäjiä" vastaan.- Normal++
Ihan samat suomalaiset rintamamiehet ketkä olivat pysäyttäneet venäläiset itärajalla ajoivat saksalaiset Lapista pois. Ei siellä näkynyt mitään ihmeellisiä erikoiskomppanioita/ pataljoonia. Punakaarti, käpykaarti, proletaarin diktatuuri tai saatikka liittoutuneiden puolesta. Taisivat raukat edelleenkin vapista siellä metsän siimeksessä akkojen helmoissa. Jättivät tavalliseen tapaansa "miesten työt" miehille.
"Jalointa mitä Suomalainen saattoi jatkosodan aikana tehdä oli taistella saksalaisia "miehittäjiä" vastaan." - Savuava raunio
Normal++ kirjoitti:
Ihan samat suomalaiset rintamamiehet ketkä olivat pysäyttäneet venäläiset itärajalla ajoivat saksalaiset Lapista pois. Ei siellä näkynyt mitään ihmeellisiä erikoiskomppanioita/ pataljoonia. Punakaarti, käpykaarti, proletaarin diktatuuri tai saatikka liittoutuneiden puolesta. Taisivat raukat edelleenkin vapista siellä metsän siimeksessä akkojen helmoissa. Jättivät tavalliseen tapaansa "miesten työt" miehille.
"Jalointa mitä Suomalainen saattoi jatkosodan aikana tehdä oli taistella saksalaisia "miehittäjiä" vastaan."Saksalaisia Lapista olivat pois häätämässä pääasiassa lapset, joita ei vielä oltu keritty laittamaan rintamalle kuolemaan.
Monelle saksaleisten häätäminen Suomesta oli mieluisampi tehtävä kuin Itä-Karjalan metsien ryöstöyritys. - tietämättäsi
Savuava raunio kirjoitti:
Saksalaisia Lapista olivat pois häätämässä pääasiassa lapset, joita ei vielä oltu keritty laittamaan rintamalle kuolemaan.
Monelle saksaleisten häätäminen Suomesta oli mieluisampi tehtävä kuin Itä-Karjalan metsien ryöstöyritys.tosin olla jäljillä. Pohjois-Suomessa oli 200000 nuorta, verevää, hyvin pukeutuvaa ja kädelle suutelevaa saksalaista. Pohjoisen naisen oma "mettänelävä" oli Karjalan korvessa ja kävi kerran kolmessa kuukaudessa lomilla ja silloin oli enimmän ajan umpikännissä. Eihän siinä mitään ihmettä ollut ,että heillä (nuoret naiset)alkoi hormonit "hyrräämään" väärälle suunnalle. Päämaja ratkaisi dilemman siirtämällä itärintamalta pohjoisrintamalle pohjoisen divisioonat. 3D Oulusta ja 6D:n Lapista. Kun pojat sitten kuuli, että huhuissa oli hiukan perää, niin he polttivat päreet täysin. Lähtivät kiireen vilkkaa Tornioon, Kemiin, Rovaniemelle ja jopa Kittilään asti niistämän sakujen nokkaa. Marraskuussa jermut olivat jo sen verran rauhoittuneet ,että lähtivät" eukon" viereen ja jättivät pienimuotoisen loppusiivouksen "lapsisotilaille"
Ps. Hiukan tuossa sinun viestissä askarruttaa tuo sanojen ja tekojen ristiriita. Eivätkö luokkakantaiset proletariaatin diktatuurin pyrkivät käpykaartilaiset pitäneet saksalaisten
karkoittamista tarpeellisena. Ketään heitä ei nimittäin näkynyt siellä pohjoisessa.
"Monelle saksaleisten häätäminen Suomesta oli mieluisampi tehtävä kuin Itä-Karjalan metsien ryöstöyritys."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760