EN SELVIÄTÄSTÄ KESÄSTÄ voimat on niin loppu.
Minua ei ole olemassa, minulla ei ole mitään, en ole mitään.
Apua on haettu. Olen juossut mielentervk. ja kriisikesk.
Olen kirjoittanut olen puhunut mikään ei muutu.
Maanantaina pitäisi soittaa työnhaku aika.
Olis ollu Ke 2.7 mutta piti lähteä anoppilaan.
Minulla ei ole mitään ei yhtään mitään.
Ei uraa, ei omaa rahaa ei mitään.
Elän jo 2. polven alkoholisti ongelmaa.
Koko elämän ajan vaan petetty ja kustu silmään.
ja nyt se saa riiittää.
Minua ei ole olemassa, minulla ei ole mitään, en ole mitään.
Apua on haettu. Olen juossut mielentervk. ja kriisikesk.
Olen kirjoittanut olen puhunut mikään ei muutu.
Maanantaina pitäisi soittaa työnhaku aika.
Olis ollu Ke 2.7 mutta piti lähteä anoppilaan.
Minulla ei ole mitään ei yhtään mitään.
Ei uraa, ei omaa rahaa ei mitään.
Elän jo 2. polven alkoholisti ongelmaa.
Koko elämän ajan vaan petetty ja kustu silmään.
ja nyt se saa riiittää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
miksi et sinäkin?
Pyydä apua asiantuntijoilta.
Älä luovuta.
kirjoituksestasi ei ilmene oletko mies vai nainen , eikö sillä sinänsä ole edes väliä. (oletan että mies) ? hienoa että olet yrittänyt aiemmin hakea apua.
itse olen ollut melko alhaalla, ei työtä, ei rahaa, meitä riittää suomen maassa, IHAN NIITÄ SUOMALAISIA joita sorretaan. se taas toinen aihe.
tiedän mitä on KIPU, tiedän mitä on TUSKA,
en tiedä oletko menettänyt jonkun, suurta surua voi olla ilman että joku kuolee. se ei välttämättä ole se "suurin" suru kaikilla. henk. kohtasata kaikki.
alkoholismi taas on. no RANKKAAA varmasti. ja jos ei ole muuta mallia elämäänsä saanut.
mä olin aiemmin jo vähällä "mennä myös" ,
elämä ei ole huimaa nytkäänn, mutta kestän sen sekuntti kerraalllaan. joskus voi ilahtua jostain radion paska biisistä tne. hetkeksi.
JAKSA, kirjota jollekin. käytä energia vaikka tän YHTEISKUNNAN pelastamiseen.
SILLÄ MIKSI MEITÄ SUOMALAISIA köyhiä riittää joilla menee huonosti.
SE ON LAAJEMPI ONGELMA; EI SINUN!!!!!!
olinpa hölmö. anoppila...
kun puhuin sukupuolesta.
..voisiko sieltä löytykö joku suunta. ?
ihmisiä joille puhua edes säästä??
sulla on kuitenkin se anoppila.
minulla ei ole. (ei monella muullakaan)
älä luovuta, pyydä Jumalalta apua. Voin taata, että Hänen käteen ku tartut, turvapaikan saat. Hänen luona et enää itke milloinkaan!!!
Poikani on vaikea vammainen.
Olen 17 v. Ollut tavallaan "vankina" koko kesän kun en ole päässyt minnekkään.
Miehen tulot= miehen menot ovat tärkeimpiä.
En osaa johtaa tätä perhettä.
En osaa mitään.
Minulla ei työtä, ei ammattia ei koulutusta= tulot=0= ei omaa aikaa, ei omia menoa, ei omaa elämää, mitä en koskaan oppinut elämään.
Kiitos vanhempieni, tai sitten se on vaan autismi, mikä on siis pojallani.
Se siitä sitten 42 vuotta ihan turhaan.
Minua ei ole koskaan ollut olemassa, minulla ei ole koskaan ollut mitään väliä. Jos olisi ollut eihän nyt käynyt niin kuin olisi käynyt. (isäni takia koko lapsuus/nuoruus oli jatkuvaa hermopainetta, pahaa oloa, tyhmä äitini passasi isää ja koitti olla suututtamatta tätä. En oppinut "puhumaan" enkä pitämään puoliani tästä johtuen koin vain jatkuavia pettymyksiä.)
Ja haluan myös poistua maailmasta samoin elinkin eli mitään ei jää jäljelle. Ei hautaa ei mitään eli tuhkaus ja tuhkien sirottelu johonkin paikkaan.
olisiko vastaus, vaikka vaikealta se varmaan tuntuu. mutta jos olet hoivannut ja huoltanut poikaasi jo monta vuotta.
laittaa poika johonkin laitokseen?
saisit itsellesi elämän takaisin.?
..johonkinhan poika kuitenkin jää / laitetaan jos tappaisit itsesi. TULOS siis sama lopulta. sinä et olisi häntä' enää hoitamassa.
ehdotus voi tntua "törkeältä" mutta ehkä se olisi vastus. voisit käydä poikaasi katsomassa sen minkä jaksaisit.
itse olen kiinni lapsissani, kukaan ei auta .
lapsilla ei toista vanhempaa jne. rankkaa se on kun omat menot jatkuvasti jää jalkoihin.
ja osaathan sinä puhua. kirjoitit tänne, se on jo alku! :)
Voimia sinulle. Voin ymmärtää miltä sinusta tuntuu, itsestä tuntuu aika samalta. Munulla on poika 22-v jolla asperger, yksi lapsi on myös kuollut. Yhden lapsen olen saanuat omilleen ja hänellä tuntuu menevän ihan hyvin.Nämä autistioireiset lapset/nuoret ovat vaativia, minunkaan aspergerini ei ole omillaan, pääseekö koskaan, hän turvaa kaikessa minuun. Tiedän mitkä rumbat pyörivät näiden nuorten ympärillä. Kaikkialle pitäisi jaksaa olla yhteydessä ja sittenkin jää yksin kaikkea hoitamaan. Lisäksi suren kuollutta poikaani. Minulla on kyllä mies, joka on ollut aika hyvin tukena, mutta silti käytännön arki on minun harteillani.Kyllä sinä olet paljon arvoinen, kun olet jaksanut jo 17 v huolehtia, älä aliarvioi itseäsi. Meidän pitäisi itse osata arvostaa itseämme, muut sitä eivät tee, tai ainoastaan ehkä ne,jotka ovat samassa veneessä ja samantapaisessa elämäntilanteessa.
Kyllä on paljon surua ihmisellä.Useastihan lukenutlehdistäkin että nykyisin ihmiset voi huonosti ja niin minunkin mielestäni mitä nyt reilun 50 vuotta olen seurannut tätä maailman menoa.Itselläni on aikuinen poika joka on ns, moni ongelmainen Alkoholisti.Vaikka apua hakee se on vain tilapäistä ja saa luulemaan että no nyt asiat järjestyy mutta aina tulee uusi ongelma tilalle ja läheisenä sitä kyllä väsyy aivan todella paljon.Ihminenhän saa päättää omasta elämästään itse ja siten pitäis hyväksyä että jos joku haluaa lähteä elämästä pois niin se oli hänen oma päätös eikä aina ajatella että miten sitten läheisillä on suuri suru.Sillä ihmisellä kuka niin päättää voi olla jo eläissään paljon yksinäisyyttä tuskaa ja surua ja joskus ei läheisetkään osaa olla lähellä mutta sitten kuoleman jälkeen itketään että niin paljon jäi sanomatta ja tekemättä.Että yritetään nyt jokainen olla läheistemme kanssa ja jo kuunteleminenkin ja se että on vaan lähellä voi auttaa surullista ihmistä ja saada hänet huomaamaan että joku välittää.
en minäkään jaksa enää, uni ei tule,
mitä me tehdään kaikki me onnettomat?
tapetaan itsemme? suomen väkiluku pienenisi huimasti.
mä yritän jaksaa, mutta taidan olla jo sairas ja niin yksin, en mä jaksa. en vain jaksa.
kamalaa. on niin kamalaa. :/
ei lääkkeet auta, ei kukaan auta. sä oot vain omillas, omillas aina loputtomiin asti.
ei ne lääkkeet auta helvettiihän tää on ja tunuu siltä et ketään ei vois vähempää kiinnostaa loppu peleis valtio ois vaa tyytyväinen et tällaset "traumapotilaat/yhteiskuntakelvottomat nuoret omien mielipiteiden vannoutujat" perustais lohkon ja otettais kimppakyyti taivaaseen..Mutta sitähän iloa me ei niille anneta eikö vaan niit vaan vituttaa et me ei olla seottu viäl hoitoon asti,pidetään yhtä köyttä ja lähetään vaik tää koko foorumin kesken ihmistenilmoille ja näytetään niille ketkä loppupeleissä jää seisoo jaloilleen ja katotaan onko kukaan niistä "helvetin pässeistä eläny päivääkään todellista elämää se on katsekontakti ja se on siinä.voimaa löytyy yhdessä ja oon huomannu kyl et näkee kuka auttaa kuka ei ei kovin moni.mut luovutus ei saa kuuluu sanavarastoon vaikka se houkuttaakin. elämä potkii,mut potkitaan vitusi enemmän takas.. yritetään jaksaa
puhut osittain elämäni tarinaa,liikaa rakkaita pois menny kirjaimellisesti metrin vierestä..löysin mieheni hirtettynä kotoamme vain päivän jälkeen vanhempansa tuli mua syyttelee ja vei talosta kaiken yksin ja yhdesa hommatut huonekalut jne,, töitä en oo saanu ku olin keskittynyt hoitamaan miestäni viinasta ja masennuksesta eroon yhteinen tulevaisuus odotti mallillaan pois tästä "hyvinvointivaltiostaa" piti suomi jättää taakse ja rupee vihdoin elää omaa yhteistä elämää ilman muiden sekaantumista siihen ja sit käy näin,asunnottomaksi jäin kun en siihen paikkaan voi enää palata..ymmärrän tuskaa mitä sinä minä ja moni muukin käy läpi mut en silti nää et kukaan jaksais välittää sen vertaa et olenko mäkään elossa vai en,usko mua haluisin auttaa sua ja teenkin sen jos pystyn,haluisin myös auttaa itseani mut mul ei oo mitään hajua miten,kesälläkin piti mennä naimisiin.
helvetin vaikeita asioita mihin ei koskaan saa kaikkia vastauksia jotka seuraa lopun elämän,mut hellittääkö se?siitä en tiedä mut vaikee näin pohjalta on nousta kummiskaan ,klishee väliin "ajan kanssa" tätä mulle toitotetaan,ohan se vitun helppoo sanoo niin ku täs on elämä muistakin asioista ihan päin p.....ä yritä jaksaa pvä kerrallaan sanoin noin ku toivon sitä vaik tiiän et se ei oo mahollista.Sori ei ollu tarkotus avautuu ja valittaa omasi surun keskellä mut kuulosti siltä et sul ois tietoo kokemusta siitä mitä ite käyn läpi nyt.Oon itekkin käyny monet kerrat kriisipäivystykses ja terapias jne,kuten sanoit eipä siitä hyötyy ole ellei ne pysty kokemuksen kantaäänellä purkaa tätä asiaa ja ollu ite vastaavamlaises tilantees..en sano voimia sillä itekkin tiedät varmasti et paskempi olo siitä tulee ku kokoajan tulee sanoja minkä tarkotusta ne ei oikeen ymmärrä,, anteeks viel mut ku luin sun tekstin oli pakko vastaa -Linda...