Laiva upposi. Ja nyt pelastusveneessä on liikaa lastia. Joku pitää heittää yli laidan. Yksikään veneessä olija ei kuitenkaan suostu vapaaehtoisesti uhrautumaan. Vene hörppii vettä ja pian kaikki hukkuvat, jollei yhtä matkustajaa viskata mereen.
Lastin keventämisvaihtoehtoja pohdittaessa huomio kiinnittyy kahteen matkustajaan: 95-vuotiaaseen dementoituneeseen vanhukseen ja 5-vuotiaaseen orankiin.
Vanhus tuijottaa apaattisena eteensä tajuamatta ilmeisesti mitään ympärillä olevasta maailmasta. Oranki sen sijaan on hyvin pelokkaan näköinen ja katselee ihmisiä kuin apua pyytäen.
Kumpi heitetään yli laidan?
Uskovainen heittäisi tietenkin orankin, koska sehän on vain sieluton luontokappale. Mutta mitä tekisi ateisti?
Lastin keventämisvaihtoehtoja pohdittaessa huomio kiinnittyy kahteen matkustajaan: 95-vuotiaaseen dementoituneeseen vanhukseen ja 5-vuotiaaseen orankiin.
Vanhus tuijottaa apaattisena eteensä tajuamatta ilmeisesti mitään ympärillä olevasta maailmasta. Oranki sen sijaan on hyvin pelokkaan näköinen ja katselee ihmisiä kuin apua pyytäen.
Kumpi heitetään yli laidan?
Uskovainen heittäisi tietenkin orankin, koska sehän on vain sieluton luontokappale. Mutta mitä tekisi ateisti?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oranki ensin lihoiksi, ja vanhus varamuonaksi.
Etsisin hihhulin matkustajien joukosta ja
heittäisin sen mereen...
Oranki se kuitenki kävelee paratiisin ovesta sisään pelastaessaan muut.
Minussa kaiketi lajin selviytymisvietin tuoma oman lajin arvostus on niin korkealla, että kyllä katse ihmeesti kääntyisi sitä orankia päin.
Tilanteessa, jossa jonkun on uhrauduttava noin ylipäätään (vain omaa lajia), minusta tuntuisi järkyttävältä lähteä katselemaan, kuka heitettäisiin. Miten sen jälkeen voisin elää, jos murhaisin jonkun itseni vuoksi? Sillä turha ajatella, että kaikkien vuoksi - sitä voi hypätä itsekin. Eli kyllä toivon, että sentyylisessä tilanteessa minulla olisi selkärankaa olla se, joka pelastaa muut ja hyppää.
Miksi ihmiset tosiaan katselevat toisiaan ja pohtivat, että kuka kipataan laidan yli.
Se vanhus on entinen SS-upseeri ja suoraan vastuussa tuhanisen juutalaisten murhaamisesta. Eikä ole koskaan osoittanut pienintäkään katumuksen merkkiä. Päinvastoin, on tullut tunnetuksi raivoisana rasistina ja kiihkonatsina. Ennen kuin sitten dementoitui ja hiljeni...
Vieläkö tekee mieli pelastaa vanhus?
Voiko Orangin verta juoda janoonsa?
Lii'an suolaista?
Kauankohan sitä jaksais olla juomatta ja syömättä siellä pelastulautassa.
onko vapaaehtoisia ja sitten vasta pitääkö määrätä?
Jospa joku olisikin valmis uhrautumaan toisten puolesta, esim. uskossa oleva joka pääsisi olettamaansa taivaan kotiin nopeammin.
Oletteko lukeneet Tommy Tabermannin tositapahtumiin perustuvan kirjan Pelastaja joka kertoo tällaisesta itsensä uhraamisesta jäälautalla Suomenlahdella?
heittäisi se orankin yli laidan? eikö se pitäisi päin vastoin kilpailla siitä kuka pääsee paratiisin paraatiovesta sisään pelastaessaan muut? vai joko se usko jumalaan katoaa siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa marttyyri olemaan?
Valinnan minä tekisin itseni, ja sen orangin välillä. Ja kyllä se niin on että oranki joutuisi uimaan, ellei olisi mahdollista että osa pelastettavista uisivat vuorotellen lastin keventämiseksi. Vihoviimeisenä vaihtoehtona ruvettaisiin pohtimaan sitä että hyppääkö itse, vai heitetäänkö oranki. Tämä ei ole järkiperäinen valinta, vaan ihmisen luontaiseen vaistoon perustuva. Vaisto ohjaa suojelemaan ensisijaisesti omia jälkeläisiä ja oman perhene jäseniä, sitten oman lajin edustajia, ja vasta sitten kaikkia muita. Tämä sama vaisto löytyy monilta eläimiltäkin: oman lajin edustajat on erityisasemassa, niitä ei esim. sovi syödä. Tämäkin voidaan perustella ihan vaan vahvimman lajin selviytymisellä, tokihan omiaan tappava laji hävittää itse itsensä sukupuuttoon alata aikayksikön.
Järkiperäinen vastaus toki olisi että orangilla on vielä paljon elämää edessä, kun taas vanhus on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta eloonjäämisvaistojen ohjaamana tämä päätös tehdään, eikä järjen kanssa.