Curtisin Janne-vainaa lauleskeli 1970-luvun lopun industrial/gootti/postpunk-bändissä nimeltä Joy division. Nimi oli napattu bändin ihailemalta natsi-Saksan "Kraft durch Freude/ Strength through joy"-kampanjalta, jossa työväestölle kustannettiin valtion toimesta ilmaisia virkistyslomia. Jannen kuoltua bändi muutti nimensä: New Order. Se viittaa ns. New World Orderiin, illuminaatin Uuteen maailmanjärjestykseen, jota Hitlerkin aikoinaan saarnasi.
http://www.keskipohjanmaa.net/gen/508030.asp
Natsirokkarin hautakivi varastettiin.
1
116
Vastaukset
- Nyt pomppasi
Joy Divisionilla ei ollut minkäänlaista natsisympatiaa. Arviosi nimen syntyhistoriastakin on väärä. Bändin nimi tulee kyllä kolmannen valtakunnan juurilta, fasistien tarpeisiin koottujen keskitysleirien naisten viihdytysjoukoista. Juutalaisnaisten tiimiä kutsuttiin Joy Divisioniksi. Nimivalinta selittyy lähinnä sen hirveyden alleviivaamisella, josta alkuperäisessä Joy Divisionissa oli kysymys. Synkkäähän on myös yhtyeen musiikki.
Joy Divisionin ja Ian Curtisin natsiksi leimaaminen on hysteristä mörköjen näkemistä. Samalla tavalla voitaisiin esim. Anita Hirvonen leimata natsiksi, ovathan hänenkin nimikirjaimet samat kuin Adolf Hitlerillä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909