Ef.1:15-23 Kristus, kirkon pää

Paavali oli saanut Efeson uskovista hyvän todistuksen (j.15).

Paavali osoittaa (16), kuinka tärkeätä on, että muistamme esirukouksin toinen toisiamme.
Tarvisisimme kipeästi Paavalin tapaisia esirukoilijoita, jotka ihan nimeltä mainiten jatkuvasti muistaisivat lähellä ja kaukana olevia Jumalan pyhiä.

Rukous yhdistää.
Alkukristyistä sanotaan:
"Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivänmurtamisessa ja rukouksissa." (Apt. 2:42)
Jospa mekin muistaisimme toinen toisiamme rukouksin, että Jumalan hyvä tahto tapahtuisi meidän itse kunkin kohdalla ja kerran näkisisimme toinen toisemme, jos ei täällä maanpäällä, niin ainakin taivaassa.
--
Emme kuitenkaan saa tuudittautua väärään turvallisuuden tunteeseen.
Mitä suurempi on siunaus, sitä suurempi on vaara menettää se.
Näkökykymme voi hämärtyä, emmekä enää muista, mikä on se TOIVO, mihin meidät on kutsuttu (18).

Meihin on kasteessa painettu Jumalan omistajanmerkki (Ef.1:13), jota ei voi tehdä tyhjäksi ja tekemättömäksi.
Me tarvitsemme jatkuvasti ”silmävoidetta” (Ilm. 3:19), jotta muistaisimme tilamme ja asemamme; olemme Jumalan omaisuutta.

Uskontunnustuksessamme lausumme: ”Minä uskon Jeesukseen Kristukseen,joka .... kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella,...”
Paavalin esirukouksen aiheena on juuri tämä; Kristuksen ylösnousemus ja taivaaseenastumisen kirkastuminen (20).

Uskova elää tässä ajassa.
On vaara nähdä Kristus vain tämän ajan näkökulmasta: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat” (1.Kor. 15:19).
-
Uskomattomalta tuntuu Paavalin väite: ”Kristus on hallitsijana myös tässä maailmassa” (21).
Tämä kuitenkin perustuu Jeesuksen omiin sanoihin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maanpäällä.” (Matt. 28:18).
Näin on, vaikka järkemme sanoo toisin. Jeesuksen herruuden tunnustaminen avautuukin vain uskon kautta.

On hyvä muistaa Efesolaiskirjettä lukiessa, että välimatkat oli pitkät ja hyvät uutiset rakkaista oli todellinen ilon aihe, kun niitä viimein saatiin. (15-16)

Tilanne jatkuu niin, hän muistelee rukouksiaan näiden ihmisten puolesta. (16)

Kertoo mitä oli anonut suunta oli vain Jumala ja Jumalan tunteminen sekä sen ymmärtäminen, mitä oli saatu. (17-20)

Laitan tuon uuden käännöksen kohdan. Tässä yhteydessä se on selkeä.

17 Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,
18 ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa
19 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, [2. Kor. 13:4]
20 jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, [Kol. 3:1]

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ef. 1:1&rnd=1215497264421