sairauspoissaolot sen jäsenyrityksissä olivat viime vuonna yhtä korkealla tasolla kuin edellisvuonna mutta poissaolot ovat kohonneet tasaisesti aina 1990-luvun alkuvuosista lähtien Teoreettisesta säännöllisestä työajasta laskettu sairauspoissaoloprosentti oli viime vuonna 4,6.
Mitäs on niin vittumaisia työnantajia nykyään?
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1553852
12 sairauspäivää vuodessa on liikaa.
3
201
Vastaukset
- kaksinaamaisuus
Kelan kaksinaamaisuutta. Jos et ole sairaslomalla et voi saada kuntoutusta. Ja jos terveytesi on mennyt et voi jäädä eläkkeelle jos et ole ollut sairaslomalla. Eli sellaiset työntekijät jotka syö lääkkeitä ja käyvät joten kuten töissä, Kela ei luokittele lainkaan huonokuntoisiksi. Luuserit jotka ovat koko ajan sairaslomalla milloin minkin keksityn tai itse hankitun sairauden vuoksi ovat vain sairaita Kelan listoilla. Kelan henkilön hekoitus eräässä koulutustilaisuudessa pitkäaikaissairaille oli, muistakaa sitten olla poissa.
- ollut saikulla
vuoden ja eläkepaperit valtiokonttorille on lähetetty,.saas nähdä,.kuin käy.
- sitä ei lasketa
mukaan. Mutta annan olla jos ihminen reistailee, ja käy lääkärin tykönä ? Se on yksi EK suurimmista huolista ja yrittävät kehitellä särkymätöntä ihmistä: "ikiliikkujaa", joka potkastaa pois kun reistailee ja otetaan pakasta uusi ja ehjä ihminen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903