Armahdettu syntinen

1. Olenko antautunut kokonaan?

Varmaan jokainen meistä on ainakin toisinaan väsynyt omaan voimattomaan kristillisyyteensä. Se tuntuu olevan niin kovin latteaa ja rutiininomaista. Joskus tuntuu kuin meille olisi luvattu liikoja, että usko on sitä ja tätä, ja että uskovan elämä on valtavan rikasta ja antoisaa ja kiintoisaa ja yltäkylläistä ja ilontäyteistä ja niin edelleen... Mutta todellisuus on toinen. Sen joudumme myöntämään, jos olemme rehellisiä.

Jeesus puhuu Hengellä täyttymisestä: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani" (Ap.t. 1:8). Toisaalla apostoli Paavali sanoo: "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä" (Ef. 5:18).

Toiset uskovat todistavat suureen ääneen voittoisasta uskonelämästään, toimivasta ja elävästä kristillisyydestään, pitkälle edenneestä pyhityksestään... Ja minä olen vain tällainen onneton reppana. Olen niin väsynyt ja kyllästynyt itseeni ja omaan mahdottomuuteeni. Omaan voimattomaan ja latteaan uskonelämääni. Omaan syntisyyteeni.

Vaikka olen niin monesti kuullut saarnattavan kokonaisvaltaisesta antautumisesta, siitä että tulee luovuttaa itsensä ehdoitta ja sataprosenttisesti Herralle ja antaa Hänelle kaikki elämänsä osa-alueet, en ole koskaan siihen pystynyt - en edes Pyhän Hengen voimalla. Toisaalta Jeesuskin puhuu itselleen kuolemisesta ja kaiken hylkäämisestä, mutta tarkoittaako hän sillä jotakin sataprosenttista tekoa, johon ihminen itse kykenisi?

Olen rukoillut voimaa antaa itseni kokonaan. Olen halunnut luopua kaikesta ja luovuttaa itseni kokonaan. Olen rukoillut Hengen täyteyttä. Olen rukoillut vapautta synneistä, niistä salaisimmistakin. Olen rukoillut Hengen hedelmää. Olen pyytänyt saada olla väkevä soturi Herran armeijassa.

Mutta en olen onnistunut antamaan itseäni kokonaan. Enkä ole voinut uskoa, että kaikki on syntiä ja kaikesta on luovuttava, sillä eikö Jumala ole antanut minulle paljon hyvää jo pelkästään luomisen perusteella. Olen kyllä ajoittain saanut kokea ihanaa Hengen voimaa ja täyteyttä, mutta sitten minut on taas ammuttu alas ja olen pudonnut maan pinnalle kuin kivi. Yleensä olen itse ampunut itseni alas. Omilla vanhoilla, typerillä nuolillani. Omilla synneilläni. Omalla epäuskollani.

2. Mutta enkö voisi sittenkin jäädä?

En ole koskaan ollut vapaa kaikista synneistä, tuskin edes yhtä sekuntia. Kuitenkin joutkut evankelistat saarnaavat, miten meidän on ensinnäkin tunnustettava syntimme Jumalalle ja sitten vain yksinkertaisesti hylättävä ne ja antauduttava Hänelle kokonaan.

Mutta minä en pysty siihen. En voi itsessäni koskaan kokea, että olen PUHDAS KAIKISTA SYNNEISTÄNI. Olen jatkuvasti syntinen. En voi muuta. Haluaisin kyllä olla hyvä ja pyhittyneempi ja Herralle antautuneempi, mutta en ole. Aina vain lankean samoihin synteihin, yhä uudestaan ja uudestaan, niin etten usko enää armoa minulle riittävänkäänn. Ajattelen: "Nyt tämä oli kyllä viimeinen kerta. Nyt loppuu Jumalan pitkäjännitteisyys. Ei minusta mihinkään ole. Ei minusta koskaan tule kunnon uskovaista..." Välistä olen jo ajamaisillani Jeesuksenkin pois luotani. Sanon kuin Pietari: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies" (Luuk. 5:8). Mutta toisaalta: enkö minä sittenkin voisi jäädä? Ihan vaan tällaisena, sellaisena kuin olen? Niin kuin Pietari eräässä toisessa tilanteessa sanoi, kun Jeesus kysyi, kääntäisivätkö hekin hänelle selkänsä: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat" (Joh. 6:68).

Niin - kenen luo minä sitten menisin, ellen Jeesuksen? Paras vain jäädä Jeesuksen seuraan, sillä Hän on syntisten Vapahtaja... Hyvien ihmisten uskonnot eivät sovi minulle. Kristinusko on huonojen ihmisten uskonto. Se on ainoa uskonto, missä syntiselle tarjotaan todellista armahdusta.

Tämä oman syntisyyteni ja raadollisuuteni tiedostaminen tekee minut sataprosenttisen riippuvaiseksi Jumalan armosta, anteeksiantamuksesta. Minua lohduttaa se, että apostoli Paavalilla oli sama kokemus. Hän näki ja myönsi oman "lihallisuutensa" ja taipumuksensa syntiin. "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen... Paha riippuu minussa kiinni." (Room. 7:18,19,21).

Olen huomannut saman itsestäni: paha riippuu minussa kiinni. Se on kuin sitkeääkin sitkeämpi kärpäspaperi - ei irtoa vaikka kuinka räpistelisi! Ei siinä auta mikään: minä olen syntinen, mahdoton syntinen, kaukana pyhästä miehestä. Toisinaan olen olevinani niin hengellinen ja hurskas ja suustani nousee kiitosta ja ylistystä Jumalalle. Mutta toisena hetkenä samasta suusta sinkoilee kaksimielisyyksiä ja ilkeyksiä (katso Jaakob 3:1-12).

Rehellisenä Jumalan edessä joudun myöntämään syntisyyteni, tekopyhyyteni ja kaksinaamaisuuteni. Kun todella näen itseni hänen pyhyytensä valossa, en voi kuin huokaista: olenpa melkoinen paskiainen!

3. Uskovaisten suosituimmat synnit

Syntejä riittää, rumempia ja kauniimpia, jokaiselle omansa, eikä niillä loppua ole! Raamatussa mainitaan "ilmeisiä", rumia syntejä kuten aviorikos, pornografia, irstaus, noituus, juoppous, homoseksualismi, murhaaminen, valehteleminen, viha, himo ja herjaaminen.

Mutta samoissa syntiluetteloissa mainitaan myös "pienempiä ja pyhempiä" syntejä, joita on kaikilla uskovaisillakin: ahneus, kateus, riita, vihamielisyys, kiivastus, kiihko, farisealaisuus, tekopyhyys, ulkokultaisuus, omavahurskaus, eriseuraisuus ja lahkolaisuus sekä epäjumalanpalvelus miljoonissa eri muodoissaan (Jes. 64:6, Matt. 6:1-7, 7:1-5 ja 23:1-39, Room. 10:3, 1 Kor. 6:9,10, Gal. 5:19-21, Kol. 3:5-8, 1 Piet. 2:1, Ilm. 21:8).

Uskovaiset ovat usein kaikkein pahimpia juoruilijoita, seläntakanapuhujia ja huhujen levittäjiä. Heidän keskuudessaan on myös huomattavan paljon opillista riidanhalua, kiihkoilua ja kiistoja sekä siihen liittyen eriseuraisuutta ja lahkohenkisyyttä, vaikka Raamattu selvästi kieltää sellaiset turhina ja turmiollisina (katso 2 Tim. 2:14,23, Tiit. 3:9). Ei puhettakaan, että "käännettäisiin toinen poski" (Matt. 5:39). Kukaan ei myöskään rakasta lähimmäistään (= jokaista toista ihmistä) samalla tavalla kuin itseään (Matt. 22:39). Jokainen ajattelee ensisijaisestin vain itseään ja omaa oikeassaolemistaan ja omaa pelastustaan, sanalla sanoen omaa napaansa. Tämä on karu totuus.

Jotkut kristityt naamioivat esimerkiksi panettelunsa ja juoruilunsa hengellisyydeksi. He puhuvat ihmisistä selän takana pahaa, ja sanovat sitten hurskaasti: "Kerron tämän vain siksi, että tietäisit rukoilla hänen puolestaan..." Ehkä me tällä petämme itseämme ja toisiamme, mutta emme Jumalaa. Hän tietää tarkalleen, mitä me olemme ja mikä on se meidän kunkin vaatekaapissa oleva "luuranko" - ja jokaisella se on. Joillakin niitä on useampia, mutta se ei muuta asiaa. "Villakoiran ydin" on se, että jokainen on syntinen!

Entä Hengen hedelmä, jonka Paavali mainitsee: "rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen" (Gal. 5:22)? Kuinka vähän tätä kaikkea näkeekään, ja vähiten niiden keskuudessa jotka Hengen hedelmän puolesta eniten kiivailevat ja kiihkeimmin muita tuomitsevat, osoittelevat sormella, riitelevät ja "heittelevät kivillä".

Onko ketään joka ei KOSKAAN panettele ketään, joka ei KOSKAAN puhu pahaa kenestäkään ihmisestä, vaan on AINA ystävällinen, lämminsydäminen, laupias ja armahtavainen ja niin edelleen...? Minä en ole vielä kertaakaan 30-vuotisen elämäni aikana törmännyt yhteenkään ihmiseen, joka ilmentäisi Hengen hedelmää täydellisesti!

Huomaa, että Paavali puhuu yhdestä hedelmästä, eli kaikkien yllä mainittujen piirteiden tulee esiintyä yhdessä, ennen kuin voidaan puhua varsinaisesta Hengen hedelmästä. Eihän voi olla esim. rakkautta ilman iloa, iloa ilman rauhaa eikä rauhaa ilman itsensähillitsemistä jne.

4. Turpa kiinni siellä takarivissä!

Kuka sitten pelastuu? Raamattu sanoo, että edellä lueteltujen syntien harjoittajat ovat kadotettuja. Olemmeko kaikki kadotettuja? Kyllä! Jumalan edessä olemme kaikki syntisiä ja laki tuomitsee kaikki helvettiin. Kukaan ei voi kiemurrella lain tuomioiden alta pakoon. Jokainen tekee syntiä ja synti kadottaa. Paavali sanoo lain tehtävän olevan, "että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä" (Room. 3:19).

Laki ei ole vielä tukkinut sellaisen ihmisen suuta, joka hurskaasti kuvittelee, ettei hän itse ole niin paha syntinen kuin jotkut muut. Laki ei ole myöskään vielä tukkinut sellaisen suuta, joka yrittää jotain selitellä ja sälyttää syyllisyytensä pois. Ole hiljaa ja pidä kitasi kiinni. Myönnä selittelemättä syntisi ja tunnusta, että olet ansainnut helvetin. Se on alku rehelliselle ihmisyydelle, ja ethän kuitenkaan voi mitään kaikkinäkevän, pyhän Jumalan edessä. Oman syntisyytensä myöntäminen on myös alku armon tajuamiselle. Se on alku koko kristinuskon tajuamiselle.

Olemme syntisiä, ja siksi teemme syntiä, eikä meistä millään tule täällä maan päällä synnittömiä. Onko siis mitään toivoa? On. Ainoa toivo on armo. Sinä et voi mitään muuta kuin luottaa yksinomaan Jumalan armoon - se on ainoa turva syntiselle! Minun reaktioni omaan syntisyyteeni on se, että sittenkin minä haluan uskoa Jeesukseen, siitä huolimatta - tai juuri siksi! Haluan jäädä Hänen seuraansa. Hänen seuransa tekee hyvää, ja ehkä minä sittenkin vähä vähältä pyhityn itsekin, kun olen Hänen terveellisessä seurassaan, ja seurahan tekee kaltaisekseen (katso 2 Kor. 3:18 ja Tiit. 2:11-12). Minä haluan jäädä. Minä haluan uskoa. Oi Herra, sinä tiedät minkälainen syntisäkki minä olen - armahda minua!

Miksi minä ihmisten edessä teeskentelisin jotakin parempaa kuin mitä olen, kun Jumala joka tapauksessa tietää todellisuuden. Ja minä itse tiedän sen, koska olen nähnyt itseni Hänen sanansa valossa, Hänen pyhyytensä valossa. Ja seisoessani siinä alastomana Hänen edessään joudun kohtaamaan totuuden itsestäni. Pyhän Jumalan edessä, kun oma syntisyyteni ja raadollisuuteni paljastuu, joudun huutamaan niin kuin Jesaja: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet" (Jes. 6:5).

Mutta silloin lensi Jesajan luokse enkeli. Se kosketti hänen huuliaan hehkuvalla kivellä, jonka se oli ottanut Jumalan alttarilta, ja sanoi: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu" (Jes. 6:7). Tässä Vanhan testamentin kohdassa, niin kuin niin monessa muussakin, kohtaamme viittauksen tulevaan Sovittajaan, Jeesukseen Kristukseen. Onneksi on olemassa puhdistuslähde, Jeesuksen sovintoveren armo. Ilman sitä me olisimme hukassa. Johannes kirjoittaa: "Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" (1 Joh. 1:7).

Eräässä Daavidin psalmissa tuodaan esille vapauttava totuus ihmisestä ja Jumalasta: "Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme; hän muistaa meidät tomuksi" (Ps 103:14). Jumala tietää, millaisia me olemme. Hän tietää, että me olemme syntisiä. Hän muistaa sen. Ja siksi hän tietää, mikä on meille mahdotonta eikä vaadi meiltä enempää kuin tomulta voi vaatia.

Raamatussa on kyllä paljon vaatimuksia, vieläpä mahdottomia meidän täyttää, mutta niiden ensisijainen tehtävä on saada meidät huomaamaan oma syntisyytemme ja siksi turvautumaan Jumalan armoon. "Lain kautta tulee synnin tunto", sanoo Paavali (Room. 3:20). Toisaalla hän toteaa: "Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme" (katso lain tarkoituksesta Room. 8:3 ja Gal. 3:19-29).

Kun laki on ajanut meidät epätoivoon omasta itsestämme ja saanut meidät pakenemaan Kristuksen luo, silloin laki on täyttänyt tehtävänsä ja sen on vaiettava. "Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo", kirjoittaa Paavali (Room. 10:4).

5. Rehellisenä pyhän Jumalan edessä

Samassa Daavidin psalmissa, jossa mainitaan tuo vapauttava totuus ihmisestä, puhutaan paljon Jumalan armosta. Sanotaan, että Jumala "antaa kaikki sinun syntisi anteeksi", että Hän on "laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja suuri armossa". "Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan... Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme" (Psalmi 103:3,8,10,12).

Meillä on uskon kautta täysi armahdus! Se on onnellinen asia, sillä minä en pysty maksamaan mitään hintaa. Minä en pysty täyttämään mitään ehtoja. Minä en pysty tekemään mitään omaa osuuttani pelastuksesta. Minä en pysty luovuttamaan itseäni ja elämäni kaikki osa-alueita sataprosenttisen täydellisesti Jumalalle. Minä en pysty mihinkään täydelliseen. Syntisenä ihmisenä en yllä mihinkään sataprosenttiseen. Kaikki jää aina vajaaksi. Minulla ei ole rahkeita, ei rahaa maksaa hintaa eikä voimia käydä kauppaa Jumalan kanssa.

Kun minä tiedän, mitä minä olen, minkäkaltaista tekoa minä olen, niin minulla ei ole otsaa kaupata mitään omaa Jumalalle. Ei ole varaa pullistella omilla osuuksilla eikä omilla jättäytymisillä. Voin vain häntä koipien välissä ja katse maahan luotuna, vavisten ja vikisten kuin mikäkin koira tulla Hänen eteensä ja sanoa: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen" (Luuk. 18:13)... Raamattu sanoo, että "KAIKKI me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli KAIKKI meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6). Huomaa sana KAIKKI. Ei sanota, että suurin osa meidän vanhurskaudestamme on Hänen edessään saastaista - vaan KAIKKI!

Jumalan pyhyyden edessä joutuu jokainen menemään polvilleen ja näkemään oman hurskautensa vastakohtanaan: pelkkänä saastaisuutena. Tämä on todella radikaali paljastus! Tässä tapahtuu se, mitä Jeesus tarkoittaa kaiken hylkäämisellä, elämänsä kadottamisella ja itselleen kuolemisena. Jumalan pyhyys ja lain ankaruus eräällä tavalla "tappavat ihmisen", niin että hän kuolee ja joutuu hylkäämään kaiken oman hurskautensa ansiollisuuden. Paavalilla oli täsmälleen sama kokemus omasta syntisyydestään ja Jumalan armosta, luehan vain Roomalaiskirjettä!

Jaakob kirjoittaa: "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin" (Jaak. 2:10). Tämä raamatunkohta sulkee suun kaikelta lakihenkisyydeltä, se vetää niin sanotusti maton kaikkien alta. Se kukistaa kaiken omavanhurskauden riittämättömänä maahan ja osoittaa kaikkien ihmisten olevan Jumalan edessä samalla viivalla: yhtä auttamattoman syntisiä kaikki! Kenelläkään ei ole lain suhteen varaa kerskata itsestään eikä tuomita toisia. Vilkaisu peiliin riittää tukkimaan jokaisen suun.

6. Miksi meiltä vaaditaan mahdottomia?

Laki vaatii kymppisuoritusta, mikäli sen kautta haluaisi olla kelvollinen ja pelastua. Ei riitä että tekee parhaansa - on oltava täydellinen! Ei riitä, vaikka hyppäisi yhdeksän metriä korkealle - täytyy hypätä kymmenen metriä! Laki on ankara. Ja laki on yksi kokonaisuus, jota ei voi pilkkoa osiin. Jos aikoo lain kautta kelvata Jumalalle, ei riitä että pitää osan laista mutta lipsuu toisaalla. Laki ei anna lupaa olla osittain lain alla. Jos haluat lähteä lain tielle, sinun on täytettävä koko laki viimeistä piirtoa myöten, muuten Jumala katsoo sinun rikkoneen Hänen lakiaa jokaisessa kohdassa!

Lain mukaan Jumalalle kelpaa vain se, joka pitää koko lain. Tämä on kuitenkin ihmiselle mahdotonta. Mutta Jeesus sanoo, että se mikä on ihmisille mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista. Jumala teki sen, mikä oli laille mahdotonta. Jumala pelasti ihmisen. Jumala itse täytti lain meidän puolestamme. Jeesus on täyttänyt koko tuon mahdottoman ja vaativan lain meidän puolestamme, muuten olisimme kaikki kadotuksen omia. Ristillä Jeesus sanoi: "Se on täytetty" (Joh. 19:30). Mikä oli täytetty? Jumalan tahto, joka on ilmaistu Laissa, ja jonka Jeesus sanoi tulevansa täyttämään (Joh. 6:38-40).

Hebrealaiskirje sanoo Jumalan tahdosta: "Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan" (Hebr. 10:10).

Jeesuksen täytetyssä työssä on koko pyhyytemme kertakaikkisesti! Kristus on lunastanut meidät lain alta ja lain kirouksesta (Room. 8:2, Gal. 3:13). Juuri siksi Jeesuksen piti kuolla, että Jumalan laki oli syntiselle ihmiselle liian vaativa, täysin mahdoton täyttää.

Vai löytyykö maan päältä täydellistä ihmistä, sellaista joka pitäisi Jumalan lain ja täyttäisi hänen tahtonsa täydellisesti? Ei löydy, kuten seuraavat raamatunkohdat selvästi osoittavat:
"Kuka voi sanoa: 'Olen puhdistanut sydämeni, olen puhdas synnistäni'?" (Sananlaskut 20:9).
"Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä." (Saarnaaja 7:21).
"Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet [Jumalan] valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." (1 Joh. 1:10).

Jos Jumalan vaatimukset olisivat olleet kohtuullisia eli jos lain tie olisi ollut helppo ja mahdollinen, ei olisi tarvittu Jeesuksen lunastusuhria (Gal. 2:21). Laki on "mahdoton" eli se todella vaatii meiltä liian paljon. Lain kautta on mahdotonta pelastua, siksi sen vaatimukset ovat mahdottomia (Room. 3:20, Gal. 2:16 ja 3:11).

"Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta [ihmisen syntisyyden vuoksi] heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa [tekemällä Jeesuksen syntiuhriksi meidän puolestamme]." (Room. 8:3).
"Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista." (Luuk. 18:27).

Eräässä raamatunkohdassa Jumala sanoo: "Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki" (Hes. 18:31). Viimeistään tämä raamatunkohta osoittaa, että lain vaatimukset ovat mahdottomia. Kukapa ihminen pystyisi tekemään itse itselleen uuden sydämen ja uuden hengen! Mitä varten laki sitten vaatii mahdottomia? Siksi, että syntinen ihminen tajuaisi oman mahdottomuutensa pelastaa itse itseään, ja turvautuisi siksi Jumalan armoon, joka on ilmaistu Kristuksen lunastusuhrissa. Lain varsinainen tarkoitus on siis tuottaa meille synnin tunto, että me turvautuisimme Kristuksen uhriin ja Jumalan armoon (Room. 3:20, Gal. 3:19,24).

Paavali sanoo pitävänsä kaiken oman hengellisyytensä roskana. Hän sanoo olevansa Kristuksessa ja omistavansa Hänen vanhurskautensa, "ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella" (Fil. 3:9).

Omavanhurskaista Paavali kirjoittaa, että "kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle" (Room. 10:3).

Vanhurskaus tarkoittaa Jumalalle kelvollisuutta. Se merkitsee oikeaa asemaa Jumalan edessä. Me emme saa sitä omin voimin ja omin teoin. Me emme saavuta vanhurskautta lain kautta emmekä tekojen kautta. Kristillinen vanhurskaus on lahjavanhurskautta. Se on sitä, että Jeesuksen vanhurskaus LUETAAN meille, kun me uskomme Jeesukseen (Room. 4:5). Jumala on myös se, joka synnyttää meissä tuon uskon, kun me kuulemme evankeliumia ja sana sattuu "sopivaan maaperään". Jumala myös muokkaa meidän sydäntemme maaperää sellaiseksi, että usko voisi siinä sanan kautta syntyä (katso Jeesuksen kylväjävertaus Matt. 13:1-9,18-23). Hän muokkaa sitä erilasten elämänvaiheiden kautta. Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen (Room. 2:4). Paavali kirjoittaa, että usko syntyy Kristuksen sanan kuulemisesta. Hän nimittää Jumalan sanaa uskon sanaksi, koska juuri se synnyttää meissä uskon (Room. 10:8-17).

Jeesus sanoo saman asian näin: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh. 6:29; katso myös Ap.t. 3:16).

7. Kelvollinen silkasta armosta

Kristinuskossa ei siis ole kyse ihmisen omasta vanhurskaudesta, niin kuin muissa uskonnoissa. Kristinuskossa ei ole kyse edes siitä, että Jumala voimallaan TEKEE meidät niin vanhurskaiksi, että me sen perusteella pelastumme. Ei, vaan kyse on siitä, että Jeesuksen vanhurskaus LUETAAN meidän omaksemme uskon kautta. Meidän syntimme puolestaan on luettu Jeesukselle. On kyse eräänlaisesta tilien vaihdosta, tai niin kuin Martti Luther sanoi: autuaasta vaihtokaupasta. Jeesus on vaihtanut meidän syntimme omaan vanhurskauteensa.

"Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden", kirjoittaa Paavali (2 Kor. 5:21). Toisaalla Paavali sanoo, että Kristus on meidän vanhurskautemme (1 Kor. 1:30). Raamatun mukaan me olemme Jumalan silmissä täydellisiä Kristuksen uhrin ansiosta (Ef. 5:25-27, Kol. 1:28). Täällä maan päällä me emme näe muuta kuin monella tavalla vajavaisia kristittyjä, parhaimmillaankin vain katuvia, armahdettuja syntisiä. Jeesus on ainoa täydellinen ihminen, joka on koskaan elänyt.

Tämä Jeesus on myös meidän vanhurskautemme, meidän täydellisyytemme (Ilm. 5:9 ja 7:10,14). Ja tässä, tässä on kristinuskon ydintotuus: syntinen ihminen pelastuu silkasta armosta eli ansaitsemattomasta rakkaudesta, jota pyhä Jumala on meille osoittanut tulemalla Jeesuksessa ihmiseksi ja kuolemalla maailman puolesta (Joh. 3:16, 2 Kor. 5:19). Tähän uskomalla me olemme kristittyjä ja pelastumme.

Raamattu sanoo rakkaudesta seuraavaa: "Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi... Jumala on rakkaus." (1 Joh. 4:9,10,16). Sinun ei tarvitse täyttää mitään mittaa kelvataksesi Jumalalle. Toinen on täyttänyt kaiken sinun puolestasi. Tuo toinen on Jeesus Kristus, maailman Vapahtaja. Hän on sovittanut sinut pyhän Jumalan kanssa. Hän on lunastanut sinut vapaaksi synnin, kuoleman ja paholaisen vallasta sekä lain kirouksesta. Hän on maksanut hinnan. Hän on maksanut lunnaat uhraamalla vapaaehtoisesti itsensä, antamalla ruumiinsa ja vuodattamalla verensä. Ristillä, ennen kuin antoi henkensä, Jeesus huokaisi: "Se on täytetty." Seuraavassa muutamia uskonvanhurskaudesta puhuvia raamatunkohtia:

"Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi" (Room. 3:22-24).
"Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja" (Room. 3:28).
"Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta" (Room. 4:16).
"Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden" (Room. 4:25).
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo" (Room. 5:1,2).

Raamattu sanoo meidän olevan Jumalan edessä vanhurskaita sen kautta, että uskomme Jeesuksen vuodattamaan sovintovereen. "Olemme vanhurskautetut hänen veressään", kirjoittaa Paavali (Room. 5:9). Jeesuksen veren merkityksestä voit katsoa Raamatustasi myös seuraavat kohdat: Matt. 26:28, Joh. 6:54, Hebr. 9:22, 1 Piet. 1:18,19, 1 Joh. 1:7.

Raamatun mukaan me saamme vanhurskauden yksinomaan armosta, Jeesuksen uhrikuoleman välityksellä. Kukaan ei voi tulla vanhurskaaksi eli Jumalalle kelvolliseksi lain ja tekojen kautta. Paavali kirjoittaa: "En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut" (Gal. 2:21).

Minun uskontunnustukseni on: ellei Jumalan armo riitä, ellei pelkkä Jeesuksen veri ole minun pelastukseni koko syy, silloin Lusan poika menee helvettiin!

Jos vaaditaan jotain omaa osuutta, jos on jotain ehtoja, jos on jokin rima ylitettävänä tai mitta täytettävänä, jos vaaditaan syntiseltä ihmiseltä jotakin täydellistä tai sataprosenttista (vaikka vain Jumalalle antautumista), silloin olen hukassa, totisesti hukassa.

Mutta jos - niin kuin minä tahdon uskoa ja uskonkin - pelastus on YKSINOMAAN ARMOSTA, jos se on KOKONAAN JUMALAN LAHJAA ja sen ainoana perusteena on JEESUKSEN KALLIS SOVINTOVERI, silloin minä olen pelastettu! Ja kiitos Jumalalle, tämän tärkeän asian ei tarvitse jäädä jossittelun varaan, sillä Raamattu ilmoittaa yksiselitteisesti, että PELASTUS TODELLA ON KOKONAAN JUMALAN LAHJAA JA ARMOA:

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi" (Ef. 2:8,9).

Tähän ei tarvitse enää sanoa muuta kuin: aamen!
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuomastasi tekstistä. Se oli juuri sitä, jota minä tarvitsin, kun olen jatkuvasti kovissa tunnon tuskissa syntisyyteni takia, vaikka olen uudestisyntynyt Jeesukseen uskova.
Taistelen syntiä vastaan, mutta olen huomannut juuri saman kuin Paavalikin.
Tämä kirjoitus oli tosi lohduttava ja rohkaiseva.

Jeesus sinua runsaasti siunatkoon!

Äänestä
  • Jes!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pomppiduu,. kirjoitti:

1. Olenko antautunut kokonaan?

Varmaan jokainen meistä on ainakin toisinaan väsynyt omaan voimattomaan kristillisyyteensä. Se tuntuu olevan niin kovin latteaa ja rutiininomaista. Joskus tuntuu kuin meille olisi luvattu liikoja, että usko on sitä ja tätä, ja että uskovan elämä on valtavan rikasta ja antoisaa ja kiintoisaa ja yltäkylläistä ja ilontäyteistä ja niin edelleen... Mutta todellisuus on toinen. Sen joudumme myöntämään, jos olemme rehellisiä.

Jeesus puhuu Hengellä täyttymisestä: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani" (Ap.t. 1:8). Toisaalla apostoli Paavali sanoo: "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä" (Ef. 5:18).

Toiset uskovat todistavat suureen ääneen voittoisasta uskonelämästään, toimivasta ja elävästä kristillisyydestään, pitkälle edenneestä pyhityksestään... Ja minä olen vain tällainen onneton reppana. Olen niin väsynyt ja kyllästynyt itseeni ja omaan mahdottomuuteeni. Omaan voimattomaan ja latteaan uskonelämääni. Omaan syntisyyteeni.

Vaikka olen niin monesti kuullut saarnattavan kokonaisvaltaisesta antautumisesta, siitä että tulee luovuttaa itsensä ehdoitta ja sataprosenttisesti Herralle ja antaa Hänelle kaikki elämänsä osa-alueet, en ole koskaan siihen pystynyt - en edes Pyhän Hengen voimalla. Toisaalta Jeesuskin puhuu itselleen kuolemisesta ja kaiken hylkäämisestä, mutta tarkoittaako hän sillä jotakin sataprosenttista tekoa, johon ihminen itse kykenisi?

Olen rukoillut voimaa antaa itseni kokonaan. Olen halunnut luopua kaikesta ja luovuttaa itseni kokonaan. Olen rukoillut Hengen täyteyttä. Olen rukoillut vapautta synneistä, niistä salaisimmistakin. Olen rukoillut Hengen hedelmää. Olen pyytänyt saada olla väkevä soturi Herran armeijassa.

Mutta en olen onnistunut antamaan itseäni kokonaan. Enkä ole voinut uskoa, että kaikki on syntiä ja kaikesta on luovuttava, sillä eikö Jumala ole antanut minulle paljon hyvää jo pelkästään luomisen perusteella. Olen kyllä ajoittain saanut kokea ihanaa Hengen voimaa ja täyteyttä, mutta sitten minut on taas ammuttu alas ja olen pudonnut maan pinnalle kuin kivi. Yleensä olen itse ampunut itseni alas. Omilla vanhoilla, typerillä nuolillani. Omilla synneilläni. Omalla epäuskollani.

2. Mutta enkö voisi sittenkin jäädä?

En ole koskaan ollut vapaa kaikista synneistä, tuskin edes yhtä sekuntia. Kuitenkin joutkut evankelistat saarnaavat, miten meidän on ensinnäkin tunnustettava syntimme Jumalalle ja sitten vain yksinkertaisesti hylättävä ne ja antauduttava Hänelle kokonaan.

Mutta minä en pysty siihen. En voi itsessäni koskaan kokea, että olen PUHDAS KAIKISTA SYNNEISTÄNI. Olen jatkuvasti syntinen. En voi muuta. Haluaisin kyllä olla hyvä ja pyhittyneempi ja Herralle antautuneempi, mutta en ole. Aina vain lankean samoihin synteihin, yhä uudestaan ja uudestaan, niin etten usko enää armoa minulle riittävänkäänn. Ajattelen: "Nyt tämä oli kyllä viimeinen kerta. Nyt loppuu Jumalan pitkäjännitteisyys. Ei minusta mihinkään ole. Ei minusta koskaan tule kunnon uskovaista..." Välistä olen jo ajamaisillani Jeesuksenkin pois luotani. Sanon kuin Pietari: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies" (Luuk. 5:8). Mutta toisaalta: enkö minä sittenkin voisi jäädä? Ihan vaan tällaisena, sellaisena kuin olen? Niin kuin Pietari eräässä toisessa tilanteessa sanoi, kun Jeesus kysyi, kääntäisivätkö hekin hänelle selkänsä: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat" (Joh. 6:68).

Niin - kenen luo minä sitten menisin, ellen Jeesuksen? Paras vain jäädä Jeesuksen seuraan, sillä Hän on syntisten Vapahtaja... Hyvien ihmisten uskonnot eivät sovi minulle. Kristinusko on huonojen ihmisten uskonto. Se on ainoa uskonto, missä syntiselle tarjotaan todellista armahdusta.

Tämä oman syntisyyteni ja raadollisuuteni tiedostaminen tekee minut sataprosenttisen riippuvaiseksi Jumalan armosta, anteeksiantamuksesta. Minua lohduttaa se, että apostoli Paavalilla oli sama kokemus. Hän näki ja myönsi oman "lihallisuutensa" ja taipumuksensa syntiin. "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen... Paha riippuu minussa kiinni." (Room. 7:18,19,21).

Olen huomannut saman itsestäni: paha riippuu minussa kiinni. Se on kuin sitkeääkin sitkeämpi kärpäspaperi - ei irtoa vaikka kuinka räpistelisi! Ei siinä auta mikään: minä olen syntinen, mahdoton syntinen, kaukana pyhästä miehestä. Toisinaan olen olevinani niin hengellinen ja hurskas ja suustani nousee kiitosta ja ylistystä Jumalalle. Mutta toisena hetkenä samasta suusta sinkoilee kaksimielisyyksiä ja ilkeyksiä (katso Jaakob 3:1-12).

Rehellisenä Jumalan edessä joudun myöntämään syntisyyteni, tekopyhyyteni ja kaksinaamaisuuteni. Kun todella näen itseni hänen pyhyytensä valossa, en voi kuin huokaista: olenpa melkoinen paskiainen!

3. Uskovaisten suosituimmat synnit

Syntejä riittää, rumempia ja kauniimpia, jokaiselle omansa, eikä niillä loppua ole! Raamatussa mainitaan "ilmeisiä", rumia syntejä kuten aviorikos, pornografia, irstaus, noituus, juoppous, homoseksualismi, murhaaminen, valehteleminen, viha, himo ja herjaaminen.

Mutta samoissa syntiluetteloissa mainitaan myös "pienempiä ja pyhempiä" syntejä, joita on kaikilla uskovaisillakin: ahneus, kateus, riita, vihamielisyys, kiivastus, kiihko, farisealaisuus, tekopyhyys, ulkokultaisuus, omavahurskaus, eriseuraisuus ja lahkolaisuus sekä epäjumalanpalvelus miljoonissa eri muodoissaan (Jes. 64:6, Matt. 6:1-7, 7:1-5 ja 23:1-39, Room. 10:3, 1 Kor. 6:9,10, Gal. 5:19-21, Kol. 3:5-8, 1 Piet. 2:1, Ilm. 21:8).

Uskovaiset ovat usein kaikkein pahimpia juoruilijoita, seläntakanapuhujia ja huhujen levittäjiä. Heidän keskuudessaan on myös huomattavan paljon opillista riidanhalua, kiihkoilua ja kiistoja sekä siihen liittyen eriseuraisuutta ja lahkohenkisyyttä, vaikka Raamattu selvästi kieltää sellaiset turhina ja turmiollisina (katso 2 Tim. 2:14,23, Tiit. 3:9). Ei puhettakaan, että "käännettäisiin toinen poski" (Matt. 5:39). Kukaan ei myöskään rakasta lähimmäistään (= jokaista toista ihmistä) samalla tavalla kuin itseään (Matt. 22:39). Jokainen ajattelee ensisijaisestin vain itseään ja omaa oikeassaolemistaan ja omaa pelastustaan, sanalla sanoen omaa napaansa. Tämä on karu totuus.

Jotkut kristityt naamioivat esimerkiksi panettelunsa ja juoruilunsa hengellisyydeksi. He puhuvat ihmisistä selän takana pahaa, ja sanovat sitten hurskaasti: "Kerron tämän vain siksi, että tietäisit rukoilla hänen puolestaan..." Ehkä me tällä petämme itseämme ja toisiamme, mutta emme Jumalaa. Hän tietää tarkalleen, mitä me olemme ja mikä on se meidän kunkin vaatekaapissa oleva "luuranko" - ja jokaisella se on. Joillakin niitä on useampia, mutta se ei muuta asiaa. "Villakoiran ydin" on se, että jokainen on syntinen!

Entä Hengen hedelmä, jonka Paavali mainitsee: "rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen" (Gal. 5:22)? Kuinka vähän tätä kaikkea näkeekään, ja vähiten niiden keskuudessa jotka Hengen hedelmän puolesta eniten kiivailevat ja kiihkeimmin muita tuomitsevat, osoittelevat sormella, riitelevät ja "heittelevät kivillä".

Onko ketään joka ei KOSKAAN panettele ketään, joka ei KOSKAAN puhu pahaa kenestäkään ihmisestä, vaan on AINA ystävällinen, lämminsydäminen, laupias ja armahtavainen ja niin edelleen...? Minä en ole vielä kertaakaan 30-vuotisen elämäni aikana törmännyt yhteenkään ihmiseen, joka ilmentäisi Hengen hedelmää täydellisesti!

Huomaa, että Paavali puhuu yhdestä hedelmästä, eli kaikkien yllä mainittujen piirteiden tulee esiintyä yhdessä, ennen kuin voidaan puhua varsinaisesta Hengen hedelmästä. Eihän voi olla esim. rakkautta ilman iloa, iloa ilman rauhaa eikä rauhaa ilman itsensähillitsemistä jne.

4. Turpa kiinni siellä takarivissä!

Kuka sitten pelastuu? Raamattu sanoo, että edellä lueteltujen syntien harjoittajat ovat kadotettuja. Olemmeko kaikki kadotettuja? Kyllä! Jumalan edessä olemme kaikki syntisiä ja laki tuomitsee kaikki helvettiin. Kukaan ei voi kiemurrella lain tuomioiden alta pakoon. Jokainen tekee syntiä ja synti kadottaa. Paavali sanoo lain tehtävän olevan, "että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä" (Room. 3:19).

Laki ei ole vielä tukkinut sellaisen ihmisen suuta, joka hurskaasti kuvittelee, ettei hän itse ole niin paha syntinen kuin jotkut muut. Laki ei ole myöskään vielä tukkinut sellaisen suuta, joka yrittää jotain selitellä ja sälyttää syyllisyytensä pois. Ole hiljaa ja pidä kitasi kiinni. Myönnä selittelemättä syntisi ja tunnusta, että olet ansainnut helvetin. Se on alku rehelliselle ihmisyydelle, ja ethän kuitenkaan voi mitään kaikkinäkevän, pyhän Jumalan edessä. Oman syntisyytensä myöntäminen on myös alku armon tajuamiselle. Se on alku koko kristinuskon tajuamiselle.

Olemme syntisiä, ja siksi teemme syntiä, eikä meistä millään tule täällä maan päällä synnittömiä. Onko siis mitään toivoa? On. Ainoa toivo on armo. Sinä et voi mitään muuta kuin luottaa yksinomaan Jumalan armoon - se on ainoa turva syntiselle! Minun reaktioni omaan syntisyyteeni on se, että sittenkin minä haluan uskoa Jeesukseen, siitä huolimatta - tai juuri siksi! Haluan jäädä Hänen seuraansa. Hänen seuransa tekee hyvää, ja ehkä minä sittenkin vähä vähältä pyhityn itsekin, kun olen Hänen terveellisessä seurassaan, ja seurahan tekee kaltaisekseen (katso 2 Kor. 3:18 ja Tiit. 2:11-12). Minä haluan jäädä. Minä haluan uskoa. Oi Herra, sinä tiedät minkälainen syntisäkki minä olen - armahda minua!

Miksi minä ihmisten edessä teeskentelisin jotakin parempaa kuin mitä olen, kun Jumala joka tapauksessa tietää todellisuuden. Ja minä itse tiedän sen, koska olen nähnyt itseni Hänen sanansa valossa, Hänen pyhyytensä valossa. Ja seisoessani siinä alastomana Hänen edessään joudun kohtaamaan totuuden itsestäni. Pyhän Jumalan edessä, kun oma syntisyyteni ja raadollisuuteni paljastuu, joudun huutamaan niin kuin Jesaja: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet" (Jes. 6:5).

Mutta silloin lensi Jesajan luokse enkeli. Se kosketti hänen huuliaan hehkuvalla kivellä, jonka se oli ottanut Jumalan alttarilta, ja sanoi: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu" (Jes. 6:7). Tässä Vanhan testamentin kohdassa, niin kuin niin monessa muussakin, kohtaamme viittauksen tulevaan Sovittajaan, Jeesukseen Kristukseen. Onneksi on olemassa puhdistuslähde, Jeesuksen sovintoveren armo. Ilman sitä me olisimme hukassa. Johannes kirjoittaa: "Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" (1 Joh. 1:7).

Eräässä Daavidin psalmissa tuodaan esille vapauttava totuus ihmisestä ja Jumalasta: "Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme; hän muistaa meidät tomuksi" (Ps 103:14). Jumala tietää, millaisia me olemme. Hän tietää, että me olemme syntisiä. Hän muistaa sen. Ja siksi hän tietää, mikä on meille mahdotonta eikä vaadi meiltä enempää kuin tomulta voi vaatia.

Raamatussa on kyllä paljon vaatimuksia, vieläpä mahdottomia meidän täyttää, mutta niiden ensisijainen tehtävä on saada meidät huomaamaan oma syntisyytemme ja siksi turvautumaan Jumalan armoon. "Lain kautta tulee synnin tunto", sanoo Paavali (Room. 3:20). Toisaalla hän toteaa: "Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme" (katso lain tarkoituksesta Room. 8:3 ja Gal. 3:19-29).

Kun laki on ajanut meidät epätoivoon omasta itsestämme ja saanut meidät pakenemaan Kristuksen luo, silloin laki on täyttänyt tehtävänsä ja sen on vaiettava. "Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo", kirjoittaa Paavali (Room. 10:4).

5. Rehellisenä pyhän Jumalan edessä

Samassa Daavidin psalmissa, jossa mainitaan tuo vapauttava totuus ihmisestä, puhutaan paljon Jumalan armosta. Sanotaan, että Jumala "antaa kaikki sinun syntisi anteeksi", että Hän on "laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja suuri armossa". "Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan... Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme" (Psalmi 103:3,8,10,12).

Meillä on uskon kautta täysi armahdus! Se on onnellinen asia, sillä minä en pysty maksamaan mitään hintaa. Minä en pysty täyttämään mitään ehtoja. Minä en pysty tekemään mitään omaa osuuttani pelastuksesta. Minä en pysty luovuttamaan itseäni ja elämäni kaikki osa-alueita sataprosenttisen täydellisesti Jumalalle. Minä en pysty mihinkään täydelliseen. Syntisenä ihmisenä en yllä mihinkään sataprosenttiseen. Kaikki jää aina vajaaksi. Minulla ei ole rahkeita, ei rahaa maksaa hintaa eikä voimia käydä kauppaa Jumalan kanssa.

Kun minä tiedän, mitä minä olen, minkäkaltaista tekoa minä olen, niin minulla ei ole otsaa kaupata mitään omaa Jumalalle. Ei ole varaa pullistella omilla osuuksilla eikä omilla jättäytymisillä. Voin vain häntä koipien välissä ja katse maahan luotuna, vavisten ja vikisten kuin mikäkin koira tulla Hänen eteensä ja sanoa: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen" (Luuk. 18:13)... Raamattu sanoo, että "KAIKKI me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli KAIKKI meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6). Huomaa sana KAIKKI. Ei sanota, että suurin osa meidän vanhurskaudestamme on Hänen edessään saastaista - vaan KAIKKI!

Jumalan pyhyyden edessä joutuu jokainen menemään polvilleen ja näkemään oman hurskautensa vastakohtanaan: pelkkänä saastaisuutena. Tämä on todella radikaali paljastus! Tässä tapahtuu se, mitä Jeesus tarkoittaa kaiken hylkäämisellä, elämänsä kadottamisella ja itselleen kuolemisena. Jumalan pyhyys ja lain ankaruus eräällä tavalla "tappavat ihmisen", niin että hän kuolee ja joutuu hylkäämään kaiken oman hurskautensa ansiollisuuden. Paavalilla oli täsmälleen sama kokemus omasta syntisyydestään ja Jumalan armosta, luehan vain Roomalaiskirjettä!

Jaakob kirjoittaa: "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin" (Jaak. 2:10). Tämä raamatunkohta sulkee suun kaikelta lakihenkisyydeltä, se vetää niin sanotusti maton kaikkien alta. Se kukistaa kaiken omavanhurskauden riittämättömänä maahan ja osoittaa kaikkien ihmisten olevan Jumalan edessä samalla viivalla: yhtä auttamattoman syntisiä kaikki! Kenelläkään ei ole lain suhteen varaa kerskata itsestään eikä tuomita toisia. Vilkaisu peiliin riittää tukkimaan jokaisen suun.

6. Miksi meiltä vaaditaan mahdottomia?

Laki vaatii kymppisuoritusta, mikäli sen kautta haluaisi olla kelvollinen ja pelastua. Ei riitä että tekee parhaansa - on oltava täydellinen! Ei riitä, vaikka hyppäisi yhdeksän metriä korkealle - täytyy hypätä kymmenen metriä! Laki on ankara. Ja laki on yksi kokonaisuus, jota ei voi pilkkoa osiin. Jos aikoo lain kautta kelvata Jumalalle, ei riitä että pitää osan laista mutta lipsuu toisaalla. Laki ei anna lupaa olla osittain lain alla. Jos haluat lähteä lain tielle, sinun on täytettävä koko laki viimeistä piirtoa myöten, muuten Jumala katsoo sinun rikkoneen Hänen lakiaa jokaisessa kohdassa!

Lain mukaan Jumalalle kelpaa vain se, joka pitää koko lain. Tämä on kuitenkin ihmiselle mahdotonta. Mutta Jeesus sanoo, että se mikä on ihmisille mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista. Jumala teki sen, mikä oli laille mahdotonta. Jumala pelasti ihmisen. Jumala itse täytti lain meidän puolestamme. Jeesus on täyttänyt koko tuon mahdottoman ja vaativan lain meidän puolestamme, muuten olisimme kaikki kadotuksen omia. Ristillä Jeesus sanoi: "Se on täytetty" (Joh. 19:30). Mikä oli täytetty? Jumalan tahto, joka on ilmaistu Laissa, ja jonka Jeesus sanoi tulevansa täyttämään (Joh. 6:38-40).

Hebrealaiskirje sanoo Jumalan tahdosta: "Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan" (Hebr. 10:10).

Jeesuksen täytetyssä työssä on koko pyhyytemme kertakaikkisesti! Kristus on lunastanut meidät lain alta ja lain kirouksesta (Room. 8:2, Gal. 3:13). Juuri siksi Jeesuksen piti kuolla, että Jumalan laki oli syntiselle ihmiselle liian vaativa, täysin mahdoton täyttää.

Vai löytyykö maan päältä täydellistä ihmistä, sellaista joka pitäisi Jumalan lain ja täyttäisi hänen tahtonsa täydellisesti? Ei löydy, kuten seuraavat raamatunkohdat selvästi osoittavat:
"Kuka voi sanoa: 'Olen puhdistanut sydämeni, olen puhdas synnistäni'?" (Sananlaskut 20:9).
"Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä." (Saarnaaja 7:21).
"Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet [Jumalan] valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." (1 Joh. 1:10).

Jos Jumalan vaatimukset olisivat olleet kohtuullisia eli jos lain tie olisi ollut helppo ja mahdollinen, ei olisi tarvittu Jeesuksen lunastusuhria (Gal. 2:21). Laki on "mahdoton" eli se todella vaatii meiltä liian paljon. Lain kautta on mahdotonta pelastua, siksi sen vaatimukset ovat mahdottomia (Room. 3:20, Gal. 2:16 ja 3:11).

"Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta [ihmisen syntisyyden vuoksi] heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa [tekemällä Jeesuksen syntiuhriksi meidän puolestamme]." (Room. 8:3).
"Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista." (Luuk. 18:27).

Eräässä raamatunkohdassa Jumala sanoo: "Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki" (Hes. 18:31). Viimeistään tämä raamatunkohta osoittaa, että lain vaatimukset ovat mahdottomia. Kukapa ihminen pystyisi tekemään itse itselleen uuden sydämen ja uuden hengen! Mitä varten laki sitten vaatii mahdottomia? Siksi, että syntinen ihminen tajuaisi oman mahdottomuutensa pelastaa itse itseään, ja turvautuisi siksi Jumalan armoon, joka on ilmaistu Kristuksen lunastusuhrissa. Lain varsinainen tarkoitus on siis tuottaa meille synnin tunto, että me turvautuisimme Kristuksen uhriin ja Jumalan armoon (Room. 3:20, Gal. 3:19,24).

Paavali sanoo pitävänsä kaiken oman hengellisyytensä roskana. Hän sanoo olevansa Kristuksessa ja omistavansa Hänen vanhurskautensa, "ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella" (Fil. 3:9).

Omavanhurskaista Paavali kirjoittaa, että "kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle" (Room. 10:3).

Vanhurskaus tarkoittaa Jumalalle kelvollisuutta. Se merkitsee oikeaa asemaa Jumalan edessä. Me emme saa sitä omin voimin ja omin teoin. Me emme saavuta vanhurskautta lain kautta emmekä tekojen kautta. Kristillinen vanhurskaus on lahjavanhurskautta. Se on sitä, että Jeesuksen vanhurskaus LUETAAN meille, kun me uskomme Jeesukseen (Room. 4:5). Jumala on myös se, joka synnyttää meissä tuon uskon, kun me kuulemme evankeliumia ja sana sattuu "sopivaan maaperään". Jumala myös muokkaa meidän sydäntemme maaperää sellaiseksi, että usko voisi siinä sanan kautta syntyä (katso Jeesuksen kylväjävertaus Matt. 13:1-9,18-23). Hän muokkaa sitä erilasten elämänvaiheiden kautta. Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen (Room. 2:4). Paavali kirjoittaa, että usko syntyy Kristuksen sanan kuulemisesta. Hän nimittää Jumalan sanaa uskon sanaksi, koska juuri se synnyttää meissä uskon (Room. 10:8-17).

Jeesus sanoo saman asian näin: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh. 6:29; katso myös Ap.t. 3:16).

7. Kelvollinen silkasta armosta

Kristinuskossa ei siis ole kyse ihmisen omasta vanhurskaudesta, niin kuin muissa uskonnoissa. Kristinuskossa ei ole kyse edes siitä, että Jumala voimallaan TEKEE meidät niin vanhurskaiksi, että me sen perusteella pelastumme. Ei, vaan kyse on siitä, että Jeesuksen vanhurskaus LUETAAN meidän omaksemme uskon kautta. Meidän syntimme puolestaan on luettu Jeesukselle. On kyse eräänlaisesta tilien vaihdosta, tai niin kuin Martti Luther sanoi: autuaasta vaihtokaupasta. Jeesus on vaihtanut meidän syntimme omaan vanhurskauteensa.

"Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden", kirjoittaa Paavali (2 Kor. 5:21). Toisaalla Paavali sanoo, että Kristus on meidän vanhurskautemme (1 Kor. 1:30). Raamatun mukaan me olemme Jumalan silmissä täydellisiä Kristuksen uhrin ansiosta (Ef. 5:25-27, Kol. 1:28). Täällä maan päällä me emme näe muuta kuin monella tavalla vajavaisia kristittyjä, parhaimmillaankin vain katuvia, armahdettuja syntisiä. Jeesus on ainoa täydellinen ihminen, joka on koskaan elänyt.

Tämä Jeesus on myös meidän vanhurskautemme, meidän täydellisyytemme (Ilm. 5:9 ja 7:10,14). Ja tässä, tässä on kristinuskon ydintotuus: syntinen ihminen pelastuu silkasta armosta eli ansaitsemattomasta rakkaudesta, jota pyhä Jumala on meille osoittanut tulemalla Jeesuksessa ihmiseksi ja kuolemalla maailman puolesta (Joh. 3:16, 2 Kor. 5:19). Tähän uskomalla me olemme kristittyjä ja pelastumme.

Raamattu sanoo rakkaudesta seuraavaa: "Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi... Jumala on rakkaus." (1 Joh. 4:9,10,16). Sinun ei tarvitse täyttää mitään mittaa kelvataksesi Jumalalle. Toinen on täyttänyt kaiken sinun puolestasi. Tuo toinen on Jeesus Kristus, maailman Vapahtaja. Hän on sovittanut sinut pyhän Jumalan kanssa. Hän on lunastanut sinut vapaaksi synnin, kuoleman ja paholaisen vallasta sekä lain kirouksesta. Hän on maksanut hinnan. Hän on maksanut lunnaat uhraamalla vapaaehtoisesti itsensä, antamalla ruumiinsa ja vuodattamalla verensä. Ristillä, ennen kuin antoi henkensä, Jeesus huokaisi: "Se on täytetty." Seuraavassa muutamia uskonvanhurskaudesta puhuvia raamatunkohtia:

"Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi" (Room. 3:22-24).
"Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja" (Room. 3:28).
"Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta" (Room. 4:16).
"Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden" (Room. 4:25).
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo" (Room. 5:1,2).

Raamattu sanoo meidän olevan Jumalan edessä vanhurskaita sen kautta, että uskomme Jeesuksen vuodattamaan sovintovereen. "Olemme vanhurskautetut hänen veressään", kirjoittaa Paavali (Room. 5:9). Jeesuksen veren merkityksestä voit katsoa Raamatustasi myös seuraavat kohdat: Matt. 26:28, Joh. 6:54, Hebr. 9:22, 1 Piet. 1:18,19, 1 Joh. 1:7.

Raamatun mukaan me saamme vanhurskauden yksinomaan armosta, Jeesuksen uhrikuoleman välityksellä. Kukaan ei voi tulla vanhurskaaksi eli Jumalalle kelvolliseksi lain ja tekojen kautta. Paavali kirjoittaa: "En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut" (Gal. 2:21).

Minun uskontunnustukseni on: ellei Jumalan armo riitä, ellei pelkkä Jeesuksen veri ole minun pelastukseni koko syy, silloin Lusan poika menee helvettiin!

Jos vaaditaan jotain omaa osuutta, jos on jotain ehtoja, jos on jokin rima ylitettävänä tai mitta täytettävänä, jos vaaditaan syntiseltä ihmiseltä jotakin täydellistä tai sataprosenttista (vaikka vain Jumalalle antautumista), silloin olen hukassa, totisesti hukassa.

Mutta jos - niin kuin minä tahdon uskoa ja uskonkin - pelastus on YKSINOMAAN ARMOSTA, jos se on KOKONAAN JUMALAN LAHJAA ja sen ainoana perusteena on JEESUKSEN KALLIS SOVINTOVERI, silloin minä olen pelastettu! Ja kiitos Jumalalle, tämän tärkeän asian ei tarvitse jäädä jossittelun varaan, sillä Raamattu ilmoittaa yksiselitteisesti, että PELASTUS TODELLA ON KOKONAAN JUMALAN LAHJAA JA ARMOA:

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi" (Ef. 2:8,9).

Tähän ei tarvitse enää sanoa muuta kuin: aamen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu