Mitä varten EU on olemassa?

tosiasiat kehiin

EU:n tarkoituksesta ei ole epäselvyyttä

"Mitä varten EU oikein on olemassa?", on viime aikoina yhä useammin
kysytty. Kysyjillä kun on ollut sellainen käsitys, että se perustettiin
aikoinaan kansalaisten turvaksi ja nyt on huomattu, ettei näin olekaan.
Tosiasiat kertovat EU:n alkuperäisestä tarkoituksesta aivan muuta, kuin
mitä EU-propaganda on julistanut. Toin nämä tosiasiat esille v. 1993
ilmestyneessä tutkimuksessani "Itsenäisyys vaarassa. Kamppailu Suomesta
1917 vallankumouksesta 1990-luvun eurohuumaan".
Vuonna 1957 perustetun Euroopan (talous)yhteisön muuttaminen Euroopan
unioniksi tapahtui "Suurteollisuuden harjoittajien eurooppalainen pyöreä
pöytä" -järjestön laatimien suunnitelmien mukaisesti sen ja Euroopan
yhteisön komission välisen yhteistyön tuloksena (edellä mainittu teos
ss. 324-342). Tavoitteena oli ennen muuta saada aikaan suurteollisuuden
etuja palveleva yhteiskunnallinen rakennemuutos muodostamalla Eurooppaan
Pohjois-Amerikan Yhdyvaltojen kaltainen suuryritysten ja niiden
suuromistajien edut optimaalisesti turvaava valtiorakennelma.
EU:n tarkoituksena on siis nimenomaan suuryritysten ja
suurpääomanomistajien toimintaedellytysten maksimointi ja
kilpailuedellytysten turvaaminen.
Viime vuosisadan alussa perustettiin uudet puolueet toteuttamaan
yhteiskunnallinen rakennemuutos säätyvallasta kansanvaltaan. Ne
kanavoivat kansalaismielipiteen poliittisiksi päätöksiksi.
Skandinaviassa tämä merkitsi kansanvaltaan ja kansalaisten tasa-arvoon
perustuvien hyvinvointivaltioiden syntymistä.
EU:ssa puolueet eivät enää toimi kansanvallan kanavina, vaan
suuryritysten etujen ajajina. Tästä on muun muassa ollut seurauksena,
että EU:lle ollaan hyväksymässä harvainvallan sanelemaa perustuslakia,
jota se ei halua alistaa kansanäänestykseen. Seurauksena tästä on
kasvava kuilu harvainvaltaan nojaavien vallanpitäjien ja kansan välillä.
Taas - sata vuotta sääty-yhteiskunnan kukistumisen jälkeen - eletään
aikaa, jolloin tarvitaan uudet puolueet kansanvallan kanaviksi
kukistamaan harvainvalta ja turvaamaan kansanvaltainen
yhteiskuntakehitys.

Ilkka Hakalehto
Filosofian tohtori, Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtaja

3

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      54
      5666
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      73
      2782
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      2000
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1885
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      160
      1815
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1771
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1528
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1161
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      81
      1141
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      66
      965
    Aihe