Vanhurskas vai syntinen

Pomppiduu,.

Kristuksen uhrin tarkoitus oli synnin ja syyllisyydentunnon poistaminen ihmisen omaltatunnolta. Jumalan lasta ei ole tarkoitettu elämään jatkuvasti syyllisyyden alla, vaan omistamaan armon.

Heprealaiskirjeen 10:1-2 antaa epäsuorasti ymmärtää, että uhrien tarkoitus on poistaa synnintietoisuus ihmisten omiltatunnoilta. Vanhan testamentin uhrit eivät kuitenkaan kyenneet tekemään sitä.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanookin sitten, että Kristuksen ruumiin uhrin ansiosta olemme pyhitetyt kerta kaikkiaan (Hepr. 10:10). Kristuksen uhrin tarkoitus oli siis synnin ja syyllisyydentunnon poistaminen uskovan omantunnon päältä.
Vanhurskautetun ja uudestisyntyneen Jumalan lasta ei ole tarkoitettu elämään jatkuvasti syyllisyyden, vajaamittaisuuden ja riittämättömyyden tunnossa. Kristuksen uhri on monin verroin parempi kuin VT:n uhrit. Jatkuvasti kuulee kuitenkin sanottavan, että olemme niin syntisiä, kurjia, kelvottomia, riittämättömiä, huonoja ja vajaamittaisia. Ikään kuin elettäisiin yhä vanhassa liitossa. Sitä me totisesti olemme lihan mukaan. Mutta Jumalan lahjoittaman vanhurskauden ansiosta olemme nyt uusia luomuksia.
Uusi luomus on Jumalalle otollinen, pyhä, nuhteeton, täydellinen, Kristuksen kanssa kuolleista herätetty ja taivaallisiin asetettu (Kol. 1:12, Ef. 1:4, Hepr. 10:4, Ef. 2:5-6).
Toisen Pietarinkirjeen 1:9 mukaan uskova, joka ei ymmärrä tätä tai on sen unohtanut ei pääse omistamaan hengellisiä hyveitä, kuten lujuutta uskossa ja tiedossa itsehillintää. Nämä asiat luetellaan 2. Piet. 1:5-8:ssa.
On surullista, jos ihminen ei pääse käsittämään Jumalan armotyötä, vaan hän yhä katselee itseään pääasiassa lihallisen luontonsa mukaan. Siitähän ei tule löytymään koskaan mitään Jumalalle kelpaavaa. On siis opittava näkemään itsensä ja toisetkin uskovat uudessa valossa, uutena luomuksena (2. Kor. 5:15-17).

Onko uskova yhä
syntinen?

Raamatun perusteella on ilmeistä, että se uusi luomus, joksi olemme tulleet ja josta edellä on lyhyesti mainittu ei ole enää syntinen, niin kuin pelastumaton, uudestisyntymätön ihminen on.
Mutta eikö Raamattu sano, että jos kiellämme olevamme syntisiä, niin eksytämme itsemme ja teemme Jumalan valehtelijaksi? (1. Joh.1:8,10)
Kyseinen raamatunkohta ei kuitenkaan puhu syntisenä olemisesta, vaan synnin tekemisestä. Vanhurskaskin voi langeta syntiin, vaikka hän ei enää elä synnissä kuten syntiset. Pietari erottaa kirjeessään vanhurskaan ja jumalattoman syntisen. (1. Piet. 4:17) Jeesukseen uskovaa hän nimittää vanhurskaaksi, mutta uskomatonta syntiseksi ja jumalattomaksi.
Eikö sitten Paavali sanonut olevansa syntisistä suurin? Kyllä hän sanoi niin.
Mutta Paavali tarkoittaa tällä mitä ilmeisimmin kahta asiaa. Ensinnäkin hän koki olleensa suurin syntinen, joka oli saanut pelastua, olihan hän vainonnut Herran seurakuntaa.
Toiseksi hän ymmärsi oman lihansa turmeluksen syvemmin kuin kukaan toinen (Room. 7:18). Siksi hän sanoo itseään suurimmaksi syntiseksi. Kyllä Paavali tästä huolimatta tajusi kirkkaasti olevansa uusi luomus Kristuksessa, kuten hän kirjeissään tästä asiasta laajasti opettaa.
Joissakin hengellisissä lauluissa on epäselvä oppi, kun runoilijat eivät ole ymmärtäneet vanhurskauttamista ja he opettavat uskovia laulamaan ikään kuin nämä olisivat armon ulkopuolella, suuria syntisiä. Joskus lauluissa taas on erinomaiset sanat, mutta säveltäjä on tehnyt siihen mahdollisimman surullisen sävelen. Hän ei ole puolestaan sisäistänyt laulun sanomaa.
Ei kai ole Herran tahto, että pelastuneet ja vanhurskautetut Jumalan lapset veisaavat surullisella nuotilla: “olen köyhä kurja syntinen.“ Tällaista kuitenkin kuulee usein. Uskovien tulisi oppia laulamaan ylistyslauluja siitä mitä Jumala on ja mitä Hän tehnyt hyväksemme Kristuksessa Jeesuksessa.

Vanhurskaan
terve synnintunto

Vanhurskautetulla ihmisellä voi puutteellisesta ymmärryksestä johtuen olla yliherkkä, lainalainen omatunto. Siitä syystä hän elää jatkuvien syytösten ja oman huonoutensa tunnossa. Kristuksen työn parempi ymmärtäminen johtaa kuitenkin ahdistetun sielun vapauteen.
Vaikka vanhurskas ei eläkään synnissä, hän voi langeta syntiin sanoin ja teoin (1. Joh. 1:8-10). Silloinkaan hän ei menetä lahjavanhurskauttaan, vaan hän on yhä armossa ja vanhurskas Kristuksessa.
Mutta jos hänellä on terve synnintunto, hän tunnustaa syntinsä reilusti ja tekee parannuksen ja Kristuksen työn perusteella myös uskoo anteeksisaamiseen. Näin hän ei menetä pysyvästi rauhaansa ja uskon varmuuttaan. Hän tietää olevansa kelvollinen Kristuksessa.
Jumala on varmasti tarkoittanut, että Hänen lapsensa elävät siinä tietoisuudessa, että ovat vanhurskautettuja, eikä siinä tietoisuudessa, että ovat vain kurjia syntisiä. Jumalan lapsi ei ole enää kurja syntinen, vaan Isälle otollinen, uusi luomus Kristuksessa.
On uskallettava luottaa siihen mitä Jumalan Sana sanoo, eikä kyseltävä miltä kulloinkin tuntuu, tai mitä uskonnolliset ihmiset sanovat.
Kristuksen sovintotyössä on ihmeellinen vapaus, ei vain syyllisyydestä, vaan myös turhasta itsesäälistä ja omaan lihallisuuteensa käpertymisestä.

9

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muikkumies

      verrannolinen kirjoitustesi määrään.

    • opetuksesta. Kunpa kaikki uskovaiset opettaisivat tästä asiasta sinun tavallasi, Pomppiduu!

      Roomalaiskirje 7
      17 "Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
      18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
      19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
      20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu."

      Ihmisten käskijänä ja työnantajana on aina joko synti tai Jumalan vanhurskaus. Jos minä vasten tahtoani teen pahaa, sen tekijä en ole minä, vaan synti. Ja jos minä Jumalan Hengen vaikutuksesta teen hyvää, senkään tekijä en ole minä, vaan Jumalan vanhurskaus;

      Johannes 6
      29 "Jeesus vastasi ja sanoi heille: »Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt»".

      Evankeliumin julistus on muuttunut apostolien vapauttavista julistuksen päivistä syyttäväksi ja taakoittavaksi, vaikka Jeesus ja apostolit opettivat:

      Joh. 3:17
      "Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi."

      Joh. 12:47
      "Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman."

      • Pomppiduu,.

        "Ihmisten käskijänä ja työnantajana on aina joko synti tai Jumalan vanhurskaus. Jos minä vasten tahtoani teen pahaa, sen tekijä en ole minä, vaan synti. Ja jos minä Jumalan Hengen vaikutuksesta teen hyvää, senkään tekijä en ole minä, vaan Jumalan vanhurskaus;"

        Ajattelen näin, ihminen, sisäisen ihmisensä puolesta
        (henki ihmisen), jossa on iankaikkinen Jumalallinen siemen. On altis tekemään hyvää (tahto hyvään on),
        muttei voimaa sen toteuttamiseen.
        Uskovaisen voimana on Jumalan henki jonka Hän armossaan antaa sitä Häneltä pyytävälle.

        Missä on ihmisen ansio? sitä ei ole, se on suljettu pois uskonkautta.

        Meidän osana on vain antautua Jumalalle kokonaan.


    • käsite

      Synti ei ole pelkkää tekemistä, vaan kyse on syvemmästä erosta Jumalasta, joka syntyi jo paratiisin syntiinlankeemuksessa eli perisynnissä.

      Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun. Tähän maailmaan syntyvä lapsi syntyy eroon elävästä Jumalasta. Syntyvällä lapsella ei ole elävää Hengen yhteyttä Jumalan kanssa.

      Room.9:8 "Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan LUPAUKSEN voimasta syntyneet lapset."


      Lupauksen voimasta tarkoittaa uudestisyntymisen lupausta vedestä ja Hengestä syntymistä kasteessa Jumalan sanan voimasta eli ylhäältä. Sillä teille ja teidän lapsille tämä LUPAUS on annettu! Sodomasta ei löytynyt yhtään synnitötöntä ja varhurskasta lasta, vaan kaikki hukkui syntisen maailman mukana.

      38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
      39 Teitä tämä LUPAUS tarkoittaa, teitä ja teidän LAPSIA, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
      40 Pietari jatkoi vielä puhettaan. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana."

      "Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia."

      "Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa."

      • Pomppiduu,.

        lihassamme kuolemaamme saakka, niinkuin Paavali sanoo: Room. 7:21
           
        Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

        Tämäkin lihamme turmelus (synti) joka riippuu meissä kiinni, tuomittiin lihassa Kristuksessa.

        Kristus puhdas, viaton, antoi Isälle Jumalalle kelpaavan uhrin edestämme, Hän antoi lunastusmaksun jota emme koskaan kykenisi antamaan.

        Room. 5:1
           
        Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,


      • ei ainotakaan.
        Pomppiduu,. kirjoitti:

        lihassamme kuolemaamme saakka, niinkuin Paavali sanoo: Room. 7:21
           
        Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

        Tämäkin lihamme turmelus (synti) joka riippuu meissä kiinni, tuomittiin lihassa Kristuksessa.

        Kristus puhdas, viaton, antoi Isälle Jumalalle kelpaavan uhrin edestämme, Hän antoi lunastusmaksun jota emme koskaan kykenisi antamaan.

        Room. 5:1
           
        Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,

        Ei ole ketään vanhurskasta
        9 Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. [Room. 1:18]
        10 Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta, [3:10-12: Ps. 14:1,3, 53:2,4]
        11 ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
        12 Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.
        13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä, [Ps. 5:10, 140:4]
        14 heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia. [Ps. 10:7]


    • puppua toit IHMISOPPIA.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5025
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4452
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3523
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2331
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      328
      1886
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1776
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1507
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe