Vanhurskas vai syntinen

Kristuksen uhrin tarkoitus oli synnin ja syyllisyydentunnon poistaminen ihmisen omaltatunnolta. Jumalan lasta ei ole tarkoitettu elämään jatkuvasti syyllisyyden alla, vaan omistamaan armon.

Heprealaiskirjeen 10:1-2 antaa epäsuorasti ymmärtää, että uhrien tarkoitus on poistaa synnintietoisuus ihmisten omiltatunnoilta. Vanhan testamentin uhrit eivät kuitenkaan kyenneet tekemään sitä.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanookin sitten, että Kristuksen ruumiin uhrin ansiosta olemme pyhitetyt kerta kaikkiaan (Hepr. 10:10). Kristuksen uhrin tarkoitus oli siis synnin ja syyllisyydentunnon poistaminen uskovan omantunnon päältä.
Vanhurskautetun ja uudestisyntyneen Jumalan lasta ei ole tarkoitettu elämään jatkuvasti syyllisyyden, vajaamittaisuuden ja riittämättömyyden tunnossa. Kristuksen uhri on monin verroin parempi kuin VT:n uhrit. Jatkuvasti kuulee kuitenkin sanottavan, että olemme niin syntisiä, kurjia, kelvottomia, riittämättömiä, huonoja ja vajaamittaisia. Ikään kuin elettäisiin yhä vanhassa liitossa. Sitä me totisesti olemme lihan mukaan. Mutta Jumalan lahjoittaman vanhurskauden ansiosta olemme nyt uusia luomuksia.
Uusi luomus on Jumalalle otollinen, pyhä, nuhteeton, täydellinen, Kristuksen kanssa kuolleista herätetty ja taivaallisiin asetettu (Kol. 1:12, Ef. 1:4, Hepr. 10:4, Ef. 2:5-6).
Toisen Pietarinkirjeen 1:9 mukaan uskova, joka ei ymmärrä tätä tai on sen unohtanut ei pääse omistamaan hengellisiä hyveitä, kuten lujuutta uskossa ja tiedossa itsehillintää. Nämä asiat luetellaan 2. Piet. 1:5-8:ssa.
On surullista, jos ihminen ei pääse käsittämään Jumalan armotyötä, vaan hän yhä katselee itseään pääasiassa lihallisen luontonsa mukaan. Siitähän ei tule löytymään koskaan mitään Jumalalle kelpaavaa. On siis opittava näkemään itsensä ja toisetkin uskovat uudessa valossa, uutena luomuksena (2. Kor. 5:15-17).

Onko uskova yhä
syntinen?

Raamatun perusteella on ilmeistä, että se uusi luomus, joksi olemme tulleet ja josta edellä on lyhyesti mainittu ei ole enää syntinen, niin kuin pelastumaton, uudestisyntymätön ihminen on.
Mutta eikö Raamattu sano, että jos kiellämme olevamme syntisiä, niin eksytämme itsemme ja teemme Jumalan valehtelijaksi? (1. Joh.1:8,10)
Kyseinen raamatunkohta ei kuitenkaan puhu syntisenä olemisesta, vaan synnin tekemisestä. Vanhurskaskin voi langeta syntiin, vaikka hän ei enää elä synnissä kuten syntiset. Pietari erottaa kirjeessään vanhurskaan ja jumalattoman syntisen. (1. Piet. 4:17) Jeesukseen uskovaa hän nimittää vanhurskaaksi, mutta uskomatonta syntiseksi ja jumalattomaksi.
Eikö sitten Paavali sanonut olevansa syntisistä suurin? Kyllä hän sanoi niin.
Mutta Paavali tarkoittaa tällä mitä ilmeisimmin kahta asiaa. Ensinnäkin hän koki olleensa suurin syntinen, joka oli saanut pelastua, olihan hän vainonnut Herran seurakuntaa.
Toiseksi hän ymmärsi oman lihansa turmeluksen syvemmin kuin kukaan toinen (Room. 7:18). Siksi hän sanoo itseään suurimmaksi syntiseksi. Kyllä Paavali tästä huolimatta tajusi kirkkaasti olevansa uusi luomus Kristuksessa, kuten hän kirjeissään tästä asiasta laajasti opettaa.
Joissakin hengellisissä lauluissa on epäselvä oppi, kun runoilijat eivät ole ymmärtäneet vanhurskauttamista ja he opettavat uskovia laulamaan ikään kuin nämä olisivat armon ulkopuolella, suuria syntisiä. Joskus lauluissa taas on erinomaiset sanat, mutta säveltäjä on tehnyt siihen mahdollisimman surullisen sävelen. Hän ei ole puolestaan sisäistänyt laulun sanomaa.
Ei kai ole Herran tahto, että pelastuneet ja vanhurskautetut Jumalan lapset veisaavat surullisella nuotilla: “olen köyhä kurja syntinen.“ Tällaista kuitenkin kuulee usein. Uskovien tulisi oppia laulamaan ylistyslauluja siitä mitä Jumala on ja mitä Hän tehnyt hyväksemme Kristuksessa Jeesuksessa.

Vanhurskaan
terve synnintunto

Vanhurskautetulla ihmisellä voi puutteellisesta ymmärryksestä johtuen olla yliherkkä, lainalainen omatunto. Siitä syystä hän elää jatkuvien syytösten ja oman huonoutensa tunnossa. Kristuksen työn parempi ymmärtäminen johtaa kuitenkin ahdistetun sielun vapauteen.
Vaikka vanhurskas ei eläkään synnissä, hän voi langeta syntiin sanoin ja teoin (1. Joh. 1:8-10). Silloinkaan hän ei menetä lahjavanhurskauttaan, vaan hän on yhä armossa ja vanhurskas Kristuksessa.
Mutta jos hänellä on terve synnintunto, hän tunnustaa syntinsä reilusti ja tekee parannuksen ja Kristuksen työn perusteella myös uskoo anteeksisaamiseen. Näin hän ei menetä pysyvästi rauhaansa ja uskon varmuuttaan. Hän tietää olevansa kelvollinen Kristuksessa.
Jumala on varmasti tarkoittanut, että Hänen lapsensa elävät siinä tietoisuudessa, että ovat vanhurskautettuja, eikä siinä tietoisuudessa, että ovat vain kurjia syntisiä. Jumalan lapsi ei ole enää kurja syntinen, vaan Isälle otollinen, uusi luomus Kristuksessa.
On uskallettava luottaa siihen mitä Jumalan Sana sanoo, eikä kyseltävä miltä kulloinkin tuntuu, tai mitä uskonnolliset ihmiset sanovat.
Kristuksen sovintotyössä on ihmeellinen vapaus, ei vain syyllisyydestä, vaan myös turhasta itsesäälistä ja omaan lihallisuuteensa käpertymisestä.