Hengellistä puoskarointia
Olin kovin yksinäinen ja tunsin ajoittain masentuneisuutta. Eräässä seurakunnassa minulle ehdotettiin ns. kristillistä toipumista eli eheytymistä, koska maallinen terapia saattaisi heidän mielestään olla haitallista kristilliselle uskolle. Tällaisessa ryhmässä minulta sitten kysyttiin olenko uskossa, ja kun vastasin että olen uskonut lapsesta asti ja että minut on kastettu, sain vastaukseksi: riivaajatkin uskovat, eikä lapsikaste ole raamatullinen; ihmisen pitää tulla uskoon, uudestisyntyä ja tehdä ns. uskonratkaisu eheytyäkseen. Olin heidän mielestään vain luterilainen nimikristitty, helvettiin menijä muiden ateistien joukossa. Näissä ”sielunhoidollisissa” keskusteluissa tulin vain entistä ahdistuneemmaksi ja masentuneemmaksi, olihan se usko minkä olin saanut kirkon opetuksena mm. rippikoulussa täysin mitätöity ja oma uskoni Jumalaan nimetty riivaajien uskoksi. Jouduin lopulta siihen paljon parjattuun maalliseen psykoterapiaan vuosikausiksi.
Kirkko haluaa pitää maineensa suvaitsevana kirkkona ja hyväksyy melkein mitä tahansa opetusta tiloissaan. Kirkon oma uskonoppi on toissijaisessa asemassa silloin kun amerikkalaisperäistä fundamentalismia tuodaan sen tiloihin yhteiskristillisyyden nimissä tiettyjen herätys- ja evankelioimisliikkeiden toimesta. Eikä tiedekunnan opetus juurikaan näy pappien puheissa, vaikka se opettaisi kuulijoita terveelliseen kriittisyyteen. Kun kirkko haluaa olla kaikille mieliksi, hengellisen valtapelin pelinappuloiksi joutuvat kaikkein heikoimmat seurakuntalaiset ja kun ”kristillinen toipuminen” johtaakin vakavaan mielen järkkymiseen, kukaan ei ota vastuuta tällaisesta puoskaroinnista ja ihminen joutuu itse kantamaan herkkäuskoisuudestaan johtuvan kärsimyksen psyykkisenä sairautena.
Olin kovin yksinäinen ja tunsin ajoittain masentuneisuutta. Eräässä seurakunnassa minulle ehdotettiin ns. kristillistä toipumista eli eheytymistä, koska maallinen terapia saattaisi heidän mielestään olla haitallista kristilliselle uskolle. Tällaisessa ryhmässä minulta sitten kysyttiin olenko uskossa, ja kun vastasin että olen uskonut lapsesta asti ja että minut on kastettu, sain vastaukseksi: riivaajatkin uskovat, eikä lapsikaste ole raamatullinen; ihmisen pitää tulla uskoon, uudestisyntyä ja tehdä ns. uskonratkaisu eheytyäkseen. Olin heidän mielestään vain luterilainen nimikristitty, helvettiin menijä muiden ateistien joukossa. Näissä ”sielunhoidollisissa” keskusteluissa tulin vain entistä ahdistuneemmaksi ja masentuneemmaksi, olihan se usko minkä olin saanut kirkon opetuksena mm. rippikoulussa täysin mitätöity ja oma uskoni Jumalaan nimetty riivaajien uskoksi. Jouduin lopulta siihen paljon parjattuun maalliseen psykoterapiaan vuosikausiksi.
Kirkko haluaa pitää maineensa suvaitsevana kirkkona ja hyväksyy melkein mitä tahansa opetusta tiloissaan. Kirkon oma uskonoppi on toissijaisessa asemassa silloin kun amerikkalaisperäistä fundamentalismia tuodaan sen tiloihin yhteiskristillisyyden nimissä tiettyjen herätys- ja evankelioimisliikkeiden toimesta. Eikä tiedekunnan opetus juurikaan näy pappien puheissa, vaikka se opettaisi kuulijoita terveelliseen kriittisyyteen. Kun kirkko haluaa olla kaikille mieliksi, hengellisen valtapelin pelinappuloiksi joutuvat kaikkein heikoimmat seurakuntalaiset ja kun ”kristillinen toipuminen” johtaakin vakavaan mielen järkkymiseen, kukaan ei ota vastuuta tällaisesta puoskaroinnista ja ihminen joutuu itse kantamaan herkkäuskoisuudestaan johtuvan kärsimyksen psyykkisenä sairautena.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"...ihmisen pitää tulla uskoon, uudestisyntyä ja tehdä ns. uskonratkaisu eheytyäkseen."
- Tässä on kyse yksisilmäisestä "menestysteologiasta" eli että jos on uskossa niin kaikki pitäisi olla hyvin.
Kristityllä on yhtälailla henkinen elämä, jossa voi olla ongelmia.
On ironista että monet kristittyjen henkisistä ongelmista johtuvat nimenomaan vääristyneistä uskonkäsityksistä...
olen seurannut sivusta, kuinka ev. lut kirkko laskee tiloihinsa amerikkalaisperäistä fundamentalismia julistavia puoskaroijia.Tuntuu silta, että kaikki pyhä mihin lapsena on kirkon toiminnasta kokenut ja oppinur tietämään on kadonnut. Kirkko muutetaam markkinapaikaksi ja kirjojen myyntipisteeksi ja rahan keräyspisteeksi. Papeille enemmän vastuuta kirkon pysymiseksi pyhänä paikkana. Ei kaikki seurakuntalaiset halua tällaista. Tietoa papeille mihin tämä touhu johtaa ihmisiä.
Nyt haluaisin kysyä sinulta että miten on omituista että kirkko muutetaan markkinapaikaksi ja rahankeräyspisteeksi kun se on sitä ollut jo vuosisatoja? Vaikka kirkko suomessa ei sitä ehkä ole ollut niin tämä roomalaiskatolinen seurakunta on tätä rahankeruuta harrastanut jo vuosisatoja?
Amerkikkalaisperäisen fundamentalismin tuonti tuskin pahentaa asiaa koska kyseinen fundamentalmismi on peräisin täältä pyhästä euroopasta, mistä myös koko ristiin uskominen ymmärtääkseni
Pappien tuominen esiin on sinänsä hyvä asia. Jokaisen seurakunnan tulisi sisällään päättää niistä keinoista joilla jäsenet saadaan osallistumaan seurakunnan toimintaan. Jos tämä ei onnistu on ev.lut. kirkon loppuminen hyvinkin lähellä.
Hän kuulee ja vastaa rukoukseesi. Tässä pari linkkiä, joista on sinulle varmasti apua. Hakeudu seurakuntaan kotipaikkakunnallasi vältä kuitenkin jehovan todistajia, mormoneja ja muita ihmisoppeja.
Siunausta elämääsi
http://www.tulta.net/Pelastus/uskoon.htm
http://tv7.maxinetti.fi/