Olen keskusteleva ihminen ja olen törmännyt tarpeeksi moneen iäkkäämpään ihmiseen jotka väittävät minulle että nykylapsen ja nuoren elämä on ihan samanlaista kuin 30 tai 50 vuotta sitten.Itse olen vm. 67 ja mielestäni omilla ja lähipiirini lapsilla on aivan varmasti erilainen elämä kuin minulla 60-70 luvun vaihteessa. Eipä ollut tuolloin pleikkareita, tietokoneita eikä telkustakaan tullut ohjelmatarjontaa niin kuin tänä päivänä. Ei ollut kännyköitä eikä siihen aikaan kyyditty lapsia autolla niin paljon kuin nykyään. Tämäkin johtunee siitä että tämän päivän maailma on turvattomampi kuin joskus muinoin. Kyllähän sitä kaikenlaista on sattunut kautta aikojen mutta määrät lienee kasvaneet. Huumemaailmakin on vuosikymmenten aikana muuttunut, saatikka muut paheet. Haluaisin tähän asiaan erilaisin kokemuksia sieltä lapsuuden eri vuosikymmeniltä. Itsekin lisään jonkun ajan päästä oman "tarinani" lapsuudestani.
LASTEN / NUORTEN ELÄMÄ ERI VUOSIKYMMENINÄ
jatuli67
2150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli vain korkeintaan namusetiä jotka antoivat namuja lapsille jos he liikuttivat sedän kikkeliä tai miehiä jotka tykkäsivät sakkolihasta. Nykyjään on kaikenmaailman pedofiilejä jotka käyttävät lapsia hyväkseen.
Itse kasvoin 80-luvulla. Kyllä silloinkin varoiteltiin namusedistä, mutta aikuisia opetettiin kunnioittamaan. Kyllä jostain syystä vaikuttaa siltä ,että pedofilia on lisääntynyt.
Leluja ei siihen aikaan saanut sellaisia määriä kuin nykyään. Jos sai jonkin arvokkamman joululahjan, niin sen hankkimiseen osallistui useampi sukulainen. Nykyään tuollainen lahja vastaa jotain PlayStation peliä. Kaarnalaivoja ja muita leluja tuli tehtyä myös itse luonnon antimista. Pyörä ostettiin aina käytettynä. Jostain nykyteinistä tuo aikakausi ei varmaan kuulosta haustalta, mutta itse voisin palata sinne koskavaan.