Hauki ja uskovaisen mitättömyys

m-ilian

Siinä mie istuin märällä kalliolla sateessa ja kirosin sitä hemmetin haukea, joka vei siimaa myöten melkein koko virvelin. Latasin uuden kelaan, parhaimman syötin ja otin vanhan bilispelaajan otteet; heitin täydellisen osuman kaislikon reunaan varmana siitä, että osuin sen pirulaisen nokan eteen.
Kelasin hitaasti nykien ja Naps, kiinni! Kiskoin ja vedin ja tajusin hetkessä, että koko paska on kiinni siellä kaislikossa, ei hauessa. Uusi uistin jäi sinne..ja niin koko virvelikin. Hajosi siihen paikkaan.
Kaksi viikkoa mie kävin joka aamu ja ilta samalla kalliolla heittelemässä ja havittelemassa. Ilman tuloksia. Ja sinä aikana huomasin, että eipäs se jutun viehätys ollutkaan se itse "tulos" vaan se sen tavoitteleminen ;)

Siinä hiukan murheissani mie oivalsin -märät vaatteet niskassa roikkuen-, kuinka onnettoman surullisia ja surkeassa jamassa uskvaiset ihmiset ovat. Se aivopesu ja lannistaminen on niin salakavalaa..tuli kamala säälin aalto pitkin kroppaa.
Olisiko uskovainen luovuttanut jo alkukesällä sen hauen kanssa? Sanonut, että se on jumalan tahto kun ei suostu ylös tulemaan?

Ne ihmispoloiset on niin luovuttaneita, että se olotila on niille jo täysin normaali. Ne juhlivat porukassa surkeuttaan ja saavat siitä kiksejä. Raasut.. Ajatelkaa nyt; kippistää lasillinen verta toverin kanssa ja läpsäyttää ylä5 yhteiselle paskakärpäsyydelle? Yeah.

Ajatus omasta pienuudesta, surkeudesta, köyhyydestä (mielenkoyhyydestä) ja mitättömyydestä on iskostettu päähän niin lujaa, että ne jopa nauttii siitä tajuamatta koskaan mitä on olla terveellä tavalla kunnianhimoinen, sinnikäs etenemään päämääriä kohti ja saamaan sen mitä haluaa.
Kaikki mitä ei saavuteta ja tai mihin ei omat rahkeet heti riitä kuitataan jumalan tahdoksi tai vaihtoehtoisesti anellaan rahkeisiin apua tältä näkymättömältä mielikuvituskaverilta, jonka toimivuus ja voima on Kiinni Itse Anelijassa, ei anelun kohteessa. Luovuttaminen on niin helppoa ja varsinkin, kun sen saa kuitata noin yksinkertaisesti.

Niille ihmisille pitäisi keksiä tarjota jotain hämmentävän helppoa apua. Sellaista, mitä ne ei osaa ajatella tai mikä on pesty niiden ajatuksista ulos silloin, kun kuvaan astui lopullisesti tuo ikuinen luovuttaminen ja paskakärpäsenä elämisen normaalius.

Mitä jos alkaisin tästä lähin juttelemaan jokaiselle tälläkin palstalla piipertävälle hihhukalle vain siitä, miten omaa päätään voi käyttää ja miten se on luvallista ja tuottaa vain positiivista hihhulle itselleen.
Kertoisin siitä, miten päämääriä oikeasti voi saavuttaa ilman turhien mielikuvituskavereiden lupien aneluita; päättämällä mielessään jotain saavuttaa sen mitä tahtoo.
Ja jos hauki ei nouse nyt, niin se taitaa nousta jonain elokuun hämäränä iltana... Ajatus pitää haaveet elossa ja antaa puhtia yrittämiselle.

Mikä olisi lääke näille ihmisraunioille, jotka tuhlaavat elämäänsä turhan takia anellen armoa itsekeksimältään hahmolta? Miten nostaa kuiviin imetty mieli suosta ylös ja kannustaa ajattelemaan terveesti itsestään ja mahdollisuuksistaan? Tai vaihtoehtoisesti saada ujutettua uusi mielikuvituskaveri sisuksiin? Sellainen, jonka vierellä hihhukin on arvokas ja osaava, tavoitteleva ja jopa sinnikäs. Kaikkea muuta kuin mitätön ja surkea luonnontuotekikkare.

Aiheesta on juteltu palstalla aiemminkin -paljon, mutta jospa uusia ideoita olisi ilmaantunut vanhoille tai löytyykö uusia kommentaattoreita uusine ideoineen? Täytyyhän jossain piillä yksinkertainen keino, millä havahduttaa ihminen ajattelemaan ja hoksaamaan aivopesun ohi oma itsensä ja omat mahdollisuutensa, eikö?
Ei tässä välttämättä tarvita hoidoksi muuta kuin lyhyt ja ytimekäs -nappiin osuva lause, joka voisi muuttaa hihhun elämän aivan uusin sfääreihin :)

58

1197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luin harppomalla

      ja tosi lapsellinen ateistihöpötys. :((

    • Jumalanhullu

      >>>Hauki ja uskovaisen mitättömyys
      m-ilian 9.7.2008 klo 09.21

      • milian ei kirj.

        >>>Kalajuttuihin mennäkseni viikko sitten sain jigillä hauen, jonka pituus oli 1m ja painoi 5,3kg.

      • Jumalanhullu
        milian ei kirj. kirjoitti:

        >>>Kalajuttuihin mennäkseni viikko sitten sain jigillä hauen, jonka pituus oli 1m ja painoi 5,3kg.

        >>>oho
        milian ei kirj. 9.7.2008 klo 11.55
           >>>Kalajuttuihin mennäkseni viikko sitten sain jigillä hauen, jonka pituus oli 1m ja painoi 5,3kg.

    • Retrohetero (ei kirj.)

      odottamisesta, aivan totta. En muutenkaan ymmärrä
      miten todisteiden puute on todiste jumalasta?
      Näinkin minulle on väitetty jollain aivan
      käsittämättömällä tavalla. Hihhulin kuuppa
      on niin ristiriitainen, ettei siitä mitään
      vitun tolkkua ota... Ei taida ottaa edes
      hihhuli itsekään...

      • tuollaisia

        ääliöitä? anteeksi suorasukainen kysymykseni.

      • Retrohetero (ei kirj.)
        tuollaisia kirjoitti:

        ääliöitä? anteeksi suorasukainen kysymykseni.

        ääliötä? Se etten pidä teidän muinaismytologiaa
        kamelinpaskaa tärkeämpänä? (Kamelinpaskalla
        voi sentään lannoittaa, raamatusta ei ole
        edes kunnon sytykkeeksi...)

        Suht' ääliötä on mielestäni jakaa paimentolaisten
        harhat...

    • Nunyabeezwax

      on inhimillinen ja yleinen piirre. Sitä ei voi estää eikä parantaa eikä kieltää. Sen voi naamioida lääkkeillä, mutta yleensä hoito ei kestä kuin puoli vuotta, kun hullu ei tunne enää oloaan "normaaliksi", eli hulluksi, ja haluaa palata omaksi itsekseen. Niinpä meillä tästä autuudesta osattomilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin antaa kaikkien lasten leikkiä vaan.

    • annikki antaja

      jutut kertoo ahdistuksesta, terapiaa on tietysti kirjoittaa paskaa toisista ihmisistä, mutta mitä jää käteen ??

      Ei muuta kuin entistä rankempi ahdistus.
      Jumalasta eroaminen merkitsee rakkaudettomuutta.
      kuka ateisteista kirjoittaa täällä positiivisesti ? Ei kukaan.

      Täyskäännös on mahdollista ja pääsy valonsäteisiin muuttaa ihmisen näkemään maailman
      rikkaampana.

      • milian ei kirj.

        Odotatko vakavissasi, että täällä ateistit hihkuisivat onnesta uskovaisten puolesta?
        Te elätte ressukat niin syvällä harhoissanne, että siihen auttaa joko pitkä ja intesiivinen terapia tai Simsalabim. Ja sitä simsalabimiä mie tässä nyt koitan metsästää, jos sellaista on olemassa.

        Sinun katkeralla mielipiteelläsi ei ikävä kyllä ole tässä keskustelussa sijaa.

      • Voi voi

        lapsiasi. Kurja kohtalo heillä.

    • Yksi "raasu"

      Olet nyt tainnut langeta juuri siihen samaan, mistä olet syytellyt meitä kristittyjä, että turhasta niin suuri höpötys. Tosin aika mielenkiintoisesti kerrottu tilannetapahtuma, paitsi sitten alkoi se tökeryys, kun yrität verrata uskovan ihmisen kalastusta omaan tyyliisi kalastaa. Alkoi naurattaa.
      Lapsellista, keksi jo joku kirjoittaa ja yhdyn häneen.

      Podet edelleen traumaa, jonka olet jo aikoja sitten itseesi istuttanut, se kun on ihan sinun oma asiasi, jos niin haluat meistä kristityistä ajatella.
      Ihmispoloiset ;), aivopesua harrastavat ;), raasut ;)!

      Milian, olet aika syvällä pahuudessa. Tuossa mielentilassa en menisi järven rannalle lainkaan.

      Kalastaminen on paljon hauskempaa, voisin kertoa oman "tarinani" ison emolahnan saalistamisesta, joka oli niin suuri, että se oli syötettävä kanoille.

      • milian ei kirj.

        >>> Podet edelleen traumaa...>Milian, olet aika syvällä pahuudessa. Tuossa mielentilassa en menisi järven rannalle lainkaan. > voisin kertoa oman "tarinani" ison emolahnan saalistamisesta, joka oli niin suuri, että se oli syötettävä kanoille.

      • sinullakaan

        helppoa...

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      Nappasin tuolta ufoilu palstalta tälläisen tokaisun, joka on enemmän kuin totta, että revi siitä. :)

      "Jokaisen ihmisen avain on hänen ajattelunsa.
      Vaikka hän näyttäisi vankalta ja uhmaavalta,
      hänellä on peräsin, jota hän tottelee, ja se on se idea,
      jonka mukaan hän luokittelee kaikki tosiasiansa.
      Hänet voidaan uudistaa vain osoittamalla hänelle uusi idea,
      joka kontrolloi hänen omiaan."

      - Ralph Waldo Emerson -

      • milian ei kirj.

        Kaikkiko teille pitää nokan eteen raahata? Etsippä kerrankin ihan itse. Maailma on opettavaisia mytologioita pullollaan.

      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        milian ei kirj. kirjoitti:

        Kaikkiko teille pitää nokan eteen raahata? Etsippä kerrankin ihan itse. Maailma on opettavaisia mytologioita pullollaan.

        //Kaikkiko teille pitää nokan eteen raahata? Etsippä kerrankin ihan itse. Maailma on opettavaisia mytologioita pullollaan.//

        - Tähän pitäisi todeta "Enhän eti" [kädet tomerasti väreilevien rinta-lihasten päällä ristissä]:D.

        Mutta tosissaan-->ei niitä seuraamuksia voida lähteä purkamaan niistä itestään, kyllä syyt pitää löytää syvemmältä--> ja jos syitä voidaan muuttaa, siis vetoamalla järkeen,oikeudenmukaisuuteen,rakkauteen,kokonaiskuvaan, siis mihin nyt vedotaankin a-j-a-t-u-k-s-e-l-l-i-s-e-s-t-i fiksusti-->voidaan näin perustella kuulijan ajatus-rakennelman järjettömyys.

        Jos ei toimi sittenkään--> vastuu siirtyy kuulijalle, ei kertoja siinä voi enää muuta kuin ihmetellä. :)

      • milian ei kirj.
        cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

        Minen noista lihaksista niinkään....non ne aevot jokka sävväyttää ;)

        >>>...-->voidaan näin perustella kuulijan ajatus-rakennelman järjettömyys.

      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        milian ei kirj. kirjoitti:

        Minen noista lihaksista niinkään....non ne aevot jokka sävväyttää ;)

        >>>...-->voidaan näin perustella kuulijan ajatus-rakennelman järjettömyys.

        //Seuraamuksia ei tietenkään voi lähteä etsimään itse seuraamuksista, vaan luonnollisesti ne haetaan syvemmältä. Syitä vaihtoehtoistamalla voidaan vaikuttaa kuulijan kokonaiskuvaan asiasta x, mutta kuvaa ei voida ulkopuolelta muuttaa.
        Kuulijan ajatusrakennelman järjettömyys on perusteltava rakentavasti ja tyhjentävästi, muuten kiista on turhanpäiväinen. On oltava varma rakennelman järjettömyydestä.
        Vastuu on kertojalla ensisijaisesti, sillä hänen tehtävänsä on kertoa asiansa ymmärrettävästi ja tyhjentävästi. Kuulijalla on vastuu siinä, ymmärtääkö käytettyä kieltä ja haluaako sisäistää vastapuolen sanoman ja millä tavalla. Vastuu kuulijalla on myös siinä mielessä, että tämän pitäisi olla valmis tutkimaan asiaa myös ilman kertojan vaikutusta asiaan.
        Son vähän nippanappa saanko tuosta itsekään mitään selvää...saitko sie?//

        - Voi kauhiaa, olenko mä tosiaan ihan apina?

        Toi oli just sillee kun tarkoitin, musta ihan selvästi kirjoitit, miten se mulla on niin vaikeaa, vai muillako :D, voi vinetto mua, mä en vaan opi, en enää.

        >>>voi vinetto mua, mä en vaan opi, en enää.>Hei yritä edes. :P

    • Nunyabeezwax

      eikö sinulla ole toinen jo tulossa vaikka on Onnivauva vielä tississä kiinni?

      Älä anna uskisten kommenttien latistaa mieltäsi. He tykkäävät hyökätä naisten kimppuun silloin kuin he ovat hieman avuttomammassa fyysisessä tilassa.

      Iso halaus sinulle ja paljon lämpimiä ajatuksia.

      t. entinen buba

      • palstalaiset

        voivat tietää, onko hölmön avauksen kirjoittaja odottavassa vai odottamattomassa olotilassa?!

      • Nunyabeezwax
        palstalaiset kirjoitti:

        voivat tietää, onko hölmön avauksen kirjoittaja odottavassa vai odottamattomassa olotilassa?!

        kyseessä ei ollut siis jeesukselta tai pyhältä hengeltä saatu profetia.

      • pitäisi
        Nunyabeezwax kirjoitti:

        kyseessä ei ollut siis jeesukselta tai pyhältä hengeltä saatu profetia.

        jokaisen satunnaisen kävijän lukea kaikki ateistien älyttömät kommentit tietääkseen, kuka eukko on paksuna ja kuka ei ole?

      • mutta miksi
        pitäisi kirjoitti:

        jokaisen satunnaisen kävijän lukea kaikki ateistien älyttömät kommentit tietääkseen, kuka eukko on paksuna ja kuka ei ole?

        käyt tällä palstalla edes satunnaisesti,jos pidät ateistien kommentteja älyttöminä?

        työntäisin vuorikristallin peräaukkoon ja odottaisin jeesuksen poikaystävän, ladyboy Nadan ohjeita.

      • Vastaus.
        mutta miksi kirjoitti:

        käyt tällä palstalla edes satunnaisesti,jos pidät ateistien kommentteja älyttöminä?

        my business.

      • todellinen
        Nunyabeezwax kirjoitti:

        työntäisin vuorikristallin peräaukkoon ja odottaisin jeesuksen poikaystävän, ladyboy Nadan ohjeita.

        ateistisika. Yksi monista.

      • Nunyabeezwax
        todellinen kirjoitti:

        ateistisika. Yksi monista.

        krisselin lähimmäisenrakkauden mitättömyys. Ehe ehe :D

      • sua.
        Nunyabeezwax kirjoitti:

        krisselin lähimmäisenrakkauden mitättömyys. Ehe ehe :D

        rienaavaa paskakasaa pitäisi rakastaa?

      • Nunyabeezwax
        sua. kirjoitti:

        rienaavaa paskakasaa pitäisi rakastaa?

        niin jeesus opetti. Käännä vielä toinen poski :D

      • milian ei kirj.

        >>>..eikö sinulla ole toinen jo tulossa vaikka on Onnivauva vielä tississä kiinni? >Älä anna uskisten kommenttien latistaa mieltäsi. He tykkäävät hyökätä naisten kimppuun silloin kuin he ovat hieman avuttomammassa fyysisessä tilassa.

      • Paraisten Kalkki
        milian ei kirj. kirjoitti:

        >>>..eikö sinulla ole toinen jo tulossa vaikka on Onnivauva vielä tississä kiinni? >Älä anna uskisten kommenttien latistaa mieltäsi. He tykkäävät hyökätä naisten kimppuun silloin kuin he ovat hieman avuttomammassa fyysisessä tilassa.

        kun lapsi saa jo odotusaikana imeä itseensä ateismin karvasta kalkkia = tosi huonot lähtökohdat elämälle.

      • Retrohetero (ei kirj.)
        Paraisten Kalkki kirjoitti:

        kun lapsi saa jo odotusaikana imeä itseensä ateismin karvasta kalkkia = tosi huonot lähtökohdat elämälle.

        kuin imeä itseensä jeesuksen munaa koko lapsuus...

      • Kössönöm
        pitäisi kirjoitti:

        jokaisen satunnaisen kävijän lukea kaikki ateistien älyttömät kommentit tietääkseen, kuka eukko on paksuna ja kuka ei ole?

        pidä tietää, kuka odottaa lasta ja kuka ei. Onko joku niin väittänyt?

        Äläkä viitsi väittää ateisteja älyttömiksi, koska sellaisia me emme ole.

      • Kössönöm
        Paraisten Kalkki kirjoitti:

        kun lapsi saa jo odotusaikana imeä itseensä ateismin karvasta kalkkia = tosi huonot lähtökohdat elämälle.

        Hyvät lähtökohdat elämälle on silloin, kun lapsi on rakastettu ja toivottu.

      • viitsi
        Kössönöm kirjoitti:

        pidä tietää, kuka odottaa lasta ja kuka ei. Onko joku niin väittänyt?

        Äläkä viitsi väittää ateisteja älyttömiksi, koska sellaisia me emme ole.

      • helposti
        viitsi kirjoitti:

        henki lähtee. On järkevän ihmisen merkki kun ei usko henkuolentoihin.

    • --GG---

      Muista,että sinun näkökulmasta tai uskovaisen näkulmasta "hihhulina" olemisena ei menetä mitään. Sinun mielestäsi kun kuollaan niin kaikki loppuu ja mitään ei ole enää? Joten kerro minulle ystävällisesti mitä ihmeen väliä on sillä uskoakko vai ei?

      Uskovaisen näkökulman sinä varmaankin tiedät.

      Sori vaan, mutta tästä maailmasta on löydetty paljonkin asioita, joita ei voi selittää tieteellä. Se jo kertoo, että on enemmän kuin tämä ympäröivä ulottuvuus.

      "Mikä olisi lääke näille ihmisraunioille, jotka tuhlaavat elämäänsä turhan takia anellen armoa itsekeksimältään hahmolta? Miten nostaa kuiviin imetty mieli suosta ylös ja kannustaa ajattelemaan terveesti itsestään ja mahdollisuuksistaan? Tai vaihtoehtoisesti saada ujutettua uusi mielikuvituskaveri sisuksiin? Sellainen, jonka vierellä hihhukin on arvokas ja osaava, tavoitteleva ja jopa sinnikäs. Kaikkea muuta kuin mitätön ja surkea luonnontuotekikkare. "

      Sitä mielikuvituskaveria ei tarvitse nostella tyhjästä, ei tarvis...Luuletko tosiaan,että 2000-vuotta sitten kirjoittama kirja on sattumalta maailman luetuin, rakastetuin ja vihatuin? Kannattaa välillä miettiä onko asioissa jotain mitä ei ole itse huomannut.

      Epämiellyttävät asiat menneisyydestä on niiin helppo kuitata satuina.

      • Nimetön

        sinulle auttaisi nyt alkuun ainakin uuden levyn vaihtaminen. Samaa sylttyä pukkaat ulos viestistä toiseen..

      • jason_dax

        "Joten kerro minulle ystävällisesti mitä ihmeen väliä on sillä uskoakko vai ei?"

        Tämä elämä on ainutlaatuinen ajanjakso, jolloin saamme olla olemassa. Sen tuhlaaminen tuomitsevien ja pelottelevien uskovaisten miellyttämiseen on aikamoinen menetys.

        "Sori vaan, mutta tästä maailmasta on löydetty paljonkin asioita, joita ei voi selittää tieteellä."

        Kuten?

        "Luuletko tosiaan,että 2000-vuotta sitten kirjoittama kirja on sattumalta maailman luetuin, rakastetuin ja vihatuin?"

        Siis se sama kirja, jota eräs uskonto tuputtaa kaikille? Se sama uskonto, joka on haalinut monopoliasemansa pääsääntöisesti uhkailulla ja kiristyksellä?

        "Epämiellyttävät asiat menneisyydestä on niiin helppo kuitata satuina."

        Niin, kuten kristittyjen vuosisatoja lietsoma juutalaisviha, jonka kruunasi noin 6 miljoonan juutalaisen kansanmurha.

      • --GG---
        jason_dax kirjoitti:

        Sen tuhlaaminen tuomitsevien ja pelottelevien uskovaisten miellyttämiseen on aikamoinen menetys.

        Olet aivan oikeassa. Muista, että raamatussa sanotaan,että älkää tuomitko, jotta teitä ei tuomittaisi. Jeesus puhuu näistä asioista hyvinkin selkeästi raamatussa jos et ole sattunut huomaamaan.

        Muista,että raamattu ei ole = uskonto vaan yhtä kuin usko. Uskoon ei tarvita uskontoja, jotka ovat vain ihmisten keksintöä alistaa toisia pahimmassa tapauksessa ja eivät liity raamattuun.

        Ja tiedätkä mitä siitä kansanmurhasta...raamattu on erimieltä siitä kuin ns. "uskovaiset"

        "11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
        12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
        13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
        14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
        15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
        16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
        17. Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
        18. ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
        19. ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
        20. ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
        21. niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
        22. joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
        23. joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa? "

        Niinpä niin..opetat toista ja teet toista...

      • jason_dax
        --GG--- kirjoitti:

        "Muista, että raamatussa sanotaan,että älkää tuomitko, jotta teitä ei tuomittaisi. Jeesus puhuu näistä asioista hyvinkin selkeästi raamatussa jos et ole sattunut huomaamaan."

        Ihan kuin tuo olisi ensimmäinen, viimeinen ja ainoa kohta Raamatussa tai Jeesuksen puheissa, jota uskovat toteuttavat vain kun siltä tuntuu.

        "Muista,että raamattu ei ole = uskonto vaan yhtä kuin usko. Uskoon ei tarvita uskontoja, jotka ovat vain ihmisten keksintöä alistaa toisia pahimmassa tapauksessa ja eivät liity raamattuun."

        Yhtälössä ei ole pelkkä Raamattu, vaan uskovat ovat siinä myös. Kristinusko on uskonto, se on tosiasia vaikka et siitä pitäisikään. Uskovat ovat alistaneet muita ihmisiä mm. Raamatun ja uskontonsa kautta.

        "Ja tiedätkä mitä siitä kansanmurhasta...raamattu on erimieltä siitä kuin ns. "uskovaiset""

        Eli Raamatun mukaan juutalaisia ei tapettu Natsi-Saksassa?

        Äläkä sinä rupea kiistämään toisten uskovien uskovaisuutta, koska he ovat tehneet jotain todella tyhmää ja tuomittavaa. Sinulla ei sellaista valtuutta tai pätevyyttä ole. Muista, älä tuomitse.

        "Niinpä niin..opetat toista ja teet toista..."

        Minä en ole kristitty, joten minun ei tarvitse noudattaa yhtäkään Raamatun esittämään sääntöä, vaatimusta, käskyä jne.

        Se on teidän oppinne, joko noudattakaa sitä tai luopukaa uskosta.

        ""Ja tiedätkä mitä siitä kansanmurhasta...raamattu on erimieltä siitä kuin ns. "uskovaiset""

        Eli Raamatun mukaan juutalaisia ei tapettu Natsi-Saksassa? "

        "Ymmärsit hiukan väärin...Raamattu ei käske tappamaan juutalaisia...raamatun lainaus tarkoittaa sitä,että miksi teet sitä minkä itse tuomitset. Siis TEET niinkuin tiedät olevan pahaa, mutta toisaalla opetat toista! Joko ymmärsit POINTTINI asiaan liittyen?

        "Minä en ole kristitty, joten minun ei tarvitse noudattaa yhtäkään Raamatun esittämään sääntöä, vaatimusta, käskyä jne."

        Niinpä niin ei tarvitse todellakaan eikä moni muukaan noudata ja sehän on meille kaikille hyväksi eikö vain?

        Älä tapa, älä varasta, älä tee huorin jne...mitä mieltä olet? Olisiko ihmisten elämä vaikeaa kun näitä noudatettaisiin muiden opetusten kanssa?

        1. Silloin tuli fariseuksia ja kirjanoppineita Jerusalemista Jeesuksen luo, ja he sanoivat:
        2. "Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan aterialle."
        3. Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden?
        4. Sillä Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman'.
        5. Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit ollut minulta saapa, on annettu uhrilahjaksi', sen ei tarvitse kunnioittaa isäänsä eikä äitiänsä.
        6. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.
        7. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
        8. 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
        9. mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'."

        Todellakin...kunnioitus huulilla, mutta sydän kaukana...

        "raamatun lainaus tarkoittaa sitä,että miksi teet sitä minkä itse tuomitset. Siis TEET niinkuin tiedät olevan pahaa, mutta toisaalla opetat toista! Joko ymmärsit POINTTINI asiaan liittyen?"

        Ymmärsitkö sinä minun pointtini? Uskovat hyvin harvoin ja äärimmäisen valikoidusti noudattavat Raamatun käskyjä, ohjeita, neuvoja jne.

        "Älä tapa, älä varasta, älä tee huorin jne...mitä mieltä olet? Olisiko ihmisten elämä vaikeaa kun näitä noudatettaisiin muiden opetusten kanssa?"

        Tuossa on vain kolme kymmenestä käskystä. Nuo ovat muuten hyvin universaaleja käskyjä eivätkä kristinuskon tai Raamatun yksityisomaisuutta. Ne muut opetukset sitten alkavat ollakin kyseenalaisia.

        En muuten lue Raamatun jakeita, joten voit jättää ne kokonaan pois.

        Ja ymmärsin kyllä pointtisi ja se on minun mielestäni juuri niin ja siitä voi jokainen tehdä omat päätelmänsä.

        Raamatusta sattuisi löytymään tuohon kyllä vastaus, mutta koska et lue niitä en laita.

        Saa vain ihmetellä miksi todellakin ihmiset kunnioittavat huulillaan, mutta sydän on kaukana niinkuin raamatussa osuvasti sanotaan..

    • muuttava lause-

      ehdotus: äiti google tietää kaiken, sinä lähes kaiken.

      Hyvä apu olisi kieltää uskonnon esittäminen julkisillä paikoilla, kouluissa varsinkin. Hihhuloikoot omissa seuroissaan. Jo vain puhdistuisi suomalainen ilmapiiri ja ajattelu.

    • Kadun*Nainen

      Jokainen on meistä toistaan parempi ? Koska oma egomme sanelee hierarkian, missä oma minämme on kaiken keskipiste ja oikea anylysoija olevaisen olemuksesta, jumalattomuudesta ja viisaudesta.

      Jos voisimme tarkastella omaa egoamme edes 2 miljoonan valovuoden etäisyydeltä, siinäkin ajassa ja etäisyydessä huomaisimme puhuvamme
      tuuleen, kaikkivoipaisen tietävinä.

      Ihmisen osa on on niin vaatimaton kaikkeuden keskellä, että paras onnemme rakentuu pienuudesta
      ja pienistä hetkistä nauttimisesta, tästä silmänräpäyksestä ja sen hyvän hetken ja tunteen välittämisestä muille. Siitä saamme kiittää..
      kuka kiittää alkuräjähdystä, kuka Jumalaa.

      • Nasse.

        on omaa vähäpätöisyyttään ja pienellä lusikalla annettuja eväitä itse parennellut.

        Krisuhihu on luonut itselleen Jumalan, Jumalan jonka mielenkiinnon kohde tuo hihu on ja joka tekee hihun paskasta elämästä hänelle arvokkaamman.

        Ylsitetty olkoon hihun mielikuvituskaveri, kaikkivaltias Jumala!

      • milian ei kirj.

        >>>Jokainen on meistä toistaan parempi ?>Ihmisen osa on on niin vaatimaton kaikkeuden keskellä,..

      • Kadun*Nainen
        milian ei kirj. kirjoitti:

        >>>Jokainen on meistä toistaan parempi ?>Ihmisen osa on on niin vaatimaton kaikkeuden keskellä,..

        >>Jatkuva alemmuuden tunne, oli se mitä kohtaan hyvänsä itseensä verraten, on masentava ja apaattinen, sinnitön tapa elää.>>

        >> ...uskovaisten mitättömyys

      • Kadun*Nainen
        Nasse. kirjoitti:

        on omaa vähäpätöisyyttään ja pienellä lusikalla annettuja eväitä itse parennellut.

        Krisuhihu on luonut itselleen Jumalan, Jumalan jonka mielenkiinnon kohde tuo hihu on ja joka tekee hihun paskasta elämästä hänelle arvokkaamman.

        Ylsitetty olkoon hihun mielikuvituskaveri, kaikkivaltias Jumala!

        valaistusen esteenä on juuri tuo oma egoismi, aivan kuin se olisi kaikki energia mitä universumissa on. Sillä täytämme maailman.

        Itse asiassa mielikuvituskavereita on tälläkin hetkellä todella paljon. Se mitä oma resoluutiomme: älyn ja aistimme havainnoivat,
        on erittäin pintapuolista. Paljon on totta käsityskykymme ja aistien ulkopuolella, jota voimme itse vain kuvitella

      • milian ei kirj.
        Kadun*Nainen kirjoitti:

        >>Jatkuva alemmuuden tunne, oli se mitä kohtaan hyvänsä itseensä verraten, on masentava ja apaattinen, sinnitön tapa elää.>>

        >> ...uskovaisten mitättömyys

        >>>Terve itsetunto tulee Jumalalta, kaiken Luojalta
        kaikki muu on itsepetosta ja sumeaa logiikkaa. >>...väkevyys on myös toisten huomioonottamista, ei nolaamista ja aliarvioimista. Ihmisen elämässä tulee vastaan tilanteita, Luojan kiitos, että on harkittava
        jopa polvistumista. Se on sitä koputusta, missä meitä kutsutaan laittamaan omat elämän arvot kohdalleen.

        näitä asioita ei tule järkeilemällä eteen, aivopesulla. Olemme eri taajuuksilla, siis kaikkea hyvää.

    • johannes19

      "Miten nostaa kuiviin imetty mieli suosta ylös ja kannustaa ajattelemaan terveesti itsestään ja mahdollisuuksistaan?"
      -m-ilian

      Esittämäsi kaltainen ajattelutapa on läsnä omiin reaalimaailmassa oleviin vaikutusmahdollisuuksiin uskomattoman ja reaalimaailmassa olemattomiin uskovan ohella myös esimerkiksi vaikeissa masennustiloissa. Suosittelen molemmissa tapauksissa mieltä piristävää lääkitystä, kuten muiden kehittämistä ajatusmaailmallisista kahleista vapautunutta ajattelua, jonka sivuvaikutuksina toki saattaa ilmetä eksistentialistista ahdistusta niiden asioiden asioiden tiimoilta, joihin kahlitun "ajattelun" puitteissa oli aina helppo vastaus.

      Mainitsemasi "kuiviin imetyn mielen" nostamistoimenpide ei ole periaatteessa kummoinen, mutta kahlitun "ajattelun" riippuvuus kahleista - piilivät nämä sitten Sanassa tai "aineissa" - on suorastaan uskomattoman vahva. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

    • räkärööri

      yksi "nappiin osuva lause", niin minustakin voi tulla ette.

    • H.Sivili

      Totuus - ateismi - on tekevä sinut vapaaksi - luulonnoista.

      Ateismi on tie, totuus ja elämä.

      Päästä sydämeesi atenestian ilosanoma.

      Vain ateistit pääsevät taivaaseen.

      Saat anteeksi - herkkäluuloisuutesi.

      Herkeä palvomasta henkiäsi, mene äläkä enää tee syntiä - järkeä vastaan.

      Järki katso, tässä on janoajasi.
      Poika katso, tässä on järkiinnyttäjäsi.

      Älä pelkää, sillä maailma on vain aivan luonnollinen paikka.

      Evoluutio rakastaa sinuakin.
      Jokainen esiäitisi oli valittu voittaja.

      Ei Vapahtajaa, ei, vaan vapautujaa.
      Ei pyhittää, vaan elää elämä.

    • Missukka

      Sillä mitä uskoo, on merkitystä. Jotkut voi uskoa saavansa tarvitsemansa kokonaan ilman omia ponnisteluja/työtä. Se onnistuu yhtä hyvin uskovaiselta kuin uskomattomalta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe