Kuinka moni teistä on päättänyt liittyä uuteen Nokia Missio Church:iin ?
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=5170&Itemid=38
"Liittymisestä. Kiinnostuksensa Nokia Missio Churchin jäsenyyttä kohtaan voi ilmaista täyttämällä esihakemuslomakkeen. Liittymisestä kiinnostuneet kutsutaan lähemmin tutustumaan seurakuntaan, sen arvoihin ja elämään. Tämän jälkeen täytetään varsinaisen liittymishakemus, jota jätettäessä keskustellaan vielä seurakunnan työntekijän kanssa. Lopullisesti jäsenyydestä päättää kirkkokunnan hallitus. Jos henkilö ei ole aikaisemmin saanut kristillistä kastetta, hänet kastetaan seurakuntaan liittymisen yhteydessä. "
Nokia Missio Church
113
4025
Vastaukset
- K. Korholainen
Elokuussa kun liittyminen tulee mahdolliseksi, tuhansien liittyessä, liittymisanomuksien käsittely ehkä ruuhkaantuu pahasti. Ehkä odotan loppuvuoteen, katselen tilannetta ja mietin liittymistä, kunhan ensin saavat ensin ruuhkat puretuksi.
- niin,
jätä liittymästä. Kas kun et harkitse samointein liittymistä "toronton siunaukseen" ja "Lakelandin herätykseen" joista kummastakin Markku Koivisto on hakenut "siunausta ja voimia".
Itse tiesi valitset. Varoitan kuitenkin. Pane nyt tämä varoitus mieleesi. Tulee aivan varmasti päivä, jolloin Nokia Missio-eksytys puidaan tuomiolla. Ehkä se paljastuu jo tässä ajassakin muutamille ja se olisi hyvä, että pelastuisivat eksytykseltä. Mutta jos etsit fyysisiä ilmiöitä, kuten väristiksiä, kramppailua, naurua ja kaatuilemista niin Nokia Missio tarjoaa niitä. Se sanoo kaikille "terve tuloa", mutta Jeesus taitaa sanoa "terve menoa". - varoitus.
niin, kirjoitti:
jätä liittymästä. Kas kun et harkitse samointein liittymistä "toronton siunaukseen" ja "Lakelandin herätykseen" joista kummastakin Markku Koivisto on hakenut "siunausta ja voimia".
Itse tiesi valitset. Varoitan kuitenkin. Pane nyt tämä varoitus mieleesi. Tulee aivan varmasti päivä, jolloin Nokia Missio-eksytys puidaan tuomiolla. Ehkä se paljastuu jo tässä ajassakin muutamille ja se olisi hyvä, että pelastuisivat eksytykseltä. Mutta jos etsit fyysisiä ilmiöitä, kuten väristiksiä, kramppailua, naurua ja kaatuilemista niin Nokia Missio tarjoaa niitä. Se sanoo kaikille "terve tuloa", mutta Jeesus taitaa sanoa "terve menoa".mikäli herra ei sinua armahda, toimita talosi
- Näin juuri.
varoitus. kirjoitti:
mikäli herra ei sinua armahda, toimita talosi
Näin juuri. :)
- samaa minäkin
niin, kirjoitti:
jätä liittymästä. Kas kun et harkitse samointein liittymistä "toronton siunaukseen" ja "Lakelandin herätykseen" joista kummastakin Markku Koivisto on hakenut "siunausta ja voimia".
Itse tiesi valitset. Varoitan kuitenkin. Pane nyt tämä varoitus mieleesi. Tulee aivan varmasti päivä, jolloin Nokia Missio-eksytys puidaan tuomiolla. Ehkä se paljastuu jo tässä ajassakin muutamille ja se olisi hyvä, että pelastuisivat eksytykseltä. Mutta jos etsit fyysisiä ilmiöitä, kuten väristiksiä, kramppailua, naurua ja kaatuilemista niin Nokia Missio tarjoaa niitä. Se sanoo kaikille "terve tuloa", mutta Jeesus taitaa sanoa "terve menoa".ei todellakaan kannata liittyä ihan mihin tahansa. Tuollainen hmm kirkko, ei liene kovinkaan pitkään pystyssä, perusta on ihan laho.
- kkkkkkkkkkkkkkkkkkk
samaa minäkin kirjoitti:
ei todellakaan kannata liittyä ihan mihin tahansa. Tuollainen hmm kirkko, ei liene kovinkaan pitkään pystyssä, perusta on ihan laho.
kkkkkkkkkkkkk
- katkerat kannattajat
kkkkkkkkkkkkkkkkkkk kirjoitti:
kkkkkkkkkkkkk
Kyseessä on sammuva liike, jonka katkerat kannattajat pitävät siitä vielä hetken aikaa turhaa meteliä. Metsään meni koko Nokia Missio, valitettavasti.
- tiedätkö missä?
varoitus. kirjoitti:
mikäli herra ei sinua armahda, toimita talosi
Niin, sinun herrasi hilluu lakelandin lavalla bentleyn tahtiin.
Samoja helvetin tahteja on opetellut Koivistokin, valitettavasti. - llllllllllllllll
katkerat kannattajat kirjoitti:
Kyseessä on sammuva liike, jonka katkerat kannattajat pitävät siitä vielä hetken aikaa turhaa meteliä. Metsään meni koko Nokia Missio, valitettavasti.
llllllllllllllllllll
- vetänyt
llllllllllllllll kirjoitti:
llllllllllllllllllll
toronton henkeä kitusiisi?
Kirjoitelmistasi voi tuntea eksyttävän hengen hajun.
Toronton kaatajanaurun kolkko henki haisee kuin rutto ;( - puolestasi..
tiedätkö missä? kirjoitti:
Niin, sinun herrasi hilluu lakelandin lavalla bentleyn tahtiin.
Samoja helvetin tahteja on opetellut Koivistokin, valitettavasti.olet aivan selvästi ilkeässä hengessä, kun kirjoitat tuolla tavalla. Kysyn vaan, missä on rakkaus, kun tuolla tavalla tuomitset. Markku Koivisto on varmasti yhtä merkittävä mies kuin on Benny Hinn ja Rodney Howard-Browne ja Kenneth Copeland, mutta hän ei ole vielä vain yhtä mahdottoman rikas kuin he ovat.
- fariseus joka
vetänyt kirjoitti:
toronton henkeä kitusiisi?
Kirjoitelmistasi voi tuntea eksyttävän hengen hajun.
Toronton kaatajanaurun kolkko henki haisee kuin rutto ;(ei ymmärrä tätä asiaa, myönnä pois ?
Toimit taas pelosta käsin, sinulla ei ole tämän lajin uskoa tarpeeksi.
- Anneli-78
Ihanaa, vihdoinkin jotakin tapahtuu, herätyksen sateet langeavat maahamme. Jos liittyisin mahdollisimman pian, saisin pienemmän jäsennumeron joku alle 10000 kuulustaisi makeelta. Mutta harkitsen, ehkä liityn Helluntaikirkkoon tai johonkin toiseen, ihan vain huvin vuoksi.
- ja siihen ei
liitytä huvin vuoksi. Eikä siihen pääsekään kukaan, jota Jeesus ei ole päästänyt. Päästikö jo sinut?
- JärkeväMies
En ikinä liittyisi tuollaiseen sirkukseen, jonka johtaja tahtoo olla kirkossa ja hetken päästä on jo kiukuissaan siitä eroamassa, kun ei päässytkään piispaksi. Lapsellista touhua.
- ja .:.
Nokiamission kirkko ei ole Jumalan seurakunta, vaan rahanahneiden bisnesmiesten liikeyritys.
- totta puhut lut kirkosta
nokiamission tukeminen on vapaaehtoista
- pohjatonta kaivoa
totta puhut lut kirkosta kirjoitti:
nokiamission tukeminen on vapaaehtoista
On hölmöä tukea pohjatonta kaivoa, vaikka kuinka monta säkillistä kannat rahaa sinne, aina enemmän tarvivat. Markku Koivisto on ostamassa Metro Autohalli areenaa omakseen, kyllä siihen rahaa kerätään.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=5050&Itemid=38 - hyvä.
pohjatonta kaivoa kirjoitti:
On hölmöä tukea pohjatonta kaivoa, vaikka kuinka monta säkillistä kannat rahaa sinne, aina enemmän tarvivat. Markku Koivisto on ostamassa Metro Autohalli areenaa omakseen, kyllä siihen rahaa kerätään.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=5050&Itemid=38kehoitan kaikkia antamaan tänään 1000€ nokia mission tilille.
- eivät ihmiset
hyvä. kirjoitti:
kehoitan kaikkia antamaan tänään 1000€ nokia mission tilille.
ole niin hassuja. Miksi ihmeessä pitäisi ostaa usean miljoonan euron tilat, muutamalle sadalle ihmiselle, se on suuruudenhulluutta. Selllainen kaataa koko mission.
- että näin
eivät ihmiset kirjoitti:
ole niin hassuja. Miksi ihmeessä pitäisi ostaa usean miljoonan euron tilat, muutamalle sadalle ihmiselle, se on suuruudenhulluutta. Selllainen kaataa koko mission.
http://www.wanhawalimo.fi/?articleid=2&rootid=2
http://www.kaantopiiri.fi/suomi/dream_dpt/dreamdpt.htm - ja hölynpölyä
että näin kirjoitti:
http://www.wanhawalimo.fi/?articleid=2&rootid=2
http://www.kaantopiiri.fi/suomi/dream_dpt/dreamdpt.htmtuo lompakon kääntö-piiri. Pysy kaukana sellaisesta. Häpeä.
- malkkilaiset hiljaa haudassa
ja hölynpölyä kirjoitti:
tuo lompakon kääntö-piiri. Pysy kaukana sellaisesta. Häpeä.
piru kirosanoja. et tiedä etkä ymmärrä mistään mitään.
- mutta mitä viha
malkkilaiset hiljaa haudassa kirjoitti:
piru kirosanoja. et tiedä etkä ymmärrä mistään mitään.
saa aikaan ?
Oletko ajatellut asiaa ? Ehkä olet pohjimmiltasi aivan kunnon ihminen, hyvää tarkoittava ja monesti rakkaudellinen, mutta et juuri nyt esiinny eduksesi. En tahdo pahoittaa mieltäsi, mutta ymmärräthän, että meitä jotka emme oikein jaksa innostua Nokia Missiosta, on melkoisen paljon. - tyydytään tähän maan matoset
mutta mitä viha kirjoitti:
saa aikaan ?
Oletko ajatellut asiaa ? Ehkä olet pohjimmiltasi aivan kunnon ihminen, hyvää tarkoittava ja monesti rakkaudellinen, mutta et juuri nyt esiinny eduksesi. En tahdo pahoittaa mieltäsi, mutta ymmärräthän, että meitä jotka emme oikein jaksa innostua Nokia Missiosta, on melkoisen paljon.mutta ehkä koffin ensipuraisu... ssshhifff
- häh.
mutta mitä viha kirjoitti:
saa aikaan ?
Oletko ajatellut asiaa ? Ehkä olet pohjimmiltasi aivan kunnon ihminen, hyvää tarkoittava ja monesti rakkaudellinen, mutta et juuri nyt esiinny eduksesi. En tahdo pahoittaa mieltäsi, mutta ymmärräthän, että meitä jotka emme oikein jaksa innostua Nokia Missiosta, on melkoisen paljon.mitä?
- .............
mutta mitä viha kirjoitti:
saa aikaan ?
Oletko ajatellut asiaa ? Ehkä olet pohjimmiltasi aivan kunnon ihminen, hyvää tarkoittava ja monesti rakkaudellinen, mutta et juuri nyt esiinny eduksesi. En tahdo pahoittaa mieltäsi, mutta ymmärräthän, että meitä jotka emme oikein jaksa innostua Nokia Missiosta, on melkoisen paljon. - babtistikirkon
pohjatonta kaivoa kirjoitti:
On hölmöä tukea pohjatonta kaivoa, vaikka kuinka monta säkillistä kannat rahaa sinne, aina enemmän tarvivat. Markku Koivisto on ostamassa Metro Autohalli areenaa omakseen, kyllä siihen rahaa kerätään.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=5050&Itemid=38kolehtiin. Siellä on enemmän kaikkea hyvää, kuin tuossa eksytys missiossa.
- missä.
babtistikirkon kirjoitti:
kolehtiin. Siellä on enemmän kaikkea hyvää, kuin tuossa eksytys missiossa.
niitä näkee, mihin ne uskoo? jehovii ja mormonii käy alvariinsa oven taa, mut yhtää paptistaa ei.
- kristittyjä
missä. kirjoitti:
niitä näkee, mihin ne uskoo? jehovii ja mormonii käy alvariinsa oven taa, mut yhtää paptistaa ei.
http://www.baptisti.fi/
Baptistit kastavat vain uskoontulleita, eivät vauvoja jotka eivät mitään uskosta ymmärrä.
- että siinä
Nokia Missiossa on jotakin väärää opetusta ?
Olen vähän niinku väsy, kaikkeen turhaan syyttelyyn.- vihoissaan
väittävät mitä milloinkin. Markun yllä on menestyksen ja kunnian viitta, hänen oma kunniansa ei torku, he eivät taida tietää miten merkittävää miestä vastustavat.
- on seurannut!
Benny Hinn
Rodney Howard-Browne
ja monet muut vastaavien 'henkikarismojen' edustajat.
Sellaisten jälkien seuraajalta ei voi odottaa mitään muuta
kuin petollista ja syvää eksytystä.
Huolimatta mukavan miehen pintakuoresta, MK on valitettavasti harhaopettaja.
Money, money, experiences, experiences, 'miracles, miracles'
- in a satanic spirit! That's it. - ,,,,,,,,,,,,
on seurannut! kirjoitti:
Benny Hinn
Rodney Howard-Browne
ja monet muut vastaavien 'henkikarismojen' edustajat.
Sellaisten jälkien seuraajalta ei voi odottaa mitään muuta
kuin petollista ja syvää eksytystä.
Huolimatta mukavan miehen pintakuoresta, MK on valitettavasti harhaopettaja.
Money, money, experiences, experiences, 'miracles, miracles'
- in a satanic spirit! That's it.,,,,,,,,,,,
- todella heikkoa
on seurannut! kirjoitti:
Benny Hinn
Rodney Howard-Browne
ja monet muut vastaavien 'henkikarismojen' edustajat.
Sellaisten jälkien seuraajalta ei voi odottaa mitään muuta
kuin petollista ja syvää eksytystä.
Huolimatta mukavan miehen pintakuoresta, MK on valitettavasti harhaopettaja.
Money, money, experiences, experiences, 'miracles, miracles'
- in a satanic spirit! That's it.5M23:6 ...harrasta heidän menestystään ja onneaan.
Miksi et harrasta heidän, eli Nokia Mission menestystä ja onnea ?
Selitä vaan... - menestystä
todella heikkoa kirjoitti:
5M23:6 ...harrasta heidän menestystään ja onneaan.
Miksi et harrasta heidän, eli Nokia Mission menestystä ja onnea ?
Selitä vaan...Et kai sinäkään..?
Hyvää yötä sinulle ja kirkasta Kristus-valoa tiellesi!
5.Mooseksen kirja:
23:6 "Älä koskaan, älä koko elinaikanasi, harrasta heidän menestystään ja onneaan."
ÄLÄ siis KOSKAAN...! - .................
menestystä kirjoitti:
Et kai sinäkään..?
Hyvää yötä sinulle ja kirkasta Kristus-valoa tiellesi!
5.Mooseksen kirja:
23:6 "Älä koskaan, älä koko elinaikanasi, harrasta heidän menestystään ja onneaan."
ÄLÄ siis KOSKAAN...!..............
- varma ?
................. kirjoitti:
..............
Pastori Paavo Järvinen on sanonut, että hän antaa demonien rauhassa mellastaa kokouksen loppuun saakka, jolloin ne ovat väsyttäneet itsensä ja niiden pois ajaminen on helpompaa.
- ...............
varma ? kirjoitti:
Pastori Paavo Järvinen on sanonut, että hän antaa demonien rauhassa mellastaa kokouksen loppuun saakka, jolloin ne ovat väsyttäneet itsensä ja niiden pois ajaminen on helpompaa.
...........
- porukkaa
............... kirjoitti:
...........
se sinun hyvä jätkäsi kuin kaataja-Koivistokin.
Eipä ihme jos aameniasi hervottomana latelet;) - AAMEN.
porukkaa kirjoitti:
se sinun hyvä jätkäsi kuin kaataja-Koivistokin.
Eipä ihme jos aameniasi hervottomana latelet;)AAMEN
- hyvä jätkä!
AAMEN. kirjoitti:
AAMEN
- niin ja Aitomaa, ainakin yhtä hyvä ;))
Totuuden etsijöitä he ovat kumpikin,
eikä mitään sirkustaiteilijoita!
Hyvää yötä, Jeesus myötä! - ...................
hyvä jätkä! kirjoitti:
- niin ja Aitomaa, ainakin yhtä hyvä ;))
Totuuden etsijöitä he ovat kumpikin,
eikä mitään sirkustaiteilijoita!
Hyvää yötä, Jeesus myötä!.............
- http://tampere.nokiamissio.fi/
- vihaisia nuo
Nokia Mission miehet, aivan vauhkoontuvat kesken keskustelujen. Sitä on vaikea ymmärtää, kun rakkaus hiipuu ja kiukku, sanoisinko viha, puhkeaa raivoissaan kiihkoon heidän kirjoituksiensa kautta.
- .....
...
- http://helsinki.nokiamissio...
- rehellinen ja suora
Sellaisia kristittyjä tarvitaan enemmänkin, jalat maassa ja selvä hengellinen ymmärrys.
- Pyhä Henki
vahvistaa kirjoituksessa olevia asioita.
Se mitä kirjoituksessa kerrotaan "tietyn rajan ylittämisestä" on asia, jota ei voi ymmärtää kuin sellainen, joka on jotenkin kokenut sitä sisältä päin tai Herra on hänelle valaissut asiaa.
Lukekaa ihmiset tuo teksti ja miettikää, ymmärrättekö mitä siinä sanotaan!
On myös totta, että ihmiset eivät tänä päivänä osaa erottaa henkiä - johtuuko siitä, ettei tunneta Raamattua tai siitä, että elämme niin "nautinnollista" aikaa.
Meidän uskovien tulisi nyt mennä nöyrästi Herran eteen ja kysyä, olemmeko itse kukin oikealla tiellä. - yleensä
Pyhä Henki kirjoitti:
vahvistaa kirjoituksessa olevia asioita.
Se mitä kirjoituksessa kerrotaan "tietyn rajan ylittämisestä" on asia, jota ei voi ymmärtää kuin sellainen, joka on jotenkin kokenut sitä sisältä päin tai Herra on hänelle valaissut asiaa.
Lukekaa ihmiset tuo teksti ja miettikää, ymmärrättekö mitä siinä sanotaan!
On myös totta, että ihmiset eivät tänä päivänä osaa erottaa henkiä - johtuuko siitä, ettei tunneta Raamattua tai siitä, että elämme niin "nautinnollista" aikaa.
Meidän uskovien tulisi nyt mennä nöyrästi Herran eteen ja kysyä, olemmeko itse kukin oikealla tiellä.se on oma korvasyyhy opittu asia johon uskotaan, kun ei uskalleta turvata Jumalaan oikeasti vaan pidetään kotijumalia sydämen sopukoissa.
- Pyhä Henki
yleensä kirjoitti:
se on oma korvasyyhy opittu asia johon uskotaan, kun ei uskalleta turvata Jumalaan oikeasti vaan pidetään kotijumalia sydämen sopukoissa.
sanoi, kun luit koko artikkelin?
Mitä sanoi siitä "rajojen ylityksestä"?
-Jeesus on Herra- - ................
Pyhä Henki kirjoitti:
sanoi, kun luit koko artikkelin?
Mitä sanoi siitä "rajojen ylityksestä"?
-Jeesus on Herra-jos tarkoitat malkkilaista juttua tai aitomaata, niin kaikkihan ne tietää ei niitä enää kannata lukea, koska Pyhä henki ilmaisee asian kun näkee lähteen, Pyhä Henkihän asuu uskovassa ja puhuu hänelle, eikö niin?
- http://keskustelu.suomi24.f...
- katsottuna
,,,,, kirjoitti:
tämä hulabaloo näyttää tosi hurjalta.
En tiedä enkä tunne artikkelin kokoajaa, mutta ymmärsin mitä siinä kerrottiin.
REHELLISESTI ja avoimesti joku kertoi kuinka askel osui harhaan, kun rajat ylittyivät.
Sitä harhaa eivät ymmärrä ne, joilla ei ole henkien erottamisen armolahjaa tai jotka eivät ole niin kiinni Jeesuksessa, että sitä kautta pysyvät turvassa.
Minusta on selvää, että niitä joita Jumala rakastaa, Hän myös kurittaa.
Suomi näyttää täältä ulkopuolelta katsottuna kuin sotatantereelta, uskovat tappelevat keskenään, riehuvat ja puhuvat pahaa toisistaa.
MUTTA KUKA HALUAA KUULLA MITÄ JUMALA PUHUU?
TAPPELUNNE AIKANA JA JOHDOSTA IHMISIÄ MENEE HELVETTIIN. Siinäkö pääsee tapahtumaan Jumalan suunnitelma. - tässä linkissä
................ kirjoitti:
jos tarkoitat malkkilaista juttua tai aitomaata, niin kaikkihan ne tietää ei niitä enää kannata lukea, koska Pyhä henki ilmaisee asian kun näkee lähteen, Pyhä Henkihän asuu uskovassa ja puhuu hänelle, eikö niin?
kuten sanottu, katselen ulkomailta tätä kauhistuttavaa sodankäyntia Suomen uskovien välillä. Siitä ei hyvää seuraa, vaikka Jumala tuleekin armahtamaan myöhemmin.
-Jeesus on Herra-
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036434379 - Faktaa.
katsottuna kirjoitti:
tämä hulabaloo näyttää tosi hurjalta.
En tiedä enkä tunne artikkelin kokoajaa, mutta ymmärsin mitä siinä kerrottiin.
REHELLISESTI ja avoimesti joku kertoi kuinka askel osui harhaan, kun rajat ylittyivät.
Sitä harhaa eivät ymmärrä ne, joilla ei ole henkien erottamisen armolahjaa tai jotka eivät ole niin kiinni Jeesuksessa, että sitä kautta pysyvät turvassa.
Minusta on selvää, että niitä joita Jumala rakastaa, Hän myös kurittaa.
Suomi näyttää täältä ulkopuolelta katsottuna kuin sotatantereelta, uskovat tappelevat keskenään, riehuvat ja puhuvat pahaa toisistaa.
MUTTA KUKA HALUAA KUULLA MITÄ JUMALA PUHUU?
TAPPELUNNE AIKANA JA JOHDOSTA IHMISIÄ MENEE HELVETTIIN. Siinäkö pääsee tapahtumaan Jumalan suunnitelma.Nieminen on mennyt harhaan ja nyt hän syyttää muita uskovia omasta harhastaan, ei kovin viisasta kun voisi tehdä parannuksen ja päästä taas armoon sisälle. Saman virheen teki epävakaa Hiltunen, vaihtoi kirkkoa korvasyyhyyn monta kertaa ja etsi syyllistä aina muualta, ei tunnustanut omaa syntiään ja jäi pimeyteen.
- tapausta
Faktaa. kirjoitti:
Nieminen on mennyt harhaan ja nyt hän syyttää muita uskovia omasta harhastaan, ei kovin viisasta kun voisi tehdä parannuksen ja päästä taas armoon sisälle. Saman virheen teki epävakaa Hiltunen, vaihtoi kirkkoa korvasyyhyyn monta kertaa ja etsi syyllistä aina muualta, ei tunnustanut omaa syntiään ja jäi pimeyteen.
mutta eikö ole loogista, että ihminen jos menee harhaan ja Jumala/ Pyhä Henki paljasta sen hänelle ja hän joutuu parannuksen paikalle, kuten artikkelissa sanottiin...
ja jos ihminen kokee, että palaaminen yhteisöön tarkoittaisi palaamista siihen, missä hän meni harhaan, niin ei kai hän sinne palaisi.
Oikaiskaa, jos olen väärässä.
Rakentavasti olen liikkeellä...
-Jeesus on Herra- - kieltää
tässä linkissä kirjoitti:
kuten sanottu, katselen ulkomailta tätä kauhistuttavaa sodankäyntia Suomen uskovien välillä. Siitä ei hyvää seuraa, vaikka Jumala tuleekin armahtamaan myöhemmin.
-Jeesus on Herra-
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036434379uuden testamentin normaalin sanoman, täysin harhassa koko mies. Hän ei ole täyttynyt Pyhällä Hengellä, pikemminkin piru häntä kuljettaa. Jos olet hänen kannattajansa, olet raskaasti harhassa. Minä luen raamattua ja en tuhlaa aikaa eksyneiden katkerien riitautuneiden kanssa.
- KANNATTAJA
kieltää kirjoitti:
uuden testamentin normaalin sanoman, täysin harhassa koko mies. Hän ei ole täyttynyt Pyhällä Hengellä, pikemminkin piru häntä kuljettaa. Jos olet hänen kannattajansa, olet raskaasti harhassa. Minä luen raamattua ja en tuhlaa aikaa eksyneiden katkerien riitautuneiden kanssa.
enkä tunne tämän hetken Suomen sanajulistajia henkilökohtaisesti, mutta sen tunnen, että asiat eivät ole hyvin Suomen hengellisellä rintamalla.
Uskovat vaan huutavat toisilleen ja haukkuvat.
Se on synti ja koko kristikansan Suomessa on tehtävä siitä parannus!!!
-Jeesus on Herra- - .........
KANNATTAJA kirjoitti:
enkä tunne tämän hetken Suomen sanajulistajia henkilökohtaisesti, mutta sen tunnen, että asiat eivät ole hyvin Suomen hengellisellä rintamalla.
Uskovat vaan huutavat toisilleen ja haukkuvat.
Se on synti ja koko kristikansan Suomessa on tehtävä siitä parannus!!!
-Jeesus on Herra-ne on ennenkin käyttäneet manipulaatiota, olen keskustellut näiden malkkilaisten kanssa, toivottomia Pyhän Hengen ja samalla Jeesuksen kieltäjiä.
- asiallinen vastaus?
......... kirjoitti:
ne on ennenkin käyttäneet manipulaatiota, olen keskustellut näiden malkkilaisten kanssa, toivottomia Pyhän Hengen ja samalla Jeesuksen kieltäjiä.
En ymmärrä sanaakaan mitä yrität sanoa?
Et taida sitten mikään hengellinen opettaja olla? - mielipide.
KANNATTAJA kirjoitti:
enkä tunne tämän hetken Suomen sanajulistajia henkilökohtaisesti, mutta sen tunnen, että asiat eivät ole hyvin Suomen hengellisellä rintamalla.
Uskovat vaan huutavat toisilleen ja haukkuvat.
Se on synti ja koko kristikansan Suomessa on tehtävä siitä parannus!!!
-Jeesus on Herra-http://www.arkki.org/index.php?menu=etusivu&page=etusivu
http://www.elamansanaturku.fi/
http://www.kaantopiiri.fi/
http://tampere.nokiamissio.fi/ - --------
asiallinen vastaus? kirjoitti:
En ymmärrä sanaakaan mitä yrität sanoa?
Et taida sitten mikään hengellinen opettaja olla?kukas sen hännän nostaa jos ei kissa itse. Kai ymmärrät jos kristitty olet että linkki sisältää Jumalan vastaista materiaalia?
- että Jeesukseen uskovalla
mielipide. kirjoitti:
http://www.arkki.org/index.php?menu=etusivu&page=etusivu
http://www.elamansanaturku.fi/
http://www.kaantopiiri.fi/
http://tampere.nokiamissio.fi/Pyhällä Hengellä täyttyneellä voi olla henkien erottamisen armolahja? Onko sinulla, veli?
-Jeesus on Herra- - maan pinnalle jälleen.
että Jeesukseen uskovalla kirjoitti:
Pyhällä Hengellä täyttyneellä voi olla henkien erottamisen armolahja? Onko sinulla, veli?
-Jeesus on Herra-esim neuroosiksi. Tulee kuulemma paha olo, kun katsoo jotain tv-pastorin ohjelmaa, onko se pelko raamatun tarkoittama armolahja, minun käsityksen mukaan se on sielunvihollisen aiheuttamaa pelkoa, ei muuta.
Muuten tyylisi on malkkilaista tapaa pitää malkkilaisuutta esillä (HUOMAUTUS) - MALKKILAISISTA
maan pinnalle jälleen. kirjoitti:
esim neuroosiksi. Tulee kuulemma paha olo, kun katsoo jotain tv-pastorin ohjelmaa, onko se pelko raamatun tarkoittama armolahja, minun käsityksen mukaan se on sielunvihollisen aiheuttamaa pelkoa, ei muuta.
Muuten tyylisi on malkkilaista tapaa pitää malkkilaisuutta esillä (HUOMAUTUS)kun en asu Suomessa.
Mutta kysyisin sinulta, että miten sinä erotan henget?
Oma lahjani tulee Jumalalta silloin, kun Hän armossaan antaa sen toimia, kuten myös tiedon sanat.
Ei ole kysymys silloin neuroosesita eikä pahasta olosta.
Jos en itse osaisi erottaa henkiä, niin kyllä turvautuisin sellaiseen ihmiseen, joka osaa. Enemmän kuin omaan mielipiteeseeni. - -----------
MALKKILAISISTA kirjoitti:
kun en asu Suomessa.
Mutta kysyisin sinulta, että miten sinä erotan henget?
Oma lahjani tulee Jumalalta silloin, kun Hän armossaan antaa sen toimia, kuten myös tiedon sanat.
Ei ole kysymys silloin neuroosesita eikä pahasta olosta.
Jos en itse osaisi erottaa henkiä, niin kyllä turvautuisin sellaiseen ihmiseen, joka osaa. Enemmän kuin omaan mielipiteeseeni.Ainakin linkki jonka laitoit on malkkilainen.
Pari linkkiä josta henkeni sanoo 98% valhetta ja panettelua,
http://www.kristitynfoorumi.fi/
http://koti.mbnet.fi/hulk/
siis kokemuksesta heti erottaa oikean väärästä. On sitten ihmisiä joista joutuu rukoilemaan, kun uusia tilanteita tulee ja jotain esitetään yhteistyötä tms. Mutta kun Pyhä Henki asuu meissä, niin se harkinta tulee mieleen sisäisesti ja raamatun sanan tuntemus on myös tärkeää.
Löytyi 1 jae Raamattu 1933/38 tekstistä. Hepr. 5:14
mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. - ja armolahjat
----------- kirjoitti:
Ainakin linkki jonka laitoit on malkkilainen.
Pari linkkiä josta henkeni sanoo 98% valhetta ja panettelua,
http://www.kristitynfoorumi.fi/
http://koti.mbnet.fi/hulk/
siis kokemuksesta heti erottaa oikean väärästä. On sitten ihmisiä joista joutuu rukoilemaan, kun uusia tilanteita tulee ja jotain esitetään yhteistyötä tms. Mutta kun Pyhä Henki asuu meissä, niin se harkinta tulee mieleen sisäisesti ja raamatun sanan tuntemus on myös tärkeää.
Löytyi 1 jae Raamattu 1933/38 tekstistä. Hepr. 5:14
mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.niin minulle esimerkiksi näyttäytyy oudossa valossa se, että
- Lakelandissa Bentley liittää New Age-ideoita julistukseensa
- että Jumala käskee häntä potkimaan ihmisiä
- että eräskin nuori nainen näytti siltä kuin olisi joutunut psykoosiin
Tässä vain muutama esimerkki.
Hyväksytkö sinä sitten New Agen? - .............
ja armolahjat kirjoitti:
niin minulle esimerkiksi näyttäytyy oudossa valossa se, että
- Lakelandissa Bentley liittää New Age-ideoita julistukseensa
- että Jumala käskee häntä potkimaan ihmisiä
- että eräskin nuori nainen näytti siltä kuin olisi joutunut psykoosiin
Tässä vain muutama esimerkki.
Hyväksytkö sinä sitten New Agen?laitan muutaman viisaan kommentin eri keskusteluista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036418110
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036401724
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036242739
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036401592#22000000036401592
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036012490
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000035167514#22000000035167514 - että olen saanut
............. kirjoitti:
laitan muutaman viisaan kommentin eri keskusteluista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036418110
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036401724
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036242739
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036401592#22000000036401592
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000036012490
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000035167514#22000000035167514antaa elämäni Jeesukselle jo vuonna -78. Tuleehan siitä 30 vuotta! Heti kohta sen jälkeen täytyin Pyhällä Hengellä.
En halua jatkaa tätä vänkäämistä, enkä tunne ihmisiä, joista puhut, enkä halua ottaa kantaa.
Ilmiöihin voin ottaa kantaa ja siihen mitä Jumala on minulla näyttänyt.
Yhden asian haluan sinulle sanoa, jos olet valmis ihannoimaan Lakeland-ilmiötä. Osaatko englantia niin paljon, että ymmärrät mitä Bentley puhuu? Jos et, niin kuinka voit sanoa, että hänen julistuksensa on puhdasta?
takerrut tälläkin palstalla ihmisten yksittäisiin sanoihin, mutta miksi et takertuisi sitten Bentleyn sanoihin. Jos et niitä ymmärrä, niin älä hyvä veli, mene kenellekään suosittamaan!
Jeesus on Herra- - ...
että olen saanut kirjoitti:
antaa elämäni Jeesukselle jo vuonna -78. Tuleehan siitä 30 vuotta! Heti kohta sen jälkeen täytyin Pyhällä Hengellä.
En halua jatkaa tätä vänkäämistä, enkä tunne ihmisiä, joista puhut, enkä halua ottaa kantaa.
Ilmiöihin voin ottaa kantaa ja siihen mitä Jumala on minulla näyttänyt.
Yhden asian haluan sinulle sanoa, jos olet valmis ihannoimaan Lakeland-ilmiötä. Osaatko englantia niin paljon, että ymmärrät mitä Bentley puhuu? Jos et, niin kuinka voit sanoa, että hänen julistuksensa on puhdasta?
takerrut tälläkin palstalla ihmisten yksittäisiin sanoihin, mutta miksi et takertuisi sitten Bentleyn sanoihin. Jos et niitä ymmärrä, niin älä hyvä veli, mene kenellekään suosittamaan!
Jeesus on Herra-ja jos tarkemmin luet raamattua huomaat että sieltä löytyy samoja asioita hurmosta yms. Itse olen joskus maannut Ylivainiolaiseen aikaan Pyhän Hengen voimavaikutuksen alla yli 4 tuntia, kokemus oli rakentava, olisin rakentanut heti majan siihen, mutta arkeen oli tultava. En tiedä miten hölmöltä näytin, kukaan ei ottanut valokuvaa tapahtuneesta.
Matteus 17
1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden".
5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".
6 Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
7 Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö".
8 Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.
9 Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta Jeesus varoitti heitä sanoen: "Älkää kenellekään kertoko tätä näkyä, ennenkuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista".
10 Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?"
11 Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
12 Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä."
13 Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
14 Ja kun he saapuivat kansan luo, tuli hänen tykönsä muuan mies, polvistui hänen eteensä
15 ja sanoi: "Herra, armahda minun poikaani, sillä hän on kuunvaihetautinen ja kärsii kovin; usein hän kaatuu, milloin tuleen, milloin veteen.
16 Ja minä toin hänet sinun opetuslastesi tykö, mutta he eivät voineet häntä parantaa."
17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne minun tyköni."
18 Ja Jeesus nuhteli riivaajaa, ja se lähti pojasta, ja poika oli siitä hetkestä terve.
19 Sitten opetuslapset menivät Jeesuksen tykö eriksensä ja sanoivat: "Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?"
20 Niin hän sanoi heille: "Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta".
22 Ja kun he yhdessä vaelsivat Galileassa, sanoi Jeesus heille: "Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin,
23 ja he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös". Ja he tulivat kovin murheellisiksi.
24 Ja kun he saapuivat Kapernaumiin, tulivat temppeliveron kantajat Pietarin luo ja sanoivat: "Eikö teidän opettajanne maksa temppeliveroa?"
25 Hän sanoi: "Maksaa". Ja kun hän tuli huoneeseen, kysyi Jeesus häneltä ensi sanaksi: "Mitä arvelet, Simon? Keiltä maan kuninkaat ottavat tullia tai veroa? Lapsiltaanko vai vierailta?"
26 Ja kun hän vastasi: "Vierailta", sanoi Jeesus hänelle: "Lapset ovat siis vapaat.
27 Mutta ettemme heitä loukkaisi, niin mene ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi."
En takerru sanoihin vaan opin kokonaisuutteen, jos on epäraamatullista on siihen puututtava, vaikka kirjoittaja olisi kuinka hyvä jeesusta kehumaan ja uskonnollinen mielestään, mutta jos aito usko puuttuu, on kupla puhkaistava. - maannut
... kirjoitti:
ja jos tarkemmin luet raamattua huomaat että sieltä löytyy samoja asioita hurmosta yms. Itse olen joskus maannut Ylivainiolaiseen aikaan Pyhän Hengen voimavaikutuksen alla yli 4 tuntia, kokemus oli rakentava, olisin rakentanut heti majan siihen, mutta arkeen oli tultava. En tiedä miten hölmöltä näytin, kukaan ei ottanut valokuvaa tapahtuneesta.
Matteus 17
1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden".
5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".
6 Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
7 Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö".
8 Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.
9 Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta Jeesus varoitti heitä sanoen: "Älkää kenellekään kertoko tätä näkyä, ennenkuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista".
10 Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?"
11 Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
12 Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä."
13 Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
14 Ja kun he saapuivat kansan luo, tuli hänen tykönsä muuan mies, polvistui hänen eteensä
15 ja sanoi: "Herra, armahda minun poikaani, sillä hän on kuunvaihetautinen ja kärsii kovin; usein hän kaatuu, milloin tuleen, milloin veteen.
16 Ja minä toin hänet sinun opetuslastesi tykö, mutta he eivät voineet häntä parantaa."
17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne minun tyköni."
18 Ja Jeesus nuhteli riivaajaa, ja se lähti pojasta, ja poika oli siitä hetkestä terve.
19 Sitten opetuslapset menivät Jeesuksen tykö eriksensä ja sanoivat: "Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?"
20 Niin hän sanoi heille: "Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta".
22 Ja kun he yhdessä vaelsivat Galileassa, sanoi Jeesus heille: "Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin,
23 ja he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös". Ja he tulivat kovin murheellisiksi.
24 Ja kun he saapuivat Kapernaumiin, tulivat temppeliveron kantajat Pietarin luo ja sanoivat: "Eikö teidän opettajanne maksa temppeliveroa?"
25 Hän sanoi: "Maksaa". Ja kun hän tuli huoneeseen, kysyi Jeesus häneltä ensi sanaksi: "Mitä arvelet, Simon? Keiltä maan kuninkaat ottavat tullia tai veroa? Lapsiltaanko vai vierailta?"
26 Ja kun hän vastasi: "Vierailta", sanoi Jeesus hänelle: "Lapset ovat siis vapaat.
27 Mutta ettemme heitä loukkaisi, niin mene ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi."
En takerru sanoihin vaan opin kokonaisuutteen, jos on epäraamatullista on siihen puututtava, vaikka kirjoittaja olisi kuinka hyvä jeesusta kehumaan ja uskonnollinen mielestään, mutta jos aito usko puuttuu, on kupla puhkaistava.ties kuinka hupaisan näköisenä niin Yli-Vainion kuin Terje Bernzenin kokouksissa, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki henget tulevat samasta lähteestä.
Uskon ihmeisiin, totta kai!
Mutta en päästäisi ketään vapaaehtoisesti kasteelle, jossa käytetään sanoja kuten esim Bentley:Joistakin videoista näkyy että Bentley on kastanut ihmisiä esim. käyttämällä seuraavia sanoja:
in the name of [nimessä]"Sheek a bumbah"
baptise you [kastan sinut]"Bam"
baptise you in "Fire" [kastan sinut tulessa]
baptise you in "Power" [kastan sinut voimassa]
Jeesuksen nimessä, Jeesuksen veressä...
ei ole muuta nimeä annettu meille kuin Jeesus
- todella ERIKOISTA
http://www.tampereenhiippakunta.fi/
http://www.tampereenhiippakunta.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010383
"Tämän perusteella tuomiokapituli toteaa Koiviston osoittaneen, että hän tahtoo pysyä luterilaisessa tunnustuksessa ja keskeyttää KL 5:3 mukaisen menettelyn. Koivisto saa jatkaa luterilaisen pappeutensa toteuttamista.
Koivisto tyytyy kapitulin päätökseen eikä valita siitä."
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=5425&Itemid=38
"Markku Koivisto jätti eroanomuksensa"
"Nokia Mission toiminnanjohtaja Markku Koivisto on jättänyt Tampereen tuomiokapituliin eronpyyntönsä pappisvirasta. Notaari Hannu Laukkonen vahvistaa, että Koivisto kävi eilen tiistaina tapaamassa piispa Matti Repoa ja jätti eroanomuksensa."
Tahtoo olla pappi ja ei tahdokkaan. Kovin erikoista.- mato eevan omenassa
ja havaitsi laitoksen mädäksi..
- Luterilaiset
mato eevan omenassa kirjoitti:
ja havaitsi laitoksen mädäksi..
kristityt eivät voi tukea tästä lähin Nokia Missiota. Ja miksi tukisivatkaan, eihän hän mikään pappi enää olekkaan.
- ahneuden henki on
Luterilaiset kirjoitti:
kristityt eivät voi tukea tästä lähin Nokia Missiota. Ja miksi tukisivatkaan, eihän hän mikään pappi enää olekkaan.
jumalattomissa tekopyhissä. mutta kirkkohan on hengetön laitos, siunaa lasten murhat ja perversiot.
- kokkola.
- loppuvat
Sekavaa toimintaa siellä ja täällä, mutta mikä vimma sen kaiken touhuamisen takana on. Ylpeys ja kunnianhimoko ?
Luukas 14:28 Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi,
14:29 etteivät, kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä
14:30 sanoen: 'Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi'? - voi sua nyhverö
loppuvat kirjoitti:
Sekavaa toimintaa siellä ja täällä, mutta mikä vimma sen kaiken touhuamisen takana on. Ylpeys ja kunnianhimoko ?
Luukas 14:28 Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi,
14:29 etteivät, kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä
14:30 sanoen: 'Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi'?hellanlettas
- kirjoittelua
en voi muuta päätellä, kuin sen, että Nokia Missio on todellisissa vaikeuksissa. Alku oli sangen lupaava, mutta siihen se sitten taisi jäädäkin.
- vaivaako.
omatunto, vai mistä moinen turha tuhahtelu?
- vaikene!
vaivaako. kirjoitti:
omatunto, vai mistä moinen turha tuhahtelu?
Jeesuksen nimessä, vaikene sinä vihan ja eksytyksen pimeä henki!
- ................
vaikene! kirjoitti:
Jeesuksen nimessä, vaikene sinä vihan ja eksytyksen pimeä henki!
.........
- eivät tunne
................ kirjoitti:
.........
Jeremia 9:3 He jännittävät valheeseen kielensä jousen, eivätkä käytä totuuteen valtaansa maassa; sillä he menevät pahuudesta pahuuteen, mutta minua he eivät tunne, sanoo Herra.
- epäkristillistä
Havaitsen vihaa Malkkia kohtaan, sellainen vihanpito on huono asia, ei sovi laisinkaan uskovalle. Mietin, mistähän hengestä sellainen viha mahtaa lähteä.
Ehkä tuo melko vihainen kirjoittaja on pahoittanut mielensä niitä sanoja ja kirjoituksia vastaan, joita Malkin sivuilla on. Älä kuitenkaan suutu Jumalan sanan tähden, joka johdattaa sinut tuntemaan totuuden, mikäli suot Jumalan Pyhän Hengen vaikuttaa lukiessasi kirjoituksia.- totuuden etsijä
Matt.21:12 Ja Jeesus meni pyhäkköön; ja hän ajoi ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet.
Kolmen pisteen suuttumus teidän Kristuksen ruumista hajottavaa toimintaa kohtaan on mielestäni täysin aiheellista ja oikeutettua. Hän tuo suuttumustaan esille omalla persoonallisella tavallaan, mutta niinhän me kaikki teemme. Oppikysymys seisoo VAKAASTI sen asian takana, minkä Jumala on hänelle Raamatusta Pyhän Henkensä kautta puhunut ja näyttänyt, ja tämä on ihailtavaa seurattavaa.
Oppikysymyksellä on sen kaltaista asennetta ja luonnetta mikä on Jumalalle otollista, ja uskon että Jumala tulee ottamaan tuon Pietarin kaltaisen tulisielun vielä vahvasti omaan käyttöönsä, kunhan Hän saa vielä tätä ihmistä vähän kouluttaa ja hioa lisää.
Tämä malkkilaisille tiedoksi ja Oppikysymykselle rohkaisuksi. - kai sen muistat ?
totuuden etsijä kirjoitti:
Matt.21:12 Ja Jeesus meni pyhäkköön; ja hän ajoi ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet.
Kolmen pisteen suuttumus teidän Kristuksen ruumista hajottavaa toimintaa kohtaan on mielestäni täysin aiheellista ja oikeutettua. Hän tuo suuttumustaan esille omalla persoonallisella tavallaan, mutta niinhän me kaikki teemme. Oppikysymys seisoo VAKAASTI sen asian takana, minkä Jumala on hänelle Raamatusta Pyhän Henkensä kautta puhunut ja näyttänyt, ja tämä on ihailtavaa seurattavaa.
Oppikysymyksellä on sen kaltaista asennetta ja luonnetta mikä on Jumalalle otollista, ja uskon että Jumala tulee ottamaan tuon Pietarin kaltaisen tulisielun vielä vahvasti omaan käyttöönsä, kunhan Hän saa vielä tätä ihmistä vähän kouluttaa ja hioa lisää.
Tämä malkkilaisille tiedoksi ja Oppikysymykselle rohkaisuksi.Jeesus varoitti monet kerrat eksyttäjistä ja kehoitti valvomaan.
Sellaisesta uskosta ei ole mitään hyötyä, joka ei perustaudu yksin Jumalan sanaan, vaan joka on ihmisten ja riivaajien oppien kautta saatu.
Kristittyjä on monenlaisia, Malk näkee ja ymmärtää joitakin asioita todella hyvin, mutta ei ehkä kaikkia. Hän on ihminen siinä missä moni muukin, ei synnitön, eikä täydellinen.
Matti Pyykkönen osaa varoittaa hyvin menestysteologista ja hän on kunnon helluntailainen, joka julistaa totuudessa ja Jumalan Pyhässä Hengessä.
Jotkut ihmiset eivät pidä siitä, että varoitetaan torontolaisuudesta ja menestysteologiasta, sen tähden he koittavat halventaa ja pilkata ja mitätöidä varoittajia henkilökohtaisesti. Se on väärin.
Oikeampaa olisi puuttua siihen, onko esitetty tieto todella oikeaa. Muutamat valvovat kristityt ovat tuoneet esille sen, että esim. Benny Hinnin kokouksissa mainitaan miljoonien tulleen uskoon, mutta paikallisten ihmisten ja hengellisten johtajien mukaan uskoontulemis ja parantumis luvut ovat usein hyvin voimakkaasti liioteltuja. - ????
VASTAAPAS?
- Nokia Missiosta
Mun kokemuksien mukaan Nokia Mission opetus on korvasyyhyä. Jos siellä olisi todellista koko raamattuun perustuvaa opetusta, parannuksen teko kehoituksineen, niin väkeä tuskin olisi kovinkaan montaa kokouksessa.
Nokia Missio on myös eksytystä, Markku ei tee mitään eroitusta harhaopin ja kristillisyyden välillä, hänelle näyttää kelpaavan monet opit.
Puhuvathan menestysteologitkin kauniisti Jeesuksesta, mutta heillä on toinen Jeesus, aivan erilainen kuin meillä muilla. Hekin kelpaavat Markkulle, koska Markku ei tottele Jumalan sanaa.
Yksi asia vielä, mistä en myöskään pidä, on se, että Nokia Missiossa on kieroutunutta opetusta lääkkeitä ja lääkäreitä vastaan, sillä tavalla että jotkut ihmiset ovat jättäneet lääkkeensä ja kuolleet sen vuoksi. Tiedän muutamia ihmisiä, joita voi sanoa Nokia Mission uhreiksi.- elämän puolesta
jotka ovat teidän malkkilaisten eksytys -ja saatana- keskeisen julistuksen uhreja, ja ovat jättäneet oman saurakuntansa, ja jääneet yksin ajelehtimaan maailman teille pois toisten uskovaisten yhteydestä.
KF:ää luetaan pelosta käsin enemmän kuin Raamattua, Juhani Aitomaata kuunnellaan enemmän kuin Jeesusta, joka puhuu Pyhän Henkensä ja Raamatun sanan kautta ihmiselle itselleen. Liekö sinäkin yksi näistä uhreista.
Te olette taitamattomalla toiminnallanne vietelleet nämä Jeesukseen uskovat Jumalan pienet omaan kuolleeseen, katkeraan ja Jumalan ihmisiä panettelevaan ja mustamaalaavaan toimintaanne mukaan, ja te vastaatte siitä vielä kerran Jumalalle.
Matt:18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. - ,,,,
Markku Koivisto julistaa AINA PARANNUKSEN TEKOA saarnoissaan. Älä puhu valhetta.
- näistä..
elämän puolesta kirjoitti:
jotka ovat teidän malkkilaisten eksytys -ja saatana- keskeisen julistuksen uhreja, ja ovat jättäneet oman saurakuntansa, ja jääneet yksin ajelehtimaan maailman teille pois toisten uskovaisten yhteydestä.
KF:ää luetaan pelosta käsin enemmän kuin Raamattua, Juhani Aitomaata kuunnellaan enemmän kuin Jeesusta, joka puhuu Pyhän Henkensä ja Raamatun sanan kautta ihmiselle itselleen. Liekö sinäkin yksi näistä uhreista.
Te olette taitamattomalla toiminnallanne vietelleet nämä Jeesukseen uskovat Jumalan pienet omaan kuolleeseen, katkeraan ja Jumalan ihmisiä panettelevaan ja mustamaalaavaan toimintaanne mukaan, ja te vastaatte siitä vielä kerran Jumalalle.
Matt:18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.Ovatko sinun mielestäsi Kenneth Hagin, Kenneth Copeland, Benny Hinn, Younggi Cho, Leo Meller, Ulf Ekman, William Branham, Rodney Howard-Browne, Ellen G. White, Helena Konttinen, Maria Åkerblom ja Markku Koivisto oikealla asialla ?
- parannusta
,,,, kirjoitti:
Markku Koivisto julistaa AINA PARANNUKSEN TEKOA saarnoissaan. Älä puhu valhetta.
On se outoa, ei kuitenkaan itse tee parannusta synneistään. Vaan yhä veljeilee eksyttäjien ja pahojen ihmisten kanssa.
- liikuttava
näistä.. kirjoitti:
Ovatko sinun mielestäsi Kenneth Hagin, Kenneth Copeland, Benny Hinn, Younggi Cho, Leo Meller, Ulf Ekman, William Branham, Rodney Howard-Browne, Ellen G. White, Helena Konttinen, Maria Åkerblom ja Markku Koivisto oikealla asialla ?
Markku Koivisto ja Leo Meller ovat molemmat Pyhästä Hengestä uudestisyntyneita Jumalan miehiä. Arvostan kumpaakin heistä hyvin paljon, ja olen kymmenen vuoden aikana rakentunut ja vahvistunut hengelliseti heidän puheidensa ja opetuksensa kautta.
Toivon molemmille miehille pitkää ikää ja terveyttä, ja sitä että he eläisivät vähintään sata vuotiaiksi ilman että heidän silmänsä hämärtyvät ja elinvoimansa katoaa. - ettei sitten muita
liikuttava kirjoitti:
Markku Koivisto ja Leo Meller ovat molemmat Pyhästä Hengestä uudestisyntyneita Jumalan miehiä. Arvostan kumpaakin heistä hyvin paljon, ja olen kymmenen vuoden aikana rakentunut ja vahvistunut hengelliseti heidän puheidensa ja opetuksensa kautta.
Toivon molemmille miehille pitkää ikää ja terveyttä, ja sitä että he eläisivät vähintään sata vuotiaiksi ilman että heidän silmänsä hämärtyvät ja elinvoimansa katoaa.Olet sitten tainnut kuunnella Leo Mellerin puheita ?
Itsekin olen kuunnellut, niissä on selvästi epäraamatullista opetusta, sanoohan esim. Jeesuksen tulemuksen tarkan päivämäärän ja lausuu monia vääriä profetioita, jotka koskivat herätyksiä.
Hyvin joutavia aiheita hän suosii, mitä ihmeellisimpiä salaliittoja ja kummia sivupolkuja, antikristuksen nimeä yms.
Muuten, oletko lukenut raamattua, voiko mielestäsi eronnut mies, ns. kahden tai useamman vaimon mies, opettaa ja johtaa seurakuntaa ?
Minäkin toivon heille pitkää ikää, niin on enemmän aikaa parannuksen tekemiseen. - ,,,,,
näistä.. kirjoitti:
Ovatko sinun mielestäsi Kenneth Hagin, Kenneth Copeland, Benny Hinn, Younggi Cho, Leo Meller, Ulf Ekman, William Branham, Rodney Howard-Browne, Ellen G. White, Helena Konttinen, Maria Åkerblom ja Markku Koivisto oikealla asialla ?
No vielä Helenasta uskallan sanoa, että okkultisti oli vasten tahtoaan mediumistisen herkkyytensä ansiosta. Sama henkivalta hänessä vaikutti kuin H.B. Blavatskyssä. Samanlaista demonista "pistelyä" koen hengessäni ottaessani Salaisen opin tai Helenan kirjan käsiini. Näitä kirjoja ei tule olla uskovan kodissa, eikä niitä tule raahata kirjastosta kotiin edes tutkimusmielessä.
- pitkää ikää ja terveyttä
ettei sitten muita kirjoitti:
Olet sitten tainnut kuunnella Leo Mellerin puheita ?
Itsekin olen kuunnellut, niissä on selvästi epäraamatullista opetusta, sanoohan esim. Jeesuksen tulemuksen tarkan päivämäärän ja lausuu monia vääriä profetioita, jotka koskivat herätyksiä.
Hyvin joutavia aiheita hän suosii, mitä ihmeellisimpiä salaliittoja ja kummia sivupolkuja, antikristuksen nimeä yms.
Muuten, oletko lukenut raamattua, voiko mielestäsi eronnut mies, ns. kahden tai useamman vaimon mies, opettaa ja johtaa seurakuntaa ?
Minäkin toivon heille pitkää ikää, niin on enemmän aikaa parannuksen tekemiseen.Onhan se tullut kaikille selväksi, että Leo Meller on aika erikoinen persoona, mikä ei ole mielestäni lainkaan huono asia ihmisessä, ja hän on innostuneen temperamenttinsa johdosta erehtynyt monissa Venäjä-profetioissaan ja muissakin. Mutta tämä on vain pientä kauneusvirhettä hänen muuten raittiissa ja Pyhän Hengen voitelemassa opetuksessaan. Leo Meller on Jumalan mies ja voin yhtyä hänen teologiaansa ja Raamatun selitykseensä.
Ja vielä.
Daavidkin lankesi, mutta oli silti Jumalan mies, eikä Jumala hylännyt häntä, vaikkakin kuritti. Älä sinä tuomitse Leo Mellerin avioeroja näön mukaan, kun et tiedä mitä todella on tapahtunut ja mikä on ollut asioiden todellinen laita, niin kuin en minäkään sitä tiedä. Mutta Jumala tietää.
Leo Mellerillä on nyt Jumalan hänelle antama suloinen aviopuoliso ja hän puhuu kauniisti Jumalan asioista ja tukee hienolla tavalla omaa Jumalan miestänsä.
Pitkää ikää ja terveyttä Leo Mellerille, että hänen opetuksestaan saisi rakentua myös jatkossa. - näistä..
,,,,, kirjoitti:
No vielä Helenasta uskallan sanoa, että okkultisti oli vasten tahtoaan mediumistisen herkkyytensä ansiosta. Sama henkivalta hänessä vaikutti kuin H.B. Blavatskyssä. Samanlaista demonista "pistelyä" koen hengessäni ottaessani Salaisen opin tai Helenan kirjan käsiini. Näitä kirjoja ei tule olla uskovan kodissa, eikä niitä tule raahata kirjastosta kotiin edes tutkimusmielessä.
Entä jos onkin niin, että Helena Konttinen toimi samassa voimassa kuin Benny Hinn ja Rodney Howard-Browne, miehet joiden käsien alta Markku Kovisto on oman voimansa hakenut ja saanut ?
Helena Konttisen ja monen muun horrossaarnaajan tilaisuuksissa ylistettiin innolla Jumalaa, kaaduttiin maahan ja ihmiset saivat kramppeja, he tärisivät ja toiset ääntelivät eläin äänin aivan kuin torontolaiskokouksissa toisinaan tapahtuu.
Hyvin selvästi horrossaarnaajien tilaisuuksissa ilmenevät voimavaikutukset ovat yhteneviä torontolaiskokouksien voimavaikutuksien kanssa.
Mitä mahtaisi olla Markku Koivisto ja Nokia Missio, ilman torontolaisuutta ja menestysteologiaa ? Sellaisen Nokia Mission monet tahtoisivat nähdä, eivät ihmiset Markkua vastaan henkilökohtaisesti ole, mutta he eivät siedä torontolaisuutta ja menestysteologiaa.
- Jumalan
ja todella tulee synnintuntoon, hän kertoo kaikille sen, että on eksyttänyt ihmisiä ja tehnyt kaiken rahan vuoksi. Sen jälkeen hän vetäytyy syrjään kaikista aikaisemmista tehtävistään, sillä hän ei ole kykenevä muita opettamaan.
Tahdon nähdä sen päivän, jolloin Markku nöyrtyy Jumalan edessä ja tunnustaa syntinsä ja luopuu ylpeydestään ja kunnian himostaan ja alkaa todella hiljaisuudessa etsimään Jumalaa ja hänen valtakuntaansa, saadakseen asiansa kuntoon Jumalan kanssa. - seurakunta?
Raamatun mukaan. Kol. 1:24. Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä viellä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta. Raamattu ei tunne sanaa, paikallisseurakunta.
- kaatua
omaan mahdottomuuteensa. Väärä perustus, kunnianhimo ja rahanahneus takaavat yleensä sen, että rakennus tulee ajallaan sortumaan.
- Japu-001
Olen samaa mieltä, alku oli lupaava, mutta huonosti menee, eksytystä ja hurmosta.
- mutta on
kuitenkin itsestäänselvää, ettei aivan mihin tahansa kirkkoon kannata liittyä. On olemassa kirkkoja, joissa opetus on hiukan sitä ja tätä, mutta on myös kirkkoja, joissa on asiat vielä kehnommin. Siis unohda koko Nokia Missio.
- Kuvljvljb
Kysymys kuuluu, kuka meistä ei ole erehtyväinen ja kuka on täydellinen toimissaan? Minkään srk:n seurakuntalaisilta en ole löytänyt täydellistä ihmistä, joka ei tekisi virheitä enemmän tai vähemmän, evankeliumin julistuskaan ei aina ole sitä, mitä pitäisi, ei sen enempää luterilaisessa kirkossa kuin karismaattisissa liikkeissä. Pitää osata erotella pilaantunut ruoka hyvästä ja syödä sitä, mistä ei tule vatsanpuruja.
- juulia2
joo jyväskylään tulee nokia missio tilat on jo rajakadulla ja takana on vapaakirkko......en mene kylläkään kun aikaisemmista jutuista mulla on luultavasti vioittunut mun käsi ja selkä.
on niin paha olo heti kun katoin heidin vetämää kokiusta ..oi ja voi mihin tää menee... - fatherheart
Isän sydän valtaa maan, läpimurto nyt! Missiomaailma jatkaa loppuun isän sydämen unelman! Uusi aika kuninkaan tyttärien ja poikien hallinnassa, profeetalliset julistajat, sotakouluja perustetaan, uskonnolliset fariseukset ja heidän kirjaimeen sidottu henkensä ajetaan ulos seurakunnista! Pidäkkeet murskataan, uusi aika ilmestyy kaikessa voimassaan ja seurakunta ennalleenasetetaan! Profeetat johtavat sotajoukkoja, sotaviirit nostetaan ja seitsenkertainen ylistys hajottaa viimeisenkin vihollisen linnakkeen! Fire!
- DoctorT
SONTAA!! fatherheart, SAATANAN EKSITYS!
- Ihmettelijä_
Niinhän se Raamattukin sanoo, miten "teitä erotetaan synagoogista". Todelliset Jumalan lapset tulevat joutumaan ahtaalle, heitä ei tulla hyväksymään seurakunnassa. Kirjaimeen sidottu henki.. Ettei vaan ois itse PyhäHenki? Tavoitteenanne on siis ajaa itse PyhäHenki pois kirkosta?
- lopettakaa.eksytys
Nokia Missio Church aiheutti Nokialle suurta työttömyyttä toiminnallaan.
Nokia kännykkätehtaan konkurssi oli rangaistus Nokia Missio Church:istä.- NiinSurkeaa
Voit hyvinkin olla oikeassa, en ole koskaan ajatellut tuota yhteyttä.
Itse aikoinaan noihin vähän aikaa eksyneenä, muistan kun Koivisto naureskeli sitä mainoslausetta, että nokia connecting people, tarkoittaen omaa puljuaan, vaan nyt on molemmat lafkat levinneet ja paska haisee kauas.
- Anonyymi
Toronto huijaus joikaa kuin sudet hindulaisuudessa ....budhan merkki. Hallelujaa budhan munkit kaataa ihmisiä kierimään lattioilla tämä on helluntailaisuus ja muut juutalaisuudet kabbalaa.
Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1742593Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2061204Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62865
- 53851
- 46849