Joku hihitteli keittiössäni. Nousin ylös ja laahustin väsyneenä katsomaan naurun aiheuttajaa. Paholainen istui keittiössäni hartiat naurusta hytkyen.
Hän näki tuloni ja sanoi naurua pidätellen: " Oi sorry baby, että herätin, mutta mun oli pakko saada puhua sun kanssa."
"Mitä sä naurat?" kysyin hieman närkästyneenä, sillä en pitänyt siitä, että minua häiritään kesken makoisten unien.
"En ole koskaan tajunut, kuinka hauskaa elämä voi olla!" Hän huudahti ja melkein putosi tuolilta.
"Mitä tarkoitat?" kysyin, ja oikeasti halusin myös tietää sen.
"No, katsos baby." Hän aloitti ja jatkoi: "Olen aina juossut vain uskovaisten perässä. Ihan vaan siksi, että siinä porukassa olen ollut uskottava - taajutko? No, kuten varmaan tiedät, he ovat hiukan vakavamielisiä ja pikkaisen yksinkertaisiakin, jos nyt pahasti sanotaan. Tavallaan olen tylsistynyt itsekkin siinä seurassa. Heidän kanssa en ole voinut tehdä muuta kuin pelata hippaa ja käydä bänditreeneissä."
"Siis...HÄ?" Kysyin.
" Niin sitä mä vaan, että kuvio on mennyt aina niin, että me pelaataan hippaa. Mä oon se hippa joka yrittää ottaa niitä kiinni. Jos mä jonkun saan, niin kuoltuaan se joutuu muuttamaan mun luokse asumaan."
"No tosta mä olen kyllä jotain kuullutkin." sanoin.
"Mutta viimeaikoina mua on alkanut tympimään koko leikki. Ja ihan vaan siksi, että MÄ JOUDUN AINA OLEMAAN HIPPA! ja nyt vielä viimeaikoina on käynyt niin, että ne, kenet mä olen saanut kiinni on heti ollut raahaamassa mua kamaliin kellareihin bänditreeneihin missä ne sitten on rääkänneet soittimia ja huutaneet mikkiin ääni käheänä. Ei edes pikku pirujen Joulujuhlissa synny tuollaista meteliä. Ei ihme, että mun komeeseen naamaan on alkanut tulemaan näitä ryppyjä."
"Mikä sua sitten äskön nauratti?" kysyin täysin kärryistä pudonneena.
"Mä kävin Baarissa." Paholainen sanoi.
"Missä?" - en tiennyt kuulinko oikein.
"Baarissa, Bubissa, juottolassa...
"Et kai sä ole alkanut niiden sieluja kalastelemaan?" pelästyin.
"No hö, en tietenkään. Ei ne edes usko minuun. Yksikin tyyppi luuli, että mä olen sen appiukon veli. On kuulema samaa näköö, sarvet ja kaikki. Ja yksi leidi sanoi, että mä oon GOOL, eli viilee. Siis mä, tajuutsä. Helvetin herra viilee.
Mut se mua tässä naurattaa, että olen 2000vuotta juossut hippana kirkonkylillä silmät punaisin -vihkivesi allergiaa katsos, ja nyt vasta tajusin, että täällä on myös ihan sairaan mukaavaa porukkaa ja mikä parasta, niillä on hyvä musiikkimaku."
Paholainen nousi ja venytteli itseään. Sitten hän käveli eteiseen peilin eteen. Hän nosteli kulmiaan ja pörröitti paksua mustaa tukkaansa. Äkkiä hän otti kasvoilleen vakavamman ilmeen ja sanoi: "Ou Baby, mä oon Gool!"
" Mee jo kotiisi siitä." sanoin.
Paholainen aukaisi ulkooven ja oli jo menossa ulos, kun kääntyikin takaisin ja kysyi: " Et sattuis tietämään ketään, joka ostais mun pleisin?
...no niin mä vähän aattelinkin. Moido!"
Hän näki tuloni ja sanoi naurua pidätellen: " Oi sorry baby, että herätin, mutta mun oli pakko saada puhua sun kanssa."
"Mitä sä naurat?" kysyin hieman närkästyneenä, sillä en pitänyt siitä, että minua häiritään kesken makoisten unien.
"En ole koskaan tajunut, kuinka hauskaa elämä voi olla!" Hän huudahti ja melkein putosi tuolilta.
"Mitä tarkoitat?" kysyin, ja oikeasti halusin myös tietää sen.
"No, katsos baby." Hän aloitti ja jatkoi: "Olen aina juossut vain uskovaisten perässä. Ihan vaan siksi, että siinä porukassa olen ollut uskottava - taajutko? No, kuten varmaan tiedät, he ovat hiukan vakavamielisiä ja pikkaisen yksinkertaisiakin, jos nyt pahasti sanotaan. Tavallaan olen tylsistynyt itsekkin siinä seurassa. Heidän kanssa en ole voinut tehdä muuta kuin pelata hippaa ja käydä bänditreeneissä."
"Siis...HÄ?" Kysyin.
" Niin sitä mä vaan, että kuvio on mennyt aina niin, että me pelaataan hippaa. Mä oon se hippa joka yrittää ottaa niitä kiinni. Jos mä jonkun saan, niin kuoltuaan se joutuu muuttamaan mun luokse asumaan."
"No tosta mä olen kyllä jotain kuullutkin." sanoin.
"Mutta viimeaikoina mua on alkanut tympimään koko leikki. Ja ihan vaan siksi, että MÄ JOUDUN AINA OLEMAAN HIPPA! ja nyt vielä viimeaikoina on käynyt niin, että ne, kenet mä olen saanut kiinni on heti ollut raahaamassa mua kamaliin kellareihin bänditreeneihin missä ne sitten on rääkänneet soittimia ja huutaneet mikkiin ääni käheänä. Ei edes pikku pirujen Joulujuhlissa synny tuollaista meteliä. Ei ihme, että mun komeeseen naamaan on alkanut tulemaan näitä ryppyjä."
"Mikä sua sitten äskön nauratti?" kysyin täysin kärryistä pudonneena.
"Mä kävin Baarissa." Paholainen sanoi.
"Missä?" - en tiennyt kuulinko oikein.
"Baarissa, Bubissa, juottolassa...
"Et kai sä ole alkanut niiden sieluja kalastelemaan?" pelästyin.
"No hö, en tietenkään. Ei ne edes usko minuun. Yksikin tyyppi luuli, että mä olen sen appiukon veli. On kuulema samaa näköö, sarvet ja kaikki. Ja yksi leidi sanoi, että mä oon GOOL, eli viilee. Siis mä, tajuutsä. Helvetin herra viilee.
Mut se mua tässä naurattaa, että olen 2000vuotta juossut hippana kirkonkylillä silmät punaisin -vihkivesi allergiaa katsos, ja nyt vasta tajusin, että täällä on myös ihan sairaan mukaavaa porukkaa ja mikä parasta, niillä on hyvä musiikkimaku."
Paholainen nousi ja venytteli itseään. Sitten hän käveli eteiseen peilin eteen. Hän nosteli kulmiaan ja pörröitti paksua mustaa tukkaansa. Äkkiä hän otti kasvoilleen vakavamman ilmeen ja sanoi: "Ou Baby, mä oon Gool!"
" Mee jo kotiisi siitä." sanoin.
Paholainen aukaisi ulkooven ja oli jo menossa ulos, kun kääntyikin takaisin ja kysyi: " Et sattuis tietämään ketään, joka ostais mun pleisin?
...no niin mä vähän aattelinkin. Moido!"
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos olet itse keksinyt niin kannattaisi kirjoittaa kirja. :-)