Ei voi täysipäinen väittää, että näin hieno ja monimuotoinen järjestelmä kuin oma maailmamme olisi syntynyt pelkän evoluution ja onnekkaan luonnonvalinnan kautta. Tietysti eliöt kehittyvät; tämän prosessin taustavoimana vain on Jumala.
Erityisesti ihmisaivoja tutkimalla käy ilmi se, että niiden taustalla on paljon korkeampi älykkyys.
En ota kantaa siihen, onko Jumala kristittyjen jumala vai esimerkiksi jättismurffi, kuten Retrohetero joskus esitti. Useimmille maapallon ihmisille selvää on kuitenkin se, että Jumala maailman takana on. Hänen löytämisensä ei edes ole erityisen vaikeaa; hieman kärsivällisyyttä se kysyy.
Niin ikään ihmiselle ominainen luovuus on syntyjään jumalinen piirre. Jumala, joka loi maailman, antoi osan luovuuttaan myös ihmislapselle, joka rakentaa taloja, maalaa tauluja, säveltää sinfonioita ja kirjoittaa kauniita runoja.
Jumala on olemassa. Kerran on koittava aika, jolloin kaikki tämän tunnustavat - julkisesti tai hiljaisuudessaan.
Maailman monimuotoisuus, ihmisaivot - taustalla Jumala
11
320
Vastaukset
- Kössönöm
on aivan eri asia, kuin maailmankaikkeuden synty.
Useimmat maapallon ihmiset ovat helposti kusetettavissa. Et ottanut kantaa siihen mitä jumalaa tarkoitat, mutta asia kuitenkin tuntuu olevan sinulle selvä. Allahu akbar, vai? - Retrohetero (ei kirj.)
Uusinta taas kerran: miten tyhjästä pystyy tulemaan
jumala joka on monimutkaisempi kuin universumi?
Mikä tässä on logiikka?
Jospa lopetat lässytyksen sihen asti, (alkaa
tökkiä tämä jankkaaminen) kunnes saat jonkun
muun vastauksen aikaiseksi kuin raamatun lauseen... Luova ihminen keksi itselleen myös useita luovia jumalia. Varsin sopiva luovuuden jumala on Shiva:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Shiva- Liberaalifundamentalisti
Lisäksi ovat olemassa kaikki enkeli- ja Kristus-näyt. Monet ihmiset ovat henkilökohtaisesti kokeneet Jumalan avun elämässään ja teoissaan. Monet ovat jo käyneet kuoleman rajalla ja sitten palanneet.
Kyllä nyt olisi ateistienkin aika myöntää totuus - kaikkien ihmeiden edessä. Ei Jumalan olemassaoloa voida osoittaa yhtä aukottomasti kuin siilin tai polkupyörän, mutta melko pitävät todisteet kuitenkin löytyy, kun vain tietää, mistä etsiä. - Retrohetero (ei kirj.)
Liberaalifundamentalisti kirjoitti:
Lisäksi ovat olemassa kaikki enkeli- ja Kristus-näyt. Monet ihmiset ovat henkilökohtaisesti kokeneet Jumalan avun elämässään ja teoissaan. Monet ovat jo käyneet kuoleman rajalla ja sitten palanneet.
Kyllä nyt olisi ateistienkin aika myöntää totuus - kaikkien ihmeiden edessä. Ei Jumalan olemassaoloa voida osoittaa yhtä aukottomasti kuin siilin tai polkupyörän, mutta melko pitävät todisteet kuitenkin löytyy, kun vain tietää, mistä etsiä.näytät meille nämä todisteet jumalastasi? Ei taida
olla vai mitä? Tuskin te muuten olisitte
pantanneet niitä 2000 vuotta... - Liberaalifundamentalisti
Retrohetero (ei kirj.) kirjoitti:
näytät meille nämä todisteet jumalastasi? Ei taida
olla vai mitä? Tuskin te muuten olisitte
pantanneet niitä 2000 vuotta...Aamulla minä Hänet jo koin. Konkreettisen uskonnollisen näyn olen saanut vain kolmesti, enkelten kutsuja olen kuullut hieman useammin.
- Retrohetero (ei kirj.)
Liberaalifundamentalisti kirjoitti:
Aamulla minä Hänet jo koin. Konkreettisen uskonnollisen näyn olen saanut vain kolmesti, enkelten kutsuja olen kuullut hieman useammin.
noilla harhoillasi on todistusarvoa? Turha
vinkua mitään luonnontieteilijöiden tai
fyysikoiden empiirisistä todisteista, jos
omat on tuota tasoa...
- C. Porosus
tajuta aikaa muuten, kuin omien havaintojensa kautta. Vaikea minunkin on tajuta ihan oikeasti, mitä kaikkea mahtuu 4,5 miljardiin vuoteen. Havainnollista aika on niin kauan, kun sitä voi luontevasti verrata ihmisikään, sukupolviin tai hallitsijoihin. Kun yhdistämme käsittämättömän pitkään aikaan käsittämättömän kokoisen avaruuden, niin paljon käsittämätöntä voi tapahtua. On aika epätoivoista yrittää selittää sitä kaikkea käsittämätöntä juutalaisten tai minkään muunkaan kansan kronikoiden avulla.
- on täällä
, eipä voi muuta sanoa. Odotamme inkvisitoin rovioita meitin jutuille.
- JihuuJeeJee
Mitäpä jos tilanne onkin se, että Jumalan luomistarina on yhä käynnissä?
Minä uskon Raamatun monilta osin olevan totta. Siinä on ihmisten tuomaa lisää mukana, siinä on monimutkaisesti kerrottuja tilannekuvioita, joista ei ota oikein selvää, onko asia niin tai noin. Mutta uskon silti, että jotain ihmeellistä on Jeesuksen aikaan (ja ennen ja jälkeen sen) tapahtunut.
Olen tutkija koulutukseltani ja mieleltäni. En voi ottaa Raamattua nipsnaps tuosta vaan vastaan ja siksipä pohdinkin _paljon_ yhtä sun toista.
Olen pohtinut ja tutkinut evoluutioteoriaa ja luomiskertomusta. Olen lukenut niiden vertailuja ja pohtinut, että ehkäpä lähtökohta asian tarkastelulle on väärä. Se ei ole joka tai, vaan sekä että.
Ihmisen tärkein tehtävä (mielestäni) on kasvaa ihmisenä koko elämänsä ajan. Jalostua ja tavoitella hyvää elämää. Pitää oppia vaikeuksista, pitää keksiä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin jne... uskon ja näen, että evoluutio jatkuu yhä. Ihminen ei ole saavuttanut päätepistettä.
Joku suuri voima on saanut evoluution aikaiseksi. Ehkä Jumala nakkasi meidät tänne vaivoinemme, suruinemme, iloinemme, jotta kasvaisimme ja kehittyisimme ja lopulta saavuttaisimme sen, mitä Raamatussa kerrotaan paratiisista. Ehkä Jumalan luomistarina ei ole vielä lähelläkään loppua?
On aivan mahdollista, että Jumala pisti tänne pallon pyörimään ja sinne muutaman solun kekkuloimaan. Ja siitä se sitten lähti... Minne se menee?
Yhteen asiaan haluaisin vastauksen... Mikä sai aikaan alkuräjähdyksen? Jotain on ennen maapallon syntyä pitänyt olla. Mitä?- Retrohetero (ei kirj.)
päätä seinään: "Mikä sai aikaan alkuräjähdyksen?
Jotain on ennen maapallon syntyä pitänyt olla.
Mitä?"
Ja tyhjästä tuleva jumala selittää kaiken?
Et taida olla kovin kummoinen tutkija?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2522672Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172187Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3281912- 1031639
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois901566Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001260- 671210
- 251131
- 501093
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731036