Taivaassa, ja samalla kaikkialla, on Jumala, isämme, joka valvoo rakastavaisesti ja sallii tietyt omat kokeilut mutta estää mitään todella pahaa tapahtumasta. Hänellä on selvä suunnitelma meidän varalle, onhan hän pannut meidät aluilleen. Hänen rakkautensa on ehdoton ja ikuinen. Hänen läheisyydessään on turvallista, ja ludhullista ja hän opettaa miten käyttäytyä eri tilanteissa. Jumalan vastustamisesta seuraa yleensä hankaluuksia ja myöhemmin poikkeuksetta huomaa Jumalan olleen oikeassa.
Varmaan moni uskovainen allekirjoittaisi tämä, eikö niin?
Tälleiseen uskominen on mielestäni selvä sentimentaalinen kaipuu lapsuuiskään jolloin ei tarvinnut ottaa vastuuta asioista aikuisella tavalla. Kukapa ei, riippumatta taikauskoisuudesta, arvostaisi ja lämmöllä muistelisi viatonta ja ongelmatonta lapsuutta? Mutta yllä kuvattu suhtautuminen elämään uskonnon kautta peittää alleen tietyn vastuupakoilun hyväksyttämisen.
Elämän arvo. Oletetaan kaksi vaihtohtoa: elämä ja ihmisen identiteetti loppuu kuolemaan (täysin finito) ja toinen, elämä jatkuu kuoleman jälkeen vielä parempana. Kumpi opettaa arvostamaan elämää enemmän? Toisen vaihtoehdon mukaan voi vaikka sanoa tappoon syyllistyttyään että "älä nyt viitti, sehän on paremmassa paikassa. iste asiassa tein hänelle palveluksen".
Moraali: Jos moraalisena lähtökohtana on että on muille hyvä vai lunastakseen paikkansa tavaasta tai koska pelkää Jumalan rangaistusta niin eihän se ole kovin jaloa, vai onko? Hyvyys hyvyyden takia on jaloa.
'Hillityt' tai 'lievät' uskovaiset (95% suomalaisista uskovaisista pitänee itseään sellaisina) uskottelee itselleen seisovansa keskellä ja pystyvänsä erottelemaan hyvät ja 'aidot' uskonnolliset hyveet 'vääristä'.
Miten hillitty kristitty yrittää selittää muslimille joka on naittamassa alaikäistä tytärtään vanhalle miehelle tai ryhtymässä ympärileikkauttamaan häntä tai kun hän perustelee kuolemantuomiota syrjähypystä että tämä ei ole perusteltua ja moraalisesti väärin? En tiedä mutta voi olla että hän käyttää raamatun oppeja perustellakseen (tuskin kovin tehokasta) tai jos on vähänkin älyä perustelee näiden tekojen maalliset seuraukset täysin samoin kuin 'ateisti' (tai miksi nyt haluaa kutsua). Mutta itse ongelman: Miten hillitty uskovainen selittää OMAN uskonnon ääriuskovaiselle että jokin fundamentalistinen ajatus on väärin? 'Totuuden' kertova kirja tukee yleensä ääriuskovaisen käsitystä. Tämä on tietysi älyllisesti erittäin raastava tilanne 'hillitylle' uskovaiselle ja on todennäköisesti syy siihen ettei näin kovin usein tapahdu. Ummistetaan silmät oman kuppikunnan hölmöilyistä. TÄMÄ on mielestäni itseään 'hillittyinä' pitävien uskovaisten suurin älyllinen lapsus ja samalla heidän heikkous taistellessa ääriaineksia vastaan. Kun oikeasti tulee paha paikka perus 'kirkolliskristitty' perustelee humanistisin ja tieteellisin argumentein.
Kuulisin mielelläni näkökulmia tästä huonosti jäsennellystä tajunnanvirrasta.
Varmaan moni uskovainen allekirjoittaisi tämä, eikö niin?
Tälleiseen uskominen on mielestäni selvä sentimentaalinen kaipuu lapsuuiskään jolloin ei tarvinnut ottaa vastuuta asioista aikuisella tavalla. Kukapa ei, riippumatta taikauskoisuudesta, arvostaisi ja lämmöllä muistelisi viatonta ja ongelmatonta lapsuutta? Mutta yllä kuvattu suhtautuminen elämään uskonnon kautta peittää alleen tietyn vastuupakoilun hyväksyttämisen.
Elämän arvo. Oletetaan kaksi vaihtohtoa: elämä ja ihmisen identiteetti loppuu kuolemaan (täysin finito) ja toinen, elämä jatkuu kuoleman jälkeen vielä parempana. Kumpi opettaa arvostamaan elämää enemmän? Toisen vaihtoehdon mukaan voi vaikka sanoa tappoon syyllistyttyään että "älä nyt viitti, sehän on paremmassa paikassa. iste asiassa tein hänelle palveluksen".
Moraali: Jos moraalisena lähtökohtana on että on muille hyvä vai lunastakseen paikkansa tavaasta tai koska pelkää Jumalan rangaistusta niin eihän se ole kovin jaloa, vai onko? Hyvyys hyvyyden takia on jaloa.
'Hillityt' tai 'lievät' uskovaiset (95% suomalaisista uskovaisista pitänee itseään sellaisina) uskottelee itselleen seisovansa keskellä ja pystyvänsä erottelemaan hyvät ja 'aidot' uskonnolliset hyveet 'vääristä'.
Miten hillitty kristitty yrittää selittää muslimille joka on naittamassa alaikäistä tytärtään vanhalle miehelle tai ryhtymässä ympärileikkauttamaan häntä tai kun hän perustelee kuolemantuomiota syrjähypystä että tämä ei ole perusteltua ja moraalisesti väärin? En tiedä mutta voi olla että hän käyttää raamatun oppeja perustellakseen (tuskin kovin tehokasta) tai jos on vähänkin älyä perustelee näiden tekojen maalliset seuraukset täysin samoin kuin 'ateisti' (tai miksi nyt haluaa kutsua). Mutta itse ongelman: Miten hillitty uskovainen selittää OMAN uskonnon ääriuskovaiselle että jokin fundamentalistinen ajatus on väärin? 'Totuuden' kertova kirja tukee yleensä ääriuskovaisen käsitystä. Tämä on tietysi älyllisesti erittäin raastava tilanne 'hillitylle' uskovaiselle ja on todennäköisesti syy siihen ettei näin kovin usein tapahdu. Ummistetaan silmät oman kuppikunnan hölmöilyistä. TÄMÄ on mielestäni itseään 'hillittyinä' pitävien uskovaisten suurin älyllinen lapsus ja samalla heidän heikkous taistellessa ääriaineksia vastaan. Kun oikeasti tulee paha paikka perus 'kirkolliskristitty' perustelee humanistisin ja tieteellisin argumentein.
Kuulisin mielelläni näkökulmia tästä huonosti jäsennellystä tajunnanvirrasta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
harhaisia hulluja että ne pitäisi kaikki sulkea johonkin laitokseen.
Ahvenanmaalle ja julistetaan saari karanteeniin?
Laittakaa sitten ahvenanmaan rannoille kylttejä joissa sanotaan että työnteko tekee sinusta vapaan vai mitä se oli Hitlerin saksan erään keskitysleirin portilla.
siis kyseessä on karanteenisaari vakavien harhojen ja muiden manipuloinnin takia.
Sen takia se pitää julistaa karanteeniin.
olis tehnyt esim. 2 maailmansodassa, kun Venäläiset aloitti hyökkäyksen?
Se yhdistää heitä jokaista uskonnosta riippumatta. Uskonnot yksinkertaisesti tekevät heidän elämästään jotenkin siedettävämpää. He tarvitsevat ihmisenä tukea ja turvaa. Omalla tavallaan he eivät koskaan ole kykeneväisiä kasvamaa aikuisiksi syystä tai toisesta.
Aikuisen ihmisen olisi minun mielestäni kyettävä hyväksymään oma ja muiden kuolevaisuus. Esimerkiksi lapsia eivät enkelit suojele luotisateessa. Tämän todistavat monet kristitytkin joiden lapsi tai lapset ovat kuolleet sivullisina sodassa. Luodit eivät väistä lapsia, eivät ainakaan niin kauan kunnes jotkut älyluodit keksitään.
Ihmisen on kyettävä kestämään elämä sellaisena kuin se on, oli se sitten millainen tahansa. Tai ainakin yrittää kestää. Tasan eivät mene onnenlahjat ja olisi oltava tyytyväinen niistä vähistä hyvistä hetkistä elämässä. Kuoleman jälkeistä elämää voi sitten miettiä kuoleman jälkeen jos silloin edes on mitään.
"Mutta itse ongelman: Miten hillitty uskovainen selittää OMAN uskonnon ääriuskovaiselle että jokin fundamentalistinen ajatus on väärin?"
Aivan samalla periaatteella kuin ateisti yrittävät perustella oman 'järkiuskonsa' paremmuutta ja ylemmyyttä kristityille. Valitettavasti ateistit näyttäisivät uskovan yhtä piintyneesti ja kivenkovaa aatteensa "yleispätevyyteen" kuten harras muslimikin/kristittykin. Tässä piirtyvät esille ateismin käsitteelliset rajat.
Ateismi saattaisi olla ehkä uskottavampi maailmanselitysmalli, jos se kävisi enemmän kriittistä keskustelua omista historiallisista juuristaan ja oman aatteensa taustaoletuksista.
Niin kauan kuin näin ei ole, moni ei viitsi oikein ottaa vakavasti koko oppia. Huutaminen ei auta asiassa, ainoastaan sivistynyt ajatusten
vaihto eritavalla ajattelevien kanssa.
Taas joku kenopää luulee, että ateismi on maailmanselitysmalli tai aate, mitä se ei ole.
tämän palstan valtaa outo sakki täynnä vihaa ja ennakkoluuloja.
Tämän palstan aivikapasiteetti vajoaa perjantaisin alle hellultalaisten joten suosittelen ettö et kirjottaisi tänne perjantaisin.
Älykästä pohdintaa tämä viestisi ja hienoa että ateistit uskaltavat haastaa rehellisin menetelmin, ei aina mollaten.
Omalta kohdaltani se mitä lapsena opetettiin, tarttui tietysti vain tietona. Mutta se talletettiin alitajuntaan odottamaan kokemusta
missä tieto ja kokemus synnyttivät uskon. Tietysti voidaan vedota samaan asiaan, jos
lapsena olis opetettu jumalattomuutta, niin kokemus voisi olla jumalaton myöhemmällä iällä.
Lapsena opetettu usko Jumalaan oli kuitenkin niin voimakas, että jo pienenä alkoi havainnoimaan esim. luontoa aivan eri tavalla.
Joku voi puhua harhasta, mutta uskon että tämä tietoisuus on rakennettu jo ensimmäisille ihmisille. Ihan pienet vauvatkin lähettävät rakkautta takaisin, kun heitä kohdellaan rakkaudella. Tämä henkisyys on Jumalasta kotoisin.
>>Älykästä pohdintaa tämä viestisi ja hienoa että ateistit uskaltavat haastaa rehellisin menetelmin, ei aina mollaten.>>
Sinun hyväksyntääsi ateistit ovat odottaneet jo vuosikausia, vai mitä itse luulet? Vähän parempi kristitty ei tietenkään ole asenteellinen, kuten muut ihmiset, vaikka mitä tulisi suustaan/näppäimisstöltään päästäneeksi. Kaikkihan sen nyt ymmätävät.?
Elämän perusenegia on rakkaus. Se pitäisi valjastaa isolla ärrällä, että rakkautta kunnioitettaisiin ihan virallisestikin.
Minä ymmärrän ateistien anemian en niinkään geenipohjaiseksi, vaan maailman tempaukseksi
mistä syntyy itseriittoisuutta ja rakkaudettomuutta. Ei ole halua tutkia Jumalan olemassaoloa, koska on paljon tärkeämpää. Rakkaus piiloutuu maailman sekamelskaan ja kiinnittyy epäterveisiin ilmiöihin, kuten omaan egoon, tai uuteen autoon.
En voisi kirjoittaa ellen olisi kokenut samaa. Oma kokemus on paras oppikirja, mistä kaikki psykologia ja psykiatriakin on lähtöisin
Elämän perusenergia on kyllä lähtöisin tuosta pienestä taivaankappaleesta, jota auringoksi kutsutaan. Rakkaus syntyy päässämme erilaisten fysikaaliskemiallisten reaktioiden kautta, jotka mahdollistaa aurinko.
Psykologiassa ja psykiatriassa pyritään lähtkohtaisesti ymmärtämään muiden yksilöiden kokemuksia, jotta tutkija pystyisi pysymään mahdollisimman objektiivisena ja siten välttämään omia harhoja.