Kommunismiin pääsemisen ehtona on luokkien lakkauttaminen.
Näin lenin sanoo suuressa viisaudessaan ehdoista luokkien lakkauttamiselle:
”luokkien hävittämiseksi täydellisesti ei ole ainoastaan kukistettava riistäjiä, tilanherroja ja kapitalisteja, ei ole ainoastaan lakkautettava heidän omistustaan, vaan on lakkautettava myös kaikkinainen tuotantovälineiden yksityisomistus, on hävitettävä ero niin kaupungin ja maaseudun välillä kuin myös ero ruumiillisen työtä tekevien ja henkistä työtä tekevien ihmisten välillä.”
Maaseudun ja kaupungin välistä eroa ei voida hävittää kuin hävittämällä toinen. Siis kommunismissa kaikki asuvat joko maalla tai kaupungissa. Kalle veikkaa maalla asuttavan sillä ruuantuotanto ei onnistu kaupungissa.
Ruumiillisen ja henkisen työntekijöiden erot voidaan poistaa vain siten, että tehdään vain toista näistä töistä. Koska vain henkistä työtä tekemällä ei tuoteta ruokaa niin silloin täytyy kaikkien olla ruumiillisen työn tekijöitä.
Näin meille on auennut leninismin kuva kommunismista - se on paluu kivikauteen, jossa kukaan ei asu kaupungissa ja kaikki tekevät ruumiillista työtä kenenkään suunnitellessa työtä helpottavia apuvälineitä.
Sinne haikailevat punatulkut.
Kommunismi tarkoittaa paluuta kivikauteen
12
416
Vastaukset
- epäselväksi yksi juttu
Mitä vikaa on ruumillisessa työssä? Pitääkö se sinun mielestä kieltää, kun et ole kommunisti?
Ruumiillisessa työssä ei ole mitään vikaan ja ilman sitä meillä ei olisi syötävänä kuin aforismeja ja muita viisaita ajatuksia - mutta niiden voimalla ei kauaa jaksa keksiä uusia aforismeja muiden iloksi.
Kommunismissa kaikki tekevät vain ruumiillista työtä ja jos joku onneton alkaa ajattelemaan ja näin tekee henkistä työtä niin kommunistinen yhteisö menee pilalla järjestelmässä syntyneen epätasa-arvon takia.
- ...kommunisti?
Vanhanenhan on sanonut, että kaikkien pitäisi asua lähiöissä.
Ja mitähän hän on sanonut henkisestä ja ruumiillisesta työstä?
Se täytyy myös tietää ennenkuin tehdään mitään johtopäätöksiä.- ...vapauttaa...
antipunikki kirjoitti:
Ja mitähän hän on sanonut henkisestä ja ruumiillisesta työstä?
Se täytyy myös tietää ennenkuin tehdään mitään johtopäätöksiä....suomalaiset työn teosta. Hän on antannut siunauksensa työn siirtämisestä ulkomaille.
...vapauttaa... kirjoitti:
...suomalaiset työn teosta. Hän on antannut siunauksensa työn siirtämisestä ulkomaille.
Hän haluaa siis vapauttaa suomalaiset työläiset kapitalistien riistosta.
- setä kertoo ja selostaa kuvat
"Kommunismiin pääsemisen ehtona on luokkien lakkauttaminen."
Etkö vielä tuossa hiljan väittänyt, että Neuvostoliitto oli luokaton yhteiskunta, toteamalla, että “Voimme siis katsoa osoitetun neukkulan olleen luokattoman yhteiskunnan”. Mutta nyt olet päinvastaista mieltä? Väittämällä, että kommunismiin pääsee vain luokat lakkauttamalla, siis luokkayhteiskunnasta! Olisi kiinnostavaa tietä, miksi muutit mieltäsi?
“Näin lenin sanoo suuressa viisaudessaan ehdoista luokkien lakkauttamiselle:
”luokkien hävittämiseksi täydellisesti ei ole ainoastaan kukistettava riistäjiä, tilanherroja ja kapitalisteja, ei ole ainoastaan lakkautettava heidän omistustaan, vaan on lakkautettava myös kaikkinainen tuotantovälineiden yksityisomistus, on hävitettävä ero niin kaupungin ja maaseudun välillä kuin myös ero ruumiillisen työtä tekevien ja henkistä työtä tekevien ihmisten välillä.”
Maaseudun ja kaupungin välistä eroa ei voida hävittää kuin hävittämällä toinen. Siis kommunismissa kaikki asuvat joko maalla tai kaupungissa. Kalle veikkaa maalla asuttavan sillä ruuantuotanto ei onnistu kaupungissa.”
Varmaan perustelet, mihin Leninin näkemyksiin, teorioihin yms. päättelysi pohjaat?
“Ruumiillisen ja henkisen työntekijöiden erot voidaan poistaa vain siten, että tehdään vain toista näistä töistä. Koska vain henkistä työtä tekemällä ei tuoteta ruokaa niin silloin täytyy kaikkien olla ruumiillisen työn tekijöitä.”
Varmaan perustelet, mihin Lenin näkemyksiin, teorioihin päättelysi pohjaat?
“Näin meille on auennut leninismin kuva kommunismista - se on paluu kivikauteen, jossa kukaan ei asu kaupungissa ja kaikki tekevät ruumiillista työtä kenenkään suunnitellessa työtä helpottavia apuvälineitä.”
Varmaan perustelet, mihin Lenin näkemyksiin, teorioihin päättelysi pohjaat?
Sinulla on aika tavalla perustelemista, mutta odotellaan!"Kommunismiin pääsemisen ehtona on luokkien lakkauttaminen."
Tätä ei sinulle tarvinne perustella.
” kommunismiin pääsee vain luokat lakkauttamalla, siis luokkayhteiskunnasta”
Kuule, etkö ymmärrä luokkayhteiskunnan lakkaavan luokkien mukana. Siis kommunistiin päästään nimenomaan vain luokattomasta yhteiskunnasta. Kalle ei siis ole muuttanut mieltään.
’”Maaseudun ja kaupungin välistä eroa ei voida hävittää kuin hävittämällä toinen. Siis kommunismissa kaikki asuvat joko maalla tai kaupungissa. Kalle veikkaa maalla asuttavan sillä ruuantuotanto ei onnistu kaupungissa.”
Varmaan perustelet, mihin Leninin näkemyksiin, teorioihin yms. päättelysi pohjaat?’
Kuule, eikö kommunistista keskusteltaessa ole järjenkäyttö sallittua?
Jos lenin ei suuresta viisaudestaan huolimatta ymmärtänyt typerille kommunisteille kertoa, että mitkä ovat kaupungin ja maaseudun erot niin, kyllä silloin voidaan käyttää tervettä järkeä – jos kellä on mitä käyttää – ja miettiä näiden asuinpaikkojen eroavaisuuksia.
Miten te siellä punatulkkulassa olette ajatelleet poistaa kaupingin ja maaseudun erot hävittääksenne leninin ohjeiden mukaan luokkaerot?
Kerrohan se – Kalle tietää vain yhden menetelmän ja se on toisen poistaminen käytöstä ja näin kaikki ovat samanarvoisia tässä suhteessa eikä luokkaeroja pääse syntymään. Ja Kalle perusteli myös ajatuksensa, että maaseutu olisi parempi vaihtoehto kuin kaupunki koko kansan sijoituspaikaksi.
’“Ruumiillisen ja henkisen työntekijöiden erot voidaan poistaa vain siten, että tehdään vain toista näistä töistä. Koska vain henkistä työtä tekemällä ei tuoteta ruokaa niin silloin täytyy kaikkien olla ruumiillisen työn tekijöitä.”
Varmaan perustelet, mihin Lenin näkemyksiin, teorioihin päättelysi pohjaat?’

Jos lenin ei suuresta viisaudestaan huolimatta ymmärtänyt typerille kommunisteille kertoa, että mitkä ovat henkisen ja ruumillisen työn erot niin, kyllä silloin voidaan käyttää tervettä järkeä – jos kellä on mitä käyttää – ja miettiä näiden työtyyppien eroavaisuuksia.
Miten te siellä punatulkkulassa olette ajatelleet poistaa henkisen ja ruumillisen työn erot hävittääksenne leninin ohjeiden mukaan luokkaerot?
Kerrohan se – Kalle tietää vain yhden menetelmän ja se on toisen poistaminen käytöstä ja näin kaikki ovat samanarvoisia tässä suhteessa eikä luokkaeroja pääse syntymään. Ja Kalle perusteli myös ajatuksensa, että ruumiillinen työ olisi parempi vaihtoehto kuin henkinen työ koko kansan tekemäksi työksi.
’“Näin meille on auennut leninismin kuva kommunismista - se on paluu kivikauteen, jossa kukaan ei asu kaupungissa ja kaikki tekevät ruumiillista työtä kenenkään suunnitellessa työtä helpottavia apuvälineitä.”

Kallen päättely pohjautuu sille leninin näkemykselle, että luokkien hävittämiseksi täydellisesti on hävitettävä ero niin kaupungin ja maaseudun välillä kuin myös ero ruumiillisen työtä tekevien ja henkistä työtä tekevien ihmisten välillä.
Kalle katsoo perustelemassaan väitteessä kaupungin ja maaseudun välisen eron poistamiseksi kansan asuvan vain maaseudulla turvatakseen elintarviketuotannon.
Kalle katsoo perustelemassaan väitteessä henkisen ja ruumiillisen työn välisen eron poistamiseksi kansan tekevän vain ruumiillista työtä turvatakseen elintarviketuotannon.
Miksi sinä kutsut yhteiskuntaa, jossa kaikki asuvat maalla ja tekevät ruumiillista työtä – kukaan ei siis suunnittele uusia ja parempia työkaluja ja menetelmiä vaan kaikki kynsivät maata paljain käsin?
Kalle kutsuu sitä kivikaudeksi – lenin kutsui sitä kommunistiksi.
”Sinulla on aika tavalla perustelemista, mutta odotellaan!”
Sinulla on nyt aika tavalla kumoamista omilla vasta-argumenteillasi. Odotellaan, ota se aika minkä tarvitset mutta älä yritä tulla minkään mudun kanssa sillä se tyrmätään heti. Käytä mieluummin muutama minuutti lisää aikaa saadaksesi edes yhden asiallisen vasta-argumentin aikaan.
Voisit esim. kertoa miten te punanutut olette ajatelleet poistaa maaseudun ja kaupungin erot säilyttäen kuitenkin molemmat.
Se olisi ihan hyvä vasta-argumentti – ja miten erot henkisen ja ruumiillisen työn välillä poistetaan säilyttäen kuitenkin molemmat.
Mitkään muut vasta-argumentit ovat tuskin päteviä - mutta katsotaan.- setä kertoo ja selostaa kuvat

Mitkään muut vasta-argumentit ovat tuskin päteviä - mutta katsotaan.Mitä jeesuksen paskaa lykkäät? Koita nyt miettiä vähän, sulle on annettu aineistoa asia ymmärtämiseksi, mutta sitten lasket tänne moista sontaa!
setä kertoo ja selostaa kuvat kirjoitti:
Mitä jeesuksen paskaa lykkäät? Koita nyt miettiä vähän, sulle on annettu aineistoa asia ymmärtämiseksi, mutta sitten lasket tänne moista sontaa!
Voimme siis todeta leniniläisen kommunismin olevan paluu kivikauteen.
Vai onko sinulla vasta-argumentteja.
Yritä nyt vielä uudestaan - jo aatteesikin puolesta.- setä kertoo ja selostaa kuvat
antipunikki kirjoitti:
Voimme siis todeta leniniläisen kommunismin olevan paluu kivikauteen.
Vai onko sinulla vasta-argumentteja.
Yritä nyt vielä uudestaan - jo aatteesikin puolesta.Älä viitti olla niin vitun dille! RYHDISTÄYDY!
setä kertoo ja selostaa kuvat kirjoitti:
Älä viitti olla niin vitun dille! RYHDISTÄYDY!
Näin lenin sanoo suuressa viisaudessaan ehdoista luokkien lakkauttamiselle:
”luokkien hävittämiseksi täydellisesti ei ole ainoastaan kukistettava riistäjiä, tilanherroja ja kapitalisteja, ei ole ainoastaan lakkautettava heidän omistustaan, vaan on lakkautettava myös kaikkinainen tuotantovälineiden yksityisomistus, on hävitettävä ero niin kaupungin ja maaseudun välillä kuin myös ero ruumiillisen työtä tekevien ja henkistä työtä tekevien ihmisten välillä.”
Mitenkä te siellä punanuttulassa olette ajatelleet hävittää eron maaseudun ja kaupungin väliltä säilyttämällä molemmat?
Vai viittaatteko tekin kintaalla siellä punatulkkulassa leninin sanomisille Kallen tavoin - leninin puheet kuuluvat ryhmään evvk?
Vai asuuko kansa vain joko kaupungissa tai maalla leninin kommunismissa?
Mikä estää sinua vastaamatta asiallisiin mutta, ah, niin kiperiin kysymyksiin?
Järjen puuteko??
Tiedon puute??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908