Sanoja, sanoja, sanoja

Psykologi

Uskoon menemiseen tarvitaan todellakin sanoja. Vain ani harvoin täysin kuuro menee uskoon. Kysymys ei ole kuitenkaan mistään tiedosta vaan harhaluuloista.

Kysymys ei siis todellakaan ole tiedosta; eihän Jumalasta tiedetä mitään ja silti jotkut uskovat sellaiseen.

”Usko tulee sanasta”, siis hokemalla monotonisia sanoja tai lauseita, jotka on assosioitu meiltä tuntemattomiin voimiin tai maailmoihin. Nämä voimat voivat ovat olla mitä tahansa henkimaailman olentoja; riivaajia, saatanoita, jumalia. Koska niitä ei ole oikeasti olemassakaan, niistä ei voida tietää mitään. Tästä seuraa, että ne ovat ihmisen oman mielikuvituksen muokattavissa. Uskonnoissa tämä muokkaaminen on tapahtunut pitkien aikojen kuluessa ”samanhenkisten” yhteisöissä. Kirjoitustaidon keksiminen n. 6000 vuotta sitten mahdollisti näiden käsitysten muistiin kirjaamisen ja tehokkaamman levittämisen.

Ihminen pelkää ja kunnioittaa kaikkea mitä hän ei tunne. Tämä on yksi evoluution perusilmiöistä; tuntemattoman kanssa on aina hyvä olla varuillaan, se voi koitua muutoin hengen menoksi.

Loitsujen pitää siis olla toistuvia, melko lyhyitä ja mielellään monotonisia. Loitsut kohdistetaan johonkin, joka on tuntematon, pelottava ja itseään (oletetusti) paljon vahvempi.

Tehostavina keinoina voidaan käyttää paastoa (alhainen verensokeri), valvomista, lääkeaineita ja infra(ääniä) - rumpuja ja kirkkourkuja. (Urkujen vaikutusta uskonnollisiin hallusinaatioihin on tutkinut mm. psykologi Richard Wiseman)

Kun kerran on onnistunut pääsemään hurmostilaan, toinen kerta on jo huomattavasti helpompi, koska hurmoksen kokeminen vahvistaa ”uskoa”. Näin pääsee sisälle tähän oravanpyörään ja voi alkaa nimittää itseään uskovaiseksi, jolla on ”armolahjoja”.

http://members.aol.com/carol2180/hypnosis.htm
>>Trance is characterized first and foremost by heightened suggestibility followed closely by diminished critical thinking or reality testing--what Shor (l969) refers to as receding of the "generalized reality orientation." Repeated induction often result in still greater degrees of suggestibility and deeper hypnotic states (Arons, 1981). By prolonging trance states, and with the use of repeated inductions, the cultist may become more and more pliable, less critical, more dissociated from him/herself and more apt to accept spurious and even preposterous notions as "facts."

2

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuuro

      voi lukea sanoja.

    • mennäkseen

      ei tarvitse tehdä mitään
      ei edes psykologin tarvitse pinnistää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe