Älkää kidnapatko jeesusta ehtoollisella

Monilta henkistä keskiaikaa eläviltä kristityiltä häviävät yhä järki ja suhteellisuudentaju, kun heidän hellimänsä mielikuvitusolennot, ”pyhät” sakramenttinsa tai satumaiset tekeleensä joutuvat mielestään väärinkohdelluksi tai voimakkaan arvostelun kohteeksi.

Tällä kertaa kunnostautuivat katoliset kristityt.

Tarina alkoi siitä, kun Floridassa asuva nuori opiskelija Webster Cook keksi ehtoollisella käydessään ottaa papin jo siunaaman, mutta syömättä jättämänsä ehtoollisleivän mukaansa kirkosta. Hän kuvitteli asiaa harmittomaksi ja esitteli öylättiä myös kavereilleen; omien sanojensa mukaan kertoakseen, mitä se katolisille merkitsi. No, oli syy mikä tahansa, asia päätyi tietysti myös kirkon tietoon, ja vaikka Webster palautti öylätin kirkkoon, katoliset kautta maailman olivat jo ehtineet kuulla asiasta, ja vihapostia alkoi sataa. Nuori opiskelija oli kuulemma syyllistynyt törkeään rikokseen (on puhuttu esim. kidnappauksesta) kuljeskelemalla palanen *jeesuksen ruumista* mukanaan.

http://www.wftv.com/news/16798008/detail.html

Seurauksena oli, että Webster on saanut tappouhkauksia, ja katolinen äärijärjestö Catholic League vaatii myös Websterin yliopistoa rankaisemaan tätä, ja tekemään hänestä varoittavan esimerkin. Todennäköisesti yliopisto ei tee asialle yhtään mitään, mutta jo tuon vaatiminen – tappouhkauksista puhumattakaan - osoittaa täydellistä suhteellisuuden- ja realiteettientajun puutetta. Keskiajalla nuo samat tyypit olisivat luultavasti polttaneet opiskelijaparan roviolla, ja tekisivät varmaan niin edelleenkin, jos asiat olisivat menneet viime vuosisadat kirkon piirustusten mukaan.

http://www.myfoxorlando.com/myfox/pages/Home/Detail;jsessionid=912931E6387D06E86603288C86CA66A1?contentId=6932236&version=2&locale=EN-US&layoutCode=TSTY&pageId=1.1.1&sflg=1

No joku teistä saattaisi kysyä, miten tämä liittyy evoluutio-kreationismi debattiin?

Mutkan kautta: PZ Myers, kuuluisan evoluutioaiheisen Pharyngula-blogin kirjoittaja ja Minnesotan yliopiston biologian dosentti, oli kuullut asiasta ja kirjoitti blogillaan puolustustaakseen Websteriä. Myers, aivan oikein, muistutti ettei keksin varastaminen ole kovinkaan kaksinen teko.

http://scienceblogs.com/pharyngula/2008/07/its_a_goddamned_cracker.php

Tästä tuo samainen Catholic League vasta saikin vettä myllyynsä ja käynnisti noitavainot myös Myersiä kohtaan, jonka yliopistolle on esitetty vaatimuksia mm. Myersin erottamiseksi. PZ Myers kertoo saaneensa myös 4 tappouhkausta.

http://scienceblogs.com/pharyngula/2008/07/fight_back_against_bill_donohu.php

Siinä sitä on jeesuspiparilla seuraamuksia kerrakseen. Jeesuspipari on yleensä pelkkää vehnäjauhoa ja vettä, tosin nykyisin on myös gluteenittomia jeesuspipareita.

4

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi asia

      Katolilaisuudella ei ole *mitään* tekemistä kristinuskon tai kristillisyyden kanssa, ei sitten mitään. Älkää siis verrailko meitä, tosi kristittyjä heihin!

      • Mitäs te "tosikristityt" sitten syötte ehtoollisella: perunajauhoja, maissitärkkelystä, vehnäjauhoja vai jeesuksen ruumista? Mihin "tosikristitty" syyllistyy, jos lähtee öylätti povarissa ehtoolliselta, vai syyllistyykö mihinkään?


      • ettei mitään tekemistä

        Ei mitään tekemistä? Oletteko te tosikristityt siis ortodokseja? Tuskin ainakaan protestantteja, koska protestanttinen kirkkohan on katolisen perinteen jälkeläinen, tiettyjä osia katolisesta kristillisyydestä on vain karsittu pois. Ette oikeastaan voi olla ortodoksejakaan, koska ortodoksien kristillisyyskin on rakennettu samalle pohjalle kuin katolisten. Kyse on oikeastaan saman kirkon eri haaroista.

        Ilmeisesti teillä on siis myös ihan erilainen pyhä kirja, jossa ei mainita mitään Jumalasta, Jeesuksesta, Mooseksesta, Joosefista, Daavidista, Jesajasta, Jobista tai apostoleista. Sen nimikään ei varmasti ole Raamattu. Te ette myöskään pidä Jeesusta Jumalan poikana, teillä ei ole pappi- tai piispajärjestelmää, ei kastetta eikä ehtoollista.

        Te todelliset kristityt olette kovin outoa porukkaa. Missä te mahdatte piileskellä, kun teitä ei koskaan missään näe?


      • Apo-Calypso

        Tehdäänpä selväksi *toinenkin* asia: Oletko koskaan kuullut virheellisestä argumentoinnista nimeltään "No True Scotsman"? Syyllistyit juuri *aidosti* tuohon... :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe