Ylipainoa oli todella runsaasti ja puolen vuoden aikana turvotusta alkoi tulemaan koko kehoon. Alkoholin käyttö oli myös päivittäistä. Nyt sitä vain miettii, olisiko tilanne eri ollut, jos olisi sairaalassa saanut päivittäisen annoksensa alkoholia johon oli tottunut vai olisiko tämä ollut väistämättä edessä?
Itsepäinen ja temperamenttinen oli, eikä suostunut menemään lääkäriinkään. Näin tämä sitten näköjään kostautui... Suru on suunnatonta ja jatkuvaa jossittelua.
Itsepäinen ja temperamenttinen oli, eikä suostunut menemään lääkäriinkään. Näin tämä sitten näköjään kostautui... Suru on suunnatonta ja jatkuvaa jossittelua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla kuoli molemmat vanhemmat kolarissa viime vuonna, suru on ollut sietämätön.
Sä et olis voinu tehdään mitään. Jokainen meistä tekee omat päätöksensä ja ratkaisunsa. Ei ole sun vikas!
Minunkin isäni kuoli sydänsairauksiin kaksi vuotta sitten. Emme tienneet hänen sairastavan mitään sydämeen liittyvää, oli myös niin itsepäinen ettei suostunut lähtemään lääkäriin vaikka me läheiset näimme miten kunto huononi viime vaiheissa todella nopeasti. Hän oli myös alkoholisti. Ruumiinavauksessa todettiin kuolinsyyksi kammioiden laajentuminen ja sydänlihaksen liikakasvu. Sehän on kai periaatteessa sama asia kuin sydämen vajaatoiminta? Ylipainoa oli myös ja turvotusta. Itsekin olen monta kertaa miettinyt, että jos itse olisin saanut isän jotenkin sairaalaan niin olisiko tilanne toinen ja isä vielä elossa. Toisaalta ajattelen niin, että silloin isä olisi joutunut kuolemaan sairaalassa eikä kauniisti kotona niinkuin tapahtui. Myös mummoni kuoli vähän aikaa sitten vajaatoimintaan. Voimia sinulle! Olo helpottuu ajan kanssa mutta rakkaus ei katoa!
puolestasi. Omani isäni, maailman hyödyttömin ihminen ja todellakin vain siittäjä elää, elää,elää. Hän elää 10-tästä eteenpäin, hän vielä 20-vuotta aivan kiusallakin.
Oloni on Prinssi Charlesilla, joka vaan joutuu odottamaan äitinsä kuolemaa, kun akka ei aio luopua kruunusta.
Jos isä kuolis nyt niin olis joten saatava akka (tyhmä, paska äitini) ulos, että voin myydä ko. paskan venäläisille ja toteuttaa vihdoinkin unelmani.
Me saimme isäni sairaalaan infarktin tultua, ei auttanut kaksi leikkaukstakaan, kun sydän on loppu, niin se on loppu, ei edes sydämensiirto olisi auttanut mitään, koska sydämiä ei saa mistään, kun äkillinen infarkti iskee, pitää olla kuukausien sairaus ja valmisteluja takana.
Isäni ei ollut ylipainoinen, vaan moninkertainen kilpaurheilija, eli koko ikänsä terveellisesti.Silti sydän loppui, niin käy todella monille.Nyt siitä on 1v 7kk ja alan kestää surua aika hyvin vaikka ikinä en sitä olisi uskonut, vain aika auttaa.
kävi isällesi:( Minkä ikäinen Hän oli kuollessaan? Harrastiko Hän rasittavaa urheilua viimeisiin päiviinsä asti?
Itseäni kiinnostaa nämä kysymykset, koska olen koko ikäni liikkunut tosi paljon, en tupakoi ja syön terveellisesti. Teen lähes joka päivä n. 20 km:n työmatkan pyörällä. Viime aikoina on alkanut nilkat turvota, en ole ylipainoinen. On janottanut aivan valtavasti, eikä ole kokeiden mukaan diabetestä. Olen 46-vuotias mies.
Voimia Sinulle!!!
En tiedä oliko kysymys minulle, mutta vastaan kuitenkin. Isäni oli eläkkeellä ollut jo pitemmän aikaa. Kuoli vain 61 vuotiaana viikko sitten maanantaina. Ei harrastanut minkäänlaista liikuntaa. Vetosi siihen, että kun sydän reistaa eikä ole voimia.
Jos tarkoititkin minun isääni, kuoli 66-vuotiaana ja lääkäri oli varma, että liika sporttisuus tappoi isäni (näppäimistöstä puuttuu muutama kirjain, siispä kiertosanoja).Kyllä, kävi kovilla lenkeillä vielä infarktipäivänäkin.Sydän siis rasittuu valtavasti nimenomaan todella kovasta treenauksesta, treenasi koko ikänsä.Toinen tapa tappaa itsensä (sydän)on kuulemma todella rasittava fyysinen työ.Jokatapauksessa minusta kuolla 66-vuotiaanakin on masentava tulos.
Kohta tulee täyteen vuosi kun oma isäni kuoli.
Hän sairasti syöpää kuusi vuotta.
Viime vuonna tähän aikaan,muistan kuinka keskustelimme elämästä joka oli selvästi loppumassa.
Hänellä oli kolme huolenaihetta.
Kunpa saisi molemmat jalat vietyä mukana,ettei katkaista diabeteksen vuoksi.Kunpa sydän pettäisi
ensin,vajaatoiminnan vuoksi. Kunpa ei tarvitsisi
olla pitkään makuulla. Kaikki kolme toteutui,
rauhallinen ja nopea lähtö.
Hän oli sairas, kuoli syöpään... Olen nyt onnellinen siitä, että hän kuoli ja pääsi pois kivuistaan.
Suru oli silloin suunnaton, jälkeensä hän jätti äitini ja sisareni. Edelleen tulee mieletön kaipuu aina välillä. Toisinaan toivoisin hänen olevan täällä jotta hän näkisi, mitä meistä (hänen tyttäristään) on tullut, miten olemme pärjänneet elämässä. Näkisi lapsenlapsensa...
Mutta toisaalta, olen oppinut elämään näin ilman häntä. Surusta pääsee ylitse suremalla. Muistan kun totesimme kaikki porukalla, että hänen kuolemastaan on vuosi ja siitäkin on jo 9 vuotta aikaa. Aika on ihmeellinen parantaja joka myös veroittaa. Jonkun meistä on lähdettävä ennen toista ja se kuka jää suremaan.. jää suremaan. Sille ei mahda mitään ja se on luonnollista surea, anna itsellesi lupa siihen. Et olisi voinut tehdä mitään paremmin kuin olet tehnyt.