miten tulee uskonnon uhri

Useinhan on nimenomaan niin, että tiettyjä, uskonnottomien mielestä vääriä ja typeriä asioita SAA tehdä, kunhan kuuluu oikeaan uskonlahkoon. Viimeaikainen keskustelu islamin leviämisen aiheuttaman "yksi laki meille, toinen muslimeille"-ilmiön tiimoiltakin on siinä mielessä tekopyhää, että naapurissasi saattaa jo nyt asua kristitty ääriuskovainen, jolle uskonsa on antanut aseet käteen toteuttaa perversioitaan tai väkivaltaisuuttaan ihan "laillisesti", ts. uskonsa opinkappaleiden mukaisesti, omaan perheeseensä. Ja opinkappaleet löytyvät ihan raamatusta tai viimeistään sen tulkinnasta, joka tunnetusti on se, minkä lukija haluaakin olevan.

Olet uskontojen uhri, jos itse katsot, että niistä on sinulle aiheutunut haittaa. Haitan määrän arvioiminen taas ei kuulu muille, ainakaan näin keskustelupalstoilla.

Maailma olisi paljon parempi paikka elää ilman minkäänlaisia uskontoja.

predatorit ovat saarnaajia, ja sellaiset idiootit
jotka eivat itse viitsi lukea kirja rauhassa, menevat saarnaajien luokse.


Jos tunet sanan sinua ei voi neksyttaa.

vaan jokaisen on itse opiskeltava ja siten ymmarrys kasvaa.

Tavaan portilla on kysymyksia joihin on sinun itse vastattava, papinkin.Jokaisen!

Itse raamatun kolmasti lukenmeena joka keranm se on erilainen,-ei siksi etta kirjoitukset muuttuvat, vaan pilviverhot vaistyvat!

ensimmainen neuvo, Jumala tietaa jopa unesikin!
Hanelta ei mikaan ole salassa!
-etta ala yrita valehdella taivaan portilla!

tuli ortodoksisen uskonnon uhri sielunhoidon ja ripin yhteydessä. Useampikin pappi kiusasi ja nöyryytti ja minua, painosti myös taloudellisiin uhrauksiin. Kyse oli hengellisestä väkivallasta, joka pyrki henkiseen ja myös (mikä vakavinta) hengelliseen nujertamiseen ja ennen kaikkea toivon kieltämiseen.

En tiedä, miten paljon tässä oli tahallista, mikä taas johtui papiston kertakaikkisesta ammattitaidottomuudesta.

Uskonnon uhri minusta tuli lopullisesti siten, että hengellisen väkivallan huomattuani en päässyt kirkosta ja papeista eroon, vaan jäin kiinni kuin täi tervaan. Yritin puhua asioista uudelleen, mutta tilanne paheni entisestään. Kaiken kaikkiaan tunsin joutuneeni kirkon kiroukseen. Ja ort. kirkosta luopuminen taas tulkitaan kuolemansynniksi.

Tilanne oli siis näin: teet niin tai näin, helvettiin olet menossa.

Uskoani Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen en menettänyt. Vuosien saatossa aloin lukea Uutta Testamenttia itsenäisesti ja käydä eri tahojen tilaisuuksissa. Näistä tilkuista olen parsinut kokoon uskon armolliseen Jumalaan ja siihen, että rukouksemme tulevat kuulluiksi ja ihmeitä tapahtuu (toisin kuin ort. papit minulle yrittivät vakuuttaa).

Mihinkään tiettyyn suuntaukseen en ole enää sitoutunut.

Minun mielestäni uskonnon uhri on ihminen joka on luovuttanut oman itsemääräämisoikeutensa, tahtonsa ja omantuntonsa hengellisten johtajien tai jonkin uskonliikkeen käsiin. Hän luulee seuraavansa Jumalaa mutta todellisuudessa hän on muiden ihmisten vietävissä. Hän on uskonnon uhri tietämättään, toiset tiedostavat sen ja jättävät mielenterveytensä pelastamiseksi liikkeen. Uskonnollinen pelottelu (helvetillä ym.) ja syyllistäminen on voinut sitoa ihmisen uskonliikkeen kuuliaiseksi orjaksi, mikä estää elämästä täysipainoista elämää. Häntä on myös voitu estää hakeutumasta mm. psykoterapiaan manipuloimalla kauhukuvia uskon menettämisestä. Hän on sairastunut uskonliikkeen vaikutuksesta tai hänen ongelmansa ovat pahentuneet siellä.

Jumalan tahto ei ole koskaan kiusata ketään. Jos on todella oikeasti uskossa ja vaeltaa Pyhän Hengen johdossa, ei voi kiusata ketään. Valitettavaa, että uskovinakin olemme inhimillisesti lankeevaisia ja itsekin sorrun monesti monenlaiseen pahaan. Kuitenkin haluaa selvittää, pyytää anteeksi, mikäli huomaa sortuneensa tällaiseen.
Parannusta saa tehdä monestikin ihmissuhdeasioissa - olemme jo luonteemme ja persoonalisuutemme puolesta erilaisia. Itseäni on joskus kiusattu koulussa ja työpaikalla - luultavasti ei ole ollut syynä vakaumus. Ei se kivaa ole, mutta menneisyyden kahleista voi vapautua. Tällaista se elämä on.

>> olen sitä mieltä että ihmiset ovat aiheuttaneet tämän. ei itse kristinusko.

Itse kuuluin myös lapsena tiettyyn erilaiseen lahkoon toisen vanhempani johdattamana. En kuitenkaan antanut sen haitata itseäni vaikka joskus kuulin siitä toisilta lapsila. Kenties osasin olla tarpeeksi kova?

Myöhemmin, hieman vanhempana, n. 13-14 vuotiaana kun aloin lukemaan muutakin kirjallisuutta ymmärsin, ettei raamattu tai sen kertomukset ole välttämättä absoluuttisia totuuksia.

Eli en missään nimessä koe olevani uhri, vaikka minut onkin pakotettu tietynlaiseen "lahkoiluun" lapsena. Pikemminkin olen kiitollinen siitä kokemuksesta koska nyt osaan ymmärtää paremmin useampia ihmisiä ja uskontoja.