Erosin kirkosta pari vuotta sitten, koska mielestäni on väärin kuulua johonkin järjestöön, jonka arvoihin ei usko. Koin suurta ahdistusta siitä, kuinka rippikoulun aikoihin tunsin vain oloni hyväksikäytetyksi ja huijatuksi. Uskon korkeampaan voimaan, mutta en usko että se liittyy mitenkään kirkkoon. En halunnut enää kuulua kirkkoon vain siksi, että tunnen itseni liian pieneksi maailmankaikkeuden silmissä tai pelkään kuolemanjälkeistä "elämää". Varsinkaan en halunnut kuulua kirkkoon perinteen vuoksi.
Vanhemmilla sukulaisillani, jopa nuoremmilla, on monesti vaikea hyväksyä tätä. Se todistaa edelleen, kuinka he eivät pelkää pelkästään sitä että joutuvat helvettiin, vaan sitä että saatan kuulostaa heidän mielestään jopa järkevältä (mitä he eivät myönnä). En mielestäni halua ollenkaan tuomita ihmisiä jotka kuuluvat kirkkoon uskonsa takia. Olisi vain mukava, että he eivät tuomitsisi minua siitä että en kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Minkälaisia kokemuksia teillä on tällaisesta "rasismista"?
Eroakirkosta.fi -sivusto onkin mainio foorumi niille, jotka eivät vaan saa aikaiseksi eroamista vaikka haluaisivat. Huomaan myös, että mitä korkeampikoulutettu olet, sitä todennäköinen kirkosta eroaja olet (ainakin omassa lähipiirissäni)

Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta paljon lukenut kylläkin. Tietoa saa, kun viitsii hakea ja luulen, että uteliaat ihmiset usein myös alkavat kyseenalaistaa uskontoja muita herkemmin.
Ainahan sukulaisilla on jotain mutinoita toisten tekemisistä, mutta ei niistä kannata välittää. Jokainen elää itse omaa elämäänsä.
Perheeni tietää eroamisestani mutta sukulaisilla ei vielä ainakaan ole tietoa. Mutta se onkin jo toinen asia, miten perheeni sen otti...
Isä hyvä ettei käynyt päälle, kun tilanne oli äitynyt tarpeeksi pahaksi. Ja äiti senkuin nimitteli kummajaiseksi ja vertasi siskoihin kuinka he ovat normaaleja. Okei..no siis tuli varmaan selväksi, että ei sitä asiaa hyvin otettu kun se vahingossa ilmi tuli.
Erosin kirkosta alaikäisenä puoli vuotta sitten. Alaikäisenä tarvitsin erooni molempien vanhempien allekirjoitukset.
Vasemmistotaustaiselle äidilleni kirkkoon kuuluminen on uskonasia - ei pelkkä perinne eikä kunniallisen "koti - uskonto - isänmaa -kansalaisen" tapa. Hän tiesi, etten minä usko, ja allekirjoitti lapun ratkaisuani kunnioittavassa hengessä. Hän sanoi, että arvostaa rehellisyyttä, ja vaikka toivoisi minunkin uskovan, on kaikesta huolimatta iloinen siitä, että näkee minun pyrkivän rehellisyyteen.
Porvaristaustainen isä sen sijaan hermostui ja panttasi allekirjoitusta pitkään. Inisi sitäkin, että "seuraavaksi varmaan sivariin, vai", oli vihainen ja järkyttynyt, mutta allekirjoitti lapun lopulta, koska äitikin oli allekirjoittanut.
Se siinä oli jännää, ettei isän elämässä eikä isän uudessa perheessä uskonto ole koskaan ollut läsnä millään tavalla häitä, hautajaisia tms. riittejä lukuunottamatta. Äiti puolestaan käy kirkossa joka sunnuntai. Äidin uskonnollisuus on jollakin tapaa kaunista ja vaatimatonta sydämen uskoa. Minäkin kunnioitan sitä. Itse vain en voi uskoa, kun en kertakaikkiaan usko.
olen samaa mieltä kanssasi ja haluan joka paikassa kyseenalaistaa sen,että kirkko,jonka yhteisöllisenä järjestönä pitäisi ajaa kaikkien asiaa,haluaakin omistaa Helsingin keskustassa useita kiinteistöjä???
Eikö kirkon,jos jonkin, pitäisi elää kädestä suuuhun,eikä kasvattaa ainoastaan omaa varallisuuttaan?