Ei vois vähempää kiinnostaa tää palsta.
Jos joltain kuolee isä niin mun mielestä se on himpatin epäreilua.
Oma isäni on maailman turhin ihminen, hän todellakin vain siittäjä. MUTTA tuo turha ihminen vaan elää, elää, elää, elää.
5, 10, 15, 20- vuotta tästä eteenpäin ihan kiusaallaan.
Itse haluan koko ajan vaan ja ainoastaan KUOLLA JA KUOLENKIN KOHTA.
Olen henkisesti ja ruumiillisesti loppuun palanut ja lopen kyllästynyt elämääni.
En välitä enää mitää lapsille tapahtuu ja miehen ei tarvitse enää valittaa mistään.
Pysyy paikatkin siistinä ja peskööt itse paskaset housun ja ommelkoot sakkelin möhömaha itse pudonneet housun nappinsa. Vielä 5 pvä. pitää kitua ja sitten tietää pääseekö töihin.
Jos ei niin...edessä ei ole paljoa vaihtoehtoja.
Jos joltain kuolee isä niin mun mielestä se on himpatin epäreilua.
Oma isäni on maailman turhin ihminen, hän todellakin vain siittäjä. MUTTA tuo turha ihminen vaan elää, elää, elää, elää.
5, 10, 15, 20- vuotta tästä eteenpäin ihan kiusaallaan.
Itse haluan koko ajan vaan ja ainoastaan KUOLLA JA KUOLENKIN KOHTA.
Olen henkisesti ja ruumiillisesti loppuun palanut ja lopen kyllästynyt elämääni.
En välitä enää mitää lapsille tapahtuu ja miehen ei tarvitse enää valittaa mistään.
Pysyy paikatkin siistinä ja peskööt itse paskaset housun ja ommelkoot sakkelin möhömaha itse pudonneet housun nappinsa. Vielä 5 pvä. pitää kitua ja sitten tietää pääseekö töihin.
Jos ei niin...edessä ei ole paljoa vaihtoehtoja.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei voi siis vähempää kiinnostaa sua tämä palsta, mutta sen verran kuitenkin että päätit ihan kirjoittaa...
Hyvä kun kirjoitit, paha olo huokuu sinusta, toivottavasti hiukan helpotti. Elämä mätkii minuakin. Päivä kerrallaan pakko...
Onnea työpaikan saantiin! Jaksamista.
Tämä palsta on kyllä aika tulvillaan melko kummia kirjoituksia, joista ei oikein tiedä onko niiden taustalla oikeita läheisensä menettäneitä ihmisiä vai jotain häiriintyneitä tyyppejä. Haukutaan sukulaisia ja sairaaloiden toimintaa. Kyllähän monilla varmaan onkin huonoja kokemuksia, mutta jos suomi24 on se paikka jonne täytyy purkaa pahaa oloaan, niin heikoissa kantimissa on eväät silloin. Ei tätä voi suositella kenellekään todellisen menetyksen kohdanneelle surutyötä tekevälle ihmiselle.
Juuri onnea tarvitsen juuri nyt ja jos en sitä työpaikkaa saa niin edessä ei ole paljoa vaihtoehtoja.
Ei tämä palsta olekaan mikään ensisijainen surutyön tekemisen väline. Itselläni on todellinen menetys takana, lapseni, ja nyt vuosia kulunut, ja vasta nyt tänne erehtynyt. Ehkä juuri siitä syystä, että moni asia lapsen sairauden ja hänen menetyksen suhteen ja elämän muidenkin asioiden suhteen on mennyt päin honkia, on päässä alkanut viirata kun tänne viitsin kirjoitella. Omaiset, läheiset ja ystävät ovat hekin menetyksestä kipuilevia, eikä heitä pysty loputtomiin käyttämään kaatiksena. Tällaisella listalla täysin vieraille on joskus hyvä tuulettaa ja saada ehkä perspektiiviä asioihin tai vertaistukea. Tai sitten halveksuntaa...
Kyllä nämä ovat ihan oikeita kohtaloita. Sairaaloiden, viranomaisten ,sukulaisten haukkuminen poikii luonnollisesti siitä, että mentykseen liittyy aina voimakkaita tunteita laidasta laitaan, eri vaiheita masennuksen, tyhjyyden, vihan ja aggressiivisuudenkin tunteineen. Ja etenkin jos on tapahtunut loukkaavia asioita, vahinkoja tms. Prosessi vaatii asioiden penkomiset ja syytökset, ne laantuvat aikanaan. Tärkeintä on saada ne kaikki itsestä ulos. Kaikki eivät saa terapiaa, vaikka haluaisivat, toiset eivät halua vaikka saisivat. Jollain tavalla kuitenkin on asioitaan käsiteltävä ja monelle se tapa voi olla kirjoittaminen. Siitä syystä tllaiset listat ovat hyvin tärkeitä. Voi toivoa että kohdalle osuu joku sinua ymmärtävä, saman kokenut. Tai sitten törmää häiriköihin, mutta näiden vaikeiden kokemusten keskellä ei yksi tai pari häirikköä minun elämääni kaada. Olen listoilta löytänyt ihan oikeita elämän ystäviä lapsen sairauden, lapsen menetyksen ja myöhemmin oman sairauden tiimoilta. Olemme siis siirtyneet kirjoittelemaan yksityisesti ja tavanneet ihan livenäkin. Meille monelle tämä on ihan oikeata elämää, ja kirjoittajat ihan oikeita ihmisiä, ei vain häiriintyneitä ihmisiä. Se on totta että rajuissa menetyksissä ja pohjattomassa surussa ihminen kyllä häiriintyy. Tunnustan. Kuten kirjoitit, jos pahaa oloa täytyy tänne suomi24:lle purkaa, niin heikoisa kantimissa eväät on silloin. Tunnustan senkin. Heikosti menee. Saanko kysyä mitä sinä itse täällä sitten teet ellet ole purkamassa pahaa oloasi? Utelemassako vain tai viihtymässä? Ehkä liikut väärän otsakkeen alla.
Ajattelinkin lähinnä vain niitä ihmisiä, jotka tulevat tänne siinä uskossa, että täältä voi lukea muutaman rauhallisen sanan kovan menetyksen hetkellä. Yllätys mahtaa olla melkoinen, kun silmien eteen valahtaakin rekkalastillinen apulantaa, jossa anopit, mummot, poliisit ja kissat saavat kuulla kunniansa. Siksi en todellakaan voi suositella tätä kenellekään, joka on säilyttänyt suru-uutisen jälkeen edes osan selväjärkisyydestään. Eikä tätä seonneillekaan voi suositella, sillä tämä ei ole varmaankaan kovin hyödyllinen paikka sekavuuden parantumisen kannalta.
ole vaihtoehtoja? Kyllä on. Aina.Rajoitukset luo ainoastaan oma pää.Jos et saa sitä duunipaikkaa, niin voisit harkita vapaaehtoistyötä vaikkapa kehitysmaissa tai mennä koulutukseen ja hankkia uusi ammatti jos entinen ei lyö leiville. Hankkia mielenkiintoinen harrastus. Jätä vaikkapa se ukko ensin jos ei enää skulaa sen kanssa. Mene sossuun ja vaadi ensi alkuun toimeentulotukea jos fyrkat on loppu. Tänään uutisissa juuri ilmoitettiin että on 100 milj.euroa, siis satamiljoonaa, budjetissa käyttämättä kun jengi ei hae sitä. Mene kunnanasuntojonoon. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka helvetisti kun ei jää tuleen makaamaan. Vaikka nyt fiilikset on mitä on niin usko vain,että sullekin on varattu vielä vaikka mitä. Osta nyt ensi alkuun vaikka mustikoita ja mansikoita tulee hyvä olo niistäkin (vitsi, vitsi) vaikka muuten pitää paikkansa.
Saat sen duunin tai et,ei se ole maailmanloppu vaan kaiken uuden alku. Tee jotain mitä olet aina halunnut, mutta älä jätä kakruja, ne on voimavara sulle ja ne tarvitsee äitiä.
Jos sinua ei tämä palsta kiinnosta, niin miksi ihmeessä vaivauduit tänne -ja varsinkaan laittamaan kommenttia!!???!
Jokaikisen ihmisen menehtyminen on epäreilua...
-menehtyipä hän sitten sairauteen, onnettomuudessa tai miten tahansa...
Huh, en edes tiedä mitä sinulle kommentoisin....
Itse olen menettänyt ihan vähän aikaa sitten Rakkaan Lapseni... Kun "hätä" on suuri, niin lohtua ja apua yrittää hakea vaikka mistä, -ja silloin päädyin myös tänne, (ja joistakin asiattomista kommenteista huolimatta saan täältä hitusen lohtua, -en olekkaan ainoa äiti joka on menettänyt Lapsensa...)
Antaisn MITÄ VAIN -jos voisin saada Lapseni takaisin... Mutta kun se ei käy, niin minun on vain alistuttava tähän... Joka ikinen aamu joudun heräämään tähän tuskaiseen todellisuuteen...
Ei minunkaan elämäni ennen Lapsen poismenoa ole ollut helppoa... (en siitä kyllä valittanutkaan, iloitsin siitä, että minulla oli terveet lapset). Nyt olisin valmis tekemään mitä tahansa; -kestämään ns. "turhia" (kuten sinä isästäsi mainitsit)ihmisiä -tosin mielestäni ei yksikään ihminen ole turha...
Pesemään, ompelemaan nappeja ja vaikka "kitumaan" ilman työpaikkaa, -JOS vain voisin saada lapseni takaisin...
Kirjoitit ettet välitä mitä lapsillesi tapahtuu...!??!
Kokemuksesta voin sanoa, että kun lapselle tapahtuu -oli se sitten vaikka onnettomuus tai MENEHTYMINEN- niin kyllä se äitiin sattuu... (eikä siitä voi olla välittämättä...)
Se sattuu niin paljon, ettei sitä voi edes käsittää!!
Yritän ymmärtää, että sinulla on vaikeaa ja ongelmia, mutta hae hyvä ihminen jostakin apua, -kyllä sitä nykypäivänä saa. Jopa täältä netistä! Mutta tämä foorumi ei taida olla sinulle se paras mahdollinen.
Vaikka lapsesi eivät sinulle iloa tuottaisikaan, "möhömahainen" miehesi valittaa, tai et saisi töitä, -niin tiedätkö, -moni lapsensa menettänyt "kestäisi" tuon kaiken jos vain voisi saada omansa takaisin...
Toivottavasti saat jostakin apua ongelmaasi!
Ehkäpä netistä löytyy jokin palsta kaltaisillesi,
-joita ei kiinnosta, -ei vieraan eikä oman läheisen kuolema...
Kaikkea hyvää Sinulle, lapsillesi ja miehellesi.
Mun mielestä sillä ei ole mitään väliä minne pahan olonsa purkaa, kunhan purkaa sen asiallisesti. Itse olin henkisen väkivallan uhri suhteessa ja harkitsin monesti itsemurhaa, kunnes löysin eräästä nettipelistä itselleni kuuntelijan jolle murheeni purkaa. puoli vuotta kulunut ja elän suht onnellisesti nuollen haavoja. Tästä ihmisesti on tullut yksi parhaimmista ystävistäni joka auttaa jaksamaan vaikka itselläänkin on vaikeaa