Toisen maailmansodan miinotetuin merialue koko maailmassa oli Itämeri ja nimenomaan Suomenlahti, siksi Neuvostoliiton laivaston voimakkain osa Itämeren laivasto oli lähes tyystin eliminoitu koko sodasta. Vuonna 1942 neuvostosukellusveneet upottivat 20 laivaa, mutta menetykset miinotteissa olivat raskaat. Saksalaiset laskivat Suomenlahten noin 28 100 miinaa, suomalaiset 11 200 ja venäläiset 6 000. Näiden lisäksi oli noin 10 300 raivausestettä. Jatkosodan päättyessä Suomenlahti oli mailman miinotetuin merialue. Vasta vuoden 1945 puolella Itämeren laivasto pääsi taistelemaan saksalaisia vastaan meren eteläisillä alueilla.
Maailman miinotetuin merialue
3
287
Vastaukset
- osui miinaan
"Saattue purjehti etelään 13. syyskuuta 1941 reittiä, jota ei ollut ehditty ennalta raivata miinoista. Päivällä havaittiin Ilmarisen miinanraivaimeen tarttunut miina, jota ei saatu irrotettua käsivoimin merellä. Kun kello 20.30 pimeys koitti, ja saattueen tuli aika kääntyä takaisin, Ilmarinen käännettiin oikean kautta, jotta raivaimeen mahdollisesti tarttunut miina ei törmäisi alukseen.
Kuitenkin käännöksen aikana tapahtui voimakas räjähdys, joka tärisytti laivaa, ja vasemmalta puolelta nousi märssytornin korkuinen vesipatsas. Laiva kallistui nopeasti vasemmalle, ja kaatui vajaassa minuutissa. Laiva upposi seitsemässä minuutissa räjähdyksestä. Saattueen muut laivat pelastivat veteen joutuneita, mutta kaikkiaan 271 miestä hukkui; 132 saatiin pelastettua. Laivaston komentaja, kommodori E. Rahola ja rannikkolaivaston komentaja, Ilmarisen kapteeni, komentaja R. Göransson olivat selviytyneiden joukossa."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Panssarilaiva_Ilmarinen - laivasto
taisteli urheasti pakolaisia kuljettavia saattueita ja sairaalalaivoja vastaan Itämerellä talvella 1945 yhdessä neuvostoilmavoimien kanssa. Sukellusveneet upottivat ainakin kolme alusta, joissa hukkui noin 20 000 ihmistä, ehkä enemmänkin. He olivat enimmäkseen pakolaisia sii siviilejä.Sotalaivoja vastaan ei juuri hyökätty.
Kumma kun stalinot eivät näitä tapahtumia kauhistele. - Markhorn
Näin oli...
Tilanne muuttui vasta Suomen irtauduttua sodasta. Sen jälkeen neuvostolaivasto sai käyttöönsä Suomen rannikkotukikohtia, esim. Turku ja Hanko.
Tuolla alempama nimettömäm henkilön mainitsemat 3 alusta lienevät Wilhelm Gustloff, General Steuben ja Goya. Aiheesta voitaisiin aloittaa oma keskustelu. Toisaalta taas Jumindnan "miinakatastrofissa" neuvostojoukkojen peräytyessä Tallinnasta elokuussa -41 meren syliin päätyi vähintäänkin samanverran ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691227- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855