Pääkaupunkseudulla asuvat keskustaa äänestäneet ovat saaneet maksaa oppirahansa ja ovat tympääntyneet keskustan tekemään epätasa-arvoon perustuvaan politiikkaan. Keskusta on Matti Vanhasta myöten unohtanut totaalisesti pääkaupunkiseudulla asuvat äänestäjänsä.
Viimeisimmän tutkimuksen mukaan keskustan aiheuttama vaalirahoituskieroilu on saanut myös pääkaupunkiseudun äänestäjät takajaloilleen ja äänestysinto sen kun vain on kasvanut. Keskustan on turha odottaa pääkaupunkiseudun äänestäjiltä luottamusta, koska se on keskustan tekemän politiikan ansiosta menneen talven lumia.
Viimeisimmän tutkimuksen mukaan keskustan aiheuttama vaalirahoituskieroilu on saanut myös pääkaupunkiseudun äänestäjät takajaloilleen ja äänestysinto sen kun vain on kasvanut. Keskustan on turha odottaa pääkaupunkiseudun äänestäjiltä luottamusta, koska se on keskustan tekemän politiikan ansiosta menneen talven lumia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskustan intressiryhmässä eivät ole pääkaupunkiseudun palkansaajat. MTK ja Kepu (ent. Maalaisliitto) ovat ajaneet suurtilallisten, metsäruhtinaitten, eläintehtailijoiden maataloustukiaisia ja 0-verotusta.
Tämän hallituksen aikana on perintövero poistettu rikkailta maatalousmiljonääreiltä, joiden maataloustukiaiset ovat mahtavat. Maitotaloustuotteiden hinta on lisäksi noussut yli 20 %. Maataloustuki maksetaan siis kahteen kertaan: suorana tukena verorahoista 141- ja 142-tukaisina sekä ruuan korkeissa hinnoissa.
Maalaisliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi ja aloitti profiloitumisen sitoutumattomana puolueiden keskustaan sijoittuvana puolueena. Tämä profilointi onnistui. Tavalliset palkansaajat äänestävät etunsa vastaisesti Maalaisliittoa, joka ei ole palkansaajan tukija.
Varallisuusveron ja perintöveron poiston jälkeen kepulaiset mahtisuvut jättävät "rälssitilansa" verottomana perintönä perillisilliin. Pienessa kaksiossaan asuvan (ikänsä asuntolainaa maksaneen) palkkatyöläisen perijä maksaa perintöveron.
Hyvin on Maalaisliitto höynäyttänyt niitä kaupunkilaisia, jotka ovat sitä Kepu:na äänestäneet.
Maalaisliiton aikoina puoluesihteerinä toimi Arvo Kor-simo, jolloin perustettiin vaalirahan hankkimiseksi "Maaseudun säätiö" sekä "Maaseudun yhteisvaliokunnan säätiö". Säätiöt keräsivät rahaa yrityksiltä, jotka halusivat tukea Maalaisliiton tavoitteita.
Kepu:n aikana puoluesihteerinä toimii Kor-honen. Hän ei muista, että hänen työhuoneessaan perustettiin "Kehittyvien Maakuntien Suomi", jonka avoitteena on kerätä vaalirahaa ennen vaaleja ja vaalien jälkeen niille ehdokkaille, jotka tukevat Kepun tavoitteita.
Nova Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtaja Arto Merisalo ilmoitti 27 liikemiehelle tavattuaan Kepu:n johtoa (Vanhanen ja Pekkarinen), että PÄÄHALLITUSPUOLUE KEPUN johto on nyt LOBATTU heidän puolelleen.
Kuuluvatko pääkaupunkiseudun äänestäjät tuohon konsernijohtaja Kyösti Kakkosen, Ideaparkkien Toivo Sukarin ym. 27 liikemiehen kanssa samalle puolelle - vai miksi ovat äänestäneet Kepu:a eli ent. Maalaisliittoa?