ehkä ensi yönä. Istuin hänen vierellään sairaalassa kuunnellen hänen vaikeaa hengitystään kunnes tuntui että oma sydän pakahtuu tuskasta, ja avuttomuudesta. Henkilökunta oli järjestänyt sairaalahuoneen vain omaisille.. saamme olla siellä vaikka koko yön, mutta sisko ei enää tunne meistä ketään eikä reagoi mihinkään. Syöpä on levinnyt jo joka paikkaan.. myös aivoihin.
Toissapäivänä halatessani sisartani hän kuiskasi "koita jaksaa". Tietoisuus siitä että hän vielä silloin ymmärsi kaiken tuntuu liian tuskalliselta.
Kuitenkin pitäisi jaksaa olla tukena myös siskon miehelle.. lapsille ja vanhalle äidillemme ja tuntuu vaan etten jaksa olla loputtomiin vahva ja rohkea tuki kaikille.
Elämä on vaan joskus NIIIN raskasta kestää....
En kestä enää kuunnella Johanna Kurkelan laulua "Sun särkyä anna mä en" koska sisareni kuitenkin särkyi.......
Toissapäivänä halatessani sisartani hän kuiskasi "koita jaksaa". Tietoisuus siitä että hän vielä silloin ymmärsi kaiken tuntuu liian tuskalliselta.
Kuitenkin pitäisi jaksaa olla tukena myös siskon miehelle.. lapsille ja vanhalle äidillemme ja tuntuu vaan etten jaksa olla loputtomiin vahva ja rohkea tuki kaikille.
Elämä on vaan joskus NIIIN raskasta kestää....
En kestä enää kuunnella Johanna Kurkelan laulua "Sun särkyä anna mä en" koska sisareni kuitenkin särkyi.......
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse olen nähnyt kuinka äitini kuolee syöpään.
Koita kestää!
on annettu raskas taakka.Sinä kestät kun se on vain pakko.Saat olla siskosi lähellä ja saatella hänet toiseen paikkaan,sinne taivaaseen jota me emme vielä tunne.Tiedän ettei sinua lohduta mitkään sanat mutta myöhemmin pystyt tuntemaan lohtua kun olit hänen lähellään kun hän jätti tämän tason.Niin minullekin kävi kun äitini kuoli käsivarsilleni,nyt tunnen suurta iloa että äiti tiesi että olen lähellä.Hän asui yksin ja joskus mietin sitä että mikä sai minut lähtemään käymään hänen luonaan juuri sinä iltana,tavallisesti kun vierailut tapahtuivat viikonloppuisin.Nyt olen sitä mieltä että mulle suotiin se ilo että sain olla saattamassa äitiäni silloin.Voimaa ja rohkeutta rukoilen sinulle.Jotenkin ihminen vain jaksaa,murtuen välillä mutta kuitenkin jaksaa.
Ei ole yksin sinun tehtäväsi jaksaa ja tukea muita. Mutta yrittäkää jaksaa yhdessä. Vuorotellen. Mies ja lapset luonnollisesti tarvitsevat eniten tukea. Ihan konkreettisesti arjen askareissa. Nyt ja sisaresi kuoltua. Hienoa olisi jos pystyisitte viettämään aikaa yhdessä, välillä huolehtisit sisaresi lapsista että mies saisi omaa aikaa surra ja vain olla rauhassa. Itsestä tiedän, että lasteni silmissä en ole voinut päästää suruani valloilleen ja itkeä rauhassa, sillä se on ahdistanut jälkikasvua.
Meidän perhe on saatellut kouluikäisen lapsen kukkakedoille muutaman rajun sairasvuoden jälkeen. Hän kuoli kotona. Kouluikäsille sisaruksille se on ollut hyvin vaikea paikka kuin myös meille vanhemmille. Oli kauhea raskasta jo jaksaa laittaa ruokaa tai käydä kaupassa tai tehdä muita askareita. Niissä olisin ottanut vastaan apua jos olisi tarjottu. Joskus tyttäremme kysyi että syödäänkö me tänään ollenkaan... meiltä oli kadonnut täysin nälän tunne emmekä kaivanneet itse ruokaa ollenkaan. Tuntui pahalta että hän oli nälkäinen ja tuskin raaski vaivata meitä toiveella saada päivällistä... tavallaan se oli meidän oljenkortemme että oli pakko jatkaa. Mutta mieluusti olisi alkuvaiheessa särkynyt rauhassa. Antanut muiden vetää rekeä perässä hetken aikaa.
Kuuntelepa Johanna Kurkelan ekalta levyltä "Hetki hiljaa" kolmas kappale "Juurrun tähän ikävään" sitten kun sisaresi on mennyt...
Voimia teille kaikille omaisille. Voimia, rohkeutta ja lohtua.
Kuulostaa niin tutulta...itse hyvästelin syöpäsairaan mieheni 5kk sairastelun jälkeen viime syksynä, ja kirjoituksesi nosti taas kerran tunteet pintaani... Voimia sinulle ja erityisesti sisaresi perheelle sillä pitkällä ja raskaalla matkalla, joka on juuri alkamassa!
toivoo: äiti ja 2 pientä lasta (9v. ja 1v.)
Voisinpa kietoa käteni ympärillesi ja sanoa jotain, mutta niitä sanoja ei ole, jolla tuollaista tuskaa voi lohduttaa. Vain kosketus voi auttaa.
Sisaresi elämä ei jää kuitenkaan turhaksi. Kerroit, että hänellä on lapsia eli hän elää lapsissaan mentyäänkin. Ja kun kaipaat häntä, halaat hänen lapsiaan ja tunnet hänet heissä.
Yksi asia, mikä voi lohduttaa on se, että maailmanhistoriassa ihmiskunnan aika on ollut kuin silmänräpäys ja kaikki mitä meissä on, on aina ollut ja on aina oleva. Aika on vain yksi ulottuvuus monista. On niin paljon, mitä emme tiedä.
Voi haluan lähettää voimia sinulle ja perheellesi!
Niin todella vaikeita käsitellä nämä tilanteet, mutta uskon että sinä pystyt siihen.
Muista, että sureminen ja itku on tunteita siinä missä muutkin ja niiden kannattaa vain antaa tulla. Toivon parasta siskollesi ja sinulle.
Sisareni kuoli eilen, puolenyön jälkeen n. 3 tuntia sen jälkeen kun lähdin hänen luotaan.......
Suru on niin suunnaton..
Kiitos kaikista lohduttavista viesteistä. Onneksi maailmassa on vielä teitä....
näitä sivuja, tutkipa virsikirjaa. Sieltäkin voi löytyä lohtua. Esim. Herra johdata, tiemme kulkua jne. ja Totuuden henki, johda sinä meitä jne. Muitakin on, mutta nuo ovat vanhoja hyviä virsiä. Myös Raamatusta saa lohtua. Uudessa testamentissa on Johanneksen evankeliumi ja sieltä luku 14 hyvä. Onhan koko kirja täynnä lupauksia ja ohjeita, myös varoituksen sanoja. Jeesuksessa löytyy oikea sisäinen rauha. Uskovien yhteys ja pienet kotipiirit ovat hyviä. Niissä voi purkaa sydäntään ja oppia Jumalasta vähän kerrallaan.
Minullakin on suruvaihe, sillä miehelläni todettiin muutama viikko sitten myelooma. Se on selkärankaa syövä syöpä. Ennuste 7kk-yli 10 vuotta tai jotakin siitä väliltä. Luopumisen kipua koen kanssasi.
rakkaan pikkuveljeni reilu puoli vuotta sitten.
Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Minua itketti paljon. Kerta kerralta se on helpottanut. Olen kirjoittanut ajatuksiani ylös, kun on tuntunut, että suru painaa liikaa.
Voimia sinulle ja halaus.