Hyvä Jutta, naisten toivo!

Näytetään noille elähtäneille vaareille Kanerville,Vanhasille (nimikin sen kertoo)ja Kataisille.
10329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oli säälittävää kuunnella Vanhasen epätoivoista
väittelyä.Kun on aikansa elänyt, täytyy antaa
muille jo tilaa.

Äänestä

Nyt kerrankin me Suomen Toivot, nuoret, tasa-arvoa puolustavat, rehellisyyttä kunnioittavat, hyvinvointiyhteiskuntaa puolustavat naiset näytetään todella näille katalille Kataisille ja änkyttäjä va va valehtelija Vanhasille, että politiikkaakin pystytään tekemään rehellisin ja avoin periaattein kansalaisten kanssa yhteistuumaisesti, niin köyhistä, kuin vähäosaisistakin välittäin. Tämä kaksikko katala Katainen ja änkyttäjä va va valehtelija Vanhanen ennen Eduskuntavaaleja hehkutti vanhusten asioiden kuntoon saattamisella, joka oli Suomen kansalaisten yksi tärkeimmistä asioista. Mutta kattia kanssa, kun vaalit olivat ohitse tämä asia unohtui totaalisesti tältä kovanaamakaksikolta. Kataisenkin hymyn taakse kätkeytyy katala ihminen Vanhasen tapaan. Vanhanehan on erittäin härski ihmisenä, ei hän muutoin olisi kohdellut entistä morsiantaan noin julmasti.

Äänestä
  • Mitä enemmän nämä kokoomuksen helppoheikit mokaa
    itseään,sitä varmemmin äänet menee Urpiaiselle ja
    demareille.

    Äänestä

  • naisten parhaaksi kirjoitti:

    Mitä enemmän nämä kokoomuksen helppoheikit mokaa
    itseään,sitä varmemmin äänet menee Urpiaiselle ja
    demareille.

    tyttärensä puolesta,
    vaikka kuinka isänä paasaat joka palstalle se ei muuta tosiasiaa että tyttärestäsi Jutasta ei tule olemaan mihinkään, SDP vajoaa, ellei Eero tule taksisin!

    Äänestä

Satakunnan Kansan tekemän tutkimuksen mukaan.

Urpilainen oli kaukana Kataisen , Vanhasen ja Soinin lukemista !

Äänestä
  • Puolueen kanta ja asenne oli lupaava puuttua
    hyötykäyttömaahantuloon, paljon puhetta ,vähän
    tekoja.

    Äänestä

  • älytön gallup-kysely, höh, henkilö on ollut vasta kuukauden puheenjohtajana ja jo pitäisi kansan luottaa, kun ei edes tiedetty millainen henkilö tämä Jutta on. Eilisen areenan katsoneena voin sanoa, minä pidin. Pienistä mokista huolimatta ihan järkevää tekstiä suusta tuli, vaikka porvaripuolueet koittivat Juttaa hiillostaa.

    Äänestä

Kokoomuksessa on naisia, joilla on jo tuo vaaleanpunainen mekko ja polvisukat -kausi ohi.

Aika kova meikki muuten sillä urpiaisella. Olisiko itsetunto-juttu.

Äänestä

mistä kohtaa se Katainen "elähtänyt" on.

merkillisen komea savolainen minusta...

Äänestä

- Pienituloisten naisten huoli oli se, että alkoholin hintaa on nostettu (yleisön raikuvaa naurua), ööö, ruuan hintaa on nostettu (vieläkin raikuvampaa naurua), alkoholin hintaa on nostettu, (naurua) ja bensan hintaa on nostettu. Hänellä ei enää yksinkertaisesti riitä rahaa ruokaan (naurua).

- Sen takia minusta ei ole viisasta hallitukselta laskea ruuan arvonlisäveroa.       

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koko Suomen kirjoitti:

Näytetään noille elähtäneille vaareille Kanerville,Vanhasille (nimikin sen kertoo)ja Kataisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu