Poikaystäväni poismenosta on nyt kolme viikkoa. Ikävä ja suru painaa mieltä, miten tästä selviää. Koko ajan on ahdistunut olo, yöunet ovat menneet kun en osaa ajatella muuta. Tätä lisää sekin että poikaystäväni ei ollut ainut joka menehtyi. Joukkoon kuului pari muutakin ystävääni. Ympärilläni on nyt vain surua..myös muita surevia ihmisiä, menehtyneiden puolisoita, vanhempia.. :(
jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut
ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan
tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää
en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin
olet joka ikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut
oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan
jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
vuoteeseeni kuvitellut
sulle kadulla puhunut
hiljaisuutena öissä
ääriviivoissa pihakoivun
ilman sua oon kuin vöissä
ilman sua lakastun
saanhan susta kiinni pitää
vaikken sua oikeesti enää nää
en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin
olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elmä on suuttunut
oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan
ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa
kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun tytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se olis kuvitelmaa
olet jokaikinen yön ääni
osa lempeä valon kajoa
kesäsateena saavut elämääni
en kuivuuteen hajoa
oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan
-Kaija Koo
jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut
ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan
tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää
en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin
olet joka ikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut
oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan
jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
vuoteeseeni kuvitellut
sulle kadulla puhunut
hiljaisuutena öissä
ääriviivoissa pihakoivun
ilman sua oon kuin vöissä
ilman sua lakastun
saanhan susta kiinni pitää
vaikken sua oikeesti enää nää
en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin
olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elmä on suuttunut
oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan
ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa
kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun tytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se olis kuvitelmaa
olet jokaikinen yön ääni
osa lempeä valon kajoa
kesäsateena saavut elämääni
en kuivuuteen hajoa
oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan
-Kaija Koo
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ajan myötä surutyö tulee tehdyksi. Tuska ja ahdistus
eivät kestä ikuisesti kun saat ajatuksesi kohdistettua muihinkin asioihin. Itselle oma lapsi on ollut tärkein ilon kohde joka auttaa jaksamaan surun keskellä.
Voimia.
Osaisinpa sanoa jotain, mutta ei ole sanoja, joilla lohtua voisi tarjota. Uskon, että hän kerkisi kokea onnea kanssasi. Sydämessäsi hän elää aina.
otan osaa poikaystäväsi pois menon johdosta.oli niin tuttu koskettava kappale tuo minkä kirjoitit menetin 28v pikkuveluni yhtäkki 07 ystävänpäivänä.joka on aivan kauhea paikka meille kaikille.edelleenkin tuntuu välillä ettei tästä tuu mitään....niin minun tyttö teki enosta videon ja laittoi silloin vuosi sitten tuon kappaleen siihen tekemäänsä videoon.yritetään jotenkin päivä kerrallaan....
mun poikaystävä kuoli myös tämän vuoden alkupuolella. Nyt yli viiden kuukauden jälkeen tuntuu edelleen aivan täysin käsittämättömältä ettei toista enää koskaan voi nähdä.
Voin sanoa että pahin tuska ja sellanen jonkunlainen pelko on vähän hellittänyt, mutta ikävä ja haikeus vaan kasvaa. On tietysti edelleen niitäkin hetkiä, kun se kaikki iskee tosi lujasti ja tulevaisuus ja kaikki ylipäätään tuntuu täysin ylivoimaiselta.
Kolme viikkoa on niin vähän aikaa, että itse olin siinä vaiheessa aivan sekaisin. Voin vaan sanoa, että siitä "selviää" päivä kerrallaan (typerä klisee, tiedän) ja koska ei voi muutakaan.
Itse ymmärsin jossain vaiheessa, aika myöhään tosin, oman voimattomuuteni ja ettei tosiaan voi mitää muuta kun itse jatkaa. Jatkamisella en tarkoita todellakaan unohtamista. Rakas on ajatuksissani edelleen ihan kokoajan ja kaipaan häntä järjettömästi.
Olen todella pahoillani puolestasi, koita jaksella!
Ei ole raskaampaa asiaa kuin luopua jostain lopullisesti. Sanotaan, että pahinta, mitä ihminen voi kokea on saattaa oma lapsi hautaan. Sanotaan myös, että kuolema on helpompi kuin jätettynä oleminen, koska tällöin surun kohde ja kiduttava mahdollisuus on yhä olemassa jossain mielen sopukassa.
Elämä ei ole reilua. Toivotan teille vilpittömästi voimia ja kaikkea parasta.
voimia.