elohiiri

Minulla on jatkuva elohiiri olkapäässä. Se kestää tunteja kerrallaan ja tulee jonkun ajan päästä taas uudelleen. Mikä sen aiheuttaa ja miten sen saa loppumaan? todella inhottava tunne.
59396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oho, kirjoitin ihan omiani. Siis ei olkapäässä, vaan hauislihaksessa.

Äänestä
  • osti magnesiumtabletteja ja samanlainen vaiva poistui.

    Äänestä

kramppi kuten suonenvetokin, joten kannattaa googletella suonenvedon hoitokonsteja. Magnesiumista ja venyttelystä olen kuullut elohiiren hoidossa.

Äänestä

Tästä aiheesta on aika paljon internetissä.

Mutta kun sinulla on juuri ( yleensä erittäin käytetyssä lihasryhmässä) hauislihaksessa jotain nykinää, syy todennäköisesti on jokin lihasrasitus, trauman jälkitila vanhemmalta ajalta, lihaksen jokin liian pitkä hapettomuusvaihe, josta jokin lihaskimmpu sitten on epäkunnossa ja nykii. Ne ovat huonoja paranemaan.

EMG tutkimus voi tarkentaa, missä on vaurio ja myodegeneraatiokohta. Jos on vielä kipua tai arkuutta tai kovaa juostetta, voi olla kalkkiakin lihaksessa.

Joskus B12 puute tai malabsorptio tai diabetes voi tehdä herkemmäksei lihasvauriolle.

Esim. voisi syödä maksaa kerran kuussa: sillä lataa B12 varastonsa.

Verensokerinsa voi tarkistaa.

Jos tapaa raahata kaikki raskaat juuri sillä kädellä, voi tasoittaa kantotaakkoja ja lepuuttaa kättä, käyttää ostoskärryä jne.

Jos tapaa nukkua juuri sen käden päällä, voi kiinnittää huomiota siihenkin asiaan.

B- kombin forte vitamiineja kannattaa ottaa pieni kuuri. Niistä voi olla hyötyä. Niitä saa ilman reseptiä ( B1, B2, pantoteenihappo, niasiini, B5 ja B12).

Käden rentouttaminen ja lihaksien verenkierron pitäminen hyvänä nyt on ensisijaisen tärkeä.

Tämä vain yleistä, tuollainen elohiiri on aika tavallista. Harvemmin vakavaa. Nykinällä ilmeisesti lihas voi saada jotain etua aikaan ja aikansa nyittyään rauhoittuu, esim lihas voi pumpata turvotusta ja tehdä paikallista kompromissia aineenvaihduntaan ja tasoittaa joitain kertymiä välittäjäaineissa.

NEUROLOGI olisi se erikoislääkäri, jolta saisi tarkemmat neuvot .

Äänestä

mulla on sama juttu, ihme sykkimistä hauiksessa :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitenpois kirjoitti:

Minulla on jatkuva elohiiri olkapäässä. Se kestää tunteja kerrallaan ja tulee jonkun ajan päästä taas uudelleen. Mikä sen aiheuttaa ja miten sen saa loppumaan? todella inhottava tunne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu