Se oli ododettavissakin. Ei EU määräile sen ulkopuolella olevien valtioiden päätöksiä! Ei taida onnsitua tiemaksutkaan rekoilla, koska EU käyttää Suomea läpikulku maana Venäjälle! Tankalainen ja EU-elintarvikkeet kulkee Suomen kautta Venäjälle! Suomalaisen veronmaksajan varoilla! Olisi kyllä toivonut Paven onnistuvan, mutta ei siinä vaan niin käynyt!
Väyrynen veti vesiperän puutulleissa!
varma.kosto
8347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa" ja Halonen lupasi hoitaa homman kotiin Putin suhteidensa avulla. Viimeksi tänä kesänä. Mitään huvittavaa siinä ei kuitenkaan ole, eikä siinä, että Mendelson ei juuri korvaansa tälle ongelmalle lotkauta. Lomat olivat tärkeämpiä, kuin puutullikiista EU:n itärajalla.
Halonen ei loppujen lopuksi ole ollut tässä asiassa, kuin sotkemassa ja pistämässä pelimerkkejä Venäjän taskuun. Koska kyse on tulliasiasta, Suomi ei voi neuvotella asiasta, vaan EU:n täytyy tehdä se. Tämä taistelu on menetetty siinä, että joka kerta, kun sovitaan EU:n ja Venäjän välisistä neuvotteluista, Suomi vetää presidentin toimesta kahdenkeskiset neuvottelut päälle. Ei hyvä, eipä ihme, että sitä tarvittavaa tukea ei EU:sta ole herunut.
Presitentti ei neuvottele tulleista! Presitentin toimivalta on rajoitettu! Nyt on porvari hallituksen aika ministereineen näytettävä mihin se pystyy? Vai eikö muuhun pysty , kuin tekstiviestien lähettämiseen salarakkailleen? Hah hah haa eunukit!
Jopa piti ökyvene hankkia. Miksi ?
Jos ei ole mitään vastuita. Miksi sitten edes on olemassa presidenttinä. Antaisi paikan osaavalle.
"ettei Haloselle kuulu" Höh !
Tuomiojan ollessa ulkoministeri, miksei sitten nykyäänkin? Halonenhan kävi neuvottelemassa juuri ennen Vanhanen II:ta Pietarissa Putinin kanssa ja totesi, että siitä jatkaa (silloinen) hallitus. Nyt taas, kuten lehdistä saimmme lukea. On myös hallituksen heikkoutta, että eivät saa ohjeistettua presidenttiä tarpeeksi selkeäsanaisesti. Hyvää tarkottava lobbaaminen voi kostautua, jos Suomesta tulee kahdenlaista viestiä.
Tämä vain osoittaa sen, että kahden lautasen järjestelmä ei toimi. Vieraat vallat käyttävät sitä siekailematta hyväkseen. Kuten tässä puutullikiistassa. Eli siitä voitaisiin aivan hyvin luopua. Presidentin tappioksi ja kansanvallan hyväksi. Ja kuten asiaan kuuluu, vasta seuraavalle presidentin astuessa virkaansa - joka on erittäin todennäköisesti ei-sosialistinen.
Kun porvarit ei osaa asioita hoitaa, kuin U.S.A suuntaan, niin tulos on häpeällinen! Missä Häkämies ja porvari ministerit piilottelee? Ketähän sitten syyttäisitte, jos pressana olisi esim. Sauli Niinistö! Hävetkää eunukit!
Halosen neuvottelutaidot rajoittuvat vain "puukulleihin". Hoh hoh hoooo, sinua punikki-apinaa, kun et tuotakaan tiennyt.
http://www.tpk.fi/netcomm/ImgLib/9/264/08medvedev_hantimansia_2806.jpg
ja siitäkös kosto.kateus on vahingoniloinen!
Miksiköhän Itävalta ja Sveitsi keräävät kauttakulkumaksuja rekkaliikenteeltä? Itävalta on tietääkseni EU:n jäsenmaa kuten Suomi ja taisi liittyäkkin samoihin aikoihin.