Mielenkiintoista Yhdysvalloista.

Senaatin asevoimavaliokunnan puheenjohtaja Karl Levin on todennut ettei ohjustorjuntajärjestelmä ole suunnattu Iranin uhkaa vastaan, vaan Bushin hallinnon on lopetettava asiassa riidan haastaminen Venäjän kanssa. Ilmeistä on myös että Usa nykyisellään vielä koittaa etäännyttää laajemminkin Venäjää yhteistyöstä. Samansuuntaista tekstiä tulee myös New Yorkin yliopiston professorilta Kouenilta jonka mukaan Usa harjoittaa kaksinaismoralistista politiikkaa Venäjää kohtaan niin Naton laajenemisen, kuin ns. energia-aseen keksimisessäkin. Usa:n olisi muutettava äänensävyä ja alettava itsekin rehtiin keskusteluun Venäjän kanssa johon Medvedev on useasti ilmoittanut olevansa valmis.

Onneksemme muuten Venäjän kärsivällisyys näyttää olevan loputon.
1278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kuitenkin muistaa, Bush ja muut takapirut ovat mm. aseteollisuuden renkipoikia. Eli nämä ovat kehitelleet sopivia soppia maailmalla, maksaneet näin velkaansa.
Onhan tämä ohjuskilpi naurettava ja selitykset läpinäkyviä.
Obama olisi näitä kahdesta todennäköisesti parempi vaihtoehto, siis seuraavissa vaaleissa?
Rahoitustaustaa hänelle en kuitenkaan tunne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkka poika kirjoitti:

Senaatin asevoimavaliokunnan puheenjohtaja Karl Levin on todennut ettei ohjustorjuntajärjestelmä ole suunnattu Iranin uhkaa vastaan, vaan Bushin hallinnon on lopetettava asiassa riidan haastaminen Venäjän kanssa. Ilmeistä on myös että Usa nykyisellään vielä koittaa etäännyttää laajemminkin Venäjää yhteistyöstä. Samansuuntaista tekstiä tulee myös New Yorkin yliopiston professorilta Kouenilta jonka mukaan Usa harjoittaa kaksinaismoralistista politiikkaa Venäjää kohtaan niin Naton laajenemisen, kuin ns. energia-aseen keksimisessäkin. Usa:n olisi muutettava äänensävyä ja alettava itsekin rehtiin keskusteluun Venäjän kanssa johon Medvedev on useasti ilmoittanut olevansa valmis.

Onneksemme muuten Venäjän kärsivällisyys näyttää olevan loputon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu