Äitini äiti on ollut monta vuotta huonossa kunnossa, ja todellisuus alkaa olemaan sitä, että mummo ei ole enää jouluna täällä. Kova paikka itselle ajatella sitä, joten en ajattele. Se tulee eteen sitten kun tulee. Mutta äitini ajattelee, ja jakaa ajatuksia kanssani ja itkee. Raivostun, koska en siedä nähdä kun joku läheinen on surullinen ja itkee, se vaan sattuu liikaa. Itselläni ei ole pään sisäiset asiat todellakaan kunnossa. Omien asioiden pohtimiseen menee aikaa, ja äidin kuuntelemiseen menee aikaa. Äidiltä on 20 vuotta sitten kuollut yksi sisko väkivallan uhrina, joten mummon kuolema sattuu vielä enemmän, koska kipeät muistot tulevat mieleen. Äiti on yksinäinen, isä lähti hetki sitten toisen naisen matkaan, sisko on paljon urheiluharrastuksensa parissa enkä minä enää itse asu äitini luona.
Miten voisin edes yrittää olla enemmän äitini tukena, varsinkin sitten kun pahin koittaa? Ja pidentää pinnaani muiden suremisen osalta? Äitini perheessä on yhteensä 9 lasta, että muilta sisaruksiltaan saa tietenkin tukea, mutta uskoisin että omilta tyttäriltään sitä kaipaa enemmän. Voimavarat on itselläni vähäiset, mutta surettaa kun äiti on surullinen.
Miten voisin edes yrittää olla enemmän äitini tukena, varsinkin sitten kun pahin koittaa? Ja pidentää pinnaani muiden suremisen osalta? Äitini perheessä on yhteensä 9 lasta, että muilta sisaruksiltaan saa tietenkin tukea, mutta uskoisin että omilta tyttäriltään sitä kaipaa enemmän. Voimavarat on itselläni vähäiset, mutta surettaa kun äiti on surullinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.