En tiedä, onko tämä ihan oikea foorumi tälle kysymykselle, mutta tässä tulee:
88-vuotias isoisäni ajaa yhä autoa, koska lääkärintodistukset saa (jostain käsittämättömästä syystä). Ensinnäkin hänen ajokyvyissään ja -taidoissaan on hieman toivomisen varaa.
Hän on onnistunut hajoittamaan kytkimen suunnilleen kerran vuodessa. Liikkeelle lähdöt on sellaisia, että moottorin kierrokset huutaa punaisella kun hänen kytkimen nosto ei oikein toimi kunnolla (-automaattivaihteisto olisi kyllä oiva vaihtoehto). Liikkeellelähdön kuulee kilometrien päähän. Varsinkin kaupunkiajossa ajo on nykivää, ja useasti olen huomauttanut hänelle vaihteiden käytöstä. Mielestäni esim 1 vaihteelta suoraan 4 on vähän huono ratkaisu. Ja jarrun käytössä on toivomisen varaa kun hän ei osaa painaa jarrua vain vähän, vaan aina pohjaan.
Toisekseen hän ei osaa katsoa muuta liikennettä, eilenkin lähti parkkialueelta niin, että meinasi ajaa oikealta tulevan taksin kylkeen. Ja taas sain kurkku suorana huutaa sille siitä. Ja useasti minun kyydissä ollessani hän on jatkanut kääntyvien kaistalta suoraan, tai meinannut mennä liikenteenjakajan väärältä puolelta (kääntyessään siis).
Kysymys onkin että millä ihmeellä häneltä saa kortin pois, hän on vanha ihminen ja uhka muulle liikenteelle, ja myös itselleen näin ollen.
Hän on vain niin ylpeä ja itseriittoinen, että hän ei voi myöntää olevansa ajokyvytön.(Lisäksi veteraanina hän saa kaupungissa ilmaiset bussimatkat, rajoitetusti taksimatkoja, ja entisenä VR:n terminaalipäällikkönä ilmaiset junamatkat!)
Toisaalta pelkään että saan ikuiset vihat niskaani, jos hän saa tietää että minä olen hänet käräyttänyt.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kurjaahan tuo on käräyttää. Itse pelkäsin joskus henkeni edestä kun isoisäni kyydissä istuin. Lääkäri onneksi otti kortin pois. Itse en olisi voinut käryttää kovin helposti, automies kun oli henkeen ja vereen. Mutta omansa ja erityisesti muiden turvallisuuden takia... Mietipä jos pappasi ajaa jonkun lapsen yli.
Totta, vaikkakaan nämä vanhukset eivät ole ihan yhtä vaarallisia liikenteessä kuin parikymppiset ja alta, niin asiaan on syytä suhtautua riittävällä vakavuudella. Suosittelen keskustelemaan vaan rohkeasti ja saamaan luopumaan ajamisesta ihan itse. (Tosin kyllä joku 79 vuotta olisi riittänyt keksityksi tähän juttuun.)
Viimeinen keino on hukata kortti lompakosta omatoimisesti pois. Eihän ilman korttia saa ajaa! Pieni on isoisäsi mielipaha siihen nähden mitä tulee tapahtumaan, kun hän lopulta kohtalokkaasti kolaroi. Ehdota papallesi siirtymistä mopediin, sillon hän on vaarallinen todennäköisesti vain itselleen (ja jalankulkijoille).