Viime tiistaina se alkoi. Oli päivällä kurkku kipeä, mutta muuten oli ihan ok olo. Keskiviikkona ei ollut enää kurkku kipua, mutta lämmin olo oli. Torstaina tulin mökiltä kotiin. Talossamme on ilmastointi jonka johdosta ajattelin, että ihoni kuivui yhtäkkiä. Viikonloppuna alkoi slmiä kummallisesti pakottaa ja silmien liikuttelu tuntui hivenen raskaalta, erikoinen tunne oli myös hieman silmien yläpuolella ja ohimoilla. Tunnetta on vaikea selittää. Näen ja kuulen silti ihan hyvin, aivan kuten aikaisemmin. Sunnuntai iltapäivänä otin allergia lääkettä ja silmät tuntuivat paremmilta. (Olen allerginen timoteille ja
niittynurmikalle.) Nyt alkuviikosta olo on pysynyt aivan samanlaisena, mutta jatkuva pelko siitä, että tämä on jotain vakavampaa häiritsee tekemisiäni ja eräänlaisen paniikki kohtauksen aikana puurouttaa jalkani ja pistää aineenvaihdunnan ylikierroksille.) Lähinnä pelko aivokasvaimesta tai muusta vakavasta pelottaa vaikka oireet eivät täsmää. Lämpöä on 37.3 astetta ja ääni on hieman madaltunut.
Kiitos vastauksista jo etukäteen!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuule tuo kuulostaa oikeasti paniikkikohtaukselta.
Jos sinulla olisi jotain aivoverenkierto häikkää, niin et oikeasti näkisi, kasvosi ja vartalosi puutuisi toispuoleisesti mahdollisesti kokonaan ja päätäsi särkisi.
MINÄ TIEDÄN TUON TUNTEEN!(paniikin siis)
Ainut neuvo on - keksi jotain tekeistä mukavaa sellaista että unohdat nuo oireet.
Koska nuo passaavat ihan normaaliin flunssaankin.
Mutta jos sinusta tuntuu että oireet jatkuu tai pahenee niin ehdottoasti lekurin...