Ukille terveisiä kauniina helteisenä aamuna

tyytyväistä sakkia. Ei tarvitse huudella ketään avuksi kirjoittamaan ja haukkumaan toisia. Keskustalaisilla pinna kestää. Pystyn sanomaan raikkaasti ja monisanaisesti.

Keskusta on mahdottoman hyvä ja kaikkien ihmisten suosima puolue.

Demarit ovat alasajaneet aikoinaan Suomen taloutta kuralle. Nyt demarit ajavat omaa kannatustaan alas.

Toweri on vanhanaikasta.

Keskusta on paras.
390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aina ovat hattukädessä kerjäämässä kun menee niin huonosti.

Äänestä

Ei täällä Oulunkorkeudella ole kyllä mikään aurinkoinen ilma. Kun aamulenkille läksimme vaimo otti käsineet mukaan, sanoinkin hänelle älä hyvä ihminen pilkkaa Heinäkuun helteitä. Olisivat olleet käsineet tarpeen itsellenikin kun siinä matkaa taitoimme.

Vastaantulijatuttavat valittivat samaa kylmyyttä kuten mekin, onko teillä Kepuleilla oma Jumala kun se teille on lämpimän Kesänkin "Siunannut". Kyllä pitäisi harkita Kepuliksi ryhtymistä, eihän nyt sentään,???ei kai se Taivaanisä silti Ihmiseltä mahdotonta voi vaatia, ennen vaikka Soinin porukkaan jos puoluetta vaihtaa pitäisi.

Tai eihän meistä monikaan ole niisanotusti puolueen jäsen, me vain äänestämme parhaakasi asianajajaksemme katsovaa Puolueen henkilöä. Maalaiset ovat kaikesta Puoluesidonnaisempia ihmisiä tässä Suloisessa Suomessamme, tämähän on tutkittu tosiasia, He äänestävät Kaupungeissakin sitä Isäan ja Äidin puoluetta vaikka puolue ei heidän asiaansa ajaisikaan. Työväenpuolueet ovat heille kauhistus, vaikka juuri nämä Työväenpuolueet pitävät huolta parhaiten heidänkin elinehdoistaan. Mutta selitäppä tämän näille jo lapsena iskostetun Työväenvihan josta Isä ja Äiti heitä jo lapsena varoittivat, näinhän se menee, valitettavasti.

Äänestä
  • kuin hullu polokupyörää.

    Kuka sinuun on iskostanut silmittömän keskustavihan. On tosi ihmeellistä kun olet kasvanut koko ikäsi kepu alueella ja olet paljon ollut kepulaisten kanssa tekemisissä. Vai oletko imenyt kapilta kepuvihan.
    Ei keskustalaiset ole ollenkaan hullumpia. He ovat suorastaan parhaita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskustalaiset ovat kirjoitti:

tyytyväistä sakkia. Ei tarvitse huudella ketään avuksi kirjoittamaan ja haukkumaan toisia. Keskustalaisilla pinna kestää. Pystyn sanomaan raikkaasti ja monisanaisesti.

Keskusta on mahdottoman hyvä ja kaikkien ihmisten suosima puolue.

Demarit ovat alasajaneet aikoinaan Suomen taloutta kuralle. Nyt demarit ajavat omaa kannatustaan alas.

Toweri on vanhanaikasta.

Keskusta on paras.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu