Päätettiin tehdä remontti. Kaikki pinnat uusiksi, ja lomani aikana ihan itse.
Teeen aamulla klo 7:sta asti duunia, ja vaimo arvioi suoritukset töistä tultuaan. Tämmä arviointi on kyttäystä: vaimo kiertää kaikki paikat tarkasti ja etsii virheitä. Silmä kiinni lattiassa etsitään mahdollista pykällystä laminaatin saumassa. Jos listan ja seinän välistä näkyy 0,1 mm rakoa, huomautus tulee heti. Työn edistymisessä ei ole koskaan tapahtunut mitään positiivisen sanomisen arvoista.
Paska kesä. Vittuile vaimo nyt, mutta ensi kesänä paikallasi on joku toinen.
Viheliäinen remonttivaimo
197
60560
Vastaukset
- ja mulla ukko !
Voi vietävä. Minun ukkoni ei ikinä kysy mielipidettäni edes jos jotakin tekee. Talonkin osti pikapikaa kysymättä mitä mieltä minä siitä olen.
Olisikohan meillä paikan vaihto edessä ?- pojat, ,vaihtakaa
paikkaa.Silloinhan kaikki on hyvin ja vaihtelu
muutenkin virkistää. - Lontoon_trendit
Sama täällä :) Ei ole mielipidettä kyselty.
Nykyinen mieheni on tosin ammattimies, joten ei ole tarvinnut jännittää osaako hän hommansa. Edellinen oli tietokonenero, eikä pora pysynyt kädessä ollenkaan. Lamputkin jouduin vaihtamaan itse ;) Ei kaikkien miesten kuitenkaan tarvitse osata rakentaa. On niitä muitakin tärkeitä taitoja , joissa voi olla hyvä.
Jos itse tietää omat kykynsä/taitonsa, niin ei siinä vaimon pikkutarkat huomautukset pitäisi häiritä. Vaimosi joutuu ehkä omassa työssään olemaan pilkun tarkka, eikä tajua, että rakentaminen on hieman eri asia. Otatko ehkä liian herkkänahkaisesti vaimosi huomautukset?
Jollei vaimolle mene jakeluun lopettaa liika pikkutarkkuus, ojenna sille työkalut, ja mene itse pihalle ottaan aurinkoa. Uskon, että tilanteesi paranee kertaheitolla. - vinossa
kysypä onko sillä SE vinossa vai poikittain niin johan tokenee ihmisten tavolle
- kaunista .
Tyhmintä mitä lomallansa on tehdä on huhukia jonku remontin parissa. Ei ihme että hermot menee.
Loma on LEPOA varten.
Mutta huhkikaa vaan ihan rauhas.
Meikä lähtee ongelle.- ollessa
ei haittaa vaikka on peukalo keskellä kämmentä! Niinkuin Juicekin lauloi aikanaan että "ne jotka osaa tekee mitä vaan, jotka ei........ne ryhtyy opettamaan!"
ollessa kirjoitti:
ei haittaa vaikka on peukalo keskellä kämmentä! Niinkuin Juicekin lauloi aikanaan että "ne jotka osaa tekee mitä vaan, jotka ei........ne ryhtyy opettamaan!"
Vaihda vaimo nuorempaa ja menee jonnekin kauas lomalle!
;-)- hermit
Luultavasti vaimoa kismittää se, että hommaa ei annettu ammattimiehen käsiin, ja pelkää että menee koko huusholli pilalle kotimiehen käsissä, toivoen nalkuttamisella saavansa miehen luovuttamaan ja tilaamaan ammattilaisen remontoimaan, ja ehkä toivovan samalla että näin mies saisi lepolomaa töistä.
Voi hyvinkin olla, että aivan hyvää jälkeä itsekin tekemällä tulee, mutta naisilla on taipumus luottaa mieluummin ammattilaisten taitoon. Puhukaa ihmiset toisillenne mieluummin kuin täällä vuodatatte! - nimierkitön
hermit kirjoitti:
Luultavasti vaimoa kismittää se, että hommaa ei annettu ammattimiehen käsiin, ja pelkää että menee koko huusholli pilalle kotimiehen käsissä, toivoen nalkuttamisella saavansa miehen luovuttamaan ja tilaamaan ammattilaisen remontoimaan, ja ehkä toivovan samalla että näin mies saisi lepolomaa töistä.
Voi hyvinkin olla, että aivan hyvää jälkeä itsekin tekemällä tulee, mutta naisilla on taipumus luottaa mieluummin ammattilaisten taitoon. Puhukaa ihmiset toisillenne mieluummin kuin täällä vuodatatte!...vaan näyttää se ihmisten vuodatus kiinnostavan sinuakin joten annetaan ihmisten vuodattaa huolensa tänne..
- Tee-Se-Itse
hermit kirjoitti:
Luultavasti vaimoa kismittää se, että hommaa ei annettu ammattimiehen käsiin, ja pelkää että menee koko huusholli pilalle kotimiehen käsissä, toivoen nalkuttamisella saavansa miehen luovuttamaan ja tilaamaan ammattilaisen remontoimaan, ja ehkä toivovan samalla että näin mies saisi lepolomaa töistä.
Voi hyvinkin olla, että aivan hyvää jälkeä itsekin tekemällä tulee, mutta naisilla on taipumus luottaa mieluummin ammattilaisten taitoon. Puhukaa ihmiset toisillenne mieluummin kuin täällä vuodatatte!No, ensinnäkin; ei se niin sanottu ammattilainen välttämättä tee sitä työtä sen paremmin, pahimmassa tapauksessa huonommin (nähty on), koska on kova kiire päästä tekemään uutta urakkaa...
Vaimo kyttää nyt, mutta ei ymmärrä sitä, että tilanteen "normalisoituessa", ei kukaan huomaa joitakin hyvin pieniä virheitä. Tehdessä ne pienetkin virheet saavat kohtuummotat mittasuhteet.
Mikään asunto ei ole täydellinen.
T. Remontti-reiska. - opettaaaaaja
ollessa kirjoitti:
ei haittaa vaikka on peukalo keskellä kämmentä! Niinkuin Juicekin lauloi aikanaan että "ne jotka osaa tekee mitä vaan, jotka ei........ne ryhtyy opettamaan!"
Mäkin tekisin mieluummin oman alani muita töitä, jos olisin tarpeeksi viitseliäs kilpailemaan vapailla markkinoilla. Mutta kun en ole, opetan.
Oon kyllä miettinyt että pitäiskö kouluttautua sähkö- tai putkimieheksi: pari vuotta helppoa oppia ja sen jälkeen paljon paremmat liksat ja helpompi duuni kuin opettajalla. Tiedän kun oon kokeillut okt:ta rakentaessa.
Remppaamaan ei kannata ruveta perheen kesken. Siinä menee vain välit. Tiedän tämänkin kokemuksesta. - Ei nekään
opettaaaaaja kirjoitti:
Mäkin tekisin mieluummin oman alani muita töitä, jos olisin tarpeeksi viitseliäs kilpailemaan vapailla markkinoilla. Mutta kun en ole, opetan.
Oon kyllä miettinyt että pitäiskö kouluttautua sähkö- tai putkimieheksi: pari vuotta helppoa oppia ja sen jälkeen paljon paremmat liksat ja helpompi duuni kuin opettajalla. Tiedän kun oon kokeillut okt:ta rakentaessa.
Remppaamaan ei kannata ruveta perheen kesken. Siinä menee vain välit. Tiedän tämänkin kokemuksesta.hommat ihan ongelmattomia oo. Sähkärinä saa kiharat hiukset ja kun tarpeeksi monta vuotta tekee niin on niskat ja hartiat paskana. Putkimiehenä ei aina pääse tekemään uutta mutta vanhoja viemäreitä runkatessa ei mee sormi suuhun! Ja kuumia hommia ovat molemmat.
Kumpiakin hommia on tullut tehtyä.
- ammattilaisen palkkaaminen?
Oletko ammattilainen? Jos et, niin sano vaimolle, että jos haluat ammattilaisen tekemään jälkeä niin palkkaa ammattilainen. Tai tee itse, jos osaat paremmin.
Jos tuo on ainoa ongelmanne, niin ihmettelen kyllä sinuakin, että miksi suunnittelet eroa. Mutta ehkä teillä on muitakin ja isompia ongelmia...- Alkuper
En mä oikeasti ole nalkutuksen takia muijaa vaihtamassa. Vituttaa vain ja puin sanoiksi spontaanin ajatuksen.
- suomesta
rakennus alan "ammattilaisia"
- nalkuttajien ampuja
Jos löydät ns. ammattilaisista remonttimiehen joka asentaa jalkalista yms. 0,1 cm= 1 mm tarkuudella niin olet aikamestari.
Siis avuksessa selvästi näkyy se, että nalkuttavalle vaimolle ei kelpaa mikään.
Taitaa se isompi ongelma olla se nalkuttava vaimo. - DeputyGod
nalkuttajien ampuja kirjoitti:
Jos löydät ns. ammattilaisista remonttimiehen joka asentaa jalkalista yms. 0,1 cm= 1 mm tarkuudella niin olet aikamestari.
Siis avuksessa selvästi näkyy se, että nalkuttavalle vaimolle ei kelpaa mikään.
Taitaa se isompi ongelma olla se nalkuttava vaimo.Vaikka löytäisit remppareiskan joka pystyisi asentamaan listan millin tarkkuudella, niin koetapa löytää lista joka on millin tarkkuudella yhtä suora kuin seinäsi (yhtä käyrä juuri oikeasta kohtaa jne.)
Helpompi on löytää uusi kumppani :P - tekee huonostakin
DeputyGod kirjoitti:
Vaikka löytäisit remppareiskan joka pystyisi asentamaan listan millin tarkkuudella, niin koetapa löytää lista joka on millin tarkkuudella yhtä suora kuin seinäsi (yhtä käyrä juuri oikeasta kohtaa jne.)
Helpompi on löytää uusi kumppani :Ptavarasta hyvää!
tekee huonostakin kirjoitti:
tavarasta hyvää!
ja maksaa hieman enemmän.
Miten sanonta kuuluikaan "Mahdoton kestää hieman pidempään mitä vaikean tekeminen"?- ihaniiiiiii
Alkuper kirjoitti:
En mä oikeasti ole nalkutuksen takia muijaa vaihtamassa. Vituttaa vain ja puin sanoiksi spontaanin ajatuksen.
Sanohan sielle seuraavan kerran että "tee ite kun kerta osaat minua paremmin" ja laiskottelet ongella, rannalla ja toreilla pari päivää. Eiköhän suu sulkeennu, minun sulkeutui ainakin :)
Opin myös kiittämään siitä että mies puurtaa parhaan kykynsä mukaan. Ei se ole se pointti että jälki on millilleen vaan se että tekee yhteisen hyvän eteen. Kylä se siitä. Kyllä asia on nii että se isoin ongelma on nimenomaan VAIMO! Sanot eukolles että jos ei kelpaa nii tehköö ite.
- Yx nainen vaan
Alkuper kirjoitti:
En mä oikeasti ole nalkutuksen takia muijaa vaihtamassa. Vituttaa vain ja puin sanoiksi spontaanin ajatuksen.
Joo, se on ihan hyvä täällä tuulettaa...paljon parempi keino kuin mennä ja vetää akkaa turpaan :)) Ei tää ketään satuta, ja parempihan se on toisaalta täällä päästellä välillä höyryt päästäään ulos ja säästyä riidalta. Joskus se kaikki vaan alkaa sapettamaan. Olen itekkin joskus täällä tuulettanut päätäni...vaikka meillä on ihan hyvä liitto mieheni kanssa, eikä se tuuletus tarkota sitä että akkaa tai ukkoa olisi heti vaihtamassa :)) Spontaania toimintaa siloin kun on pää liian täynnä...eikä joka asiasta halua alkaa riitaaa vääntämään...kun ne riidat tuppaa sit aina leviämään kun ei tahota pysyä siinä asiassa mistä se riita alunperin alkoi, vaan vedetään sit kaikki vanhatkin asiat :) Ihan hyvä...tuuletellaan me vaan aina kun siltä tuntuu. Muuhun kikirjoittamaasi en osaa ottaa kantaa...jokainen tyylillään :)
- nimierkitön
ihaniiiiiii kirjoitti:
Sanohan sielle seuraavan kerran että "tee ite kun kerta osaat minua paremmin" ja laiskottelet ongella, rannalla ja toreilla pari päivää. Eiköhän suu sulkeennu, minun sulkeutui ainakin :)
Opin myös kiittämään siitä että mies puurtaa parhaan kykynsä mukaan. Ei se ole se pointti että jälki on millilleen vaan se että tekee yhteisen hyvän eteen. Kylä se siitä.taidat olla aikas harvinainen nainen.. mistähän löytäisi itsellenikin tuollaisen? katsos kun minun tuntemat naiset ei ole ikinä tajunneet lopettaa nalkuttamista ajoissa eli ei koskaan... ei sitä mies kestä kauaa kuunnella, ja jos kestää niin sitten on omanarvon tunnolle sanottu good bye! vittu että vihaan nalkuttavia ämmiä!!!
- riittäis paljonkin!
nimierkitön kirjoitti:
taidat olla aikas harvinainen nainen.. mistähän löytäisi itsellenikin tuollaisen? katsos kun minun tuntemat naiset ei ole ikinä tajunneet lopettaa nalkuttamista ajoissa eli ei koskaan... ei sitä mies kestä kauaa kuunnella, ja jos kestää niin sitten on omanarvon tunnolle sanottu good bye! vittu että vihaan nalkuttavia ämmiä!!!
Kuule, on meitä nalkuttamattomia, mutta jostain syystä me ei kelvata miehille. Mun paras miessuhteeni meni poikki siksi, ettei me koskaan riidelty. Kun "ei tää voi olla aina näin kivaa", miehen omin sanoin. No ei sitten.
Sivusta seuranneena oon huomannut, että nalkuttajat ja päällepäsmärit kelpaavat parhaiten eukoiksi. On sitten jälkeenpäin kiva narista, kun on äkäinen akka. Kiltit ja ymmärtäväiset naiset jäävät rannalle, ulkonäöstä riippumatta. Voisin kertoa runsaasti esimerkkejä nimeltä, puolin ja toisin. - remppareija
runontaja kirjoitti:
ja maksaa hieman enemmän.
Miten sanonta kuuluikaan "Mahdoton kestää hieman pidempään mitä vaikean tekeminen"?Oon nainen, ja tehnyt parikin täydellistä pintaremonttia asuntoihin, joihin oon muuttanut. Lisäksi oon ollut mukana rakentamassa omakotitaloani. Eivät ne hommat niin vaikeita ole, pitää osata säätää ja taiteilla, jos seinät ei oo ihan suoria tai muu mättää. Ei niitä listojakaan ihan 15 sentin päästä kattella.
Ja aina tulee itse tehden parempaa jälkeä kuin ammattimiehiltä, jos ei ole ihan tumpelo. Ja jos on pelit ja vehkeet kunnolliset, ilman niitä ei tule mitään. - Axu1
riittäis paljonkin! kirjoitti:
Kuule, on meitä nalkuttamattomia, mutta jostain syystä me ei kelvata miehille. Mun paras miessuhteeni meni poikki siksi, ettei me koskaan riidelty. Kun "ei tää voi olla aina näin kivaa", miehen omin sanoin. No ei sitten.
Sivusta seuranneena oon huomannut, että nalkuttajat ja päällepäsmärit kelpaavat parhaiten eukoiksi. On sitten jälkeenpäin kiva narista, kun on äkäinen akka. Kiltit ja ymmärtäväiset naiset jäävät rannalle, ulkonäöstä riippumatta. Voisin kertoa runsaasti esimerkkejä nimeltä, puolin ja toisin.Täytyy olla sopivasti pirullinen...
riittäis paljonkin! kirjoitti:
Kuule, on meitä nalkuttamattomia, mutta jostain syystä me ei kelvata miehille. Mun paras miessuhteeni meni poikki siksi, ettei me koskaan riidelty. Kun "ei tää voi olla aina näin kivaa", miehen omin sanoin. No ei sitten.
Sivusta seuranneena oon huomannut, että nalkuttajat ja päällepäsmärit kelpaavat parhaiten eukoiksi. On sitten jälkeenpäin kiva narista, kun on äkäinen akka. Kiltit ja ymmärtäväiset naiset jäävät rannalle, ulkonäöstä riippumatta. Voisin kertoa runsaasti esimerkkejä nimeltä, puolin ja toisin.Jos joku sanoisi että valtio on tiputtamassa polttoaineveroa 80%, niin se olisi helpompi uskoa kuin sitä että on olemassa nalkuttamaton nainen.
- nalkuttamattomia naisia
castleman kirjoitti:
Jos joku sanoisi että valtio on tiputtamassa polttoaineveroa 80%, niin se olisi helpompi uskoa kuin sitä että on olemassa nalkuttamaton nainen.
...on ihan oikeasti olemassa. Sinkkuina.
Myönnän kyllä, ettei mullekaan kelpaa kuin harvinaisen viksummanpuoleinen akateeminen mies. Mutta hekin tykkäävät enemmän lentoemännistä ja lastentarhan ohjaajista.
Äly ja suvaitsevaisuus vain ei tee miehille kauppaansa. Miksi?
Kysyy älykäs ja suvaitsevainen, nuorempana nättikin mutta aina vain sinkku. - nainen 42 vee
castleman kirjoitti:
Jos joku sanoisi että valtio on tiputtamassa polttoaineveroa 80%, niin se olisi helpompi uskoa kuin sitä että on olemassa nalkuttamaton nainen.
Ite elelin nalkuttavan miehen kanssa liki parikymmentä vuotta. Oli kuulemma pahasta sekin kun en koskaan sanonut mitään........ Olis kuulemma pitäny edes suuttua joskus mutta en näe vieläkään aihetta kiukutella pikkuasioista. Nielin loukkaukset, olin kuulematta tarkoituksellisia suututtamisyrityksiä ja kiitoksena sain lopulta kenkää paremman vastuksen ilmaannuttua näköpiiriin....
Revi siitä........ nainen 42 vee kirjoitti:
Ite elelin nalkuttavan miehen kanssa liki parikymmentä vuotta. Oli kuulemma pahasta sekin kun en koskaan sanonut mitään........ Olis kuulemma pitäny edes suuttua joskus mutta en näe vieläkään aihetta kiukutella pikkuasioista. Nielin loukkaukset, olin kuulematta tarkoituksellisia suututtamisyrityksiä ja kiitoksena sain lopulta kenkää paremman vastuksen ilmaannuttua näköpiiriin....
Revi siitä........Jos se oli masokisti / itsensäkiduttaja ja onneton kun ei joku jatkuvasti huomautellut jostain.
No kaikenlaisia sitä onkin ihmisiä. Luulis olevan onnellinen kun toisella ei oo 5 numeroo liian pieni pipa.
- remonttireiska77
Meillä toi remontointi on onneksi helppoa...
Meillä se on tuo raha mistä väännetään.. Siinä on vaimo paljon tarkempi ja toppuuttelee välillä..
On vanha talo, ja ollaan viimeset kaksi vuotta pikku hiljaa laitettu kaikki uusiksi. Vaimo ne ottaa vasaran kauniiseen käteen ja paiskii yhtä lailla hommia. Ei kyllä ole remonttihommissa yhtä näppärä vielä, mutta oppii sitä mukaa kun neuvoo ja näyttää. Välillä se kyllä turhautuu ja kiukuttelee vähän jos ei opi tai onnistu jossain, mut pää asia että tekee.
Ja ollaan huomattu että yhdessä remontointi ja tekeminen on hauskaa.
Pistäs kuule akkas hommiin!!! - Shannon-71
Minä olen odotellut listojen asennusta n 4 vuotta. Makuuhuoneen tapettejakin sain vonkua 3 vuotta. Ne sitten vihdoin laitettiin yhdessä. WC kaapistot suunnittelin ja hain käytännössä yksin. Asennus meni yhdessä appiukon kanssa. Mies kyllä osaa, mutta on patalaiska - vaihdetaan ryhdikkääseen remppareiskaan...
Niin ja palkkioksi saa kylmää olutta ja kuumaa kyytiä - täysin ilman nalkutusta.
Oikeesti - koita mitä tapahtuu jos yhden päivän makaat pihalla ottaen aurinkoa ja nalkutukseen sanot että sulla on nyt loma ja pidät rempasta hermolepoa. Ei vaimo VOI vaatia että raadat koko loman rempan kimpussa nalkutuspalkalla. Herätä se pahvi! Sano että tossa on sullekkin apumiehen paikka auki, että rouva on hyvä vaan ja alkaa kantamaan laminaattipakkaa...- Reiska R.
Näinhän se menee: kun saa olutta ja persettä pyytämättä, niin se motivoi tekemään hommia uudestaankin. Mitä sitä mies voi enempää toivoa.
- nina2657
Reiska R. kirjoitti:
Näinhän se menee: kun saa olutta ja persettä pyytämättä, niin se motivoi tekemään hommia uudestaankin. Mitä sitä mies voi enempää toivoa.
Meillä se on hyvä ruoka ja seksi. Sen enempää ei tarvita miehen pitämiseen tyytyväisenä. Sitten luistavat kaikki asiat, mies on hyvällä tuulella ja passaa välillä rouvaakin. Ei kovin vaativaa;)
- ??????
nina2657 kirjoitti:
Meillä se on hyvä ruoka ja seksi. Sen enempää ei tarvita miehen pitämiseen tyytyväisenä. Sitten luistavat kaikki asiat, mies on hyvällä tuulella ja passaa välillä rouvaakin. Ei kovin vaativaa;)
joku palveluskoira vai? ainakin puhut siitä kuin jostain pieniaivoisesta lemmikistä ???
- nina2657
?????? kirjoitti:
joku palveluskoira vai? ainakin puhut siitä kuin jostain pieniaivoisesta lemmikistä ???
Siinä taas yksi totinen torvensoittaja...
Jos totiseksi ruvetaan, niin siitä on ihan tieteellisiä tutkimuksiakin, että miehelle tärkeintä elämässä ja parisuhteessa on ruoka ja seksi. Minusta se on jotenkin hellyyttävää, kun miehille nuo asiat tuntuvat olevan ylitärkeitä. Mitä pahaa siinä on? Minäkin olen tyytyväinen parisuhteeseeni ja elämääni. Mieheni on aikuinen ihminen eikä anna pompottaa itseään, jos sitä epäilit. Hyväntuulinen ihminen nyt vaan on...hyväntuulisempi. - IQ 137
?????? kirjoitti:
joku palveluskoira vai? ainakin puhut siitä kuin jostain pieniaivoisesta lemmikistä ???
Kyllä se niin vaan on, että seksi, ruoka ja juominki ovat ne miehen perustarpeet, joiden tyydyttäminen saa mielen kehräämään. Niistä huolehtimalla lentää laminaatit lattiaan ja vaimo-kulta pääsee Henkkaan ja Maukkaan shoppailemaan.
- kara
IQ 137 kirjoitti:
Kyllä se niin vaan on, että seksi, ruoka ja juominki ovat ne miehen perustarpeet, joiden tyydyttäminen saa mielen kehräämään. Niistä huolehtimalla lentää laminaatit lattiaan ja vaimo-kulta pääsee Henkkaan ja Maukkaan shoppailemaan.
ei mies muuta tarvi kylmää olutta ja kuumaa naista.. ruuat teen itse...
- niitä kitisijöitä!
Itse osallistun tekemiseen ja remontoimiseen siinä missä mieskin. Tunnen monta pariskuntaa, jossa mies tekee remontit tai talonrakennukset ja naiset senkun vetää lonkkaa ja käy välillä tarkastamassa työn jäljen. Mutta kun pitäs itte alkaa tekee jotain niin alkaa hemmetinmoinen kitinä ja valitus. "ku emmä ja emmä jaksa ja emmä osaa, ku emmä..sitä ja tätä" GGGRRRR!!!
En vaan ymmärrä mikä siinä on niin vaikeeta tarttua itse hommiin ja mennä avuksi?
Oikeesti alkuperäinen, tuki se sun naises suu. On se kumma että jaksaa valittaa vaikka valmiiksi tehdään. Pitäshän sun siitä lomastakin jollain tavoin nauttia.
Eniten tässä maailmassa vituttaa ihmisten tyhmyys ja uusavuttomuus, jotka ovat melkein yks ja sama asia! Ja valitettavasti tämä taito me naiset osataan! (no miehissäkin osassa löytyy..)
Ihmettelen sitäkin suunnattomasti ettei nykynainen osaa yhtään mitään tiettyjä kädentaitoja, kuten niinkin yksinkertainen asia kuten autonrenkaiden vaihto, olis sellanen mikä auton omistavan naisen PITÄISI osata. Saatikka että on monta naista jotka ei sais edes sitä ruuvia porattua sinne seinään.
Ja puhumattakaan että harva nainen osaa edes sitä perhanan ompelukonetta käyttää, vaikka sekin on koulussa opetettu. Hyvä jos osaavat valmisruoan mikrossa lämmittää(- Alkuper
Tämä mun vaimoni kyllä on erittäin osaavainen. Osaa suunnitella, piirtää pohjapiirroksia, ja jos tekee, tekee erittäin huolellista työtä. Sen takia tätä on vaikea hiljentää.
- åwkwhnäwrjh
Alkuper kirjoitti:
Tämä mun vaimoni kyllä on erittäin osaavainen. Osaa suunnitella, piirtää pohjapiirroksia, ja jos tekee, tekee erittäin huolellista työtä. Sen takia tätä on vaikea hiljentää.
No, mä heitin uusavuttomuudesta noin yleesäkkin.
Uskon kyllä, kun sanot että vaimos osaa montakin asiaa. Mutta ei toi tollanenkaan ole reilua että ollaan kitisemässä sulle asioista, varsinkin kun valmiiksi tehdään nenän eteen tehdään.
Pitäs osata kehuakkin!!!!
Hyvää kesää sulle ja koita vähän nauttia siitä lomasta, siellä töissä saakin sitten koko pitkän talven lusia. - Jos itse tekee tarkkaa työtä,
åwkwhnäwrjh kirjoitti:
No, mä heitin uusavuttomuudesta noin yleesäkkin.
Uskon kyllä, kun sanot että vaimos osaa montakin asiaa. Mutta ei toi tollanenkaan ole reilua että ollaan kitisemässä sulle asioista, varsinkin kun valmiiksi tehdään nenän eteen tehdään.
Pitäs osata kehuakkin!!!!
Hyvää kesää sulle ja koita vähän nauttia siitä lomasta, siellä töissä saakin sitten koko pitkän talven lusia.odottaa sitä toiseltakin. Onhan raksaamisessa ja remppaamisessa hommia, joissa nainen usein on se parempi tekijä. Usein juuri tarkkuuden ja huolellisuuden kanssa..Meillä on rakentamisessa sujunut ihan sulassa sovussa hommat. Itse olen tehnyt monenlaista mitä en aiemmin olisi uskonut, mm, työskennellyt katonharjalla yli 11 metrin korkeudessa, vaikka olenkin korkeanpaikankammoinen;-D!
- poropeukalo
minä kyllä tekisin ja auttaisin mutta kun tuo saatanan mies ei luota et nainenkin vois osallistua muuten ku siivoamalla.ja kun minä siivoan niin sit se vasta elämä nousee ku mitään ei löydä mistään.vaikka kaikki on järkevästi tarjolla mut ku ei mies voi nokkaansa pitemmälle kattoa.nii kuule parempi ku en tee yhtään mitään.
- Jee
Mistä tollasia naisia löytää, yks tilaukseen heti. Itte oon törmänny lähinnä näihin sohvaprinsessoihin ja aikansa sitä minä, minä-huttua jaksaa kuunnella...sitten lähtikin tavarat kantoon ja uuteen osoitteeseen.
- maalarin apulainen
Jos itse tekee tarkkaa työtä, kirjoitti:
odottaa sitä toiseltakin. Onhan raksaamisessa ja remppaamisessa hommia, joissa nainen usein on se parempi tekijä. Usein juuri tarkkuuden ja huolellisuuden kanssa..Meillä on rakentamisessa sujunut ihan sulassa sovussa hommat. Itse olen tehnyt monenlaista mitä en aiemmin olisi uskonut, mm, työskennellyt katonharjalla yli 11 metrin korkeudessa, vaikka olenkin korkeanpaikankammoinen;-D!
Ota vaimo assariksi ja teette iltasella osan hommista niin eiköhän se siitä.Kyllä hän varmasti omalla tavallaan kuitenkin on kiitollinen ja ylpeä siitä että teet.
Meillä taas ei tahdo saada ukkoa tekemään mitään rakentamiseen liittyvää kun on alalla töissä.
On se vaan niin hienoa,kun sen saa valmiiksi kuule.Siinä pikkukähyt unohtuu. - timpuri46
iloisia asioita, sitä moni tekee jopa työkseen, vaikka moni ei sitä usko. Hyvää rakentamisen kesää kaikille, älkää ottako kaikkia niin vakavasti.
- elmicko
tiedän tunteen,
miten käy jos teet duunia viikonloppuna, tullanko auttamaan? Remonttia ei kannata alkaa itse tekemään, sillen kun se ei maksa mitään niin ei sille sitten mitään arvoa anneta, itse tein duunin joka olis ollut laskutettuna 30teur, mutta ei se mitään meinaa.
Eukko kun on maksanut omilla rahoillaan jonkun piharakennelman, lasku oli 10teur, niin se arvotetaan 10 kertaiseksi. Ei sen puoleen erottu on jo. - setä-mies
Jätä nyt ainakin sitten listat asentamatta. Et osaa edes kuvitella, minkä verran tuheroa on saatu, kun on käyty hoitamassa kuntoon sellaiset pikkujutut, mistä kädettömät ex-miehet eivät ole suoriutuneet.
- käy onnenlahjat
Tuntuu sitten olevan niillä "kädettömillä miehillä" aivottomat vaimot.
- nalkuttajein ampuja
Sinun tapuksessasi homma hoituu samala periaatteella kuin suurin osa muotivaatteista, kun se on kallis ja kuuluisa niin sen on on oletava muka hyvä.
Niin ajattelee nalkuttava vaimo, joka hväksyy kaiken mitä muotilehdet ja ns. ammattilaiset sanoo.
"näin ne listat asennetaan.. pitää olla liikkumavaraa "
Niin se vaan remontti-reiska on niin ihana ;))
- huhhuh..
on ilkeä vaimo sinulla.
- kaapo1969
...ja sää vaan kuuntelet vittuilua ja kirjoitat tänne ku et uskalla muijalle suoraan sanoa!!! Ja kaiken lisäks oot jättämässä sen kun se on helpompaa kun asioista puhuminen! Taidat itte olla aikamoinen ämmä!!!!!
- Nainen**
Laitappa se nainen itse tekemään jos sinun työsi ei hänelle kelpaa.
- Make60
Seuraavan kerran kun vaimosi arvostelee työn jälkiäsi niin sanot vaimollesi että teeppä ite remontti loppuun niin minä rupean pilkun viilaajaksi tai sano vaimollesi että et sinäkään ole taydellinen. Keskeneräisen työn arvostelu on tietämättömyyttä ja muista myös naida vaimoasi ettei hän pitkästy eikä sinun kesälomasi mene pelkäksi remontin tekemiseksi.
- reilu peli
Näin tasa-arvon aikaan reilu peli olisi että pistä akka jatkamaan työtä puolessavälissä urakkaa ja antakaa ulkopuolisen tarkastajan tehdä lausunnot, katsokaa sitten kuka vittuilee ja kenelle!
- jopasjopas..
Tulipas kiukkuusta vastausta tuonne väliin.
Itse ainakin sain viestistäsi kuvan, että olet ihan täyspäinen mies, ja että tämä >> Vittuile vaimo nyt, mutta ensi kesänä paikallasi on joku toinen. - ja varsinkin
Se sitä ja varsinkin tätä kun olet laiminlyönyt vaimon koulutuksen. Vaimo pitää kouluttaa että siitä saa hyvän palvelijan.
Sun pitää näyttää eukolle kaapin paikka ja vähän sanoa sille pari kertaa pahasti ja tehdä pari jotakin omapäistä temppua. Itkuraivarit ja syyllistämis yritykset pitää armotta ampua alas ennenkuin lähtee lentämään. Timantit syntyy paineen alla ja kovissa olosuhteissa. Ei nainen siihen ole poikkeus. - näin...
tilaa ammattimiehet, voit itse rentoutua ja ota joka päivä kunnolla kaljaa. Soittelet sitten pienessä kännissä akalle, et se vois tehdä pikkuisen pitempää päivää, et sais palkan maksettua ammattimiehille!
- Nimetön
Tuossa joku mainitsi,että onko vaimosi täydellinen?
Kysyppä Häneltä.
Toinen vaihtoehto.Iske vasara kouraan ja
sano,että rouva remontoi nyt itse,minä pilkutan vieressä.
Joskus me naiset käyttäydytään täysin idioottimaisesti.Jos on pilkun viilaaja ei se luonne muutu,ellei satu joku katastrofi.
Kerro meille,miten vaimosi remontti sujuu!
Hyvää kesää!
Viesti lähtee nimetön nimimerkillä,koska en kirjautunut ensiksi,olen Mariko. - napakasti
emännän sitten mukaan auttamaan. Aika tylyä käytöstä häneltä. Tunnustan sortuneeni vastaavaan taloamme laajennettaessa, mutta kyse oli ikkunan paikasta, ei parista millistä vaan useasta kymmenestä sentistä. Kyllä se remontti naiseltakin käy, jos vaan vaivautuu yrittämään. Tuosta alle millin raosta, tai millistäkin, naputettaessa saattaisin itse pamauttaa silikoniruutan, tai mikä kohteeseen sitten sopiikin, arvon rouvan käteen.... Tämä näin naisena.
Tuota puolison vaihtoa en nyt suosittelisi, seuraava sanoo jostain muusta. Ellei ole mykkä ja paisko tavaroita :)- Ihqmies
Niin v-mäiseltä kuin "emännän" käytös kuulostaakin, hyvä pointti on myös se, että ei pidä vain alistua ja kuunnella kiltisti ja sitten vaihtaa akkaa.
Pitää sanoa, että tuommoinen käytös ei miellytä ja miksi ei. Pitää yrittää saada parannusta aikaan. Ei se ainakaan itsestään parane. Tietysti voi olla, että olet jo yrittänyt puhua tästä vaikka kuinka... ja jos se ei auta ja tulee vain riitaa ja nalkutusta loputtomiin ja loputtomiin, niin sitten voi ero olla paikallaan.
- Akka kuriin
Minä pistäisin sinun asemassasi hanskat naulaan ja lähtisin kesäloman lopuksi Tallinnaan - yksin. Anna akkasi nalkuttaa tyhjille seinille.
- ennasuS
Sano sille vaimolle että tuu ite tekemään tätä remonttia! Ei se ole helppoa... Sillä meilläkin rakennettiin trassia niin hyvä että hermot posahtanut :S
- Etestä
Saatko illalla ``hanurinsoitta`` tehdystä työsuorituksesta
- ennasuS
Etestä kirjoitti:
Saatko illalla ``hanurinsoitta`` tehdystä työsuorituksesta
Tota ööö....en..
- sannikaisali
Se on oikea päätös,jos kokoajan vaan moititaan,kun kerta kesä menee toisella työntekoon!
- missä rakkaus?
EI taida rakkautta olla tuossa liitossa. Riitely on yksi juttu, mutta että ero tulee heti kun ei miellytä. Vaimosi asennekin on kummallinen. Voisitte ehkä istua ja keskustella asiasta. Jos ei homma toimi, niin parempi ero.
- tony
...mitä rakkaus on ? Rakkaus on myytti siitä, että yksi pimppi olis muka parempi, kun joku toinen.
- kuulostat.
tony kirjoitti:
...mitä rakkaus on ? Rakkaus on myytti siitä, että yksi pimppi olis muka parempi, kun joku toinen.
Ikävää ettet ole rakkautta kokenut. Niin kauan kuin ajattelet noin et tule sitä kokemaan.
- meni remontissa
Uusittiin pinnat. Joo olis vissiin sillon pitäny sanoa muutamasta asiasta. Ja ny niitä kattellaan sitten kunnes pinnat uusitaan. Vaan jos olis sanonu ni olis tullu riitaa. Tosin ny ittekin huomaa ja myöntää virheensä mitä ei huomaanu ja ny sitä harmittaa. Eli teki niin tai näin niin aina se on väärinpäin.
- mäkättävä
Eiköhän olisi järkevintä antaa itse palautetta vaimolle hänen käyttäytymisestään, eikä suunnitella kostoa. Vain keskustelemalla ja tunteistaan kertomalla päästään eteenpäin, ja voit saada sitä positiivistakin palautetta!
- kytätä
pikku vinkki: älä anna sen kytätä
- täti 2
sanopas vaimollesi terveiset täti ihmiseltä,että olis tyytyväinen kun teet itse minulla mies joka makaa vaakassa kapula kädessä talonkin joutui maalauttamaan ja hinnaksi tuli 7000 euroa että sillei
- katkerako
Hei!
Kaikki remontit on tehty... kävin vielä rouvalle laittamassa laminaatit uuteen kämppään kun erottiin.
Koskaan ei ole kiitosta tullut mistään, saati kehuja! Kaikki on nähtävästi aina mennyt pieleen.
Nyt asustelen yksin ja remppaan edelleen kaikki itse. Nytkään ei ole kukaan kehuja antamassa, mutta eipä ole haukkumassakaan.
Onko naisten vaatimustaso sitten mahdoton? Eikö mikään riitä? Nalkutuksen jalo taito ainakin kehittyy siinä samalla! - täti 2
katkerako kirjoitti:
Hei!
Kaikki remontit on tehty... kävin vielä rouvalle laittamassa laminaatit uuteen kämppään kun erottiin.
Koskaan ei ole kiitosta tullut mistään, saati kehuja! Kaikki on nähtävästi aina mennyt pieleen.
Nyt asustelen yksin ja remppaan edelleen kaikki itse. Nytkään ei ole kukaan kehuja antamassa, mutta eipä ole haukkumassakaan.
Onko naisten vaatimustaso sitten mahdoton? Eikö mikään riitä? Nalkutuksen jalo taito ainakin kehittyy siinä samalla!jaa en usko ,että avioero tulee että toisessa on vaan vika jos ei alhooli ole herra aina on molemmissa syy kun päädytään eroon.
no nyt varmaan nautit yksin olosta ei kukaan nalkuta ja hauku.
täytyy kehua sinua siinä asiassa,että kävit viellä auttamassa entistä vaimoasi remontissa.
- hiekkapallo
Vaimon perimmäinen tarkoitus on miehen kaidalla tiellä pitäminen ja tarpeellinen ohjeistus päivittäin :)
- kat21
Sano sille, miltä susta tuntuu, ihan rehellisesti, eikä silleen turhaan haukkumalla. Niin ehkä se huomaa, miten käyttäytyy. Aina ihmiset ei huomaa omaa käytöstään... Hope the best!
- katos...
Tuttua. Katos miehissä ei voi olla mitään hyvää.
Jotain pahaa löytyy, kun oikein etsii. Minun vaimo
pistää ( olen toimittaja ) lehdet roskiin, kun
niissä on minun juttuja. Kirjoja olen myös tehnyt.
Käsikirjoituksia ei vaimo viiti yleensä lukea tai valmiita kirjoja. Mutta jos lukee, niin lukee kuin
piru raamattua. Jos vain löytyy jotain, joka viittaa
häneen, on sota valmis. - remontoija muija
Siinäpä se otsikossa onkin.
Minä olen kotiäitinä, 5 v ja 10 kk ikäisten kanssa kotona. Mikäs täällä ollessa. Vietän leppoisia päiviä, tekemättä oikeastaa mitään.
Perhepäivähoitajat tekevät oikeaa työtä yhdenkin lapsen kanssa, kotiäidit vain viettävät leppoisia kesäpäiviä, käydään puistossa ja uimarannalla jne. JOKU sitten siivoaa, pyykkää, laittaa ruuan, huushollaa. KUKA?
Remontti on meilläkin kesken.
Kuka sen tekee? MINÄ.
Minä pidä siitä, minulla on myös taito, osaaminen. Miehellä ei kumpaakaan. Sehän sujuu, olenhnan kotiäitinä monitaituri. Ei muuta kuin maalipurkit esiin ja hommiin. Lapset leikkii somasti lastenhuoneessa eikö vaan? Ja edelleen se JOKU huushollaa ja koti kiiltää, lapset hymyilee ja vaimo voi hyvin, ja näyttää hehkeältä.
Todellisuudessa se kun ei näin mene, mutta kun mies on pitkät päivät poissa, töissä, ei hän kodin arjesta mitään tiedä.
Laita siis ap vaimosi hommiin. tai ota edes hanslankariksi mukaan. Ilmoita, että nyt tehdään näin, sinun osuus tässä on tätä ja tätä.. niin tietää, mitä teet. Ja miten se tehdään. Ja pääsehän itsekin tekemään, ei tule valittamaan sen jälkeen.
Ainakaan niin paljon. - niin ja.....
PIDÄ EDES YKSI PV VAPAATA!
Älä tee mitään, lähde kotoas pois, anna olla koko remontin!
Ja oletko sanonut akallesi, ettet jaksa kuunnella hänen arvosteluaan?
oletko sanonut, että TEE ITSE, jos kerran niin kuvittelet osaavasi. - uoveli
----kirjoitta tommoisesta asiasta,ensin olis pitäny laittaa akka remonttiin tai mieluummin vaihtoon.Oletpa raukkamainen mies
tossa oo mitään järkä. pistä muijas ens kesänä tekee vaikka joku terassi tai muu iso homma ja arvio sen työtä.
- ollipomas
Jospa näyttäisit tämän tekstin hänelle
- parempi....
kuin taivasalla,,saatana, en paljon kehtais kirjoitella,akka määrää..tee poika äläkä valita.
ite oot akkas valinnu,vai ottiko se sinut... - harkinnut...
kriisipuhelimeen soittamista?Kyllä noin massiivisen vastoinkäymisen sattuessa,vahvempikin lyyhistyy.Voimia ja jaksamista sinulle...ps..kirjoittelun sijasta,kekittyisit siihen remonttiin,tai sitten uusien feikkikirjoitusten suunnitteluun.
- remontoijan vaimo
No pistä vaimosi vähän miettimään; ehdota ammattilaista tai sano hänelle, että voisi tehdä osansa töistä. Ehkäpä ne jupinat loppuvat.
Meillä on toisinpäin, minun pitää jatkuvasti miehelleni sanoa, että antaisit jo sen olla, ihan hyvä se on. Hän on pikkutarkka ja onnistuu kyllä tekemään jotain yksityiskohtaa loputtomiin. Kun tilanteen huomaan joudun miettimään kauan, uskallanko sanoa. Arvostella on uskalla ollenkaan, juuri tuon vuoksi. Toisaalta, joskus olen huomannut jonkun menevän pieleen, enkä ole viitsinyt sanoa, sitten jälkikäteen on tullut puhetta ja olen saanut läksytyksen, kun en ole sanonut mitään.
Hyvä, että joku viitsii itse tehdä, onhan se suuri säästö. Sitä paitsi ammattimiesten jälki ei ainakaan sisustushommissa ole missään nimessä mieheni tekemää parempi, päinvastoin se yleensä on mennyt.
Mutta sano vaimolle asiasta, ei tuollaista tarvitse kuunnella :)- käy töissä
ja maksaa koko lystin, niin saa se arvostellakin!
- Nimetön
Semmoosia ja tämmöösiä jotkut vaimot on. Ei kylläkään kaikki mutta,elä ny heti lannistu moisesta kritiikistä.Kyllä hän jossainvaiheessa sinua kiittää:) Tietysti ottaahan se pattiin kun ei työtä arvosteta mutta, jossain vaiheessa se palkitsee tekijänsä:)Ei se vaihtamalla välttämättä parane, päinvastoin:)
Nm.Kokemusta on moisesta! - Teillä
Ihmeellisiä ongelmia!
- jätkään
Ei muuta kuin akka kierrätykseen! Mutta jos otat tilalle uuden, niin on aikamoinen riski, että saat toisen samanlaisen ...tai vielä pahemman!
Mutta vaihda akka jätkään, sellaiseen rempseään ja reippaaseen (ei mihinkään himpunpimpulaan), niin yhteiseloon tulee ruutia - positiivisesti!
P.S. kokemusta on :) - ei valita...
vaimo,muuten kuin sängyssä,,,,
jos remontti ei mene aina putkeen,ei ole vaimo ainankaan haukkumassa heti,ymmärtää että minäkin olen vain ihminen,kiitos vaimolle. - remppareiska
pistä vaimovaihtoon vaan
- .....
heitä sitä hu##aa kaminalla!
- Karrikurri
Kyllä se viikonpäästä anelee armoa!!!
- tai sido
täti molemmista ranteistaan nilkkoihin, vie mettään ja nosta sen puo pystyyn. Näppärä nuolukivi hirville..
- TASA-ARVOISEKSI
http://www.city.fi/artikkeli/Parisuhteen markkina-arvoteoria/1854/
Tuolla on cityn keskusteluosiossa osuva tiivistys asian tiimoilta markkina-arvoteorian yhteydessä. Siteeraan sitä tähän:
"Naisten seksuaalinen valta ?
Osuva teoria ja uutuus kirja asian tiimoilta on myös Henry Laasasen: Naisten seksuaalinen valta.
fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_seksuaalinen_valta
"Hallitsemalla miesten seksin saantia naiset voivat vaikuttaa miesten käyttäytymiseen, sillä saadakseen seksiä miesten on maksettava seksistä tavalla tai toisella. Seksi on voimavara, jota nainen voi tarjota tai jonka tarjoamisesta nainen voi pidättäytyä. Tämä näkökulma tuodaan Laasasen mielestä harvoin suoraan esille. Naisten seksuaalinen valta vaikuttaa olevan yhteiskunnallinen tabu."
---
Jokainenhan tietää että kysyntä nostaa asian/tuotteen arvoa.
Ja että kysynnän voi luoda ja sitä voi nostaa keinotekoisesti esim. panttaamalla elintärkeää asiaa/tuotetta.
Piittaamatta tietty pätkääkään mitä historiallisesti ennennäkemättömiä ongelmavyyhtejä tästä syntyy yhteiskuntaan.
Juuri tästä syystä yhtäkkiä Suomessa naisemme ovat luoneet tilanteen jossa esim.
- Talouksistamme on jo lähes 50% on yhden ihmisen talouksia.
- Avioliitoissa eroprosentti on n.50% ja avoliitoissa n.90%.
- Ja sattumalta juuri nainen on Suomessa se ”jättäjä” näissä eroissa lähes ¾ tapauksista.
- Vanhenemme myös kansana länsimaitten nopeimmin.
---
Ainoa vastalääke on tähän että miehet alkavat myös vastapainoksi ”panttaamaan” asioita joita he hallitsevat ja vaatimaan niistä tasa-arvoisesti mm palkkiota, yleensäkin arvostusta miessukukunnalle julkisuudessa syyllistämisen sijaan sekä naisellisia vastapalveluksia yhteiskunnalle (vrt. tilastot yllä).
Ensimmäinen ja painavin tällainen asia on tietenkin vain enää meillä Suomessa länsimaisen viimeisenä oleva, vain koko toista sukupuolta koskeva ”palkaton pakkotyö” vankilaa kovemmissa olosuhteissa, eli asepalvelus. Ainoana rikoksenaan syntyä väärään sukupuoleen.
Tämä asiahan siis ollaan muutettu kaikissa urbaaneissa länsimaissa miesten kannalta parempaan suuntaan, vaikka siltikään monessakaan näistä maista ei feminismi ole lähelläkään niin pitkällä kuin Suomessa (vrt. tilastot yllä), eikä siltikään muutenkaan vaadita yhtä voimakkaasti mm. palkka tasa-arvoja ja parempia työsopimuksia sekä sukupuoliroolien hävittämistä ynm. Eli tästäkin näkökulmasta katsottuna aika ainutlaatuinen ristiriita Suomen miesten häviöksi koko länsimaissa.
Toinen asia on vaikkapa se, että jos naiset haluavat päästä 40% naiskiintiöineen esim. metsä ja metalliteollisuuksien johtokuntiin –on heidän myös hyväksyttävä silloin sama naiskiintiö noiden alojen perustöiden tasolle.
Eikä niin kuin vain toiselle sukupuolelle pakollisen ”palkattoman pakkotyön” kohdalla jossa naiset kyllä voivat olla esim. ylipäälliköitä (halonen), puolustusministereitä (rehn), vartijoita, poliiseja ja perushoitajia (vrt. sivari) kunhan saavat palkkaa.
Näitä miesten ”vastalääkkeitä” naisten yhtäkkiseen seksuaaliseen ynm valtaan markkinoilla löytyy lisää kirjasta: mies vailla tasa-arvoa.
---
Lopuksi pistän siteerauksena maailman tunnetuimman sosiologian professorin mietteitä kehityksemme suunnasta.
Francesco Alberoni: Häälento
"Naisen ja miehen suhteissa on menossa vallankumous...miesten asema on syvästi muuttunut"
"Pojille, päinvastoin kuin tytöille, rakkaus ja seksuaalisuus ovat alun alkaen täysin eri asioita."
"Tyttöjen rakkaudenvalintoihin eroottinen arvoasteikko vaikuttaa paljon enemmän kuin poikien...heti herättyään tytöt katsovat niitä joilla on korkein eroottinen arvoasteikko, siis julkisuutta, valtaa, kuuluisuutta jne."
"nykyään kaikki näyttää voimistuneen, koska nainen näkee televisiossa äärimmäisen korkean rakkauden mallin... myöskään painetta naimisiin ei enää ole...60 luvun jälkeen feminismi muutti kaiken..."
"Nykyään miehet eivät ole lainkaan parempia. Tytöt ottavat ja jättävät noin vain.
"Aikoinaan juuri tytöt tavoittelivat avioliiton vakautta, nykyään taas miehet. Nykyään nainen onkin se joka menettää eroottisen kiinnostuksen, kun mies ei ole tarpeeksi korkea statukseltaan ynm.
”…Ja turhautunut arvostelu tekee noidankehän, miehet aliarvioituneena vastaavat yhä huonommin heidän ihannettaan."
"nykypäivän naiset ovat alttiita turhautuneisuudelle, sillä miehet joiden kanssa he ovat tekemisissä päivittäin, pystyvät yhä vähemmän yltämään heidän unelmiensa mittaiseksi."
"Nykyään miehet tavoittelevat avioa, naiset nöyryyttävät, jättävät - on kuin roolit olisivat muuttuneet"
"Mitä tapahtuu tulevina vuosina? naisten pyrkimystaso ei voi jatkuvasti pysyä näin korkealla, sillä se johtaa liian usein pettymyksiin. Mutta yksi asia tuntuu selvältä, muutoksen päähenkilöitä, sen liikkeellepanijoita ovat naiset..."- ei toimi
Ei se enää toimi tuo naisten sexin ylivalta, alkaa vaakakuppi menemään päin vastoin, useat naiset ovat yksinhuoltajia ja ne eivät ole kovin kysyttyjä, mailmalta saa siinämäärin helposti hiemqan vatsakas ja normaalikin mies jo vaimon suomeen, esim Thaimaa, Vietnam, Philiphine ym kaakkois aasian maat ja afrikasta puhumattakaan ym jne, eli miljardeja naisia tulisi suomeen jos vain mies ottaisi vaimoksi ja suhteet takuulla toimii, niitä ei yleensä pilaa naisen liiallinen bile halukkuus jne, koska ed mainituilla kulttuureilla"onneksi" perhe keskeisyys kaikki kaikessa ja heidän elämän tapaansa kuuluu perhe kaikella tavalla, joten hyvät suomi poika veljet, menkää tekin merten taa, takaan että ette kadu, katukuvassa jo vaikka kuinka paljon ulkomaalaisia vaimoja.
Ei kannata alentaa ja nöyryyttää miehen itsetuntoaan kun itsestä kiini hakeeko nuoren vaimon vai ei! - .............
ei toimi kirjoitti:
Ei se enää toimi tuo naisten sexin ylivalta, alkaa vaakakuppi menemään päin vastoin, useat naiset ovat yksinhuoltajia ja ne eivät ole kovin kysyttyjä, mailmalta saa siinämäärin helposti hiemqan vatsakas ja normaalikin mies jo vaimon suomeen, esim Thaimaa, Vietnam, Philiphine ym kaakkois aasian maat ja afrikasta puhumattakaan ym jne, eli miljardeja naisia tulisi suomeen jos vain mies ottaisi vaimoksi ja suhteet takuulla toimii, niitä ei yleensä pilaa naisen liiallinen bile halukkuus jne, koska ed mainituilla kulttuureilla"onneksi" perhe keskeisyys kaikki kaikessa ja heidän elämän tapaansa kuuluu perhe kaikella tavalla, joten hyvät suomi poika veljet, menkää tekin merten taa, takaan että ette kadu, katukuvassa jo vaikka kuinka paljon ulkomaalaisia vaimoja.
Ei kannata alentaa ja nöyryyttää miehen itsetuntoaan kun itsestä kiini hakeeko nuoren vaimon vai ei!hieno vastaus mutta paljolti toiveajattelua.. Kyllä tällä hetkellä tuo naisten valta on räjähtämässä ennenäkemättömiin mittoihin...
Katsos kyllä se on tosiasia että aika harva mies vieläkään kuitenkaan haluaa "alentua" thai vaimoon ja tehdä vielä sukunsa jatkeeksi aasialaisia lapsia... Ihan ilman rasismia!
tietyllä tapaa feministit ovat voittaneet tällaisten miesten kohdalla ja jonkun tiukan konservatiivin mielestä jopa tuhonnut heidän elämänsä ja sukunsa iäksi...
Kyse on siitä että näissä tapauksissa mies on pakottu luonnottomaan käytökseen, häneltä on viety terveet oikeudet omassa maassaan ja ajettu hakemaan vaimo muualta koska yhteiskuntamme naiset eivät suostu enää synnyttämään ynm VAIKKA SILTI käyttävät kiihtyvään tahtiin hyväkseen miesten verotuloja valtiolle jne
Jo nyt on tilanne se että miehet käyttävät vain 65% verotuotoistaan elämänsä aikana ja naiset 135%. ja tilanne kärjistyy lujaa vauhtia sillä mm vanhenemme kansana länsimaitten nopeiten...
Päälle on vielä länsimaitten viimeisenä palkaton pakkotyövelvollisuus kuten avauksessa mainittiin, sekä esim maailman kovimman elatuslait ja 75% sinilmäisistä miehistämme ei vieläkään ole avioehtoakaan vaikka elämme erojen kultamaassa jne..
ilotyttöjäkään meillä ei ole kadut ja kuppilat täynnä kuten muissa länsimaissa...
Joten... Lopetan riimittelyn tähän kun ei se tällä commulla käy niin kätevästi...ja hyppään uimaan ;)
- heheeeee...
joo, joku tuola kirjoitti tasa-arvosta, oikein, arvosteleppa sinäkin vaimosi tekemiä yhteisen kodin töitä, siivousta, ym viikkaamisia, takaan että tulisi rätit silmille ja lause että tee itte kotityöt jos osaat paremmin, eikö sama logiikka näin tasa-arvon aikana toimisi jos miehen työtä arvostellan!
- Ollison
Missä on nyt multaa kärränyt Simo? Etkö voinut kirjoittaa samalla nimellä :)
- uusi tilalle =)
Enkä varmana valittaisi jos remonttia tekisit.
Lupaan kuitenkin nalkuttaa jos käyt vieraissa. Muuton olenkin sitten oikein hymyilevää.
Ja vaimollesi vaihtelunvuoksi täältä löytyisi mies, joka tekee mitä tahtoo, menee ja tulee milloin lystää. Ja osaa vielä kiukutella takasinkin.- Reiska vaan
Hah, vaihdetaan vaan .
- jossain auttakin ;)
Reiska vaan kirjoitti:
Hah, vaihdetaan vaan .
Eikä laittais vaan ukkoaan hommiin... ja sais sitä isäntä tehdä välillä muitakin "hommia" kun remonttia ;) Eikä emäntä silloinkaan luistaisi hommista vaan vahtimaan =)
- oikea tee-se-itse-mies
en kyllä siitä nalkuttanut kun teki. Olihan se ihan hyvä että viitsi edes yrittää. Toisaalta välillä olisi kyllä tarvinnutkin sanoa kun sahaili kantaviin hirsiin "sopivia koloja" saadakseen yläkerran lattian kuntoon. Siis laminaatin alle laitetun lattia levyn suoraksi. Joo luitte oikein =)
Sitä odotellessa että makkari putoaa olohuoneeseen =) - Menkää torille
Sieltä saa myös lihapiirakkaa, ettei tarvi nälkäänsä täällä kirjotella.
- Póug Mo Thón!
Hyviä vaimoehdokkaita löytyy täältä:
http://www.russian-women.net/ - Kutiaana
eikös oo ihan hyvä et toinenki silmäpari katsoo mitä on tullu tehtyä. Akkas saattaa huomata sellaset virheet mitä et itse huomaa. Pitäis sen silti aina välillä muistaa kertoo kui hyvä poika oot
- 50 v. kokemuksella
Toinen ihminen on luonteeltaan hätiköivä ja työn jälki on sen mukaista. Toinen taas pikkutarkka hommissaan ja kyllä senkin huomaa. Jos nyt sit tällaiset eri luonnetyypit osuu yhteen ja yhteiseloa elämään niin varmasti tulee sanomisia puolin ja toisin. Kärsivällisyyttä ja hieman periksi antamista puolin ja toisin niin kyllä se siitä onnistuu. Mut joskus hyvä sana on paikallaan vaan ei niitä kannata jäädä kerjäämään.
- Neuvoja.
50 v. kokemuksella kirjoitti:
Toinen ihminen on luonteeltaan hätiköivä ja työn jälki on sen mukaista. Toinen taas pikkutarkka hommissaan ja kyllä senkin huomaa. Jos nyt sit tällaiset eri luonnetyypit osuu yhteen ja yhteiseloa elämään niin varmasti tulee sanomisia puolin ja toisin. Kärsivällisyyttä ja hieman periksi antamista puolin ja toisin niin kyllä se siitä onnistuu. Mut joskus hyvä sana on paikallaan vaan ei niitä kannata jäädä kerjäämään.
mutta sinä ehdit ensin.
t. toinen pikkutarkka
- tyttö59
Hei!!
Kyllä on sattunut vahinko vaimon valinnassa.Remontti miehillä on aina kysyntää jos muutenkin olisi, löytäisikin tullaisen olisi remontin tarvetta.....- Kutiaana
kriteeri miehen valinnalle *naur*.
- ohos..
Kutiaana kirjoitti:
kriteeri miehen valinnalle *naur*.
Kyllä miehen pitää muutakin osata kuin hellitellä..
- ettet tykkää
Meillä on tapana sanoa asioista suoraan eikä suomi24.n pääkirjoituksena.
- Eikö ota eteen ?
Popsi Viagraa niin jospa remonttikin onnistuisi paremmin ?
- Mönkkönen
Mitä sekään akka luulee remontoinnista tietävänsä. Sivalla vyöllä persuuksille ja käske mennä vaikka tiskaamaan tai siivoamaan.
- uoveli
EI SAA KETÄÄN USUTTA PAHOINPITELYYN SO SO
- tyvunim
akkas hommin eli käske tehä ite ja jos ei kykene pitäköön turpansa kiinni ja ellei sittenkään pidä lättyä kii niin käske painua vittuun
- .................
todennäköisesti vaimosi ei paljoa löydä työnlaadustasi valittamista. Joillakin ihmisillä on sellainen tapa, että sanotaan toiselle pikkuasioista, mutta ei tarkoiteta kuitenkaan loukata. Tällaisia ihmisiä kutsutaan perfektionisteiksi. Halutaan täydellisyyttä muistamatta, että elämä ei koskaan ole täydellistä. Hymyä huuleen ja nauti työsi tuloksista.
- heko
Taas näitä ihania huumorijuttuja, joita lukiessa ei voi kuin nauraa.
Itsekin tunnustaudun samaan kastiin vaimosi kanssa; arvostelen mielelläni. Tänä kesänä maalailen itse ikkunoita, niin ei tarvitse arvostella... ;)
Meillä on ratkaistu tämä arvostus-, arvostelu- yms. pulma siten, että remontit teetetään ulkopuolisella. Me naatiskellaan... pientä hommaa voi tehdä itse, mutta isommat hommat jätetään muille. Eipä stressaa. Rahanmeno on pienempi huoli verrattuna siihen, että avioliitto menisi. - Vaimonsa mies
Onneks tuo asia on meillä toisinpäin, ilman nalkutusta. Emätnä tekee kaikki remontit, kun mulla on peukalo keskellä kämmentä ja sen tunnusta. Ei kaikissa asioissa. Olen kokki, vaimo rakennusmestari. En viitti edes mennä arvotelemaan jälkeä, kun en itte saisi varmasti edes lautaa sahatuksi, joten arvostan suuresti hänen tekemän työn.
Koetahan jaksaa. Niin, ja eikä se muijakaan mun ruokia tule arvosteleen, kun ei saa kastiketta tehtyä polttamatta sitä pohjaan :D - remppa-akka
Ojenna työkalut vaimollesi, pyydä häntä jatkamaan remontti loppuun, pidä sinä hetki vapaata ilmoita että käyt vaikka kaljalla, kotiin tullessa kysyt mitä on aikaan saatu;}
- lapin äijä
Pukkaa se ämmä kartanolle,tai lähe kävelemään.Minä olen ollut kirvesmiehenä 30.Tehnyt aika paljon omakotitaloja.Nähnyt minkälaisia ämmiä ne miehet ottaa ja vielä itelleen.
- pitää pomo olla
elä nyt vedä hernettä nenuun tuollaisesta.
- suuuuuun
kaans . Jopa joo pomo Nainen ? Kyl konttoris varmaa ,mut Duunis !"#¤&/
- ............
suuuuuun kirjoitti:
kaans . Jopa joo pomo Nainen ? Kyl konttoris varmaa ,mut Duunis !"#¤&/
huutelee????
- .. on
voi olla TYLSÄT jutut
- TYHMIÄ
Sano akalles suoraan jos häiritsee ja jos ei mene perille niin heivaa pihalle!! Tarvitsee joka asiasta tulla tänne valittamaan niin että pääsee etusivulle..
- 15v remonttia
ota breikki ja rentoudu. meil 15v remontoitu taloa,ei auta hermoilla,vaik miehen tahti onkin hitaampi kuin haluaisin..en halua miestäni menettää,ni huilataan välillä. mitä välia,vaikka joka sauma ei ookkaan just,jos muuten elämä on onnellista. nykyään ollaan niin kiinni materiassa ja
unohetaan ihminen.
tsemppiä ja huomenna kalalle!;-)) - ämmä
vaimolesi pitää ola muslimi mies siten hän tietä kuka on pomo talossa ämmä, ja eiko sinussa ole miestä sanoa mitä haluat ja te hänelle selvästi kuka oikesti on pomo talosasi, vai oletko niin pelkuri......
- eräs akka, mutta ei kenenkä...
Niinhän sitä sanotaan, ja lienee vinha perä, että remontti ja muutto koittelee parisuhdetta kaikkein eniten.
että jos haluaa tietää kuinka kestävä parisuhde on niin tee jompi kumpi. matka on kolmas.
sano akallesi seuraavan kerran, kun huomauttelee. että "itsellenihän minä tätä remonttia teen". vähän vihjaukseksi, että mikään ei ole pysyvää...
Tekisköhän akkas yhtään sen paremmin ? - fdfdfsdfsdfsdf
veljeni myös teki viime kesänä rempan, ensin keittiö ja myöhemmin muut huoneet.
hän ei tehnyt kaikkea yksin, vaan palkkas ammattilaisen, mutta hääri siinä apuna itsekin.
rankkaa se on kaikki tehdän ihan itse. ei ihme että hermot on kireellä. ja niistä akan huomautuksista (ehkä aiheellisistakin) hermostuu, ennen kun ottaa opiksi. - miehen
asennetta sulla. Eikö vaimosi liity remonttiin mitenkään? Eikö se ole myös hänen kotinsa jota remontoidaan? Huh. En haluaisi kyllä sun kanssa remonttia tehdä jos se on noin vakavaa,ettei saa omia mielipiteitä sanoa. En todellakaan usko että vaimosi väheksyy tekemistäsi. Haluaa että kaikki on tehty hyvin. Kai sitä itsekin haluat? Vai oletko sellainen mies joka ei kestä kuulla totuutta,että pieleen on mennyt? Luulenpa että olet. Toivottavasti vaimosi tajuaa ensi kesänä tehdä remonttia jonkun toisen kanssa kuin sinun.
- kai joku ,
mut lykkää akalle työkalut käteen ja sano et siinä on, tee ite ,morjens!
- siitä että
on edes vaimo . raamattu sanoo että vaimo
on annettu miehelle avuksi ja
miehen tulee rakastaa vaimoaan .ja vaimon
kunnioittaa miestään .että se saa onnen joka
löytää oikeen vaimon .
että oohan kiitollinen kun monelle ei ole
vaimoa ollenkaan nalkutamassa.
vaimo siinä vaan katsoo että lopputulos on
täydellinen eikä miten sattuu . se on rakkautta
se että hyvää tulee kun kerran osaa hyvinkin
tehdä nin tekee sitten .hyvä vaimohan sellainen
on . ehkä kannattaa viedä vaimo ulos syömään
joskus ja etelänmatkalle niin se rauhottuu .
vaihtamalla moni on saanut huonomman
tilalle joten pidä pidä kiinni tästä jos se
katselee sinua joka päivä ja silti haluaa olla
kanssasi .amen .siunaus olla avioliitossa .
se on elämän mittainen kasvun paikka . - tekisit paremmin
niin ei tulis sanomista, senkin tumpelo. Teidänlaisten takia Suomessa talot hajoaa käsiin, kun ette osaa rakentaa ellei ole naistyönjohtajaa paikalla arvioimassa ja korjaamassa.
- Tare_1_2_3
Laita jokin lista tai muu kapistus jokapäivä selvästi vinoon ,niin ei tuu yllättvää palautetta.
- Nimetön
Mitäs se vaimosi voi muuta tehdä työpäivämnsä päätteeksi kun arvioida sun saavutuksiasi. Onhan se ikävää jos lattia hammastaa tai on muuten ruman näköinen. Harvemmin naiset virheitä tekee, harvemmin pääsääntöisti heidän virheensä kohdistuvat miehen valintaan. Itselläni on parasta aikaa remppa yms. menossa. Pistin muijan kylpylään lasten kaa. Kun tulee sieltä niin kaikki on valmista.
- Megapåle
T. P. North
- vaimoke
No kuule, olisit onnellinen, ettei makaa rannalla, ja odota että valmistuu, ja oleppas
kiltisti eukolles. Ei meillä naisillakaan aina
hermoja riitä, perkeleen remonteille.
Joo o koittakaas rakastaa toisianne, ja jos
luulet että joku olisi parempi, erehdyt, naiset
ollaan samasta puusta. - Jarre
Nyt alkaa näkyä tasaarvo voihottajien aikaansaannokset. Akat on joka paikassa nenineen ja kostavat kolmijalkaisille muka vaivihkaa. Minä katselin vain hetken kun muija yritti hankaloittaa elämääni. Heitin hänet pihalle ja annoin kortin mukaan jossa luki, kuseta ketä pystyt.
- Petteri_HML
...sulla oli sentäs helppoo. Mulla oli vaimon kanssa valvomassa myös anoppi ja appiukko.
Eikä siinä mitään, että työn etenemistä olisi valvottu, mutta annettiin myös vinkkejä, kuinka jonkun työvaiheen OLISI VOINUT tehdä: toisella tavalla, joutuisammin, paremmalla työn laadulla, "uusiks meni", jne. - että hän ei saa
arvostella keskeneräistä työtä. Jos vaimosi ei sitä ymmärrä niin kehoita häntä tekemään itse. Minulla ei ole tapana arvostella mieheni tekemää keskeneräistä työtä, joten eukossasi taitaa olla vikaa...
- gdr6hr
Kait tajuut että kun panet muijas tyytyväiseksi niin turha napina lakkaa.Etkö tosiaan tajuu ??
- Tero 1964
"Jos listan ja seinän välistä näkyy 0,1 mm rakoa, huomautus tulee heti." Nyperrystä, mutta listan tarkoitus on peittää se rako joka mahdollisesti jää laminaatin ja seinän väliin. En tiedä menikö mittayksikkösi oikein, mutta vaimosi tuskin havaitsee 0,1 mm rakoa, vaikkei sellaista oikein asennettuna jääkään. Vaimosi on kaikesta huolimatta syytä opetella kiittämään.
- Olen samanlainen
kyttääjä, eikä sille voi mitään. Jos jotain tehdään, tehdään kunnolla ja millilleen. On aivan yhtä helppo tehdä laminaatti ilman hammastuksia kuin hammastuksella.
Rakennamme omakotitaloa ja olemme melkein finaalissa. Ellen olisi joka paikkaa kytännyt, olisi meillä aivan toisennäköistä. Nyt on hienoa! Muutaman kompromissin olen joutunut tekemään, mutta muuten on kaikki millilleen paikoillaan.
Ymmärrän hyvin vaimoasi.
Jos et ymmärrä, miksi kaikki pitää tehdä viimeisen päälle, palkkaa ammattilainen tekemään remontti.
Äläkä vaihda vaimoa. - Ronsu2
Onpa kyllä aika kyttääjä. Itse kyllä katsoisin vaan että mitä on tapahtunut päivän aikana.Eikä ne 0,1mm raot nyt niin hirveä asia ole että sen joutuu korjaamaan tai tekemään uusiksi.
Kyllä on rasittava vaimo, ei voi muuta sanoa. Kun tulee korjauksen tms tarvetta käy usein sillä tavalla että en ehdi kun avaan kaapin oven missä on työkalut, niin alkaa ohjetta tuleen ja arvostelua huonosti tehdystä työstä :p Ja tietysti etukäteis-arvostelun oheen tutut tarinat siitä kuinka "tähän joku henkilö" on sitten erinomainen kaikessa mitä tekee ja työn jälki on kuin itse Ukko Ylijumala olis homman hoitanut.
No joku totes että kaikki naiset on samanlaisia, että ei se vaihtamalla parane. Eli pitänee jättää ja ottaa koira tilalle. Sellaisen haukkumista sentään jaksaa paremmin kuunnella :)- Pere5231
Jos koira haukkuu takapihalla ja vaimo etupihalla, niin kumman päästät sisälle? No, tietysti koiran koska se lopettaa heti kun pääsee sisään!
- Erkkiällä
Teetkö niin huonoa jälkeä, että siitä pitää huomauttaa? Tee siistemmin! Etkö osaa? Jätä tekemättä ja anna sellaisten tehdä, jotka tekevät hommat nätisti.
Aina, kun rupeaa arvostelemaan, niin istu alas. Jos vituttaa oikeen, niin lähet lenkille. Itse tein saman homman viime kesänä, kuin sinä. Sovin ennen urakkaa, että ostan moottoripyörän palkaksi remontista. Silloin jaksaa vähän paremmin kuunnella arvostelua
- normaalia
että kontorolli on omasta takaa kuten Teillä' oma vaimosi.Jos kerran olet ammattimies niin mitäs tuossa hikeennyt vaimosi kyttäämisestä.Olet vaan oma tee se itse Mies ja piste
- MINUN
Kaunis vaimo on tyytyväinen minuun ja elämään..vaimo pitää pitää tyytyväisenä..hii
Tuli tässä mieleen että millainen käsitys akallasi on omista mahdollisista "remonttireiskan"-taidoistaan? Meinaan jos hänellä itsellään ei taitoja moiseen ole niin turha ruveta toisen töitä mollaamaan :( Itselläni oli puutyöt 6 joten ei pidemmälle siitä..!
Jos oma ukkoni remontoisi meillä niin olisin enempi kiinnostunu iloisessa mielessä hänen tekemisistään ja olisin kiinnostunut jelppimäänkin, mutta taitaisin olla liian poropeukalo joten kyhäisi varmaan ympärilleen muurin ettei minun vain "tarvitsisi" tulla apuun :D
Nalkuttaa tai valittaako muijasi herkästi muistakin asioista? Koita nyt kestää *tarjoaa huurteisen pari* =)- Juri..D
Nettislangissa D voi tarkoittaa :D, joka tarkoittaa leveää hymyä.
Rintaliivien kuppikoko D tarkoittaa rintojen korkeimmalta kohdalta ja rintojen alta mitatun ympärysmitan eroa 18–19 senttimetriä. - Ap k
Noh, huurteinen maistuukin. Thanx.
- vapaata...
Teeen aamulla klo 7:sta asti duunia
Voi että olet kiltti ja ihana mies. Noin ahkera ja vielä lomasi käytät remonttiin...
Pistähän hanskat naulaan ja pidä pari vapaata ja käy oluella. Kumma ettei kiitosta tule.- Remonttireiska 50
Jopa on outo vaimo sinulla remontin suhteen.
Meillä on ollut kesäloman aikana keittiöremontti
jonka olemme tehneet yhdessä ja sovussa, tänään saumattiin laatat ja muutenkin työ on melkein valmis.Jos minulla olisi tuollainen puoliso joka ei löydä muuta kun vikoja en varmaankaan olisi hänen kanssaan.En tiedä kuinka hyvä hän on tekemään töitä virheittä.Tuntuu siltä että tänäpäivänä on niitä enemmän kun puhuvat ja teot ovat toista luokkaa.
Ethän höpötä? Kuullostaa kauheelta, otan osaa :(
- reiska1234
Nai sitä kunnolla,että väsyy siihen kyyläämiseen
jos se ei onnistu anna kenkää,näitähän on. - paikallaan!
-Vastaavia tapauksia vierestä seuranneena voin sanoa että kaikki sympatia on sulle. Ikävin tosiseikka tässä vaan on se että eukko ottaa vielä palkankin hommastaan. Erossa kun omaisuutenne menee jakoon on pintaremontoidulla asunnolla aivan toinen arvo kuin jos niitä pinta remontteja ei olisi tehty.
Ehkä tekijän kannattaisi laskuttaa työn teettäjää eli pariskuntaa tehdystä työstä! - ÄmmätVaihtoon
Kyllä tuollainen silmillään nussija pitääkin pistää vaihtoon. Tuskin muuten osaakaan seksi päälle. Sori että arvuuttelen. Mutta miehistä puhetta esität, että akka on uusi ensi kesänä. Mahtaa tämän mykyisen kiiluturpa mennä kurttuun kun akan aika erääntyy. Joko olet miettinyt täsmäeräpäivää? Ilmoita se akalles hyvissä ajoin. Mutta etsi ensin uusi, niin menee joustavasti vaihtosysteemi.
- BOMBBA
Ja yleensä nää hommat hoidetaan joko puhumalla tai sitten riitelemällä. Jos ei sussa ole miestä sanomaan eukolles että naama kiinni tai teet ite, niin mitäs vittua siitä nettifoorumilla valitat!?
- i.k
moi! kiva viesti sulla oli_! oon kestänyt kybä vuotta juoma helvetttiä kun kyutätään sitä kun ostetaan kaks tai kolme putelia ja koko ajan on tikun alla. ei pysty nauttii ees vvikonlopuista ilman valvontaa !! tää on helvettiä! mitä teen?
- zana
koita kestää. ja jos et kestä, anna olla. mutta jos nyt jo tiedät, ettei siitä mitään tule, anna olla ja heitä poies. ei hän välttämättä pahaa tarkoita. aina on hyvä, et joku tarkistaa jotakin. voi olla, et sul ei ole tarpeeksi tota itsetuntoo.
- merikarvia
Anna potkut HETI . Uusi löytyy päivässä Ilontalosta .
- Remppa-Reiskan vaimoke
Sano vaimolles, että seinän ja laminaatin väliin pitääkin jäädä parin millin rako, koska muuten laminaatti "eläessään" nousee kuprulle jostain kohdasta lattiaa!
- näitä tyhmii
aiheitaa jaksaa keksii tänne etusivulle,, ei vittu alan pian epäillä jotta ne ruottaalaaset perkele... haiskahtaa vähän-))
- ja akka
syynäs tarkkaan niin mä keksin laittaa yhden kukkalaatan juuret ylöspäin ja siellä takana oli vain vähän liimaa.
Akka kävi koko rempan ajan katsomassa onko se laatta jo käännetty, eikä muuta kerinnyt katsoa. Mä irrotin laatan lopuksi ja saumasin heti. - sinkkunen
Et voi syyttää kun ittees, itse valitsit :)
- Vie sie, mie vikisen!
Mist tommostii kaunottaria oikein löyttyypi? Mä oon kauhian hämmästyny.
- niin loppuu kyttäys.
Se on varma asia.
- Alkuperäinen kirjoittaja
Tämä viesti sai liian suuret mittasuhteet. En tarkoittanut viestiä kirjaimellisesti, vaan se kuvasti fiiliksiäni.
Halusin sanoa kaikille ihmisille, että muistaisitte löytää hyvää puolisoidenne tekemisistä, naisten ja miesten. Palkinto voi olla seksiä tai kaljaa, mutta voi se olla ihan rehti tunnustus: hyvin tehty, kiitos.
Kiitos keskustelusta & rauhaa,
t. Jo jonkinlainen remonttimies- Remonttireiska 50
Mitä siinä kaunistelet.Vaimosi on varmaan lukenut
näitä keskusteluja ja laittanut sinut ojennukseen.
- Nimetön
No johan jotakin...Mä laitoin itse mun laminaatti lattian,tiedän tasantarkkan virheet joita tein.Olen siis eronnut ja nainen,olisit laittanut vaimosi tekemään niin rooli olis toinen.....
- PIÄHÄN?
Minkäs sille voi jos olet niin onneton tekijä. Ottaako vaimon kertoma totuus päähän?
Kyllä sitä on tullut eteen monta kertaa myös ns. mukamas "ammattilaisia" jotka tekevät niin kusten hommiaan kun olla voi! Ei siinä silloin voi kun itkeä tai nauraa :) ...niin tai tehdä itse.
Jos kerran vaimosi osaa remontoida ja sinä ilmeisesti et (ole niin tarkka), on selvää että hän on oikea ihminen siihen hommaan! Jos taas ei töiltään ehdi, niin silloin palkkaatte oikean ammattilaisen, jonka löytämiseen tosin saattaa kulua aikaa :P
Ole ylpeä, että et omista ainakaan uusavutonta naista. Niitä kun on nykyään naisissa aika paljon ;D- kyllä juuri
Siltä avuttomalta akalta, kun ei ei itse viitsi eikä kykene niin arvostellaan toisten tekemisiä... Ja kyllä tuollaisten ukkojen pitäisi mennä koiratarhaan nurkkiin kuseskelemaan, sillä eihän tuo ole mies ikä mikään kun sadistisen pikkusieluisen vikinää kuuntelee ja myöntyy. Ei ihme että akalta ei kunnioitusta heru, eihän koiraa miehen vaatteissa voi kauheasti kunnioittaa... Kaiken laisia luusereita äijät nykyään ovat, saatan että olette surkeita tuhkamunia. Niin siinä pillun lumossa että ei juuta eikä jaata kykne sanomaan vastoin tussun tahtoa.
Mitä helvettiä tule tänne piipittämään heikko paska! Sano akalle siinä oin vitun kalut ala duunata, minä en tee enää paskaakaan tässä talossa. - oikein olikaan
kyllä juuri kirjoitti:
Siltä avuttomalta akalta, kun ei ei itse viitsi eikä kykene niin arvostellaan toisten tekemisiä... Ja kyllä tuollaisten ukkojen pitäisi mennä koiratarhaan nurkkiin kuseskelemaan, sillä eihän tuo ole mies ikä mikään kun sadistisen pikkusieluisen vikinää kuuntelee ja myöntyy. Ei ihme että akalta ei kunnioitusta heru, eihän koiraa miehen vaatteissa voi kauheasti kunnioittaa... Kaiken laisia luusereita äijät nykyään ovat, saatan että olette surkeita tuhkamunia. Niin siinä pillun lumossa että ei juuta eikä jaata kykne sanomaan vastoin tussun tahtoa.
Mitä helvettiä tule tänne piipittämään heikko paska! Sano akalle siinä oin vitun kalut ala duunata, minä en tee enää paskaakaan tässä talossa.Ap kyllä sanoi, että vaimo todellakin osaa halutessaan. Joten se siitä "avuttomuudesta".
Ymmärrän kyllä hyvin että arvostellaan, jos on kerran tehty täyttä paskaa! Mitä sitä kaunistelemaan? Kyllä meilläkin sanotaan aina asiat rehellisesti suoraan, oli sitten hyvää tai pahaa.
Ehdotan tässä tapauksessa vaimoa tekemään itse jos ja kun osaa paremmin.
- Yksi toinen nainen
Mitä jos sanoisit tuon vaimollesi...tai sopisit hänen kanssaan työvuorot Jotenkin olet kammottava tyyppi kun teet tuon kaiken ja mielessäsi pohdit noin negatiitivisia. Mene itse töihin välillä ja jakakaa työt - tee sinäkin osasi kotitöistä ja vaimo osansa remontista
- -ja vastaat kanssa!
Keksit sitten "hyvän" jutun ja vastailet siihen itse. Huvittavaa...
- miettiny,,,
et varmaan joku keksii työkseen näitä hauskoja juttuhaja kerätä tänne,, ei saatana heh,, naurattaa oikee,,
- turhempaa olla
Onpa sullakin huolet, siis voi jösses sentään!
Sano kuule vaimollesi, jos jokin asia vaivaa äläkä tule tänne vinkumaan! - siedät tuon
MITÄ!!!!!!!!!!!!!!! VITTUA ÄIJÄ VAI AKKA???? Saatanan luuseri nyt riittää tuo akan narussa roikkuminen perkele. Ole mies talossa äläkä vitun vammainen lapsi.
Ei saatan! Sano akalle että tee itse, vittu en voi ymmärtää miten kukaan ikä sietää tuollaista paskaa?????????????
Ei varmasti tule huoraltasi kunnioituksen ripettä kun olet moinen lapatossu tuhkamuna. Muija se haluaa vain käyttää sinua hyväkseen ja kaiken lisäksi alistaa, sairas sadistinen lehmä koko paskiainen. Eikä hän töissä pääse komentelemaan, onneksi kotona on lapis jolle karjua ja jota arvostella. Vittu mitä miehiä osta hamekangasta ja juokse puuhun.- akalle
perseeseen ja vasaralla tahtia niin johan loppuu kitinä ja pilkun nussinta.
- olet tossun alla
Tai et ymmärrä naisista mitään.
Tuo keskustelun aloittaja on luuseri joka nauttii naisensa tyylistä ja siitä että saa sääliä itseään. Siis määrätynlaista roolipeliä. Eihän tuolaista tilannetta tosiasiassa voi syntyä normaalissa parisuhteessa ellei sitä juuri haluta.
Tuollainen epäsuhta asioiden tarkastelussa selviää jo seurustelun alkumetreillä jolloin pelin säännöt hyväksytään.
- Reija 1953
Hyvä, hyvä muija vaihtoon...
- Potku perseeseen
Anna vaimolles vasara ja saha tumppuun ja käske itse yrittää tehdä parketti remppaa, anna arvio työstä. Eiköhän mene iho umpeen ja ala ymmärrys kulkea tai ehdota olisko aika tehdä AKAN vaihto remppa samalla, se yleensä tukkii kitisijän suun... ole mies ja näytä kaapin paikka!!! Mutta eiköhän sopuun pääse aina, akka pihalle yöksi viilentymään....
- vaihtoa
Potku perseeseen kirjoitti:
Anna vaimolles vasara ja saha tumppuun ja käske itse yrittää tehdä parketti remppaa, anna arvio työstä. Eiköhän mene iho umpeen ja ala ymmärrys kulkea tai ehdota olisko aika tehdä AKAN vaihto remppa samalla, se yleensä tukkii kitisijän suun... ole mies ja näytä kaapin paikka!!! Mutta eiköhän sopuun pääse aina, akka pihalle yöksi viilentymään....
Ei jatkuva vaihtaminen mitään ratkaise, Ole mies, älä koira saatan ja näytä se.
- ammatti saneeraaja
vaihtoa kirjoitti:
Ei jatkuva vaihtaminen mitään ratkaise, Ole mies, älä koira saatan ja näytä se.
kaikki ne jostakin kitisee,vastaat vaan "vai niin,onko niin,ahaa"jos eivät valita remppahommista,niin sitten vaikka väärinviikatuista vatteista. meillä iseillä on suuri haaste kasvattaa tyttäristämme vähän mukavampia
- ihan
mun äidiltä. Sillekään mikään ei ole ikinä hyvin. Paitsi jos on ite tehny jotain niin se on niin täydellistä että.
Harmi vaan että tuollaiset naiset ei tajua sitä itse vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta.
Säälin silti vaimoasi jos jätät hänet tuosta vain yrittämättä puhua hänelle ensin...tsemppiä! :)- aina paikallaan
ja silloin olisi hyvä testata turnauskestävyyttä poikkeuksellisissa oloissa esim. telttamajoitusta jne.Sitten onkin turha rypistellä,kun on vetelät housuissa.Meillä remontit hoituu yhdessä, harvemmin lomilla, sillä lomat ovat lepoa ja mukavaa yhdessä olon aikaa. Jos lomat eri aikaan, niin silloin voidaan vähän remppailla, jos se lomailevalle puoliskolle sopii. Eli neuvotteluja ja kynttiläillallisia,kyllä se siitä:)
- Miehet on rautaa..
Taidat ol niit miehii jotka luulevat osaavansa tehdä. Vinkuvat sitten ja kerjäävät säälipisteitä! Miksi et palkannut ammattimiestä olis vaimollekin jotain kivaa vaihteluu... Voi mun miestä ei tarvi neuvoo se osaa tehdä muutenkin.Vaik mitä.
- remppaukko
Heitä akka pihalle ja nopsasti.
- malka silmässä
Jos tosiaan teet remonttia omalla lomallasi niin hyvin kuin pystyt etkä parempaan kykene, mutta sekään ei riitä, oli ratkaisu tehdä remontti itse väärä. Tai sitten vaimosi on väärä, eikä pysty hyväksymään sitä, ettet ole tuhattaitoinen jokapaikanhöylä (kukapa meistä olisi!).
Tunnen kyllä tilanteen ja tunteen, kun juuri niille lähimmilleen ei riitä vaikka mitä volttia tekis. Kukapa meidät pettäisi, jos eivät ne, joita rakastamme.
Jos haluat jatkaa vaimosi kanssa edelleen, puhu hänen kanssaan tunteistasi. Jos et halua, löytyy varmasti naisia, jotka ovat kiitollisia remonttitaitoisesta ja -haluisesta miehestä. Jos tämä mies omaa vielä muitakin aviomiehen hyviä ominaisuuksia... - Uusi koti
..ja uusi muija paikalle.
Kuvailemasi maatuska pitää pistää ulkoruokintaan. Älkää miehet olko tossun alla.. - 'r'
meillä tämä menee toisin päin. itse olen koulut käynyt maalari. ukko ei uskalla eikä halua puuttua, jos meillä joskus tehdään pintaremonttia. jos vaimosi naputtaa kovastikkin vastaisuudessa, nii kehota häntä itse kokeilemaan ja arvostelet sitten itse vieressä.
Se on muuten kuulemma vittuilua & riidan haastamista jos arvostelu tapahtuu niin että katselen vieressä ja arvostelen. Toisinpäin se on erittäin mahtavien ja oikeiden neuvojen jakamista ja virheellisten työtapojen ystävällismielistä korjailua :p
- sinut koska vain..
Sun vaimon pitäis tullamun miehen kans asumaa vähäks aikaa, mun mies osaa just just lampun vaihtaa mut sulakkeen vaihto jo menis yli hilseen! Yksinkertainen pieni terassi piti pyytää naapurin mieheltä, itse kärräsin toiselta puolelta tietä tasoitushiekat (n. 10 kottikärryllistä) Naapurin mieheltämeni vähän jo hermo kun ukko ei osannut yhtään edes auttaa terassin teossa, esim sahaamalla lautoja.
Minä arvostaisin ja palvoisin sinunlaistasi miestä maasta taivaisiin kun olet noin taitava ja viitsi tehdä remonttia. Olen niin kateellinen naisille joiden miehet tekevät kaikkia normaaleja miestenjuttuja, itse olen naimisissa pikkutytön kanssa! Onneksimeilläon 2 poikaa, kun ne tuosta vähän kasvaa, saavat opetella miesten hommiin isäni ja veljeni kanssa ja sitten osaavat auttaa minua remonteissa yms miesten hommissa.
Tsemppiä sulle ja keep your head up! Olet hyvä mies!
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.3510564- 425602
- 435153
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk2033901- 483608
- 133543
- 313066
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise822928- 442713
- 562603