Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi kesäkuussa jo 4,4 prosenttiin.
Toukokuusta kesäkuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,4 prosenttia.
Kuluttajahintoja nosti vuodessa eniten asumisen ja elintarvikkeiden kallistuminen. Asumista kallisti ennen kaikkea energian hintojen, vuokrien ja korkojen nousu. Elintarvikkeiden hintojen nousu puolestaan johtui ennen kaikkea maitotuotteiden kallistumisesta.
Inflaatioon vaikutti myös ajoneuvojen polttoaineiden, ravintola- ja kahvilapalveluiden sekä alkoholijuomien vähittäishintojen kallistuminen viime vuoden kesäkuusta.
Suomen inflaatio oli pitkään muihin Euroopan maihin verrattuna maltillista. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut - kiitos KEPUn ja Matti Vanhasen. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan EMU-maiden inflaatio oli kesäkuussa 4,0 prosenttia.
Huomattavaa on, että tuosta EU:n lähes kovimmasta inflaatiosta yli puolet on täysin kotikutoista.
Inflaatio on nyt samalla tasolla kuin Esko Tuhoahon katastrofaalisen hallituksen aikana. Lamaa kohti sitä mennään KEPUn kyydissä vauhdilla.
Suomen inflaatio yli EU:n keskitason
4
143
Vastaukset 4
- Demari Ukki
Ukki ei pidä sinua kummoisena kirjoittajana. Heh heh. Täytyy olla tosi huono jos ukkikin antaa tuollaisen lausunnon.
- Uusi-Ukki
tuohon Inflaatiokierteeseen johon olin heti vastaamassa siinä tietomiehen selvää tekstiä. Ehtihän siihen heti joku kepulireppana "Viisauksineen" källäämään Känää.
Kun tuolla toisaalla Känästä puhuin, kyllä nämä vähän viisaammat palstalaiset ymmärsivät minun tarkoittavan, että Känä ei ole mikään Kirjoittajavirtuaasi pitkien juttujen ja analyysien tekijänä. Mutta "Veitsenterävänä" huomioitsijana känä on vertaansa vailla.
Jo se kertoo Känän tietävyydestä jotakin, koska hän on Uusi-Ukin lailla nähnyt jo pari vuotta sitten tuon Matti Vanhasen mitättömyyden noissa Hallituskuvioissa. Älä siis yritäkään "Känää källätä". - Heh heh
Uusi-Ukki kirjoitti:
tuohon Inflaatiokierteeseen johon olin heti vastaamassa siinä tietomiehen selvää tekstiä. Ehtihän siihen heti joku kepulireppana "Viisauksineen" källäämään Känää.
Kun tuolla toisaalla Känästä puhuin, kyllä nämä vähän viisaammat palstalaiset ymmärsivät minun tarkoittavan, että Känä ei ole mikään Kirjoittajavirtuaasi pitkien juttujen ja analyysien tekijänä. Mutta "Veitsenterävänä" huomioitsijana känä on vertaansa vailla.
Jo se kertoo Känän tietävyydestä jotakin, koska hän on Uusi-Ukin lailla nähnyt jo pari vuotta sitten tuon Matti Vanhasen mitättömyyden noissa Hallituskuvioissa. Älä siis yritäkään "Känää källätä".Tosi källejä.
- oivahärkönen
Uskomattoman hyvin on hallitus tuonkin asian hoitanut. Inflaatio johtuu yksin energian maailmanmarkkinahintojen noususta. Siitä johtuu ruuan ja asumisen kallistuminenkin. Ja meillä täällä kylmässsä, karussa, harvaanasutussa ja pitkien kuljetusmatkojen maassa energiaa tarvitaan paljon enemmän kuin keskimäärin unionin alueella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1401546- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi291808- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60577
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571