Lostissa on kyse tästä meidän ns.uudesta tulevasta ajasta,ihmisen selviytymisestä ja kehityksestä. saari on eräänlainen aikakone,joka on ollut vaikuttamassa ihmiskunnan eri kehitysvaiheissa. Ihmiset eivät vanhene saarella,koska aika siellä on pysähtynyt. Siellä on merkkejä eri aikakausista,joita saari on käynyt läpi,esim se laiva ja patsas. Nyt saari valmistelee tätä saarelle saapunutta porukkaa ihmiskunnan seuraavaa vaihetta varten. Tämä joukko on valittu huolella,on lääkäriä, metsästäjää ja eri alan tyyppejä. Jokaisella on joku tehtävä,joka on suoritettava loppuun ennen kuin he voivat kuolla ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Se mieshän 4. kauden lopussa sanoi Michailelille,että olet suorittanut tehtäväsi ja voit mennä nyt. Saari kertoo tehtävät Johnin kautta,joka on valittu viestin tuojaksi.
Ben oli myös valittu johtajaksi aikanaan,mutta hän ei kuitenkaan pystynyt täyttämään saaren ja Jacobin toiveita paremmasta ihmiskunnasta. Benin vika oli hänen psykopaattinen luonteensa. Uusi johtaja saarella tulee olemaan Jack.
Saari vaatii kaikkia puhdistumaan vanhoista pahoista teoistaan,jotta tämä porukka voisi johdattaa ihmiskuntaa eteenpäin,kohti parempaa tulevaisuutta ilman sotia,nälänhätää jne. Saari sisältää universaalista energiaa,joka on annettu näille välituille kontroiltavaksi. Saari pitää pitää ihmiskunnalta piilossa,koska sitä voidaan käyttää myös pahoihin tarkoituksiin. Dharma läysi sen aikoinaan ja valjasti saaren omiin kokeisiinsa ja tarkoitusperiinsä,mutta Ben sai tehtävän tuhota Dharman työntekijät saarelta,hän laski kaasun ja tappoi kaikki. Hän oli ns. valittu mies,joka sai saaren tiedot ja voimat kättöönsä. Siitä asti hän raknsi saarella parempaa yhteisöä. Richard on saaren alkuperäisiä asukkeja,hän on luultavasti ollu saarella satoja vuosiakin.
Koko totuus
lost mies
2
970
Vastaukset
- teoria, sanoisin.
pitkästä aikaa joku tuo taas esiin uuden teorian saaren todellisesta luonteesta. Ja vieläpä ihan hyvän sellaisen. Tällä selittyisi saaren suuret mysteerit, kuten Musta savu ja ikinuori Richard.
- Jos sun LOSTi on...
Jos aika on pysähtynyt, eikä kukaan vanhene, niin miten Alexista kasvoi 16-vuotias?
PS:Tota lukuunottamatta ihan sikahyvä stoori!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1532885Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2812566Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.421599Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381510- 1211232
- 1081163
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151095Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e371019Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La611003