Mihin päätyvät humanistit?

-pohdiskelija-

Tiedän tämän verran siis, että humanistit toimivat kulttuurin, kielien, taiteiden parissa, mutta olen miettinyt (tuli tämä ajatus ihan ex tempore) että mihin nämä humanistit päätyvät?

Eli millä aloilla he toimivat opiskelun jälkeen, mieleeni nimittäin vain tulee esim. kielenopettaja...

18

5130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fm-englanti1

      Hei. Minä työskentelen freelancer-kääntäjänä, käännän elokuvia ja tv-sarjoja sekä ajoittain myös erilaisia tekstiaineistoja, olen esim. kääntänyt uutisartikkeleita suomesta englantiin. Ja olen minä opettajanakin työskennellyt. Nytkin olisi tiedossa tuntiopettajan pesti amk:ssa ensi vuodeksi.

      Humanisteja toimii myös esimerkiksi tv- ja lehtitoimittajina, kustannustoimittajina, tiedottajina, copy writereina mainosalalla, tutkijoina sekä esimerkiksi museoissa ja muissa kulttuurialan työpaikoissa.

      • Sinne tänne

        Jo työelämässä pitkään olleena olen huomannut, että tietyn tutkinnon suorittaminen yliopistossa tai korkeakoulussa ei vie ko. opiskelijoita aina edes lähellekään heidän alaansa.

        Sellasta on tää opiskelun ja työelämän yhteensopivuus.


      • tuleva kieltenopiskelija

        Hei. Olen päässyt Tampereen yliopistoon lukemaan venäjän kieltä ja kulttuuria, sivuaineiksi aion hakea englantia ja espanjaa.
        Kielten lukijoillahan on monia vaihtoehtoja tulevaisuutta miettien, mutta olen todellakin harkinnut tuota kääntämistä. En vain tiedä minkälainen palkkaus siinä on. Eli saako kysyä? :-)


      • fm-englanti
        tuleva kieltenopiskelija kirjoitti:

        Hei. Olen päässyt Tampereen yliopistoon lukemaan venäjän kieltä ja kulttuuria, sivuaineiksi aion hakea englantia ja espanjaa.
        Kielten lukijoillahan on monia vaihtoehtoja tulevaisuutta miettien, mutta olen todellakin harkinnut tuota kääntämistä. En vain tiedä minkälainen palkkaus siinä on. Eli saako kysyä? :-)

        Moi. Palkkiotilastoja jne. pääset tutkimaan Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton kotisivulta: http://www.sktl.net/

        Audiovisuaalisella puolella kääntämisestä ei kyllä rehellisesti sanoen oikein haluta maksaa, mutta kyllä työllä toimeen tulee jos vain projekteja riittää. Laskutus on minuutti tai repliikkikohtainen. On kuitenkin rehellisyyden nimissä sanottava, että ei ole pahitteeksi jos rinnalla on jotain muutakin tulonlähdettä.

        Asiatekstipuolella palkkiot lienevät ihan asiallisia ;) Itse en vain koe minkäänlaista kiinnostusta asiatekstien kääntämiseen.


      • fm-englanti
        tuleva kieltenopiskelija kirjoitti:

        Hei. Olen päässyt Tampereen yliopistoon lukemaan venäjän kieltä ja kulttuuria, sivuaineiksi aion hakea englantia ja espanjaa.
        Kielten lukijoillahan on monia vaihtoehtoja tulevaisuutta miettien, mutta olen todellakin harkinnut tuota kääntämistä. En vain tiedä minkälainen palkkaus siinä on. Eli saako kysyä? :-)

        Lisäyksenä vielä, että jos venäjää opiskelet, niin varmasti jatkossa töitä riittää - venäjän osaajistahan on valtava pula


    • FM vuodelta 1990

      Minä päädyin muutaman mutkan kautta yrittäjäksi, vaikken ikinä ollut moista vaihtoehtoa edes päähäni päästänyt. Takanani on toki muutama "orientoiva" työpaikka yksityisellä sektorilla ja yliopiston leivissä. Opiskelukavereita on esimerkiksi järjestöissä, tiedotusvälineissä ja valtion virkamiehinä Suomessa ja ulkomailla.

      Humanisteja arvostellaan kovasti, vaikkei oikein tiedetä, mitä he oikeastaan ovatkaan opiskelleet. Saman pääaineen lukijoilla on niin erilaisia sivuaineyhdistelmiä, että yleistyksiä urakehityksestä ei kannata ruveta tekemään. Opintojaan voi pitkälti ohjailla kiinnostuksensa kohteiden ja vaikka opiskeluaikaisten työpaikkojensa antaman suunnan mukaan.

      Tiettyyn ammattiin valmistuvien on helppo pitäytyä tiukasti sen oman alansa piirissä jo opiskeluaikanaan. Opiskelija, jolla on pääaineenaan jokin todella eksoottinen ala - esimerkiksi vaikka minun lukioaikaiset unelmani, arkeologia ja Välimeren muinaiset kulttuurit - saa syyttää vain itseään, jollei ymmärrä suunnitella opintojaan yhteiskunnan tarpeita edes suurin piirtein vastaaviksi tai jollei sitten pysty työllistämään itseään.

      Nykyaikana ei enää voi opiskella opiskelemisen ilosta, vaan valintoja on tehtävä ja työelämää on ruvettava ajattelemaan heti ensimmäisenä talvena. Oikein sisuksia kouristaa, kun näkee vastavalmistuneiden surkeita kyselyjä siitä, mitä nyt pitäisi tehdä ja mistä töitä voisi löytää. Olen työskennellyt myös jo 60-70-luvulla valmistuneiden akateemisten työttömien työelämään palauttamisen parissa, ja kokemusteni mukaan uuden opiskelijan on muistettava se, että opinnoissa on sydämen lisäksi oltava mukana myös järki.

      • FM + kaupp.yo

        Kannattaa muistaa myös realismi. Vaikka paljon puhutaankin itseensä uskomisesta jne. niin ennakkoluulot ovat syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa.

        Käytännössä humanististen alojen opiskelu saatetaan usein nähdä rekrytointiprosessissa haittatekijänä. Siinä ei sitten auta työkokemus, kielitaito, esiintymistaito yhdistystoimintakokemus sun muut kun rekrytoija kokee jotain "järkevää" (esim diipadaapa-markkinointi KTM:n) opiskelleen paremmaksi rekrytoitavaksi.

        Myös opiskelupaikkakuntaa kannattaa miettiä. Esimerkiksi Helsingissä on rajuja ennakkoluuloja "provinssiyliopistoista" valmistuneita kohtaan, toisaalta muualle Suomeen rekrytoitaessa "Helsingin hienostelijoita" usein vierastetaan.


      • toinen FM&kauppat. yo
        FM + kaupp.yo kirjoitti:

        Kannattaa muistaa myös realismi. Vaikka paljon puhutaankin itseensä uskomisesta jne. niin ennakkoluulot ovat syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa.

        Käytännössä humanististen alojen opiskelu saatetaan usein nähdä rekrytointiprosessissa haittatekijänä. Siinä ei sitten auta työkokemus, kielitaito, esiintymistaito yhdistystoimintakokemus sun muut kun rekrytoija kokee jotain "järkevää" (esim diipadaapa-markkinointi KTM:n) opiskelleen paremmaksi rekrytoitavaksi.

        Myös opiskelupaikkakuntaa kannattaa miettiä. Esimerkiksi Helsingissä on rajuja ennakkoluuloja "provinssiyliopistoista" valmistuneita kohtaan, toisaalta muualle Suomeen rekrytoitaessa "Helsingin hienostelijoita" usein vierastetaan.

        Suomalaisten työmarkkinoiden vaatimukset näkee selvästi, kun katsoo firmojen työhakemuslomakkeita: koulutus: kaupallinen, teknillinen, muu. Varmaan aika helppo arvata, mihin kategoriaan automaatti ohjaa muun rastittaneet...

        Kauppakorkeakoulussa nyt vuoden opiskeltuani en ihmettele yhtään, että en kohdannut kovin hääppöistä vastaanottoa humanistitaustalla töitä hakiessani. Niin eri maailmasta ja erilaiseen maailmankuvaan opettavia ko. koulutukset ovat. Puolin ja toisin olisi syytä olla paremmin perillä toisista. Humanisti on muutakin kuin maailmoja syleilevä hippi ja jokainen ekonomi ei välttämättä myisi isoäitiään uusimman BMW:n saadakseen :-)

        Koen kauppakorkeassa opiskelun huomattavasti helpommaksi puuhasteluksi kuin humanistisen tiedekunnan opinnot. Kauppiksessa tehdään paljon harkkatöitä ryhmissä ja asiat tarjoillaan eteen selkeämpinä ja valmiimmiksi pureksittuina paketteina kuin humanistisen pitkät kirjatentit ja mittavat yksinään naputeltavat esseet, jotka panivat ajattelukyvyn ja tieteellisen luovuuden tosi kovalle koetukselle.

        Eipä silti, jos olisin tiennyt kuinka paljon helpommalla elämästä selviää kauppakorkean valitsemalla, olisin toki mennyt sinne suoraan. Nuorempana sitä vaan on niin idealisti ja kaipa kaikella jokin tarkoitus on. Mielenkiintoisia tuttavuuksia ainakin jäi käteen humanistisesta tiedekunnasta, vaikkei nykyisissä kauppatieteilijätovereissakaan toki mitään vikaa ole.


    • päätyvät...

      ...Humalaan

    • Lisää pohdiskelua

      http://nakokulma.net/index.php

      Sorry, en voinut vastustaa tarjottua kiusausta :D

      • päätyvät

        työttömyyskortistoon.


      • FM + kaupp.yo
        päätyvät kirjoitti:

        työttömyyskortistoon.

        Itse en tunne ainoatakaan työtöntä humanistia, palkkaukseen ja työhönsä tyytymättömiä toki, mutta näitä löytynee myös muilta aloilta. Kuinka monta työtöntä humanistia sinä tunnet tai tiedät?


      • todellakin
        FM + kaupp.yo kirjoitti:

        Itse en tunne ainoatakaan työtöntä humanistia, palkkaukseen ja työhönsä tyytymättömiä toki, mutta näitä löytynee myös muilta aloilta. Kuinka monta työtöntä humanistia sinä tunnet tai tiedät?

        monta humanistia, jotka ovat ns. pilipalitehtävissä, jotka eivät vastaa koulutusta lähellekään! MM. minä itse!


      • ,.,.,
        todellakin kirjoitti:

        monta humanistia, jotka ovat ns. pilipalitehtävissä, jotka eivät vastaa koulutusta lähellekään! MM. minä itse!

        Sillä on kuitenkin melkoinen ero, onko työtön vai koulutustavastaamattomassa työssä. Humanistit EIVÄT päädy työttömyyskortistoon, mutta varsinkin tietyillä aloilla on vaikeampaa löytää koulutustaan vastaavaa työtä.


      • Ulos yliopistosta
        todellakin kirjoitti:

        monta humanistia, jotka ovat ns. pilipalitehtävissä, jotka eivät vastaa koulutusta lähellekään! MM. minä itse!

        Moro. Tässä toinen Humanistisessa tk:ssa opiskellut FM. Yhtä tyhjän kanssa mulle koko koulutus. Työpaikkoja niin vähän, etten rupea taistelemaan niistä satojen muiden hakijoiden kanssa. Toisin sanoen, töitä olisi voinut löytyä, jos olisin monta vuotta jaksanut kädet verillä olla mukana siinä taistelussa, itseäni kehumassa ja osaamistani liioittelemassa. Nuoleskelemassa rekrytoijia.

        Ei kiitos. Valmistuin erinomaisilla arvosanoilla taideaineista ja ehdin opiskella kaksi eri pätevyyttä. Sen jälkeen olen työskennellyt lähinnä hoito- ja sosiaalialalla. Akateemiseen maailmaan en enää palaisi. Puhuit pilipalihommista, mutta minulle pilipalia ovat olleet nimenomaan ne vähät akateemiset työt, joita ehdin tehdä. Ei mitään elämän makua, turhaa paperin kääntelyä.


    • Riippu humanistista

      Mulla on pää-aineena historia, sivuaineena tällähetkellä valtio-oppi, jatkossa lisäksi viestintä ja mm. venäjä.

      Lisäksi paljon työkokemusta eri aloilta.

      Kuka vielä kehtaa väittää, ettei heru töitä? ;)

      • venäjän kieltä

        alkaa lukea vasta yliopistossa? En tajunnut alottaa sitä vielä lukiossa.


      • fsdsdlsalas
        venäjän kieltä kirjoitti:

        alkaa lukea vasta yliopistossa? En tajunnut alottaa sitä vielä lukiossa.

        Voit aloittaa venäjän tai minkä tahansa muun kielen alkeista kielikeskuksessa. Et kuitenkaan voi hakea lukemaan venäjää pääaineena, ellet osaa kieltä yhtään. Eli haet johonkin muuhun pääaineeseen ja aloitat venäjän opiskelun kielikeskuksessa, sitten myöhemmin voit hakea sivuaineoikeutta kokeen kautta, kunhan ensin opiskelet tietylle tasolle ko. kielessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      63
      3776
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3159
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      89
      2401
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1630
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1398
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1270
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      40
      1182
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1011
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1011
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1010
    Aihe