Ajattelin kääntää hieman keskustelua, eli; Onko kukaan pohtinut asiaa, että miten selviää, jos lähellä oleva ihminen kuolee?
Tai onko jollain kokemuksia? Miten surutyötä teki ja miten jaksoi taas eteenpäin?
Olen joskus kuullut, että jos kuollutta suree/palvoo liikaa, hän ei pääse etenemään taivaassa, vaan jää ikäänkuin kiinni sureviin omaisiin.
Tai onko jollain kokemuksia? Miten surutyötä teki ja miten jaksoi taas eteenpäin?
Olen joskus kuullut, että jos kuollutta suree/palvoo liikaa, hän ei pääse etenemään taivaassa, vaan jää ikäänkuin kiinni sureviin omaisiin.
Vastaukset 58
Vanhimmat
1. Hautaa ihminen
2. Pidä pieni loma töistä
3. Ota pari kaljaa
4. Luovu uskonnostasi, voit vaikka kirota tai harrastaa kuolleen kanssa nekrofiliaa, mutta silti et pääse taivaaseen, joudu helvettiin tai jää kiinni ikuisesti kyseiseen henkilöön.
5. You've survived
Odotas vaan, jos omalla kohdallesi sattuu se, että hyvin läheinen henkilö kuolee äkkiarvaamatta. Se on NIIN kova pala, etä siitä ei parilla kaljalla ja lomalla selviä. Ei todellakaan.
Siinä vaiheessa kaipaus ja ikävä on niin kova, että halu jälleennäkemiseen on voimakas ja yleensä viimeistään silloin alkaa ajatella henkisempiä asioita.
Kaikkein läheisimmän menetyksestä ei toivu koskaan täysin "ennalleen".
Jo ennen syntymääni on koko perheeni kuollut. sitten kuoli äitikin, minun ollessa vauva.
Olen kasvanut yksin jä yrittänyt tähän asti pärjätä ilman ninkäänlaista turvaverkkoa.
Minulle on annettu senverran voimia kahlata tämä elämä läpi.
Kun ajattelen niitä jotka ovat siellä valmiina se antaa turvallisuuden siirtymävaiheeseen. He ovat aivan varmasti minua vastassa ja auttavat tukevat rakastavat uuden henkimaailman rakentamisessa.
En minä pelkää kuolemaa, kunen ole pelännyt elämääkään. Kipua minä pelkään ja toisten avuttoman hoidettavan olemista. Siitä luoja minua varjelkoon.
millon se kuolee
Voi olla oikein, sillä kokemuksia on. "Taivas" täytyy olla toinen ulottuvuus, energia-muoto jne.
Miten jaksan pitää olla tavallinen ja pysyä hölmönä, ehkä kerätä lisää miljoonia... , mutta mikä on onni? Siis kuinka elää. Me elävät emme ymmärrä elämää, eikö niin?
Teitä näyttää tuo energia kiinnostaa paljon enemmän, kuin Jumalan tunteminen ja hänen sanaansa uskominen ja sen täyttäminen.?
Meinaatteko kyhätäTaivaaseenkin jonkun. energiaa tuottavan laitoksen " energia-muodon"?
Pitää saada liata ja paskata taivaskin, samoin kuin tämä maakin?
Eikös sitä Jumalaa pitäis ihmisen etsiä eikä energia-muotoja?
Ei kait se Jumala "energia -muotoon katso, vaan ihmismieleen ja ihmissydämeen . eli elävään sieluun, henkilöön!
Eihän hän ole kuolleitten Jumala vaan elävien!!
että hän on onnellinen siellä missä on eikä minun tarvitse surra turhanpäiten.
Ole huoleti, ei taivaassa kukaan sinuun kiinni jää.
Mutta omalla kohdalla ajattelen että, surutyötä on niin monenlaista, koska se riippu millainen suhde itsellä on ollut kuolleeseen.
Jos on ollut hyvä, niin on surua ja kaipausta ettei häntä enää ole. Ja jos on ollut uskossa niin voi olla iloinen surusta huolimatta että on Jeesuksen luona.
Mutta jos on ollut huono, niinkuin itselläni äitisuhde (kuoli viime syksynä) niin on helpotus ja suru siitä että oli niin vaikeaa, lapsuus ja muu.
Vihaa, katkeruutta, joiden kanssa joutuu/pääsee työskentelemään.
On helpottunut olo ettei toista enää ole eikä tarvitse miettiä pitäisikö ja saako vihdoin rakkautta.
Kaikki on ohi ja saa antaa anteeksi kaiken pahan mitä toinen on tehnyt.
Monia tunteita ja muistoja nousee pintaan, se on selvä.
Lue raamatusta miten kuolleiden on, sen mukaan mitä siellä sanotaan.
Älä vaan missään nimessä ala etsiä mitään yhteyttä kuolleisiin sillä joudut demonien kanssa tekemisiin (vainajahenget).
Jätä kaikki Jumalan käsiin.
sinullekin Raamattu Jumalan sana, joka kertoo ettei kuolleet "etene taivaassa, eikä haudoissaan!
" sillä minä menen levolle maan tomuun,
ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole" Job 7: 21
Ja etsijänä on sentään itse Jumala! Jos olisi, niin helpostihan Jumala hänet löytäisi taivaasta!
"Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty"
1 Kor 15:16
" Jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne" jae 17.
Eihän Jeesuksen kuolema poista teidän syntejänne, jos hän itse jäi hautaan, eli tuonelaan!!
Vasta ylösnousemus, avasi sovituksen synneillenne!
Samoin meidän ylösnousemuksemme avaa meille taivaan portit ja Jumalan valtakunnan!!
" Minä olen ylösnousemus ja elämä"
Kukaan ei tule taivaaseen muutoin kuin minun kauttani " Jeesus
Joten eteneminen taivaassa ja kohti taivasta riippuu kokonaan siitä onko osanasi , " vanhurskasten ylösnousemus" tahi vääräin"
Vanhurskaus= oikeamielinen, joten kannattaa puhella täällä oikein, eikä väärin, että saisi osan " vääräin ylösnousemukseen" ...sitäkö sinäkin tavoittelet, kun puhut pötyjä, ja turhia sanoaja
" hän ei pääse etenemään taivaassa, vaan jää ikäänkuin kiinni sureviin omaisiin"
huh, siun kanssa!
Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valehtelija,...
" että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi
ja että voittaisit,
kun sinun kanssasi oikeutta käydään" Room 3: 4
http://p1.foorumi.info/rajatieto/index.php
kuolesta voi keskustella
ja kuolleiden kanssa voi keskustella
http://www.s8.createphpbb.com/mielenvoima/index.php
Buddhalaisuudessa kerrotaan tarinaa eräästä naisesta, jonka ainoa poika kuoli. Nainen oli hyvin järkyttynyt, eikä pystynyt pääsemään rakkaan poikansa kuolemasta yli. Niinpä hän meni Buddhan luo ja pyysi Buddhaa herättämään poika henkiin. Buddha sanoi voivansa herättää poika henkiin, mikäli nainen toisi Buddhalle sinapinsiemenen talosta, jossa kukaan ei ole kuollut. Niinpä nainen lähti etsimään tuollaista taloa, mutta ei löytänyt. Kaikilta oli kuollut lapsi, ystävä, vanhempi, aviopuoliso jne. Lopulta tarpeeksi pitkään kierreltyään nainen ymmärsi että kuolema kohtaa kaikkia ihmisiä eikä kukaan voi välttyä siltä. Nainen hyväksyi pojan kuoleman ja hautasi hänet.
Kuolema on siis oikeastaan ainoa varma asia elämässä. Kaikki on väliaikaista, myös ihmiselämä. On osattava päästää irti kun tulee sen aika.
Surressa voisi miettiä mitä oikeastaan suree. Itseään vai kuollutta läheistä? Oikeastaan kannattaa olla iloinen siitä, että sai tuntea tämän ihmisen. Kuolleen on nyt hyvä olla. Jos menehtynyt kuoli johonkin sairauteen, kuten syöpään, kannattaa muistaa että omainen ei enää kärsi ja olla siitä hänen puolestaan onnellinen.
Ikävä ja suru ovat väliaikaisia tunteita. Ne kyllä menevät, kun niihin ei jää roikkumaan, vaikka kuollutta ei tarvitsekaan unohtaa.
Osittain kuollutkin jatkaa elämää - hän pysyy muistoissa, valokuvissa, siinä mitä hän on tehnyt ja sanonut, jälkeläisissään ja luonnon kiertokulussa. Tavallaan elämme ikuisesti.
Mehän elämme ikuisesti. :-)
Olen itse menettänyt nuoremman siskoni.
Ikävä on todella valtava.
Kehoitan kaikkia lukemaan Sielun matka kirjan jonka on kirjoittanut Peter Rihleau (meniköhän oikein toi sukunimi?)
Kirjan luettua ei enää itsekkään pelkää kuolemaa. Siskoni onneksi kerkesi juuri lukemaan ennen kuolemaansa ko teoksen, joka perustuu totuuteen.
Ei kannata kuunnella kaikkea mitä puhutaan. Useimmat puhuvat puutaheinää. Siispä: ei vainaja mihinkään jää kiinni. Suruaika on jokaisella persoonallinen, joillakin lyhyt, toisilla pitkä.
että läheisemme katkaisevat matkansa jos heitä suree epänormaalin paljon.
Selitätkö miten se tapahtuisi, jos tuo väitteesi olisi totta? Selitätkö sen siten, että ymmärrän, jos ymmärrän.
Mutta kaikki on energiaa ja sitä on myös suru jonka rajan taakse menijä tuntee vetona takaisin.
Suruhan on tunne. Ennen tunnetta on ajatus. Ikäänkuin junan veturi ja vaunut. Veturi on ajatus ja vaunu on tunne. Millainen ajatuksen on oltava, jotta sitä seuraa suru? Mitä ajattelet, kun seuraa surun tunne? Menetit tärkeän ihmisen? Vai mikä se ajatus voisi olla? "Nyt en enää näe rakastani (fyysisesti)." ja siitä seuraa surun tunne. Ajatus ja tunne ovat molemmat näkymättömiä, mutta tunteen ilmaus (kyyneleet) on fyysinen.
Kuolluthan ei tunne mitään, joten ei hän voi myöskään tuntea vetoa takaisin tänne. Kuollut on kuollut kuin kivi.
Ainoa, joka suree ja kaipaa juuri kuollutta rakastaan, on surija itse. Nyt ei pidä sekoittaa puuroja ja vellejä eli surijaa ja kuollutta.
Kuollut ei voi siis tuntea mitään, koska on kuollut. Surija on ainoa elävä ja hänellä on tunteet. Hän suree. Ei kuollut.
Tuo oppi, että kuollut mukamas tuntisi vetoa tänne takaisin, on harhaoppia ja johtuu vain siitä, että surija luulee kuolleella olevan vielä tunteita. Ei kuolleella ole enää tunteita.
Ja kaikki on energiaa, myös se joka "kuoli" on energiaa eri muodossa mutta kuitenkin erittäin elävä. Elävämpi kuin me täällä materiassa.
Harhaoppia on se että luulee kuoleman olevan kaiken loppu.
Fyysinen keho kuolee, samoin ajatukset ja tunteet. Ei niistä mikään jatka elämistä, eivätkä ne ole "energiaa". Mitä se tuo "energia" on? Selitäpä vähän, jotta pääsen jyvälle, mitä tarkoitat "energialla". Mitä se siis on?
muuta nimitystä kuin energia. Ehkä voisi sanoa voima, valo. Ihmisillä kun on niin rajoittunut kieli.
Niillä joita et usko enää elävän mutta kuitenkin tekevät sen on paljon suurempi "sanavarasto" ja me ymmärrämme ne sanat vaikka emme pystykään löytämään niitä omasta kielestämme.
Siis tottakai jatkamme elämää fyysisen kuoleman jälkeen mutta vain eri ulottuvuudessa. Emme me ikinä pysty kuolemaan.
Huomasin että olet tuttu benedin kanssa ja teillä vaikuttaa olevan samanlainen uskokin joka poikkeaa monen muun uskovaisen uskosta.
Minulle tuo "energia" ei sano mitään.. on siis tyhjää. Energia -sana ei sano mulle mitään. Voima ja valo ovat myös outoja. Ei siis vastinetta vastaanottajassa. ;)
Kävin Wikipediassa etsimässä tietoa:
Energia (kreik. ενεργός, tunnus E) on fysiikassa käytetty suure, joka kuvaa kykyä tehdä työtä. Työ taas voi esimerkiksi kiihdyttää jotakin kappaletta. Joule (1 J = 1 Nm) on SI-järjestelmän perusyksikkö energialle ja työlle. Sähköisen energian yksikkönä käytetään usein kilowattituntia (1 kWh = 3,6 MJ). Suureesta energia käytetään fysiikassa myös tunnusta W.
Energialla voi olla erilaisia ilmenemismuotoja: liike-energia, potentiaalienergia, lämpöenergia, sähkömagneettinen energia jne. Energia noudattaa energiaperiaatetta. Systeemin (esim. kappaleen) kokonaisenergia on E = T V U jossa T on liike-energia, V potentiaalienergia ja U systeemin sisäinen energia. Kokonaisenergia E voidaan jakaa monella tavalla näihin komponentteihin, joten eri havaitsijat voivat mitata samalle kappaleelle esim. erilaisen liike-energian. Ajattele vaikka liikkuvassa autossa olevaa kappaletta. Auton sisällä ja ulkopuolella olevat havaitsijat mittaavat kappaleelle erilaiset nopeudet ja siis myös erilaisen liike-energian. Nyt kuitenkin V tai U ovat myös erilaisia, niin että kokonaisenergia E aina on sama.
Exergia on energian käytettävissä oleva osuus, anergia on se osa, jota ei voi hyödyntää, esimerkiksi lämpöenergia ympäristön lämpötilassa.
Suhteellisuusteorian mukaan myös aine (massa) sisältää energiaa. Energia voi vapautua aineesta esimerkiksi ydinreaktiossa.
Energian hyödyntämisen tehokkuutta mitataan hyötysuhteella.
Eipähän tuo paljon vastannut. Ehkä jonain päivänä ymmärrän, jos on tarve.
Nyt muistutan, että olemme kaksi eri yksilöä eri tavoin elämän kasvattamia. Sinä tiedät omaksi totuudeksesi sen, mitä kerrot ja minä tiedän sen, mitä kerron. Kumpikin kertoo vain pienen välähdyksen omastaan tänä lyhyenä kohtaamisen hetkenä, joten sovitaanko, ettet tuputa omaasi.
Sinun mielestäsi elämä jatkuu fyysisen kuoleman jälkeen ja minä sanon, että fyysinen keho kuolee, samoin ajatukset ja tunteet kuolevat. Et osaa selittää minulle mitä sana "energia" on, joten et pysty vakuuttamaan minua oman mielipiteesi oikeellisuutta. Kun osaat selittää "energian" siten, että minäkin sen ymmärrän, niin voin harkita, että voin tutkia onko se totta mitä sanot. Mikäli sinä olet oikeassa ja minä väärässä, voin sanoa sen sitten. Tähän mennessä et ole esittänyt yhtään sellaista perustelua, että minun pitäisi uskoa samoin kuin sinä.
Ehkä sinä tunnet benedin, minä en. Sinun vaikutelmasi hänestä on sinun omasi, joten kiitos, kun kerroit vaikutelmastasi.
Niin.. poikkeavanlainen uskova. Voihan sen niinkin sanoa. ;) Jos haluaa laittaa ihmisiä erilaisiin itselle sopiviin lokeroihin, jotta voi käsitellä heitä ja heidän sanastoaan kahlitsevasti. Kun olet laittanut minut "poikkeavanlainen uskova" -lokeroon, niin siellähän sitten olen, sinun mielessäsi siis, jotta kykenisit edes pikkusen ymmärtämään.
Minua ei oikeasti saa minkäänlaiseen lokeroon, koska en sovi niihin.
minuakaan mihinkään lokeroon. Luulin että tunnet benedin kun moikkasit häntä. Mutta ei väkisin.
No, sinulle ei sano energia-, voima- eikä valosana mitään. Hm. Ihmeellistä. Mutta ehkä et sitten ole törmännyt näihin sanoihin missään.
Ja itsekin sanot että ehkä jonakin päivänä ymmärrät. Näin on.
Olen laittanut sinut kirjoitustesi perusteella "Hällä väliä" -lokeroon. Kun olen lukenut viestejäsi, niin en loppujen lopuksi ole saanut sinusta mitään tietoa, vaikka kirjoitat miten. Eli olet "minnii mitätön jonnii joutava" -tyyppi, joka hengailee täällä, koska ei ole muutakaan tekemistä.
Mielestäni sinulla ei ole mitään sanottavaa kenellekään. Ihan suotta täällä viet toisten kallista aikaa!
Mikäli olet kertomasi ikäinen, niin tyhjäpä tuntuu olevan pääsi ja sydämesi. Et anna itsestäsi oikeasti mitään. Kirjoitat vain latteuksia.
Vahinko, sillä ajattelin vielä viime sekunneille, että sinulla sittenkin saattaisi olla jotain annettavaa..
von Roosen-lokero:
http://www.youtube.com/watch?v=i__XhXf9rPI
tyypillinen uskovainen joka luulee olevansa jumalansa eliittiporukkaa. Minäkin luulin että sinun kanssasi voisi keskustella, mutta annoit heti erittäin töykeän ja itsekkään kuvan itsestäsi. Joten roskikseen sinunkin juttusi menevät. Ei niistä ainakaan viisastu.
Ja helmiähän ei sioille kannata heittää.
Muista, että pidät koko ajan peiliä kädessäsi. Eli ne asiat, joita näet toisessa, onkin itsessäsi ja ne asiat, joita näen sinussa, on itsessäni. Kestän oman väliaikaisen tyhjyyteni. Se täyttyy kyllä aikanaan.
Huomasit minussa töykeyden ja itsekkyyden. Ne ovat siis sinun piirteitäsi. Miten aiot selvitä niistä? Raahaamalla mukanasi? Anteeksiantamalla itsellesi?
Luulen myös että moni muu täällä on huomannut ylimielisyytesi. Ja totta, projektoimme usein ominaisuutemme mutta se ei tarkoita sitä että sitä ei olisi toisessa ihmisessä. Kyllä minäkin osaan olla ylimielinen. Ja kaikki mitä näen toisissa on ollut minussa mutta se ei tarkoita sitä että ne ovat jäljellä.
Kun sinä väität päätäni tyhjäksi niin kai sitten samalla tarkoitat että oma pääsikin on tyhjä?
sen verran itse olen psykologiaa lukenut, että tunnistin sinussa tätä kiukkua ja hyökkäävää asennetta. Minä, minä, minä, kieltä.
Olisiko kuitenkin niin, että olet kovin nuori ja kunnianhimoinen (kauris?) Ja kuvittelet olevasi kovin viisas. Ehkä olet lukenut, mutta et kokenut.
Ainakin aloitat kaikki lauseesi aina hyökkäävillä sanoilla.
No samapa tuo, millainen olet, mutta samalla tasolla olemme kaikki täällä keskustelupalstalla. Voit loistaa sitten oikeassa elämässä ja asettua muiden yläpuolelle jos tahdot...et täällä.
Onnekseni järkeni on välillä hiljaa, jotta rakkauteni voi loistaa, sillä siitähän tässä on ollut kyse koko ajan. Jos järkeni olisi voitolla, olisin lopettanut aikoja sitten tämän viestittelyni.
Kuten sanonta kuuluu: minä saan olla pieni ja Jeesus Kristus (totuus) iso.
Oletko tietoinen nk. riitelysäännöistä? Jos et, niin silloin et tiennyt miksi käytän "minä"-kieltä. Selitän: kun käyttää "minä"-kieltä, toinen ei loukkaannu niin herkästi eikä puolustaudu tai suojaudu. "Sinä"-kielen käyttö on uhkaavaa, jopa loukkaavaa, ja aiheuttaa sen, että kuuntelija (lukija) puolustautuu vaistomaisesti.
On siihen käytännöllisempikin syy, miksi käytän mieluummin "minä" kieltä: on helpompi kirjoittaa itsestä kuin arvuutella toisten ajatuksia, mietteitä, pohdintoja "ajatteletko sinä kenties näin?" -tyyliin. Se ei kuulu tapoihini, koska se ei vie kovin pitkälle. Käyttäisin vain hirveästi voimiani siihen, kun yrittäisin päästä jyvälle mitä toinen ajattelee. Jos haluan tietää jotain, kysyn suoraan, en arvaile.
Ai kiukkuako? Mistäköhän se olisi minuun tullut? Sen kyllä tunnistan, kun se tulee, muttei sitä täällä ole ollut. On ollut suorastaan virkistävää näpytellä 10-sormijärjestelmällä ajatuksiani teille nähtäväksi huomatakseni sen, että minua ei hyväksytä tällaisena kuin olen.
Rakkautta ja hyväksyntääkö? Sitä ainakin puuttuu, sinulta nimittäin. Väität tietäväsi rakkaudesta jotain, mutta sanasi paljastavat ettet tiedä kovinkaan paljon siitä.
En arvuuttele ikääsi, enkä paljasta omaani, mutta nuoruuteni päivät jätin taakseni. Joten voin sanoa suoraan, etten ole nuori.
Käytät hirvittävän paljon voimiasi siihen, että käytät "sinä"-kieltä. Peittelet itseäsi ja todellisia ajatuksiasi. Et ehkä rohkene kertoa kaikkea mitä tiedät, mutta sinulla olisi paljonkin positiivista kerrottavaa, mutta keskityt liikaa "sinä"-kieleen. Opettele "minä"-kieli: minä olen... :) Tässä sinulle ripaus "sinä" -kieltä minulta. Voi hyvin ja niinhän sinä voitkin ja osaat, kun vain haluat.
Sinussa ei totuus paista ,vaan egoismi ja pikkumaisuus ja turha järkeistäminen. Tökit ja töksäyttelet.
Siis en syytä, vaan tuollainen kuva sinusta rehellisesti sanottuna tulee kun lukee viestejäsi.
Ai uusi tuttavuus:wängwäng. Kukas sinä olet naisiasi tai miehiäsi? Miten sinä esittelet itsesi? sanomalla ensimmäiseksi: "Sinussa ei totuus paista ,vaan egoismi ja pikkumaisuus ja turha järkeistäminen. Tökit ja töksäyttelet."
Mitäs tuo sinun "esittäytymisesi" oli? Tökkimistä ja töksäyttelyä!
Täällä keskustelupalstoilla näyttää olevan yleisenä käytäntönä, että tullaan ja rutataan esittelemättä. Kuten sinäkin wängwäng. Ja tsot tsot: älä sano, että minä töksäytin sinua ensin, koska me emme ole aimmin keskustelleet. Käyttäydytkö kaikille samalla tavalla?
Päästäänkin aiheeseen: totuus. Kerropa sinä omasi, niin minä kerron kuka olet.
rakkautesi? Ihmeellinen tapa osoittaa rakkautta.
Ajattelinkin, että Aritta saavut vielä tänne. Luotin siihen, että tulet, koska se on tapasi.
Sanonpahan suorat sanat sinusta, jottei jää mitään epäselvää. Olet mielestäni ihminen, jolla olisi paljonkin ammennettavaa elämäsi kokemuksista, jos olet todellakin sen ikäinen kuin väität (50). Sinulla olisi kerrottavana omia kokemuksiasi, elämästä, mutta mitä sinä teet. Sinä piikittelet ja nälvit niitä, jotka uskaltavat kertoa ajatuksiaan ja tunteitaan. Missä ovat sinun ajatuksesi ja tunteesi? Oletko pakannut ne "kellariin", ettei niitä tarvitse kuunnella?
Sinullakin Aritta on ajatuksia ja tunteita vaikka kuinka paljon, muttet kerro niistä, vaan nälvit niitä, jotka avautuvat. Sekö on rakkautta? Sekö, että vertauskuvallisella neulalla tökkii toisia kaikissa keskusteluissa? Sekö on sinun mielestäsi rakkautta?
Luepa omat viestisi jokaiselle kirjottajalla ja mieti ovatko ne rakkaudellisia. Siinä sinulle puuhaa vähäksi aikaa.
Opettele kertomaan omasta ajattelu- ja tunnemaailmastasi; laita itsesi likoon, kuten toisetkin tekevät. Sinä et ole edes olemassa, jos jätät kertomatta ajatuksesi ja tunteesi. Kun kerrot tunteesi, tulet näkyväksi. Sekö sinua pelottaa?
Olet hirvittävän monessa keskusteluketjussa heittelemässä piikkejäsi. Etkä loppujen lopuksi sano yhtään mitään kenellekään. Katsopa lyhyita, piikikkäitä yhden tai kahden lauseen kommenttejasi, jotka nälvivät jonkun toisen ajatuksia!! Etkö huomaa, että yrität olla liian monessa paikassa, etkä keskity kunnolla edes siihen yhteenkään.
Tässä sinulle rakkautta. :) Ja eikun toimeen: kerro ajatuksistasi ja tunteistasi. Laita itsesi likoon!
Tulen aina kun kutsutaan.
"Olet mielestäni ihminen, jolla olisi paljonkin ammennettavaa elämäsi kokemuksista, jos olet todellakin sen ikäinen kuin väität (50). Sinulla olisi kerrottavana omia kokemuksiasi, elämästä, mutta mitä sinä teet. Sinä piikittelet ja nälvit niitä, jotka uskaltavat kertoa ajatuksiaan ja tunteitaan. Missä ovat sinun ajatuksesi ja tunteesi? Oletko pakannut ne "kellariin", ettei niitä tarvitse kuunnella?"
Sanonpa miten asiat ovat.
Kirjoittelen tänne omia ajatuksiani ja kun näen että joku kirjoittaa negatiivisesti jostain kirjoitan takaisin omat ajatukseni koska ne ovat positiivisia. En ole täällä nälvimässä ketään. Silloin kun kirjoitan "nälvimällä" se on vastauksia niille jotka nälvivät minulle. Asiallisille viesteille vastaan aina asiallisesti.
Ja olen hyvin avomielinen tällä palstalla ja kirjoitan omista tunteistani suoraan. Mitään en salaile paitsi sen kuka minä olen.
Alun perin viestini olivat vain ystävällisiä mutta nykyään vastaan samalla mitalla niille jotka ovat ylimielisiä minulle ja heitä on muutama kappale täällä.
Ja mikään ei minua enää pelota, ei edes se että uskallan vihdoinkin sanoa mitä ajattelen. Se oli minulle ennen vaikeaa koska en ole koskaan halunnut loukata ketään. Nytkin yritän olla ystävällinen ja rakastavainen kaikille, mutta sitten kun saan takaisin sarkasmia ja ivallisuutta niin annan takaisin. Olen kuitenkin yrittänyt olla kutsumatta muita haukkumanimillä paitsi silloin kun minulle osoitettu viesti on selvä provo.
Siis ne lyhyet "piikit" ovat esim benedille ja hänen pitkille raamatun lauseilleen. Ja hän on minun suhteeni samanlainen. Lähetämme piikkejä toisillemme ja minun puoleltani ne ovat ystävällisiä piikkejä. Yleensä liitän perään smileyn.
Olen myös ollut tällä palstalla jonkin aikaa joten ne jotka ovat olleet täällä yhtä kauan tai kauemmin tuntevat minut ja tietävät ajatukseni. Heille ei tarvitse niin montaa sanaa kirjoittaa enää.
Sinä tulit tänne määräilemään miten sinulle saa kirjoittaa tai saako lainkaan joten moni sai sinusta sen käsityksen että olet ylimielinen. Viesteistäsi ei löydy rakkautta hiukkaakaan joten hölmistyin kun kirjoitit niin kuin kirjoitit rakkaudellisuudestasi.
Sitten on tietenkin aika vaikeaa saada ihmisistä oikeaa käsitystä vain näiden viestien perusteella. Olen usein ajatellut että kuinkahan moni täällä loppujen lopuksi on ihan mukava tyyppi kun hänet saa nähdä oikeasti. Minullakin on vain ystäviä jotka pitävät minusta ja pystymme keskustelemaan asioist ilman riitaa vaikka olisimmekin eri mieltä. Minulla on esim ystävinä Jehovan todistajia ja joskus innostumme keskustelemaan uskoistamme ja ihan sovussa.
Kun kirjoitat minulle että lukisin viestini niin suosittelisin sitä samaa sinulle ja miettisit jos vaikka niissäkin olisi jotain joka ärsyttää ihmisiä.
Uskon kyllä että olet ok ihminen sinäkin. Jotenkin vain jutut välillämme menivät vinoon heti alkuunsa.
"-En ole ollut täällä ekaa kertaa, olen jo kommentoinut pitemmän aikaa, jos vain viitsisit lukea noita viestejä. Ja olen Mies, entäs sinä? ja miksi kysyit?"
Minä minä minä ja pappilan musta sika. Olet näköjään MINÄ MINÄ -mies, joka ei ymmärrä: kun kirjoitat ensimmäisen kerran uudelle ihmiselle, hänelle ei sanota "sinussa ei totuus paista, vaan egoismi ja pikkumaisuus ja turha järkeistäminen. Tökit ja töksäyttelet." Et ole näköjään opetellut esittäytymisen kultaista sääntöä: ensin esittäydytään omalla nimimerkillä ja kerrotaan omista ajatuksista, eikä aloiteta, kuten sinä aloitit meidän kahdenkeskisen "juttelun". Lieneekö vauhdin huuma päässyt yllättämään sinut ja unohtunut aivot jonnekin koivun oksalle?
En tunnista itsessäni narsismia, mutta sinussa kyllä, kun huomasin miten kirjoitat. En lähde soitellen "sotahan"... Kiitos, kun kerroit, että olet egoistinen, pikkumainen ja järkeilet turhaan sekä sen, että tökit ja töksäyttelet.
"-Kaikille tasapuolisesti. En minä sormien heilutusta tarvitse, olen kasvanut siitä iästä jo pois aikoja sitten."
Ihmehän tuo on, jos olet kasvanut, koska kasvu ei näy puheissasi.
"-Totuus mistä?"
Totuus itsestäsi, tietenkin. Kuinka hyvin tunnet itsesi? Tiedätkö sanonnan: Tunne itsesi, niin tunnet toiset?
Ja minä tiedän mitä ihmisessä on. Ei mitään hyvää. Jos kuvittelit, että ihmisessä on jotain hyvää, niin erehdyt pahemman kerran.
Kirjoitit:
"Ja minä tiedän mitä ihmisessä on. Ei mitään hyvää. Jos kuvittelit, että ihmisessä on jotain hyvää, niin erehdyt pahemman kerran."
Ihminen on rakkaus. Koska hän on osa Jumalaa joka on rakkaus. :-)
sinä kirjoitit:
"Ja minä tiedän mitä ihmisessä on. Ei mitään hyvää. Jos kuvittelit, että ihmisessä on jotain hyvää, niin erehdyt pahemman kerran. "
olen sitä mieltä että ihmisessä on kaikki hyvä
se ei vain tule aina esille
ja koska me olemme jumalanlapsia/osa jumalaa niin meissä on hyvyys -pakko olla
maailmassa on paljon kaunista ja hyvää
esim.miten isä ja äiti rakastaa,suojelee ja puolustaa lastaan siinä löytää (mielestäni) puhtaimman inhimillisen rakkaudenmuodon
jokaisesta ihmisestä löytyy tunteita jotka ovat kauniita ja puhtaita -siis hyviä
sori oli vain pakko kirjoitella tämä kommenttini tänne ;-)
Niin, tulin uutena ja ajattelin kertoa itsestäni miten kannattaa minun kanssani toimia. Ajattelin, että se selkiyttää kanssakäymistä, mutta se saikin aikaan sen, että minua luultiin ylimieliseksi.
Uutena en tiedä "sääntöjä". Jotkut näkyivät tuppautuvan minne ennättivät. Näin sen tilanteen kuin fyysisenä, nenäkkäin keskusteluna, johon kolmas änkeytyi mukaan. Se on mielestäni epäkohteliasta, myös täällä netissä.
En tiedä vieläkään kuka täällä on kirjoittamassa jatkuvasti ja kuka ohikulkijana. Kohtelen uutta nimimerkkiä kuin uutta tuttavuutta. En pidä häntä itsestäänselvyytenä, vaan tutustun häneen joko lempeästi tai provosoiden hänet puhumaan. Yleensä provosointini ovat uponneet tosi hyvin ja se kertoo sen, että ihmiset vastaavaan pahaan pahalla, eivätkä hyvällä, kuten rakastava ihminen tekisi. Joten tulin siihen tulokseen, että kaikki provosoituvat ja heittelevät tikareita takaisin. Kukaan ei loppujen lopuksi osaa vastata pahaan hyvällä.
Vaikka täällä keskustellaan rakkaudesta ja rakastamisesta, ei kukaan loppujen lopuksi osaa rakastaa. En minäkään :( Valitettavasti.
Poistun "Sielun pimeään yöhön", jossa mikään ei päde enää. Mihinkään ei ole tarttumapintaa. Ei oppeihin, aisteihin, ei mihinkään. Sielun puhdistumista, sanoo Ristin Johannes. Minä sanon, että paskan luomista.
Ai niin, unohdin kysyä vielä Arittalta: mikäli kommenttini ärsyttävät sinua, niin kysypä itseltäsi miksi? Sinun tunteesi ovat sinun. Ärtymyskin. Mistä se tulee? Mikä sen aiheuttaa? Minähän olen tuntematon, joka ei tiedä sinusta mitään, mutta sinä tunnet itsesi, vai tunnetko?
Olen läpikäynyt hiljakkoin vähän samanlaista tutkiskelua: kun ärsyynnyn, kiukustun tai vihastun, tunnistan ko. tunteen ja kysyn itseltäni miksi tunnen siten kuin tunnen. Kun tunnen eri tunteet, tulen itselleni näkyväksi. Tunnistan tarpeitani. Aiemmin ei ollut niin.
Jos siis tekstini ärsyttävät toisia, tunne on heidän, ei minun. On erotettava omat tunteet toisten tunteista ja se, mihin minä päätyn ja toinen alkaa. Lapsi yleensä samaistuu toiseen, koska ei erota itseään toisista. Niin kävi minullekin, kunnes opettelin tunnistamaan ajatukseni ja tunteeni toisten ajatuksista ja tunteista. Siksi en nykyään paljon läikähtele yli.
Pyydän anteeksi jos otin sinut vastaan töykeästi. Mutta täällä on tosiaan tapana kirjoittaa kaikille ja kun vastasit kirjoitukseeni minun mielestäni jonkin verran ylimielisesti niin sappini kihahti.
on esim kun homoseksuaalisia haukutaan synnissä eläviksi. Itse olen hetero mutta en näe homoseksuaalisuudessa mitään pahaa.
Pännii myös tuo helvetillä ja saatanalla uhkailu koska se on mielestäni täysin väärä tapa saada ihmiset puolelleen ja uskomaan samaa oppia.
Sinähän et tietenkään usko entisiin elämiin mutta minä olen ollut kataari entisessä elämässä ja kristinuskossa olevat pitivät minua (jo silloin) kerettiläisenä ja tappoivat minut. Ehkä minulla on sitten jotain hampaankolossa sen sortin uskoa kohtaan.
Vaikka olinkin uskovainen nuorempana niin en hyväksynyt varmaankaan kristinuskoa täydellisesti koska en siinä pysynyt. Se ei siis riittänyt.
Ja vielä se että älä laita yksistään toisten syyksi tekstiesi ärsyttävyyttä. Sinulla on itselläsikin vastuu siitä mitä kirjoitat. Vai tarkoitatko että esim yllyttäminen väkivaltaisiin tekoihin on sallittua ja jos joku ottaa sellaiset tekstit todesta on se hänen vikansa?
Minäkin voisin sitten ihmetellä sitä että mitä on sinussa joka tekee sen että pidät minun kirjoituksiani piikkeinä?
Ihan vain ystävyydellä.
Ärsyynnyn siitä, kun joku ei tunne minua ja laittaa minulle leiman otsaan "uskovainen", "hihhuli", "huora" tms. Tiedän, etten ole niistä yksikään, mutta toiset tuntuvat olevan sitä mieltä, vaikkeivat siis tunne minua ja ajatuksiani, teoistani puhumattakaan. Liian aikainen "diagnoosi" tuntemattomasta saa minut takakäpälilleni. Eli tarpeista varmaan kuulluksi tulemisen tarpeeni ei ole päässyt esille tai hyväksytyksi tulemisen tarpeeni, ehkä.
New age aikaan pengoin menneitä elämiä, eikä niistä tullut loppua. Lopulta otin ne terapeuttisina tilanteina: kun muistin intiaanielämäni, niin esitin itselleni kysymyksen: mitä hyvää siitä vois ottaa tähän elämään jne. Melko monta asiaa tuli opittua ja jatkoin matkaani "raskaampaan sarjaan" eli otin selkoa Jeesuksesta parantajanani. Kun pikkuhiljaa opin, että on olemassa rakkaus, voima joka voi parantaa sisäisiä haavojani, aloin pudottaa puolustushaarniskaani. Luovutin elämäni Jeesukselle, sisimmän parantajalle. Asia kerrallaan kykenin tulemaan kuorestani ulos, vain rakkauden ansiosta. Parina viimeisimpänä vuotena ovat sisäiset haavani parantuneet niin voimakkaasti, että uskallan seisoa ja katsoa ihmisiä silmiin. Aiemmin häpesin itseäni ja suurinpiirtein ryömin katuojassa. Sisäisten haavojeni paraneminen on siis rakkauden ansiosta. Edelleenkään en kykene solmimaan parisuhdetta, mutta asiaa työstetään. Siksi sanon, että voima, joka on selittämätön, on rakkaus= Jumala, koska molemmat ovat yhtä lailla saavuttamattomia minun järjelläni, muttei sydämelläni. Sydämeni kuuluu Jumalalle. Hän on siellä ykkösenä.
Ennen sisäisten haavojeni paranemista tein mittarin itselleni. Alussa olin -50, välillä poikkesin -52:ssa pakkasasteessa. Nykyään olen enää -15:sta. Eli nollatilannetta lähestyn koko ajan. Ehkä jonain päivänä olen siinä ja pysyn.
Joku toinen on syntynyt sellaisiin olosuhteisiin, että aloittaa elämänsä jo nolla tilanteesta ja kehittää sitä koko ajan puolelle. Onneksi olkoon heille, mutta minulle se ei ollut mahdollista.
Tiedän mitä kirjoitin ja olin vilpitön. Kirjoitushetkellä ajattelin niin ja puolustin sitä mitä koin omaksi totuudekseni. Sitä ei vaan ymmärretty. Kuten minä en ymmärtänyt toisten totuutta. Jokaisen totuus näkyy olevan sellainen millaiseksi sen on itse rakentanut. Oppeja, ajatuksia, sananparsia jne. sopivassa suhteessa omaan elettyyn elämään nähden. Ja sehän on, se eletty elämä, uniikki jokaisella.
En tietääkseni kehottanut ketään väkivaltaisiin tekoihin, vai kehotinko? En tietääkseni. Rakkauteen ei kuulu tappaminen. Tosin sanoillakin voi tappaa toisen sisimmän. :( Sitä pyydän anteeksi, jos niin tein jollekin. Se ei ole ollut tarkoitukseni.
Narkomaani ottaa vastuun teoistaan, samoin aineiden myyjä. Molemmat ovat vastuussa omista teoistaan. Niin minäkin. Jos joku menee tekstieni perusteella tappamaan, vaikken ole siihen kehottanut, en syyllinen ole minä, vaan lukija, koska hän teki surmatyön. Vastuu on tekijällä. Hänellä on ymmärryksensä ja minulla omani. Jos hän ei ymmärrä tekstiäni, niin minä en sille voi mitään. Jos hän ei esitä lisäkysymyksiä ymmärtääkseen minua, en voi tietää, että hänen ymmärrykseensä jäi aukkoja. Niin simppeliä se on.
Jos en ymmärrä toisen tekstiä, esitän lisäkysymyksiä saadakseni kokonaisemman kuvan. Tulee mieleeni, kun kysyin ---xxx--- lisäkysymyksiä hänen aloittamaansa keskusteluun, sain häneltä toteamuksen, ettei minun tarvitse tietää hänestä mitään ja että voin elää rauhassa. Jäin ihmettelemään sellaista "keskustelua", joka ei ole keskustelua ollenkaan, vaan sen tyrehdyttämistä. Halusin ymmärtää keskustelun aloittajaa ja taustoja (ikää jne.), mutta hän ei suostunut jatkamaan keskustelua. Toisaalta: olisin voinut jättää asian siihen, mutta koin aiheen itselleni tärkeäksi, joten jatkoin kuin terrieri; siinä tein virheen. Olisi ollut viisainta lopettaa koko "suunpieksäntä". No, oppia ikä kaikki.
Mitä on kuoleman jälkeen -kysymykseen voisin vastata, että ennen sisäisten haavojeni paranemista olin kuin kävelevä zombie sitä kuitenkaan tiedostamatta. Kunnes tajusin, etten voi elää sillä tavoin. Aloin etsimään vastauksia ja sain niitä. Minusta tuli elävä. Minun ei tarvitse pohtia mitä tapahtuu sen jälkeen, kun fyysinen kehoni kuoleen, koska minulla on ensin elämä elettävänä. Rakkautta voin jakaa tällä hetkellä kaikille niille puliukoille ja syrjäytyneille, joita työssäni tapaan. En pelkää halata heitä tai hymyillä heille, koska tiedän, että hekin tarvitsevat rakkautta, kuten kaikki muutkin.
"Ärsyynnyn siitä, kun joku ei tunne minua ja laittaa minulle leiman otsaan "uskovainen", "hihhuli", "huora" tms."
Niin kyllä minäkin tietysti. Ärsyynnyn jos minut laitetaan johonkin lokeroon koska en omasta mielestäni ole missään lokerossa vaan ihan vapaa.
Minäkin tutkin new-agen eri juttuja uskossa olemisen jälkeen. Se oli sitä etsimistä ja nyt olen mielestäni alkanut päästä kärryille siitä mikä on totuus, siis minulle. Vaikka en kaikkea tiedäkään enkä tule tämän elämän aikana tietämäänkään niin olen päässyt eteenpäin. Moni tietysti väittäisi että olen mennyt takapakkia.
Minulla on vieläkin usko Jumalaan jäljellä mutta nyt se on erilaista. Minäkin uskon että Jumala on vain rakkaus ja uskon että olemme osa tätä suurta rakkautta ja voimaa.
"Tiedän mitä kirjoitin ja olin vilpitön. Kirjoitushetkellä ajattelin niin ja puolustin sitä mitä koin omaksi totuudekseni. Sitä ei vaan ymmärretty. Kuten minä en ymmärtänyt toisten totuutta. Jokaisen totuus näkyy olevan sellainen millaiseksi sen on itse rakentanut."
Näin on. Siksi sellaisesta kehittyy keskustelua jos sallii sen. Minä ja ehkä joku muukin käsitimme sinut ylimieliseksi kun kielsit minua kirjoittamasta sinulle ilman lupaa. No, vieläkin minua sieppaa se koska en ole sellaiseen tapaan täällä vielä törmännyt. Opetus sekin.
"En tietääkseni kehottanut ketään väkivaltaisiin tekoihin, vai kehotinko?"
Et tietenkään. Se oli vain esimerkki siitä kuka käsittää mitä eri teksteistä.
#Jos en ymmärrä toisen tekstiä, esitän lisäkysymyksiä saadakseni kokonaisemman kuvan. Tulee mieleeni, kun kysyin ---xxx--- lisäkysymyksiä hänen aloittamaansa keskusteluun, sain häneltä toteamuksen, ettei minun tarvitse tietää hänestä mitään ja että voin elää rauhassa. Jäin ihmettelemään sellaista "keskustelua", joka ei ole keskustelua ollenkaan, vaan sen tyrehdyttämistä.#
Siis tästä nyt huomaa miten vaikeaa on ymmärtää ihmisiä vain kirjoituksen perusteella. Ehkä ei pitäisi olla liian nopea leimaamaan ihmistä.
"Rakkautta voin jakaa tällä hetkellä kaikille niille puliukoille ja syrjäytyneille, joita työssäni tapaan."
Se on hienoa. Monikaan ei siihen pysty.
Voitaisiinko aloittaa uudestaan tuttavuus?
En tiedä jaksanko enää vääntää kättä kanssasi tai täällä yleensäkään, koska täällä on todella rankkaa. :( Jokainen sanoo mitä sanoo.
Kädenvääntöä en kyllä ihan ajatellutkaan.
ja onnekseni sain nähdä näkyjä hänestä
jossa hän on onnellinen kuolemansa jälkeen
se helpotti surutyötäni
hän kävi kuolemansa hetkellä luonani
joten surusanoman tultua tiesin jo hänen lähtönsä
ikävälle ei voi mitään
mutta suurta surua en voi tuntea
koska hänen on niin hienoa olla siellä missä hän on
hän on myös auttanut minua täällä
niin kuolleet läheisemme tekevät
muuttuvat "enkeleiksi" meille
myös "fammuni" auttoi minua noin kaksi vuotta kuolemansa jälkeen
ja henkisesti se oli tärkeää
koska rakastin häntä valtavasti
vaikeinta olisi jos oma lapsi kuolisi
lapseni menetystä en varmaan kestäisi
näin luulen mutta eihän sitä koskaan tiedä
monet ovat lapsensa menettäneet ja silti elämä vain jatkuu
elämä jatkuu kaikesta huolimatta
se ei pysähdy yksilön tragediaan
ja se auttaa
on vain pakko elää ja jatkaa kulkuaan täällä
ja aika on armollinen
en unohda mutta kaikki haalistuu pikkuhiljaa
ja se on lempeää ajakulumisen mukanaan tuomaa kaihoa menetettyyn rakkaaseensa
rakkautta kaikki tyynni :-)
huokaisu ja hiljaisuus
Vai on Arittan mielestä ihminen= rakkaus. Minä taas sanoin, ettei ihmisessä itsessään ole mitään hyvää. Ja tarkoitan tällä sitä, että ei ihminen voi antaa mitään ellei hänelle ensin ole annettu.
Ensin on rakastettu, sen jälkeen voi rakastaa.
Ensin on saanut, sen jälkeen voi antaa.
jne.
Kuvio on minulle selvää pässin lihaa, eikä ihmisestä itsestään lähde rakkaus eikä muutkaan positiiviset jutut. Ensin saadaan, ja sitten annetaan.
Mistä luulet minun ammentavan tätä tekstiä? Ihan itsestäni pusserran kuin sitruspuristimella, niinkö? Ehei, vaan Jumala sen minulle antaa ja minä annan eteenpäin, koska en halua pantata tätä. Seisova vesi alkaa pian löyhkätä ja sitä en halua.
Ne ovat sinun ajatuksiasi, mutta minä en tunne muuta Jumalaa kuin sellaisen joka on rakkaus ja josta mekin olemme ja jota me myös olemme.
Miten lapsi osaa rakastaa, ellei häntä ole ensin rakastettu? Ei rakkaus tai muutkaan hyvät tunteet ole automaattisesti lapsella, kun se syntyy. Lapsella on enemmän taipumus tehdä pahaa kuin hyvää. Hyvän tekeminen opitaan, jos opitaan vanhemmilta ja muilta kasvattajilta (opettajilta, harrasteryhmän vetäjiltä tms.).
Sinun järkeilysi mukaan ihmisellä (esim. lapsella) on hyviä ominaisuuksia, täytyy olla, sanot. Kerrotko miten ne lapsella olisi? Automaattisestiko?
uskon että lapsella on myötäsyntyisiä ominaisuuksia
johon kuuluu mm.rakkaus -tarve rakastaa ja olla rakastettu
moni lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka he olisivat kuinka "paskoja" tahansa
paljon pahaa voi vanhempi tehdä lapselleen ja lapsi sen anteeksi antaa -onko näin mielestäsi?!
minulla on omia lapsia ja kokemuksestani voin vain näitä asioita ammentaa
osa lapsen persoonallisuudesta on valmiina syntymästä lähtien ja osaan vaikuttaa kasvatus ja ympäristö
onhan kertomuksia tästä aiheesta paljonkin
ihmisiä jotka ovat kasvaneet huonoissa ja rakkaudettomissa olosuhteissa ja kuitenkin heistä on kasvanut upeita toiset huomioon ottavia, rakastavia ihmisiä
asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia -onneksi ;-)
Aikaisemmasta kirjoituksestani jäi nimimerkki pois, kun kiireessä kirjoitin, mutta tunnistit varmaan...
Vastaan pikaisesti ja sitten on mentävä.
Tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi on ... aikuisen nimeämä tarve lapselle. Ei lapsi osaa nimetä tarpeitaan, aikuinen ne hänelle ilmaisee sanoin, jos ilmaisee. Pahimmassa tapauksessa aikuinen ei osaa nimetä tarpeita, ajatuksia, tunteista puhumattakaan ja välittää tietonsa/tietämättömyytensä lapselle. Eli kun lapsi itkee, aikuinen nimeää sen "pahaksi oloksi", "suruksi" tai mikä nimike sillä hetkellä on "käypänen". Samoin hyvätkin asiat. Nimikkeet tulevat aikuiselta, jos hän on ne ensin tunnistanut itsessään.
Lapsi elää vanhempiensa kautta, rakastamisen hän oppii, jos hänet opetetaan. Minua ei lapsena rakastettu, vaan "pidettiin ruoassa, vaatteissa ja katto päänpäällä". Ei meillä puhuttu rakkaudesta tuolloin, sen opin myöhemmin muualla kuin omassa perheessäni.
Olen siis oppinut rakastamisen vasta kotoa päästyäni. Ensin opettelin rakastamaan itseäni ja nyt tulevat toiset. Siis rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. En osannut aiemmin rakastaa itseänikään, joten en osannut rakastaa toisia. Nyt osaan rakastaa itseäni ja toisia. Kiitos Jumalalle!
Erehdyit luulemaan, että kirjoitin sinulle tuolla.. Vastasin ---xxx---:lle, kun hän ei esittäytynyt, vaan totesi, ettei minun tarvitsis tietää hänestä mitään. Ja se kommentti oli hänen ensimmäisensä minulle, joten ihmettelemään jäin.
Ja sinä kommentoit hänelle laittamaani viestiä.
En moittinut sinua "vauhdin huumasta".. Oletitko, että kirjoitin sinulle?