Välillä tuntuu, että sosialisteilla menee huonosti sekä nousukausina että taantumien aikana. Eikö sosialisti saa nauttia mistään vai eikö hän osaa nauttia mistään?
Nyt on Jaakko jo heittänyt kylmän kivensä, joten syksyä kohti on juna kääntynyt. Kuitenkin Yläkerran Herra tarjoaa meille vielä, näemmä, komeaa hellekeliä. Siitä pitää häntä kiittää nauttien siitä aurinkoa palvoen pihalla kuitenkin varovaisesti ettei pala tai pidä aurinkoa minkään sortin jumalana, sillä on olemassa vain yksi Jumala.
Jottei mene liian uskonnolliseksi ja liian vähän Keskustaiseksi tämä liturgia, niin muistakaamme myös puoluettamme. Alkiolaisuus näkyy seuraavan kerran 1.8.2008, kun opintotuki nousee muistaakseni 15 %. Eikö se ole sitä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja pieniosaisten aseman parantamista?
Nyt minä lähden taas tuonne ulkoilmaan etsimään hehtaarin kokoiselta tontiltani sopivaa paikkaa lepolasselleni ja viikonloppuheilani lepolasselle myös. Hän jo näyttääkin pukevan bikineitään ylleen, joten taas on silmanruokaa tarjolla yllin kyllin.
Ylös, ulos ja aurinkoa palvomaan. Sosialismin "ilosanomaa" voi julistaa sadesäälläkin, mutta silloin ei voi palvoa aurinkoa. Tietysti sama pätee myös oikeauskoisiin hyvien porvarillisten aatteiden kannattajiin myös.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sosialistitkin. Juuri tänään menossa särkänniemeen vaimon ja muksujen kanssa.Kaunis päivä olla ulkona ja nauttia kotikaupungin antimista :)