EVOLUUTIO=TILAUSTYÖ

Evoluutio-oppi oli saatanan tilaustyö, jotta
ateismi, eli jumalankieltäminen saatiin hyväksytyksi.

Jos ei ole Luojaa, kun kaiken uskotaan tapahtuneen itsestään kehittymällä, (joka on järjenvastainen käsitys ja sotii logiikkaa vastaan) niin on hyväksyttävää kieltää Jumala.

Ja kun Jumala kielletään; kielletään hänen Sanansa ihmisille; eli Raamattu, ja sen totuudellisuus ja auktoriteetti.

Tuota Jumalan ja hänen Sanansa Raamatun kieltämisen hedelmää niitämme paraikaa; vai voiko
joku tulla muuhun johtopäätökseen, kun 14v. tyttö
murhattiin, Auvisen "saavutuksista" puhumattakaan?

Mitäpä arvoa ihmisellä olisikaan, mikäli hän on
pitkän kehityksen tulos, ja alkuisin ei mistään, eli jostakin alkuliemestä; eikä niinkuin Raamattu
opettaa, eli Jumalan kuva, jolle Jumala haluaa tehdä hyvää; eikä salli häntä eläimen arvoisena
pidettämän, niinkuin paraikaa tapahtuu?

Ymmärtävätkö evolutionistit lainkaan, että ajavat
järjestelmää, jossa edes heillä itsellään ei ole
minkäänlaista arvoa, että heitä voidaan teurastaa
julmemmin kuin eläimiä, kuten on nähty, ja moisesta jotkin saavat vielä prenikoita rintaansa?

Natseille ja kommunisteille, ynnä muille ihmisarvon vastustajille evoluutio-oppi onkin
korkeassa kurssissa.

Täytyy sanoa, että saatana oli "kekseliäs", kun
toi maailmaan evoluution; se kun on tukipilarina
noille kahdelle opille; ja mikä "tärkeintä"
Raamatulta meni auktoriteetti ja sen myötä
miljoonat ja taasen miljoonat ihmiset ikuiseen
helvettiin, koska enää ei ollut tuota kirjaa
opastamassa oikeaan, ja varoittamassa mitä tapahtuu, jos ei uskonut Raamattuun ja Jumalaan,
sekä totellut sen opetuksia!

Eikö evolutionistit ole oppineet, että missä
Raamatun auktoriteetti loppuu; siellä alkaa ihmisten säälimätön joukkoteurastus?

Kuka meille ihmisarvon antaa, jos ei Raamatulla
ole auktoriteettia ja evolutionismi on vallalla;
sillä ihmisen omatunto on sangen venyvä, ja
vedätettävissä minne tahansa?

Turhaan te lakia avuksi huudatte, sillä se ssädetään ihmisten mielen; eli evolutionismin mukaan; eli joukkoteurastus odotettavissa, jos
moisesta pidetään kiinni!

Itseasiassa joukkoteurastus on jo tapahtunut,
koska n. 1/2 miljoona yksin suomalaista on tapettu aborteilla.

On vain ajan kysymys milloin itse kukin on vapaata riistaa, kun evolutionismi on vallassa,
ynnä Raamattu ja sen polkeminen maan tapa.
251094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

ja sitä ja tätä tekemässä. Missähän maailmassa sinäkin asut ? Mahtaa olla synkkä elämä ?

Elämä on juuri niin ihanaa kuin millaiseksi sen teet, ja aivovautiopotilaat ovat aina keskuudessamme.

.:.

Ihmisellä on hyvinkin arvoa luonnon ihmeenä, ei niinkään jumalan robottina.

eipä muuta, ei pysty

pimpom

Äänestä

1. Suurin osa kristityistä ovat "evolutionisteja": vaikka uskovat Jumalaan, tajuavat, että elämä on kehittynyt evoluutiossa (tämä on esim. ev.lut. kirkon kanta).

2. Evoluutioteoria on tieteellinen teoria. Siitä ei voi päätellä mitään moraalioppia (D. Hume). Moraali tulee jostain muualta. Siksi evoluutioteorian syyttäminen mistä tahansa moraaliin viittaavista seikoista on yksinkertaisesti väärin: näet saatanoita asioissa, missä niitä ei määritelmällisestikään voi olla.

3. Yksi suurimmista kansanmurhista on ollut ristiretket. Sinäkin olet uskosi saanut murhan kautta. Tosiaan, Sinulla ei olisi tuota uskoasi, jos ristiretkillä sotajoukot eivät olisi niin ahkerina murhannut pakanoita. Joudut kiittämään tuota murhaa jokaisessa rukouksessasi.

Kätesi ovat veressä.

Äänestä
  • Kirjoitit:
    >>3. Yksi suurimmista kansanmurhista on ollut ristiretket. Sinäkin olet uskosi saanut murhan kautta. Tosiaan, Sinulla ei olisi tuota uskoasi, jos ristiretkillä sotajoukot eivät olisi niin ahkerina murhannut pakanoita. Joudut kiittämään tuota murhaa jokaisessa rukouksessasi.

    Äänestä

  • huomiot, juu. kirjoitti:

    Kirjoitit:
    >>3. Yksi suurimmista kansanmurhista on ollut ristiretket. Sinäkin olet uskosi saanut murhan kautta. Tosiaan, Sinulla ei olisi tuota uskoasi, jos ristiretkillä sotajoukot eivät olisi niin ahkerina murhannut pakanoita. Joudut kiittämään tuota murhaa jokaisessa rukouksessasi.

    Alempana tässä ketjussa Pasi Turusta lainailtiin mm. tähän malliin kun puhuttiin Jumalan tahdosta surmattujen määrästä: "ne, jotka helvetissä ovat, eivät Raamatun mukaan ole hänen [Jumalan] rakkautensa, vaan Hänen vihansa alaisia. Koska heille ei kelvannut tarttua kiinni Jumalan evankeliumissa tarjoamaan syntien anteeksiantamukseen, saavat he osakseen syntiensä tähden ansaitsemansa Jumalan oikeudenmukaisen ikuisen vihan ja jäävät vaille iankaikkista elämää – ja vaille Jumalan rakkautta (Joh. 3:16, 36)".

    Pasi Turunenkin on siis sitä mieltä, että Raamatussa kerrotaan Jumalan vihaavan pakanaa. Ja tosiaan, koska VT:sta voimme lukea, Jumalan vihaamaa kansaa murhattiin myös ihmisten toimesta, niin miksi ristiretket olisivat jotenkin tästä poikkeava toimenpide ?

    Tämä vaikuttaisi olevan ristiriidassa viestisi kanssa. Korotatko nyt itsesi Pasi Turusta oikeammaksi kristityksi (kuten teit jo äsken katolilaisten suhteen). Mitä Raamatussa sanotaan itsensä korottamisesta ja muita oikeamielisemmäksi julistautumisesta ?

    Äänestä

Tuo puoli miljoonaa on vielä pikkuluku verrattuna todelliseen väkivallan mestariin, suureen älykkääseen taivaalliseen teurastajaan, siis raamatun jumalaan itseensä.

Rakastava kaikkivoipa ja kaikkitietävä jumala pisti raamatun tapahtumien mukaan päiviltä varovastikin arvioituna yli 2,3 miljoonaa ihmistä - ja kaikki tuo lähinnä omien ryssimistensä vuoksi, ja vain raamatun tapahtumissa. Eikä tuo luku sisällä esimerkiksi jumalan Egyptissä suorittamia joukkomurhia, Sodoman ja Gomorran puhdistuksia eikä tietenkään kaikkien kansanmurhien äitiä Nooan tulvaa.

Tuolta voitte tarkistaa laskelman:

http://dwindlinginunbelief.blogspot.com/2006/08/how-many-has-god-killed.html

Äänestä
  • Tässä "ystäväsi" Pasi Turusen hiukan aihepiiriä sivuava artikkeli, siis Jumalan luonnosta. Ilmeisesti synti on kuolemaakin vakavampi ongelma ihmiskunnalle (jota harvempi tulee ajatelleeksi).

    Valitettavasti en löydä linkkiä artikkeliin vaan se täytyy kopioida sellaisenaan UP-kirjeestä:

    "Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain
    että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt…
    Jaakobin kirje 3:7
    Vaimoni kanssa kävimme alkukesästä Korkeasaaressa. Paikkoja kierrellessä panin merkille varoituksen olla työntämättä
    käsiäni häkkien sisäpuolelle. Se muistutti siitä, että periaatteessa oltiin tekemisissä villieläinten kanssa. Suuret kissaeläimet
    eivät silti näyttäneet välittävän ihmisistä, vaan loikoilivat laiskanoloisesti häkeissään ja mulkoilivat mielenkiinnottomasti ohi-
    kulkijoita. Vastaavanlainen rauhallinen kävely villikissojen ohitse savannilla olisi todennäköisesti päättynyt toisenlaisissa tun-
    nelmissa. Korkeasaareen aidatut eläimet olivat varoituksista huolimatta kesyjä verrattuna vapaana liikkuviin lajitovereihinsa.
    Sirkuksessa asia on viety askelen verran pidemmälle. Norsut, leijonat ja hylkeet on kasvatettu tottelemaan kouluttaji-
    ensa tahtoa ja viihdyttämään kansaa hauskoilla ja jännittävillä tempuillaan. Vaikka eläinten kuningas saattaa vastustella ja mu-
    rahdella muodollisesti, uskalias kesyttäjä tietää voivansa työntää, ei vain käsiänsä häkin sisäpuolelle, vaan peräti päänsä leijo-
    nan kitaan. Siis sirkuksessa. Ei savannilla.
    Aika ajoin saa lehdistä kuitenkin lukea järkyttäviä uutisia siitä kuinka jokin eläin on hyökännyt kesyttäjänsä tai hoitajan-
    sa kimppuun. Uutiset nostavat mieliin kysymyksiä: Miten näin pääsi käymään? Miksi tuo eläin yhtäkkiä käyttäytyi villisti?
    Tarkemmin ajateltuna, onko sittenkään mitään kummallista siinä, että villieläin käyttäytyy villisti? Eikö se juuri ole villieläimen
    luonto pikemminkin kuin, totella ja viihdyttää ihmistä? Eläin, joka on viety pois omasta luonnollisesta ympäristöstään ja ope-
    tettu – niin sanoaksemme - ”tavoille”, eikö sellainen eläin ole jossakin mielessä menettänyt jotain siitä mitä se tosiasiallisesti
    on? Jos haluat tietää minkälainen leijona todella on mene Afrikkaan savannille. Sirkusleijona tai Korkeasaaren häkissä laiskasti
    löhöävä Amurin tiikeri ovat vain varjo lajitovereistaan luonnossa.
    Pohdin tätä kaikkea Korkeasaaressa, kun ajatuksiini iski salama: Olemmeko kesyttäneet Jumalan? Panneet Kaikkivaltiaan-
    kin häkkiin? Käymmekö hengellisissä tilaisuuksissa - kuin kävisimme eläintarhassa tai sirkuksessa – kuullaksemme Jumalasta,
    josta ei ole vaaraa uteliaille ohikulkijoille tai joka peräti viihdyttää meitä tempuillaan? Haluamme kohdata kyllä Jumalan, mut-
    ta ympäristössä, jota voimme hallita. Meidän ehdoillamme. Turvallisesti.
    Professori Päivikki Antola kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä – palstalla huh-
    tikuussa 2006 tutkineensa mitä nykysaarnoissa pyritään viestittämään. ”Synnistä ja
    tuomiosta ei enää puhuta messusaarnassa” oli jutun otsikko (HS 14.4.2006, A2).
    Ingressissä todettiin, että ”luterilainen saarna on nykyisin lempeästi suostuttelevaa
    viestintää; se on jumaluusopillinen esitelmä.” Tutkimusten mukaan (Kati Niemelä) 92
    prosenttia kirkkoherroista ja 81 prosenttia papeista uskovat, että ikuisuus merkit-
    see toisille ihmisille kadotusta toisille iankaikkista elämää. Kuitenkin, Antolan mu-
    kaan, käsitteet helvetti, synti, sovitus parannus ja pelastus puuttuvat nykysaarnoista lähes täysin. ”Tuomitseva Jumala on vai-
    kea pala luterilaiselle papistolle. Helvetin tulta ja ikuista rangaistusta ei hevillä maalailla. Synti mainitaan harvoin; parannusta ei tarvi-
    ta, koska ei ole mitään mistä parantua”, hän kirjoittaa. ”Miksi papit eivät sitten saarnaa niin kuin uskovat? Valtaosassa keräämis-
    täni messusaarnoista pahoitellaan vain ihmisten huonoutta ja puutteellisuutta puhumatta synnistä ja tuomiosta mitään. Armosta
    saarnataan, mutta sen vastakohdasta synnistä ei.” Herätysliikkeiden maallikkojulistajien keskuudessa sentään ei tilanne vielä ole
    aivan samanlainen kuin mitä korkeakirkollisista messusaarnoista voi päätellä, Antola kirjoittaa.
    Olemme niin tottuneita kesytettyyn Jumalaan, että emme kestä edes kuulla, millainen hän on vapaana, villinä, sellaise-
    na, kuin Hän oikeasti on, jos tulisi vastaan ”luonnossa”. Profeetta Hoosealle Jumala sanoo: ”Minä käyn Efraimin kimppuun
    kuin leijona, Juudan kimppuun kuin jalopeura. Minä revin, minä raatelen saaliini ja vien sen pois, ei kukaan voi sitä pelastaa (Hoos.
    5:14 / KR-92) . Moosekselle Jumala sanoo: ”He ovat ärsyttäneet minua väärillä jumalillaan, vihastuttaneet minut joutavilla patsail-
    laan. Siksi minä panen heidän kiusakseen kansan, joka ei kansalta näytä, typerysten heimolla minä vihastutan heidät. Minun vihani
    on syttynyt, sen liekki yltää syvyyksiin saakka. Se kärventää maan ja sen sadon, kalvaa vuorten perustukset. Minä kasaan heille on-
    nettomuuksia onnettomuuksien päälle, kulutan heihin kaikki nuoleni. He nääntyvät nälkään, he menehtyvät ruttoon, kulkutauti kor-
    jaa heidät” (5. Moos. 32: 21–24 / KR-92).
    Mutta tuohan on sitä vanhaa testamenttia! sanovat ”Jumalan kesyttäjät” järkyttyen Jumalan käytöstä, kun hän hukuttaa
    syntiset vedenpaisumuksessa, surmaa Egyptin esikoiset, käskee hävittää Moolokille lapsiaan uhraavat Kanaanin maan sivili-
    saatiot, surmaa Ussan tämän vain koskiessa liiton arkkiin, antaa Baabelin kuninkaan hävittää Jerusalemin ja viedä hävityksestä
    selvinneet pakkosiirtolaisuuteen jne.. Nyt meillä on uusi testamentti.
    IHMISILLE, JOIDEN MIELESTÄ
    KRISTINUSKO ON AJATTE-
    LEMISEN ARVOINEN ASIA.
    USKON PUOLESTA e-kirje
    numero 2 / 2008
    © Pasi Turunen
    Tätä kirjettä voi vapaasti kopioida ja levittää sähköisesti tai muuten, kunhan sisältöön ei tehdä muutoksia ilman kirjoittajan lupaa.
    Ilmainen USKON PUOLESTA e-kirje ilmestyy joka toinen kuukausi. Sen voi tilata osoitteesta [email protected]
    www.uskonpuolesta.fi Tutustu myös ajankohtaiseen Uskon Puolesta BLOGIIN http://uskonpuolesta.blogspot.com
    Olemmeko
    kesyttäneet
    Jumalan?
    Page 2
    Vai niin. Siis se kirjako, jossa Jumala sanoo taas hävittävänsä Jerusalemin, surmaavansa sen asukkaat sen syntien tähden
    ja hajottavansa hävityksestä jäljelle jääneet kansojen sekaan, ja jossa Hän lyö Elymas nimisen okkultistin ja Saulus tarsolaisen
    sokeaksi, surmaa Ananiaan ja Safiran valehtelusta Pyhälle Hengelle, antaa matojen syödä kuningas Herodeksen, koska tämä
    ei antanut kunniaa Hänelle, lyö lopun aikoina katumattomia syntisiä rakeilla, tuskallisilla paiseilla, pimeydellä, nälänhädällä,
    kulkutaudeilla, luonnonmullistuksilla – ja viimein syöksee katumattomat syntiset iankaikkiseen tuleen? Tällainen käytös tun-
    tuu pelottavalta, odottamattomalta ja käsittämättömältä. Varsinkin, jos kuvittelee voivansa kesyttää Jumalan ja laittavansa
    Hänet häkkiin.
    Se, että eläin sirkuksessa tai eläintarhassa yllättäen hyökkää kesyttäjänsä ja hoitajansa kimppuun voi tuntua käsittämät-
    tömältä. Eihän eläimen sellaisissa olosuhteissa odoteta käyttäytyvän sillä tavoin. Se on siirretty luonnollisesta ympäristös-
    tään, koulutettu pelkäämään ja tottelemaan ihmistä. Mutta toimiiko samainen eläin oudosti, odottamattomasti tai järjenvas-
    taisesti hyökätessään luonnossa sen omalle alueelle tunkeutuvan kimppuun? Eläintarhassa hoitaja voi kenties rauhassa viedä
    tiikerinpoikaset emonsa luota. Mutta yritäpä samaa luonnossa. Onko odottamatonta ja yllättävää jos eläin käy kimppuun?
    Jumala ei toki ole eläin. Hänen luontonsa ei ole eläimen luonto. Mutta Hän ei myöskään ole ihminen. Hänen opettami-
    sensa ”ihmisten tavoille” kääntää ylösalaisin yhtä hyvin käsityksen siitä mitä merkitsee olla Jumala kuin mitä merkitsee olla
    ihminen: Jumala loi ihmisen. Ei päinvastoin. Jumala sanoo ihmiselle miten tulee olla ja elää, mikä on oikein tai väärin. Ei päin-
    vastoin. Ihminen on tilivelvollinen tekemisistään Jumalalle. Ei päinvastoin. Liikumme Jumalan luomakunnassa, Hänen alueel-
    laan. Toki sanomme tahtovamme tuntea Jumalan. Mutta järkytymme kohdatessamme Hänet omassa ympäristössään sellai-
    sena, kuin Hän on. Pyhänä ja Vanhurskaana majesteettina, jota kaikki on luotu palvelemaan. Me olemme rikkoneet rajat ja
    tunkeutuneet hänen alueelleen luvatta, varastaneet poikaset - ja vielä ihmettelemme miksi Jumala kiivastuu, ärjyy ja käy
    kimppuun kuin leijona (Aamos 3:8, 12).
    Nykyihminen, (jopa moni nykykristitty) tahtoo Jumalan, joka lemmikki- ja kotieläimen tavoin heiluttaa hänelle häntää,
    kun raskaan päivän päätteeksi tulemme kotiin, tai kömpii viereen nuolemaan naamaamme havaitessaan alakuloisuutemme.
    Jumala on kesytetty ja me odotamme Häneltä sen mukaista käytöstä. Tahdomme oman kotijumalan. Hänet ovat kesyttäneet
    ne, joiden jumalakuvaan vaikuttava esiymmärrys perustuu enemmän psykologian, psykoterapian, humanismin, postmoder-
    nismin, uskonnollisen pluralismin ja vaikkapa eettisen relativismin näkemyksiin, sen sijaan, että heitä ohjaisi Jumalan oma
    ilmoitus Raamattu. Näitä kesyttäjiä on – pahaa pelkään - lisääntyvässä määrin myös vapaissa suunnissa, eikä vain luterialisuu-
    den parissa. Niin paljon kuin kannatankin aitoa karismaattisuutta (ja itsekin puhun kielillä, rukoilen sairaitten puolesta ja
    vaimoni näkee Jumalan antamia näkyjä), sen lieveilmiönä on elämyshakuisuudesta johtuva sentimentaalinen jumalakuva, joka
    on abstrahoinut Jumalan rakkauden ylistyksen aikana koettavaksi sisäiseksi tunteeksi (jota myös Jumalan läsnäoloksi kutsu-
    taan), jonka tavoittelusta sitten tulee Jumalan rakkauden kokemisen mitta; evankeliumin se on kaventanut puheeksi sisäises-
    tä parantumisesta, Isän sylistä/sydämestä, tai muuten vain epämääräiseksi ”lempeäksi suostutteluksi” (Antolan sanoin) tulla
    ja päästä Jumalan ”intiimiin” yhteyteen ja läheisyyteen yms.; ja opin Pyhästä Hengestä se on paikoin abstrahoinut irti pyhityk-
    sestä eräänlaiseksi kristillis-pneumatologiseksi elämänhallinnan tekniikaksi, jonka tavoitteena on selviytyä kriiseistä ja elää
    onnellista ja tasapainoista elämää – amerikkalaisittain ymmärrettynä. Saarnaajista on tullut ”personal trainereita”. Kristuksen
    kirkko on vaarassa muuttua – Janne Kivivuoren termiä lainatakseni – Psykokirkoksi. En halua tulla väärinymmärretyksi:
    Kannatan aitoa karismaattisuutta, ja uskon, että Jumalan läsnäolo on mahdollista oikeasti kokea, ja Jumala parantaa ihmisiä
    sekä ulkoisesti että sisäisesti. Kokemusta on. Pelkään vain, että kaiken seurauksena emme kesyttäisi Jumalaa niin, ettemme
    enää kestä kuulla totuutta, saatikka rohkene julistaa, siitä mitä Jumala tulee tekemään syntisille, jotka torjuvat Kristuksen ja
    evankeliumin luotaan.
    Jumalan kesyttäjät järkeilevät, että Jumala ei ole sellainen, joka heittää rakastamansa ihmiset helvettiin. Heille ei kuiten-
    kaan tule mieleen, että ne, jotka helvetissä ovat, eivät Raamatun mukaan ole hänen rakkautensa, vaan Hänen vihansa alaisia.
    Koska heille ei kelvannut tarttua kiinni Jumalan evankeliumissa tarjoamaan syntien anteeksiantamukseen, saavat he osakseen
    syntiensä tähden ansaitsemansa Jumalan oikeudenmukaisen ikuisen vihan ja jäävät vaille iankaikkista elämää – ja vaille Juma-
    lan rakkautta (Joh. 3:16, 36). Mutta Jumalan tuomion kiivaus on kesyttäjille käsittämätön, koska heidän humanisminsa on
    vesittänyt ihmisen synnin sekä Jumalan luonnon, Hänen ikuisen majesteettiutensa ja pyhyyden loukkaamattomuuden. Koska
    on heikko käsitys synnistä, on myös käsitys tuomiosta heikko. Koska käsitys tuomiosta on heikko, myös käsitys sovituksesta
    on heikko. Koska on heikko käsitys sovituksesta, puhe tuomiosta tulkitaan vain tarpeettomaksi pelotteluksi. Niinpä, ei tarvi-
    ta parannusta, koska ei ole mitään mistä parantua, kuten Antola sanoi. Eikä sovitusta, koska ei ole mitään mitä sovittaa. Ei
    tarvita myöskään tuomiota, koska ei ole mitä tuomita, on vain ”ihmisen huonoutta ja puutteellisuutta”. Mutta Jumalan kesyt-
    täjät johtavat ihmisiä harhaan.
    ”Niin minusta tuli heille ikään kuin leijona, niin kuin pantteri tien ohessa minä heitä väijyin. Minä käyn heidän kimppuunsa kuin
    karhu, jolta on riistetty poikaset, revin heidän sydänkalvonsa ja syön heidät siinä paikassa kuin naarasleijona. Metsän pedot raatele-
    vat heidät. Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi.” (Hoos. 13:7-9 / KR-92).
    ”Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan,
    jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.” (Room. 11:22)
    Vaikka kuinka hoemme Jumalan olevan rakkaus, olemme ymmärtäneet jotain väärin, jos luulemme, että Jumala ei enää
    ole sama Pyhä ja Vanhurskas Jumala kuin ennenkin. Vanhan testamentin Jumala on uuden testamentin Jumala. Uuden testa-
    mentin Kristus on Vanhan testamentin Jahve, joka satoi tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran päälle, ilmestyi palavassa
    pensaassa ja antoi Egyptiä kohdata kymmenen vitsausta. Hän vihaa syntiä edelleen, ja vaatii parannusta, ennen kuin on liian
    myöhäistä. Hänen lempeä rakkautensa on tarjolla Jeesuksessa ja tämän täydellisessä sovitustyössä jokaiselle Häneen turvau-
    tuvalle. Ei ilman Häntä. Ei ilman heittäytymistä yksin Golgatan ristintyön varaan. Uudestisyntymisen kautta, uskoessamme
    Jeesukseen, meistä tulee osa Jumalan omaa pesuetta. Kristuksen omat ovat turvassa Jumalan huomassa, niin kuin leijonan-
    pennut emon suojassa. Kristuksessa - kuten jo Lutherkin taisi sanoa - me kohtaamme lepytetyn Jumalan. Mutta se on aivan
    eri asia kuin kesytetty Jumala. Jumala ei ole kesytettävissä.
    USKON PUOLESTA
    Pasi Turunen"

    Äänestä

  • Kiitos siitä! kirjoitti:

    Tässä "ystäväsi" Pasi Turusen hiukan aihepiiriä sivuava artikkeli, siis Jumalan luonnosta. Ilmeisesti synti on kuolemaakin vakavampi ongelma ihmiskunnalle (jota harvempi tulee ajatelleeksi).

    Eli te ette siis vain piittaa siitä, että harhojenne jumala onkin itseasiassa toistaitoinen ja väkivaltainen.

    Tämä asenne näkyy kyllä läpi kristinuskon historian.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    nimittäin synnin vakavuudesta ja Raamatun "punaisen langan" ymmärtämisestä, mikä sinulla näyttää selvästi olevan hakusessa. By the way: luitko muka noin nopeasti Turusen artikkelin?

    Kyse on siis tästä, mm. sinunkin asenteessasi:

    "Jumalan kesyttäjät järkeilevät, että Jumala ei ole sellainen, joka heittää rakastamansa ihmiset helvettiin. Heille ei kuiten-

  • on ihan muusta.. kirjoitti:

    Kauanko sinä toimittaja tarvitset parin sivun lukemiseen?

    Tuo "synnin vakavuus" on jälleen tyypillinen esimerkki pään panemista pensaaseen raamatun epäloogisuuksien ja moraalittomuksien edessä ts. keksitty oikeutus rangaistukselle, joka oli näennäinen seuraus teoista, jotka todella kaikkitietävä jumala olisi tienyt jo ennakolta.

    Todellinen moraali ei kumpua uskonnosta tai jostakin myyttisestä synnintunnosta, vaan niistä evolutiivisista ja kulttuurievolutiivista sopeutumista, jotka ovat mahdollistaneet ihmisten yhteistoiminnan.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Eli te ette siis vain piittaa siitä, että harhojenne jumala onkin itseasiassa toistaitoinen ja väkivaltainen.

    Tämä asenne näkyy kyllä läpi kristinuskon historian.

    ..että nimenomaan ateistisissa ja uskonnottomissa valtioissa on tehty ylivoimaisesti pahimmat kansanmurhat kautta ihmiskunnan historian (kts. vaikka "Kommunismin musta kirja")? Niin, ja natsit olivat siis okkultisteja ja mysteeriuskontojen kannattajia (siis raamatullisesti: saatananpalvojia), eivät raamatullisia kristittyjä.

    Lasketko muuten natsien kukistajat kansanmurhaajiin? (Vrt. VT:n Israelin rankaisu Molokia palvovia kansoja kohtaan (mm.lapsiuhrit Molokille). Molokia palvovat kansat eivät tehneet satoihin vuosiin parannusta kauheuksistaan, kehoituksista huolimatta. Samoin Israel joutui rangaistavaksi ympäryskansojen taholta pahoista synneistään toisena aikana.

    Jos Raamattu olisi vain ihmistekoinen 66 kirjan kirjakokoelma, eikä Jumalan Pyhän Hengen henkeyttämä ja varjelema ilmoitus, niin toki sen kirjoittajat olisivat tehneet Jumalasta paljon ihmistä miellyttävämmän ja pehmomman kuin se nyt on. Näennäisesti siis Raamatussa on nyt Jumalalle epäedullista ainesta, mutta vain näennäisesti. Kun sen Raamatun punaisen langan ymmärtää niin Raamatun "ristiriidat" katoavat ja pehmojumalan sijaan tulee ymmärrys Jumalan luonnosta eli rakkaudesta ihmiseen ja vihasta syntiin.

    Äänestä

  • pannut merkille.. kirjoitti:

    Kommunismin musta kirja löytyy omastakin kirjahyllystäni. Ei kommunistien tekosista voi ateismia syyttää, eivätkä he itse tekojaan ateismillaan koskaan ole oikeuttaneet tai sillä puolustelleet. Kommunismi on poliittinen aate, johon liittyvä väkivalta on ollut puhtaan valtapoliittista, ja sen oikeutus on aina haettu jonkun väitetyn/oletetun yhteiskunnallisen syyn takaa. Kommunistit kyllä usein ovat ateisteja (eivät aina), mutta useimmat ateistit eivät ole kommunisteja.

    Ja valitan, kyllä ylivoimainen enemmistö natseista oli nimenomaan tavallisia peruskristillisiä.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Kauanko sinä toimittaja tarvitset parin sivun lukemiseen?

    Tuo "synnin vakavuus" on jälleen tyypillinen esimerkki pään panemista pensaaseen raamatun epäloogisuuksien ja moraalittomuksien edessä ts. keksitty oikeutus rangaistukselle, joka oli näennäinen seuraus teoista, jotka todella kaikkitietävä jumala olisi tienyt jo ennakolta.

    Todellinen moraali ei kumpua uskonnosta tai jostakin myyttisestä synnintunnosta, vaan niistä evolutiivisista ja kulttuurievolutiivista sopeutumista, jotka ovat mahdollistaneet ihmisten yhteistoiminnan.

    .."Oletko muuten..".

    Kyllähän Jumala näkee asiat ennakolta, pystyessään ilmeisesti liikkumaan "ajan janalla", mutta ei muuta silti ihmisiä roboteiksi ja estä/pakota siten ihmisten tekoja ja valintoja. Valinnanvapaus, joka mahdollistaa rakkauden, on Jumalalle ilmeisesti arvokkaampaa kuin ihmisen sokea totteleminen. Sitten ihmiset usein tahtovat ja tekevät väärin eli tekevät syntiä ja vahingoittavat itseään ja toisiaan. Jumala on kyllä antanut ohjeet (laki) miten tehdä oikein, omaksi parhaakseen, mutta syntinen ihminen ei halua noudattaa näitä ohjeita. Maallisissakin oikeusasteissa on säädetty rangaistukset lainrikkomisesta.

    >>Todellinen moraali ei kumpua uskonnosta tai jostakin myyttisestä synnintunnosta, vaan niistä evolutiivisista ja kulttuurievolutiivista sopeutumista, jotka ovat mahdollistaneet ihmisten yhteistoiminnan.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Kommunismin musta kirja löytyy omastakin kirjahyllystäni. Ei kommunistien tekosista voi ateismia syyttää, eivätkä he itse tekojaan ateismillaan koskaan ole oikeuttaneet tai sillä puolustelleet. Kommunismi on poliittinen aate, johon liittyvä väkivalta on ollut puhtaan valtapoliittista, ja sen oikeutus on aina haettu jonkun väitetyn/oletetun yhteiskunnallisen syyn takaa. Kommunistit kyllä usein ovat ateisteja (eivät aina), mutta useimmat ateistit eivät ole kommunisteja.

    Ja valitan, kyllä ylivoimainen enemmistö natseista oli nimenomaan tavallisia peruskristillisiä.

    johtajien ateismi näyttää olleen yhteydessä ihmisarvon halveksuntaan ja näyttää madaltaneen kynnystä suorittaa hirvittäviä massamurhia ja sortaa erilaisia tai toisinajattelijoita. Yhteys on varsin selvä: koska ei ole Jumalaa, ei ole vastuuta eikä tilintekoa kenellekään, seuraa vapaus mielivaltaan ja väkivaltaan. Niinhän se menee että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Ihmiskunnan historia on tuota täynnään.

    Natsit olivat kaikkea muuta kuin Raamatun ja Jeesuksen opetusta seuraavia ja noudattavia kristittyjä (mm. "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"), tuon jokainen Raamattua ja historiaa tunteva tietää.

    Äänestä

  • kohtaa:.. kirjoitti:

    .."Oletko muuten..".

    Kyllähän Jumala näkee asiat ennakolta, pystyessään ilmeisesti liikkumaan "ajan janalla", mutta ei muuta silti ihmisiä roboteiksi ja estä/pakota siten ihmisten tekoja ja valintoja. Valinnanvapaus, joka mahdollistaa rakkauden, on Jumalalle ilmeisesti arvokkaampaa kuin ihmisen sokea totteleminen. Sitten ihmiset usein tahtovat ja tekevät väärin eli tekevät syntiä ja vahingoittavat itseään ja toisiaan. Jumala on kyllä antanut ohjeet (laki) miten tehdä oikein, omaksi parhaakseen, mutta syntinen ihminen ei halua noudattaa näitä ohjeita. Maallisissakin oikeusasteissa on säädetty rangaistukset lainrikkomisesta.

    >>Todellinen moraali ei kumpua uskonnosta tai jostakin myyttisestä synnintunnosta, vaan niistä evolutiivisista ja kulttuurievolutiivista sopeutumista, jotka ovat mahdollistaneet ihmisten yhteistoiminnan.

    >>Kyllähän Jumala näkee asiat ennakolta, pystyessään ilmeisesti liikkumaan "ajan janalla", mutta ei muuta silti ihmisiä roboteiksi ja estä/pakota siten ihmisten tekoja ja valintoja.>Valinnanvapaus, joka mahdollistaa rakkauden, on Jumalalle ilmeisesti arvokkaampaa kuin ihmisen sokea totteleminen. Sitten ihmiset usein tahtovat ja tekevät väärin eli tekevät syntiä ja vahingoittavat itseään ja toisiaan.Jumala on kyllä antanut ohjeet (laki) miten tehdä oikein, omaksi parhaakseen, mutta syntinen ihminen ei halua noudattaa näitä ohjeita.>Maallisissakin oikeusasteissa on säädetty rangaistukset lainrikkomisesta.>Miksi ihmiskunta ei sitten toimi tuon evoluution lahjoittaman moraalin puitteissa?>Tosin eihän evoluutiossa ole "hyvää" tai "pahaa"?>Evoluution moraali on siis suhteellista ja relativistista. Evoluutiossa moraalille ei ole tarkistuspistettä. Evoluution moraalissa mulle joku voi olla hyvää tai pahaa mutta ei sulle, tai päinvastoin, on vain mielipiteitä.>Niinpä viime kädessä evoluution moraalissa esim. natsien tekoset olivat vain "evoluution vauhdittamista", mutta eivät esim. "pahaa".>Koita siinä sitten elää yhteisten pelisääntöjen varassa kun mitään oikeasti hyvää tai pahaa ei ole ja kullakin yksilöllä tai ryhmällä on oma moraalinsa.

    Äänestä

  • kohtaa:.. kirjoitti:

    .."Oletko muuten..".

    Kyllähän Jumala näkee asiat ennakolta, pystyessään ilmeisesti liikkumaan "ajan janalla", mutta ei muuta silti ihmisiä roboteiksi ja estä/pakota siten ihmisten tekoja ja valintoja. Valinnanvapaus, joka mahdollistaa rakkauden, on Jumalalle ilmeisesti arvokkaampaa kuin ihmisen sokea totteleminen. Sitten ihmiset usein tahtovat ja tekevät väärin eli tekevät syntiä ja vahingoittavat itseään ja toisiaan. Jumala on kyllä antanut ohjeet (laki) miten tehdä oikein, omaksi parhaakseen, mutta syntinen ihminen ei halua noudattaa näitä ohjeita. Maallisissakin oikeusasteissa on säädetty rangaistukset lainrikkomisesta.

    >>Todellinen moraali ei kumpua uskonnosta tai jostakin myyttisestä synnintunnosta, vaan niistä evolutiivisista ja kulttuurievolutiivista sopeutumista, jotka ovat mahdollistaneet ihmisten yhteistoiminnan.

    kumpi on hyvä ja kumpi paha? Kumman puolella Jumala on moraaleineen?

    Jos naapurisi haluaa kaataa yhteisen pensasaitanne koska se peittää häneltä auringonlaskun, kun taas sinun pihaasi aita suojaa kylmältä itätuulelta, niin kumman puolella Jumala on moraaleineen?

    Eikö ole miljoonia asioita joissa on intressit vastakkain, ilman että kumpikaan on "oikeasti hyvä tai paha"? Eikö elämä muodostu siitä että teet asioita jotka ovat sinulle ja yhteisöllesi hyväksi ja pyrit sovittamaan sen yhteen muitten intressien kanssa konfliktien välttämiseksi, koska haluat elää rauhassa? Mihin Jumalan moraalia siinä tarvitaan?

    Äänestä

  • kommunististen valtioiden kirjoitti:

    johtajien ateismi näyttää olleen yhteydessä ihmisarvon halveksuntaan ja näyttää madaltaneen kynnystä suorittaa hirvittäviä massamurhia ja sortaa erilaisia tai toisinajattelijoita. Yhteys on varsin selvä: koska ei ole Jumalaa, ei ole vastuuta eikä tilintekoa kenellekään, seuraa vapaus mielivaltaan ja väkivaltaan. Niinhän se menee että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Ihmiskunnan historia on tuota täynnään.

    Natsit olivat kaikkea muuta kuin Raamatun ja Jeesuksen opetusta seuraavia ja noudattavia kristittyjä (mm. "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"), tuon jokainen Raamattua ja historiaa tunteva tietää.

    jossa 90% kansasta uskoo Jumalaan ammutaan lähes joka päivä kuoliaaksi satoja ihmisiä käsiaseilla.
    Näillä kristityillä ei ainakaan ole mitään vastuuta
    muista ihmisistä vaikka kuinka kristinuskon Jumalaan
    uskoisivat. USA:ssa on myös eniten kouluampumisia
    maaailmassa, jengiväkivaltaa, sarjamurhaajia sekä
    uskonnollisia usein kristittyjä militantteja. USA:ssa myös vastustetaan eniten evoluutioteoriaa
    maailmassa, mutta se on samalla myös yksi maailman
    väkivaltaisimpia maita, joten evoluutioteorian syytä väkivaltaisuudet eivät ole.

    Äänestä

  • kommunististen valtioiden kirjoitti:

    johtajien ateismi näyttää olleen yhteydessä ihmisarvon halveksuntaan ja näyttää madaltaneen kynnystä suorittaa hirvittäviä massamurhia ja sortaa erilaisia tai toisinajattelijoita. Yhteys on varsin selvä: koska ei ole Jumalaa, ei ole vastuuta eikä tilintekoa kenellekään, seuraa vapaus mielivaltaan ja väkivaltaan. Niinhän se menee että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Ihmiskunnan historia on tuota täynnään.

    Natsit olivat kaikkea muuta kuin Raamatun ja Jeesuksen opetusta seuraavia ja noudattavia kristittyjä (mm. "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"), tuon jokainen Raamattua ja historiaa tunteva tietää.

    >>Kummasti se kommunististen valtioiden johtajien ateismi näyttää olleen yhteydessä ihmisarvon halveksuntaan ja näyttää madaltaneen kynnystä suorittaa hirvittäviä massamurhia ja sortaa erilaisia tai toisinajattelijoita.>Yhteys on varsin selvä: koska ei ole Jumalaa, ei ole vastuuta eikä tilintekoa kenellekään, seuraa vapaus mielivaltaan ja väkivaltaan.>Niinhän se menee että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Ihmiskunnan historia on tuota täynnään.>Natsit olivat kaikkea muuta kuin Raamatun ja Jeesuksen opetusta seuraavia ja noudattavia kristittyjä (mm. "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"), tuon jokainen Raamattua ja historiaa tunteva tietää.

    jonkin ismin syyksi, koska ismit ovat yleensä pohjimmiltaan varsin hyviä ideologioita. Kuten sanoit, valta turmelee, mutta riippumatta ismistä. Myös kristinuskoa on käytetty muiden sortamiseen ja teurastusten oikeuttamiseen. Diktaattorit ovat yleensä kyseenalaisin keinoin valtaan nousseita ihmisiä, jotka pelkäävät valtansa menettämistä ja tekevät lopuksi mitä tahansa sen säilyttämiseksi. Silloin ismeillä ei ole enää mitään tekoa asiassa, vain vallassa pysyminen on tärkeää.

    Äänestä

  • pannut merkille.. kirjoitti:

    ..että nimenomaan ateistisissa ja uskonnottomissa valtioissa on tehty ylivoimaisesti pahimmat kansanmurhat kautta ihmiskunnan historian (kts. vaikka "Kommunismin musta kirja")? Niin, ja natsit olivat siis okkultisteja ja mysteeriuskontojen kannattajia (siis raamatullisesti: saatananpalvojia), eivät raamatullisia kristittyjä.

    Lasketko muuten natsien kukistajat kansanmurhaajiin? (Vrt. VT:n Israelin rankaisu Molokia palvovia kansoja kohtaan (mm.lapsiuhrit Molokille). Molokia palvovat kansat eivät tehneet satoihin vuosiin parannusta kauheuksistaan, kehoituksista huolimatta. Samoin Israel joutui rangaistavaksi ympäryskansojen taholta pahoista synneistään toisena aikana.

    Jos Raamattu olisi vain ihmistekoinen 66 kirjan kirjakokoelma, eikä Jumalan Pyhän Hengen henkeyttämä ja varjelema ilmoitus, niin toki sen kirjoittajat olisivat tehneet Jumalasta paljon ihmistä miellyttävämmän ja pehmomman kuin se nyt on. Näennäisesti siis Raamatussa on nyt Jumalalle epäedullista ainesta, mutta vain näennäisesti. Kun sen Raamatun punaisen langan ymmärtää niin Raamatun "ristiriidat" katoavat ja pehmojumalan sijaan tulee ymmärrys Jumalan luonnosta eli rakkaudesta ihmiseen ja vihasta syntiin.

    "ateistisissa ja uskonnottomissa valtioissa on tehty ylivoimaisesti pahimmat kansanmurhat kautta ihmiskunnan historian"

    Voiko kellään olla historian tuntemus näin pielessä?!

    - Mitä luki SS-joukkojen vyössä?
    - Oliko Hitler katolinen?
    - Montako ihmistä lahdattiin ristiretkien takia?
    - Montako ihmistä murhattiin kun eurooppalaiset asutti amerikoita?
    - Oliko inkvisitiot ihan vaan rauhallista puuhastelua?
    - Noitavainojen aikaan kaikkien annettiin elää ihan omaa rauhallista elämää?

    jne...

    Ainiin, mutta nämähän ei ollutkaan näitä oikeita kristittyjä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/No_true_scotsman

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    >>Kummasti se kommunististen valtioiden johtajien ateismi näyttää olleen yhteydessä ihmisarvon halveksuntaan ja näyttää madaltaneen kynnystä suorittaa hirvittäviä massamurhia ja sortaa erilaisia tai toisinajattelijoita.>Yhteys on varsin selvä: koska ei ole Jumalaa, ei ole vastuuta eikä tilintekoa kenellekään, seuraa vapaus mielivaltaan ja väkivaltaan.>Niinhän se menee että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Ihmiskunnan historia on tuota täynnään.>Natsit olivat kaikkea muuta kuin Raamatun ja Jeesuksen opetusta seuraavia ja noudattavia kristittyjä (mm. "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"), tuon jokainen Raamattua ja historiaa tunteva tietää.

    tutkimuksen?

    (Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan) ateistien avioliitot kestävät paremmin kuin uudestisyntyneiden kristittyjen, ateistit etenevät urallaan paremmin, ateistit tienaavat työssään paremmin ja ateistit kouluttautuvat pidemmälle. Minusta tuo viittaa siihen, että ateistit ovat älykästä, toiset huomioonottavaa ja ahkeraa väkeä. Eikä ainakaan millään tapaa moraalitonta.

    Haluaisin todella nähdä ko. tutkimuksen.

    Äänestä

  • --GG--- kirjoitti:

    Tuossa edellä tarkoitettiin varmaan Barna-groupin Yhdysvalloissa tekemiä tutkimuksia, joissa tuo on havaittu. Tässä pätkä yhden tutkimuksen avioeroprosenteista;

    Religion    % have been divorced
    Jews    30%
    Born-again Christians    27%
    Other Christians    24%
    Atheists, Agnostics    21%

    Tulokset löytyy täältä;
    http://www.religioustolerance.org/chr_dira.htm

    Ja tutkimus on tämä;
    "Christians are more likely to experience divorce than are non-Christians," Barna Research Group, 1999-DEC-21

    Tutkimuksen tekijän kotisivu löytyy osoitteesta
    http://www.barna.org

    Mutta tuota kyseistä tutkimusta ei ole enää netissä luettavissa.

    Vastaava vinkeä tilasto (kylläkin jo vuodelta 1997) Yhdysvalloista on se, että kristittyjä kansasta on noin 75% ja vangeista samoin 75%. Outoa kuitenkin, että ateisteja tai agnostikkoja väestä on 10%, mutta vankilassa ainoastaan 0.2%.

    Yhdysvaltalaiset ei kuitenkaan varmaan ole niitä oikeita kristittyjä? ;)

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Kannattaa muistaa kuitenkin kaikkien mitä raamatussa sanotaan tästä, että toimitaan toisin ja opetetaan/neuvotaan itse toisin.

    "11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
    12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
    13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
    14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
    15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
    16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
    17. Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
    18. ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
    19. ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
    20. ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
    21. niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
    22. joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
    23. joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?"

    Tässä toinen aika osuva.

    "15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
    16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
    17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
    18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
    19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
    20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
    21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
    24. Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
    25. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
    26. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
    27. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
    28. Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa,
    29. sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa. "

    Ja sinullekkin sanon,että ihminen on kieroileva ja ilkeä. Hyviä ihmisiä on ja myös pahoja. Kaikkiin tutkimuksiin ei kannata 100% luottaa. Kuten raamatun lainaukset osoittavat...Jumala ei katso henkilöön...jokainen kyllä tietää mikä on hyvää ja mikä pahaa...

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Tuossa edellä tarkoitettiin varmaan Barna-groupin Yhdysvalloissa tekemiä tutkimuksia, joissa tuo on havaittu. Tässä pätkä yhden tutkimuksen avioeroprosenteista;

    Religion    % have been divorced
    Jews    30%
    Born-again Christians    27%
    Other Christians    24%
    Atheists, Agnostics    21%

    Tulokset löytyy täältä;
    http://www.religioustolerance.org/chr_dira.htm

    Ja tutkimus on tämä;
    "Christians are more likely to experience divorce than are non-Christians," Barna Research Group, 1999-DEC-21

    Tutkimuksen tekijän kotisivu löytyy osoitteesta
    http://www.barna.org

    Mutta tuota kyseistä tutkimusta ei ole enää netissä luettavissa.

    Vastaava vinkeä tilasto (kylläkin jo vuodelta 1997) Yhdysvalloista on se, että kristittyjä kansasta on noin 75% ja vangeista samoin 75%. Outoa kuitenkin, että ateisteja tai agnostikkoja väestä on 10%, mutta vankilassa ainoastaan 0.2%.

    Yhdysvaltalaiset ei kuitenkaan varmaan ole niitä oikeita kristittyjä? ;)

    Barna groupin tutkimus oli tuon avioeroväitteen tausta.

    Nuo muut (keskim. parempi palkka, koulutus) taisivat olla toisesta Barnan tutkimuksesta, mutta en nyt ole aivan varma, mutta jos asia kiinnostaa, niin voin yrittää kaivaa niidenkin lähteen paremmalla ajalla.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Barna groupin tutkimus oli tuon avioeroväitteen tausta.

    Nuo muut (keskim. parempi palkka, koulutus) taisivat olla toisesta Barnan tutkimuksesta, mutta en nyt ole aivan varma, mutta jos asia kiinnostaa, niin voin yrittää kaivaa niidenkin lähteen paremmalla ajalla.

    Tuolta löytyy nyt ainakin jotakin liittyen noihin muihin kohtiin (koulutus ja tulotaso) kuin nuo mainitut avioliitot, alkuperäiset tutkimukset voinee löytää noilla tiedoilla.

    http://kspark.kaist.ac.kr/jesus/intelligence & religion.htm

    Koulutukseen liittyen muistan lukeneeni tutkimuksesta (Australiassa?), joka indikoi, että koulutus toisaalta näyttäisi vähentävän ihmisten uskoa (jumalaan, raamattuun, kuolemanjälkeiseen elämään tms), mutta toisaalta lisäävän osallistumista uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tuo on aika mielenkiintoinen ilmiö.

    Äänestä

Sano että olet trolli :D

Muuten saadaan taas kohta lukea lehdistä sadistisesta poikaraiskaushomopersepanomurhasta ;D RAHRAH

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

SANANSAATTAJA 10 kirjoitti:

Evoluutio-oppi oli saatanan tilaustyö, jotta
ateismi, eli jumalankieltäminen saatiin hyväksytyksi.

Jos ei ole Luojaa, kun kaiken uskotaan tapahtuneen itsestään kehittymällä, (joka on järjenvastainen käsitys ja sotii logiikkaa vastaan) niin on hyväksyttävää kieltää Jumala.

Ja kun Jumala kielletään; kielletään hänen Sanansa ihmisille; eli Raamattu, ja sen totuudellisuus ja auktoriteetti.

Tuota Jumalan ja hänen Sanansa Raamatun kieltämisen hedelmää niitämme paraikaa; vai voiko
joku tulla muuhun johtopäätökseen, kun 14v. tyttö
murhattiin, Auvisen "saavutuksista" puhumattakaan?

Mitäpä arvoa ihmisellä olisikaan, mikäli hän on
pitkän kehityksen tulos, ja alkuisin ei mistään, eli jostakin alkuliemestä; eikä niinkuin Raamattu
opettaa, eli Jumalan kuva, jolle Jumala haluaa tehdä hyvää; eikä salli häntä eläimen arvoisena
pidettämän, niinkuin paraikaa tapahtuu?

Ymmärtävätkö evolutionistit lainkaan, että ajavat
järjestelmää, jossa edes heillä itsellään ei ole
minkäänlaista arvoa, että heitä voidaan teurastaa
julmemmin kuin eläimiä, kuten on nähty, ja moisesta jotkin saavat vielä prenikoita rintaansa?

Natseille ja kommunisteille, ynnä muille ihmisarvon vastustajille evoluutio-oppi onkin
korkeassa kurssissa.

Täytyy sanoa, että saatana oli "kekseliäs", kun
toi maailmaan evoluution; se kun on tukipilarina
noille kahdelle opille; ja mikä "tärkeintä"
Raamatulta meni auktoriteetti ja sen myötä
miljoonat ja taasen miljoonat ihmiset ikuiseen
helvettiin, koska enää ei ollut tuota kirjaa
opastamassa oikeaan, ja varoittamassa mitä tapahtuu, jos ei uskonut Raamattuun ja Jumalaan,
sekä totellut sen opetuksia!

Eikö evolutionistit ole oppineet, että missä
Raamatun auktoriteetti loppuu; siellä alkaa ihmisten säälimätön joukkoteurastus?

Kuka meille ihmisarvon antaa, jos ei Raamatulla
ole auktoriteettia ja evolutionismi on vallalla;
sillä ihmisen omatunto on sangen venyvä, ja
vedätettävissä minne tahansa?

Turhaan te lakia avuksi huudatte, sillä se ssädetään ihmisten mielen; eli evolutionismin mukaan; eli joukkoteurastus odotettavissa, jos
moisesta pidetään kiinni!

Itseasiassa joukkoteurastus on jo tapahtunut,
koska n. 1/2 miljoona yksin suomalaista on tapettu aborteilla.

On vain ajan kysymys milloin itse kukin on vapaata riistaa, kun evolutionismi on vallassa,
ynnä Raamattu ja sen polkeminen maan tapa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu