Armeijasta sivariin tai vapautus

keauak21

Eli astuin palvelukseen 7.7.2008 ja olen todennut että armeija on yksi iso lastentarha. En ole millään tavalla isänmaallinen tai vastaavaa.

Olisin kiinnostunut että saako ahdistuneisuudella / masennuksella vapautuksen armeijasta (C-paperit)? Suurin syyni on siviilielämässäni tulevat maksut ja niistä koituvat korot koska en pysty maksamaan mitään palvelukseni aikana (n. 3000€ / 3kk korkoja). Vaikka sopisin maksuohjelman. On kyllä toinen varteenotettava syy mutta en sitä mainitse.

Tai sitten siviilipalvelus, olisi kiva kuulla kokemuksia.

13

8796

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luulisin kyllä niin, että voisit saada vapautuksen asevelvollisuudesta psyykkisten oireiden perusteella, kuten masennuksen tai ahdistuksen takia. Kannattaa mennä psykiatrille tai lääkärille valittamaan näistä vaivoista, niin sitten voisit saada sen vapautuksen. Jos kuitenkin käy niin, ettet saa tuota vapautusta, niin siinä tapauksessa suosittelen sinua keskeyttämään armeijan ja siirtymään siviilipalvelukseen. Sivariin ei edes tarvitse mennä heti sen jälkeen kun olet keskeyttänyt asepalveluksen, eli ehtisit hyvinkin olla töissä vaikka vuoden verran ja tienata rahaa sen ajan. Lisäksi voisit hakea vaikka lykkäystä tuosta siviilipalveluksen aloittamisesta ja näin ollen ehtisit olla töissä jopa pari tai kolme vuotta ennen sivariin menoa ja siinä välillä ehtisit saada taloudellisen tilanteesi parempaan kuntoon.

      Suosittelen kuitenkin ehdottomasti sitä, että sinun ei kannata missään tapauksessa jatkaa siellä armeijassa, jos et pidä koko touhusta ja etkä edes ole mikään isänmaallinen. Kirjoitat vaan rohkeasti sivarihakemuksen armeijassa, niin pääset pois sieltä heti samana päivänä. Sen takia ei todellakaan kannata käydä armeijaa, jos vanhemmat, isovanhemmat, sukulaiset tai kaverit sitä sinulta toivovat ja odottavat. Tämä asevelvollisuusjuttu on kuitenkin niin iso asia meidän miesten elämässä, että siihen ei pidä antaa toisten mielipiteiden vaikuttaa, vaan tehdä juuri se ratkaisu joka itsestään tuntuu parhaalta ja sopivammalta omien elämänarvojen kannalta. Ei kannata jäädä turhaan sinne armeijaan masentumaan ja pilaamaan omaa ainutlaatuista ja ainoaa elämäänsä. Me miehet kun emme ole mitään velkaa tälle valtiolle, että meidän pitäisi suorittaa asepalvelusta joidenkin iänikuisten vanhojen sotaperinteiden tai sotaveteraanisukupolven muiston kunniaksi.

      Siviilipalveluksesta voin kertoa sinulle vielä lisää tietoa, jos sinulla on siitä jotain kysyttävää.

    • eyrujtr7iktrjk7

      "Olisin kiinnostunut että saako ahdistuneisuudella / masennuksella vapautuksen armeijasta (C-paperit)? "

      Kannattaa höpistä kaikkea tuosta ja mm unista joissa haluat tehdä kaikenlaisia asioita siellä kasarmilla, ja siitä kuinka et saa yleensä unta ahdistuksen takia, ja kerro kuinka oikeasti et tiedä mitä tapahtuu jos vain saat riittävästi aikaa aseiden kanssa, ja palauta esimerkiksi kaikki sinulle annetut puukot jne alikessullesi ja kerro ettet voi taata mitä yöllä tapahtuu jos sinulla se on.

      • noilla ohjeilla

        Noilla höpötyksillä toisten tai itsensä vahingoittamisesta pääsee hyvin todennäköisesti tahdonvastaiseen pakkohoitoon. Lääkäreiden on pakko ottaa tällaiset tapaukset tosissaan. Asia etenee suunnilleen siten että tuomioistuimen päätöksellä sinut todetaan vajaavaltaiseksi eli et saa päättää itse omista asioistasi tai omaisuudestasi, ja sen jälkeen sinut kuskataan laitokseen eristyksiin ulkomaailmasta.

        Jos masennusta ja ahdistusta oikeasti on, niin hae ihmeessä lääkäriltä lausunto. Saat kätevästi samalla lähetteen mielenterveystoimistoon ja pääset hoitoon, mitä varmaan itsekin haluat?

        Mutta jos sinulla ei hoitoa vaativia ongelmia ole, niin pistä paperit sivariin ja hae lykkäystä taloudellisin perustein esimerkiksi kahdeksi vuodeksi. Perusteettomat C-lausunnot eivät ole kenenkään etu, oikeasti apua tarvitsevat vain kärsivät kun intin lääkärit alkavat katsoa kieroon jokaista joka sinne tulee mielenterveysongelmista valittamaan.

      • sdfgswetghergh
        noilla ohjeilla kirjoitti:

        kuules kuules, totesin vain että pitää jossitella sillä, että jos saan aseen jne.

        Suomessa kulkee hyvin monta sellaista vapaana, joille ei aseenkantolupaa annettaisi, tällaisen tapauksen jäljittelyä kannattaa harrastaa.

      • jhernwtg5r
        noilla ohjeilla kirjoitti:

        Noilla höpötyksillä toisten tai itsensä vahingoittamisesta pääsee hyvin todennäköisesti tahdonvastaiseen pakkohoitoon. Lääkäreiden on pakko ottaa tällaiset tapaukset tosissaan. Asia etenee suunnilleen siten että tuomioistuimen päätöksellä sinut todetaan vajaavaltaiseksi eli et saa päättää itse omista asioistasi tai omaisuudestasi, ja sen jälkeen sinut kuskataan laitokseen eristyksiin ulkomaailmasta.

        Jos masennusta ja ahdistusta oikeasti on, niin hae ihmeessä lääkäriltä lausunto. Saat kätevästi samalla lähetteen mielenterveystoimistoon ja pääset hoitoon, mitä varmaan itsekin haluat?

        Mutta jos sinulla ei hoitoa vaativia ongelmia ole, niin pistä paperit sivariin ja hae lykkäystä taloudellisin perustein esimerkiksi kahdeksi vuodeksi. Perusteettomat C-lausunnot eivät ole kenenkään etu, oikeasti apua tarvitsevat vain kärsivät kun intin lääkärit alkavat katsoa kieroon jokaista joka sinne tulee mielenterveysongelmista valittamaan.

        "Asia etenee suunnilleen siten että tuomioistuimen päätöksellä sinut todetaan vajaavaltaiseksi eli et saa päättää itse omista asioistasi tai omaisuudestasi, ja sen jälkeen sinut kuskataan laitokseen eristyksiin ulkomaailmasta."

        HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA.

        Suomessa ei pääse hoitoon vaikka haluaisi!

    • Mielestäni ahdistuneisuus ja masentuneisuus sekä siihen lisättynä unettomuus on loistavia syitä hakea vapautusta.

      Jos itse olisin nyt kutsuntaikäinen niin toimisin seuraavasti. Varaisin ajan psykiatrilta, valvoisin edellisen yön sekä ryyppäisin sen, menisin kännissä ja erittäin väsyneenä valittamaan psykiatrille unettomuuttani, ahdistusta, masennusta ja alkoholismiani. Varmasti pitäisi näillä irrota vapautus. Tuohon masennukseen voisi selittää sitä että se johtuu ihmissuhteiden puutteesta. On todella kummallista jos tällä reseptillä mies vielä pakotetaan armeijaan tai edes sivariin. Armeijaan otettavien seulantaa on sitä paitsi tiekennettu joten vapautuksen saaminen on nykypäivänä helpompaa kuin koskaan.

      • "Jos itse olisin nyt kutsuntaikäinen niin toimisin seuraavasti. Varaisin ajan psykiatrilta, valvoisin edellisen yön sekä ryyppäisin sen, menisin kännissä ja erittäin väsyneenä valittamaan psykiatrille unettomuuttani, ahdistusta, masennusta ja alkoholismiani. Varmasti pitäisi näillä irrota vapautus. Tuohon masennukseen voisi selittää sitä että se johtuu ihmissuhteiden puutteesta. On todella kummallista jos tällä reseptillä mies vielä pakotetaan armeijaan tai edes sivariin. Armeijaan otettavien seulantaa on sitä paitsi tiekennettu joten vapautuksen saaminen on nykypäivänä helpompaa kuin koskaan. "

        Itse tekisin myös varmasti jotain vastaavanlaista, jos kutsunnat olisivat minulla edessä. Yleensä kaikenlaisilla psyykkisillä oireilla on kaikkein helpointa saada se vapautus armeijasta ja koko asevelvollisuudesta, vielä jos vetoaa alkoholiongelmiin, unettomuuteen ja ihmissuhteiden puutteisiin. Itse saisin melko varmasti tällä hetkellä vapautuksen koko asevelvollisuudesta, sillä viime vuosina masennusoireetkin ovat menneet vaan pahempaan suuntaan tästä asevelvollisuudesta aiheutuneiden kärsimysten takia.

        Erittäin hyvä kun sinäkin vastasit tälle armeijassa kärsivälle nuorelle miehelle, joka on hyvinkin todennäköisesti saattanut joutua sinne vanhempien tai sukulaistensa painostamana, vaikka hän kertoikin sen, ettei ole isänmaallinen, eikä pidä tuota armeijaa omana juttunaan. Minun, sinun ja Krusin tehtävä onkin antaa kaikenlaista apua näille asevelvollisuudesta kärsiville viattomille miehille, kun tämä militaristinen yhteiskunta ei tunnu sitä heille tarjoavan.

      • DarkFear kirjoitti:

        "Jos itse olisin nyt kutsuntaikäinen niin toimisin seuraavasti. Varaisin ajan psykiatrilta, valvoisin edellisen yön sekä ryyppäisin sen, menisin kännissä ja erittäin väsyneenä valittamaan psykiatrille unettomuuttani, ahdistusta, masennusta ja alkoholismiani. Varmasti pitäisi näillä irrota vapautus. Tuohon masennukseen voisi selittää sitä että se johtuu ihmissuhteiden puutteesta. On todella kummallista jos tällä reseptillä mies vielä pakotetaan armeijaan tai edes sivariin. Armeijaan otettavien seulantaa on sitä paitsi tiekennettu joten vapautuksen saaminen on nykypäivänä helpompaa kuin koskaan. "

        "Erittäin hyvä kun sinäkin vastasit tälle armeijassa kärsivälle nuorelle miehelle, joka on hyvinkin todennäköisesti saattanut joutua sinne vanhempien tai sukulaistensa painostamana, vaikka hän kertoikin sen, ettei ole isänmaallinen, eikä pidä tuota armeijaa omana juttunaan. Minun, sinun ja Krusin tehtävä onkin antaa kaikenlaista apua näille asevelvollisuudesta kärsiville viattomille miehille, kun tämä militaristinen yhteiskunta ei tunnu sitä heille tarjoavan."

        Siinähän se juuri onkin että meidän tuleekin antaa kaikki mahdollinen tuki ja vinkit näille henkilöille jotka kärsivät viattomina asevelvollisuuden uhreina. Yhteiskuntamme pitää heitä ainoastaan säälittävinä, heikkoina ja epäonnistuneina ihmisinä, mikä ei todellakaan voi pitää paikkaansa. Miksi ihminen olisi muka elämässään epäonnistunut jos ei ole kiinnostunut suomen armeijasta. Kyllä tämä on sairas yhteiskunta kun se hylkää ja syyllistää näitä armeijavastaisia ihmisiä.

      • RauhanPuolesta kirjoitti:

        "Siinähän se juuri onkin että meidän tuleekin antaa kaikki mahdollinen tuki ja vinkit näille henkilöille jotka kärsivät viattomina asevelvollisuuden uhreina. Yhteiskuntamme pitää heitä ainoastaan säälittävinä, heikkoina ja epäonnistuneina ihmisinä, mikä ei todellakaan voi pitää paikkaansa. Miksi ihminen olisi muka elämässään epäonnistunut jos ei ole kiinnostunut suomen armeijasta. Kyllä tämä on sairas yhteiskunta kun se hylkää ja syyllistää näitä armeijavastaisia ihmisiä. "

        Näinhän se asia juuri onkin. Meidän asevelvollisuutta vastustavien suvaitsevaisten ja ymmärtäväisten ihmisten kun pitääkin auttaa kaikin tavoin näitä armeijasta ja asevelvollisuudesta kärsiviä viattomia nuoria miehiä, sillä tässä militaristisessa maassa kun he eivät sitä tukea mistään muualta saa. Suurin osa suomalaisista kun on aina vaan haukkumassa, pilkkaamassa ja vittuilemassa heille siitä, jos he eivät pysty kestämään tätä armeijan kovaa kuria ja näitä "miehistäviä" vaikutuksia. Lisäksi myös uutisissa ja lehdissä kirjoitellaan jatkuvasti näitä yksipuolisia kirjoituksia suomalaisnuorten asenteiden huonontumisesta, jos se armeija ei heitä satu kiinnostamaan. Tässä maassa kun näitä armeijan keskeyttäviä miehiä on haluttu aina vaan syyllistää ja haukkua epäonnistujiksi, kun eivät ole pystyneet suorittamaan "kunnialla" sitä sotaväkeä alusta loppuun saakka.

      • Nimetön
        DarkFear kirjoitti:

        "Jos itse olisin nyt kutsuntaikäinen niin toimisin seuraavasti. Varaisin ajan psykiatrilta, valvoisin edellisen yön sekä ryyppäisin sen, menisin kännissä ja erittäin väsyneenä valittamaan psykiatrille unettomuuttani, ahdistusta, masennusta ja alkoholismiani. Varmasti pitäisi näillä irrota vapautus. Tuohon masennukseen voisi selittää sitä että se johtuu ihmissuhteiden puutteesta. On todella kummallista jos tällä reseptillä mies vielä pakotetaan armeijaan tai edes sivariin. Armeijaan otettavien seulantaa on sitä paitsi tiekennettu joten vapautuksen saaminen on nykypäivänä helpompaa kuin koskaan. "

        Itse tekisin myös varmasti jotain vastaavanlaista, jos kutsunnat olisivat minulla edessä. Yleensä kaikenlaisilla psyykkisillä oireilla on kaikkein helpointa saada se vapautus armeijasta ja koko asevelvollisuudesta, vielä jos vetoaa alkoholiongelmiin, unettomuuteen ja ihmissuhteiden puutteisiin. Itse saisin melko varmasti tällä hetkellä vapautuksen koko asevelvollisuudesta, sillä viime vuosina masennusoireetkin ovat menneet vaan pahempaan suuntaan tästä asevelvollisuudesta aiheutuneiden kärsimysten takia.

        Erittäin hyvä kun sinäkin vastasit tälle armeijassa kärsivälle nuorelle miehelle, joka on hyvinkin todennäköisesti saattanut joutua sinne vanhempien tai sukulaistensa painostamana, vaikka hän kertoikin sen, ettei ole isänmaallinen, eikä pidä tuota armeijaa omana juttunaan. Minun, sinun ja Krusin tehtävä onkin antaa kaikenlaista apua näille asevelvollisuudesta kärsiville viattomille miehille, kun tämä militaristinen yhteiskunta ei tunnu sitä heille tarjoavan.

        Terve. Huomasin että sinulla on todella hyvää ja auttavaa tietoa. Olen itse asunut ulkomailla koko elämäni (selittää huonon suomenkieleni) ja haluan hakea vapautuksen hinalla millä hyvällä. syy tähän on se että en ole muuttamassa suomeen, perhe ei asu siellä ja vastustan militarista yhteiskuntaa. Sivariin menisin jos olisi aikaa mutta sen pituus haittaa tulevaisuuttani ja suunnitelmia. Kuten sanoin asun ulkomailla joten vapautuksen haku on viellä vaikeampaa. Minua kuvottaa koko armeija ja tämä paska jota joudumme kestämään. Jos on ideoita niin auta jos voit!
        Kiitos jo nyt

    • "Olisin kiinnostunut että saako ahdistuneisuudella / masennuksella vapautuksen armeijasta (C-paperit)? Suurin syyni on siviilielämässäni tulevat maksut ja niistä koituvat korot koska en pysty maksamaan mitään palvelukseni aikana (n. 3000€ / 3kk korkoja). Vaikka sopisin maksuohjelman. On kyllä toinen varteenotettava syy mutta en sitä mainitse."

      Mene psykiatrille ja pyydä diagnoosia. Siinä on sitten kutsuntalautakunnan heput huuli pyörällä kun sinulla on "viralliset" psykiatrin diagnoosit!

      Tai sitten pyydät että lääkäri soittaa esikuntaan ja niin sinut vapautetaan suoraan.

      "Tai sitten siviilipalvelus, olisi kiva kuulla kokemuksia."

      Rohkeasti vaan ensi vuonna Lapinjärvelle vievään bussiin. Sitten säästyt sotien traumoilta ja tuskilta, koska C-mies kuntoutuessaan pakotetaan rintamalle tappamaan toisia ihmisiä.

    • sewfgrehwurgh

      "En ole millään tavalla isänmaallinen tai vastaavaa. "

      Saivartelua, kiertelyä, kaartelua, jauhamista.

      Sano se SUORAAN. Näin se suoraan sanottuna menisi:

      "En ole millään tavalla täydellinen harhamaailmassa elävä idiootti tai jokaiseen vastaan tulevaan satuun uskova täysi pelle, niin kuin nuo isänmaallisiksi itseään kuskovat kiihkoharhauskovaiset."

      • Sivarimies

        Sivari on parempi vaihtoehto kuin armeija, mutta on hyvin mahdollista että myös sivari on todellista kuraa. Se riippuu täysin paikasta johon menet ja omasta kiinnostuksesta sivaria ja sivarityötä kohtaan.
        Itse olen kuskannut vanhuksia pyörätuoleilla 4kk ja muutenkin tehnyt juuri ne hommat, jota kukaan muu ei täällä halua tehdä. Sivareita kohdellaan täällä kuin lantakasoja. Hoitajat yms. ovat niin paljon korkeammalla kuin me sivarit tässä nimeltämainitsemattomassa laitoksessa.
        Itsellä paloi hermo tähän naurettavaan pelleilyyn. Aion joulun jälkeen mennä lapinjärvelle takaisin ja puhua lääkärille. Kertoa juuri edellä mainituista: masennuksesta, unettomuus, viha järjestelmää kohtaan ja ahdistuksesta. Otan vapautuksen vaikka pakkohoidon uhalla (joka on mielestäni lähes mahdottomuus).
        Viimeisenä valttikorttina aion kertoa että vedän kamaa. Subutexia suoneen ja sen semmoista. Jos sillä ei vapautus irtoa niin ei perkele! Minä muutan Cayman-saarille asumaan ja elämään.

        Elämässä on suurempia asioita kuin armeija tai sivari. Miettikää itse!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      263
      3291
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1819
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1489
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1028
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      984
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      746
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      667
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe