Tack och adjö!
Ahvenanmaan kiintiökansanedustaja Roger Jansson äityi taas puhumaan typeriä, kun hän jokin aika sitten esitti, että Suomen pitäisi kiinnostua Ahvenanmaan itsehallinnon kehittämisestä mm. siten, että Suomi auttaisi Ahvenanmaata saamaan oman euroedustajan europarlamenttiin. Käytännössähän tämä paikka olisi Suomelta poissa, sillä muuten ei Euroopan Unioni ikinä suostuisi siihen, että muutaman kymmenen tuhannen asukkaan alue saisi oman edustajansa.
Jansson esitti myös uhkauksen: jollei tällaiseen suostuta, Ahvenan itsenäisyyspuolue saa varmasti enemmän kannatusta, ja sillä on jo kaksi paikkaa kolmestakymmenestä Ahvenanmaan maapäivillä.
Minun mielestäni Ahvenanmaa saisi mennä, Suomi ei tarvitse Ahvenanmaata mihinkään. Julkinen raha kulkee jatkuvasti vain mantereelta saarille, ei toisinpäin. Suomenkieliset veronmaksajatkin siis osallistuvat saarten ennestään vauraan talouden pönkittämiseen tilanteessa, jossa ahvenanmaalaisia ei lainkaan koske isänmaamme puolustaminen (ei asevelvollisuutta), ja jossa saarilla suorastaan sorretaan ja vainotaan maamme enemmistön kieltä, suomea.
Muistetaanpa esimerkiksi Viking Linen takavuosina saamat valtion tuet – ne jaettiin viipymättä jättiosinkoina yhtiön ahvenanmaalaisille omistajille, erityisesti toimitusjohtaja Nils-Erik Eklundille sukuineen. Reilua peliä suomalaisten veronmaksajien rahoilla.
Tavallinen ahvenanmaalainen tuskin osallistuu tähän mannermaan hyväksikäyttöön, tai hyötyy siitä. Mutta Ahvenanmaata johtavat samanlaiset ihmiset kuin jotka edustavat ns. suomenruotsalaista vähemmistöämme mantereella. Koska Ahvenanmaan kansanedustaja on iät ja ajat integroitunut RKP:n ”ruotsalaiseen eduskuntaryhmään” (niin he tosiaan kehtaavat itseään Suomessa kutsua), niin myös tavoitteista on tullut yhteneväisiä, mikä on pelkästään vahingoksi Ahvenanmaalle.
RKP kun pelkää menettävänsä ainoan euroedustajansa tulevissa europarlamenttivaaleissa, niin tässäpä olisi oiva keino saada ikuisiksi ajoiksi oma ruotsia puhuva edustaja – Ahvenanmaan kiintiöeuroparlamentaarikko. Samaten, jos Ahvenanmaa ei olisi osa Suomea, Suomen valheellista ja keinotekoista kaksikielisyyttä olisi aina vain vaikeampi perustella. RKP käyttää Ahvenanmaan ihmisiä hyväkseen, joten siksikin olisi eduksi Ahvenanmaalle, jos se saisi kulkea omaa tietään, erota Suomesta ja joko yrittää olla itsenäinen, tai liittyä Ruotsin maakunnaksi.
Tack och adjö, Åland!
Tack och adjö, Åland!
4
354
Vastaukset
Ihan vain tiedoksi kaikille, että Ahvenanmaan kansanedustaja ei ole Roger Jansson vaan Elisabeth Nauclér.
Jäin vain miettimään, että tänne kirjoittavat ovat tietävinään Ahvenanmaan asiat paljon paremmin kuin ahvenanmaalaiset itse, mutta vaikka eduskuntaaaleista on jo runsas vuosi, valitun kansanedustajan nimeä ei tiedetä. Kertooko se jotain palstan tasosta?
- Finnjävel
ahvennainen kirjoitti:
Jäin vain miettimään, että tänne kirjoittavat ovat tietävinään Ahvenanmaan asiat paljon paremmin kuin ahvenanmaalaiset itse, mutta vaikka eduskuntaaaleista on jo runsas vuosi, valitun kansanedustajan nimeä ei tiedetä. Kertooko se jotain palstan tasosta?
Sorry, mutta nimivirhe oli alunperin Iltalehden toimittajan, joka uutisoi asian Janssonin sanomana. Vaan eikös Nauclér ole myös "ruotsalaisen" eduskuntaryhmän jäsen? (Hänhän onkin sitten ainoa oikea ruotsalainen siellä, koska on Ruotsissa syntynytkin.) Ja eikö hän aja ihan samoja tavoitteita kuin RKP:n tyhmä ryhmä? Asia ei siis muutu, vaikka nimi muuttui. Ja teitä ahvenanmaalaisia kusetetaan minkä ehditään - suomenruotsalaiset ovat tekemässä teistä halvan välineen omille vaatimuksilleen "Svenskfinlandista".
Finnjävel kirjoitti:
Sorry, mutta nimivirhe oli alunperin Iltalehden toimittajan, joka uutisoi asian Janssonin sanomana. Vaan eikös Nauclér ole myös "ruotsalaisen" eduskuntaryhmän jäsen? (Hänhän onkin sitten ainoa oikea ruotsalainen siellä, koska on Ruotsissa syntynytkin.) Ja eikö hän aja ihan samoja tavoitteita kuin RKP:n tyhmä ryhmä? Asia ei siis muutu, vaikka nimi muuttui. Ja teitä ahvenanmaalaisia kusetetaan minkä ehditään - suomenruotsalaiset ovat tekemässä teistä halvan välineen omille vaatimuksilleen "Svenskfinlandista".
Näin samaa lausuntoa koskevan jutun Turun Sanomissa ja siellä Janssonia kutsuttiin maakuntapäiväedustajaksi, mikä hän on. Oliko siis vain Iltalehdessä väärin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2075140Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy464770Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2022759Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171352338- 651982
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121851- 671804
- 2081684
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1521242Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.247989