Keskusteleminen hoitokokouksista

Hoitokokousjuttelut olisi jo aika lopettaa. Silloin elettiin erilaista aikaa. Sellainen aika ei enää koskaan palaa.

Jotkut haluavat yhä muistella sitä aikaa. Sellaisesta toiminnasta on olemassa monenlaisia sananparsia. Niitä sananparsia ei viitsi ääneen edes sanoakaan. Sanon vain, että uhohtakaa menneeet.
435123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

sekä niissä tapahtuneet ihmisoikeusloukkaukset ja voimakkaat julmuudet (mm. vanhuksia kohtaan) on selvitettävä perinpohjaisesti.

Niin kauan keskustelu jatkuu.

Äänestä
  • On ymmärrettävää ketkä ja miksi he yrittävät vaientaa keskutelun. Kuka haluaisi olla tällä hetkellä hoitaja, ei varmaan kovinkaan moni. Väärin kärsineiden kunnia on palautettava ja sen tekevät juuri samat henkilöt, jotka olivat "uhreja" häpäisemässä. Tästä lähtökohdasta on ehdottomasti pidettävä kiinni.

    Äänestä

  • Seksiaddikti hoitajana kirjoitti:

    On ymmärrettävää ketkä ja miksi he yrittävät vaientaa keskutelun. Kuka haluaisi olla tällä hetkellä hoitaja, ei varmaan kovinkaan moni. Väärin kärsineiden kunnia on palautettava ja sen tekevät juuri samat henkilöt, jotka olivat "uhreja" häpäisemässä. Tästä lähtökohdasta on ehdottomasti pidettävä kiinni.

    hoitajien seksielämää, josta löytyy syy myös sairaiseen vainoamiseen ja perättömien juorujen salailuun.

    Äänestä

  • Seksiaddikti hoitajana kirjoitti:

    On ymmärrettävää ketkä ja miksi he yrittävät vaientaa keskutelun. Kuka haluaisi olla tällä hetkellä hoitaja, ei varmaan kovinkaan moni. Väärin kärsineiden kunnia on palautettava ja sen tekevät juuri samat henkilöt, jotka olivat "uhreja" häpäisemässä. Tästä lähtökohdasta on ehdottomasti pidettävä kiinni.

    ja on suloinen ku verimakkara! Kyllä me ne äijät vielä polvilleen pannaan!

    Äänestä

Vanhoillislestadiolaisuudessa elää edelleen se oppi jonka kärjistettyä ja pitkälle vietyä soveltamista hoitokokoukset olivat. Nyt on ensinnäkin opittava ymmärtämään että se oppi ei ole Jeesuksen opetuksien mukaista. Se on tiettyjen Raamatunpaikkojen tulkitsemista niin että vallanhimoinen ihminen saa tekosyyn alistaa toista.
Hedelmistään puu tunnetaan. Koska hedelmät eivät olleet hyviä vaan erittäin huonoja, on tehtävä johtopäätös että puukaan ei ollut hyvä vaan erittäin huono. Vanhoillislestadiolainen yhteisö ei voi siis olla mikään Jumalan valtakunta.

Hoitokokoukset ja kaikki niihin liittyvä on käytävä läpi perusteellisesti ja ne on monelta eri kantilta tutkittava jotta vastaavaa ei esiintyisi tulevaisuudessa. Nuoria on erityisesti varoitettava.

Äänestä

  • Hynde. kirjoitti:

    Eipä tuo acimalaisuus kovin kummoinen ole.

    http://www.ewtn.com/library/NEWAGE/BRAINWAS.TXT

    ..kuin vanhoillislestadiolaisilla. Ihmislihaa yritetään nostaa Jumalan paikalle. Paavia sanotaan jopa Kristuksen sijaiseksi maanpäällä. ACIM sanoo selvästi että tämä on väärin mistä luonnollisesti seuraa vastustusta. Eikä se taas ole mikään uusi asia auringon alla.

    Äänestä

VL. yhteisö toimi näissä kettäoikeuksissaan vastoin
Raamatun ja Jeesuksen opetusta ja suomen valtion lainsäädäntöä, tästä tottelemattomuudesta on tehtävä parannus.
Ja sitä ei voi eikä tarvitse unohtaa.

Äänestä

..kun hynde sanoo. Sanoman arvon määrää usein se, kuka sen sanoo.

Äänestä
backstage

Äänestä

on puhtaat jauhot pussissa, niin sillä ei pitäisi olla mitään sitä vastaan, että hoitokokousselvitys suoritetaan. Pikemminkin päinvastoin.

Mahdollinen tutkimushan puhdistaa SRK:n kaikista valheellisista epäilyistä ja huhuista.

Äänestä
  • ..sama kuin 70-luvun SRK. Eihän he(hautamäet ja kumpp.) oikein tietäisi, mistä pitäsi oikeastaan pyytää anteeksi.

    Äänestä

  • SRK ei ole.. kirjoitti:

    ..sama kuin 70-luvun SRK. Eihän he(hautamäet ja kumpp.) oikein tietäisi, mistä pitäsi oikeastaan pyytää anteeksi.

    että niinpä, niin.

    Äänestä

  • SRK ei ole.. kirjoitti:

    ..sama kuin 70-luvun SRK. Eihän he(hautamäet ja kumpp.) oikein tietäisi, mistä pitäsi oikeastaan pyytää anteeksi.

    Saksan hallitus pyysi taannoin anteeksi natsi-Saksan julmuuksia, vaikka Hitler on ollut kuolleena jo kauan? Saksan hallituksella oli selkärankaa siihen. SRK yrittää kaikin mahdollisin tavoin venkuloida pois omasta vastuustaan. :((

    Äänestä

  • Vaikeneminen kirjoitti:

    että niinpä, niin.

    ..kristinuskon alkuperäistä sanomaa. Mystiikka tarkoittaa juuri vaikenemista. Jeesushan sanoo: puheenne olkoon niin ja niin. Mikä menee tästä yli on pahasta. Muistaakseni vuorisaarnassa(Matt.5.)

    Äänestä

  • SRK ei ole.. kirjoitti:

    ..sama kuin 70-luvun SRK. Eihän he(hautamäet ja kumpp.) oikein tietäisi, mistä pitäsi oikeastaan pyytää anteeksi.

    Onhan heillä arkistot, joita ei muille voi avata. Sieltähän ne rippisalaisuuden piiriin luokitellut hoidot selviävät. Pitää sitä johdon olla tietoinen menneisyyden tapahtumista. Nykyinen puheenjohtaja ei ainakaan ole mikään tietämätön teini.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    Saksan hallitus pyysi taannoin anteeksi natsi-Saksan julmuuksia, vaikka Hitler on ollut kuolleena jo kauan? Saksan hallituksella oli selkärankaa siihen. SRK yrittää kaikin mahdollisin tavoin venkuloida pois omasta vastuustaan. :((

    ..sanottiin hoidetuille, jotka eivät oikein tienneet, mistä pitäis parannusta tehdä: "älä viitsi", ainakin mielessään.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527

    SRK ei ole.. kirjoitti:

    ..sama kuin 70-luvun SRK. Eihän he(hautamäet ja kumpp.) oikein tietäisi, mistä pitäsi oikeastaan pyytää anteeksi.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    ..vaivaiset 30-vuotta. Itselläni ajatus hoitokokousksista on kulminoitutnut Saaren Hessu -veljeen. Veli se on tämäkin jätkä, kun ajatellaan jällensyntymisen tosiasiaan.

    T. ent. vl, mutta en se H.Taanila. Taanila se vasta osaa.

    Äänestä

  • SRK ei ole.. kirjoitti:

    ..sama kuin 70-luvun SRK. Eihän he(hautamäet ja kumpp.) oikein tietäisi, mistä pitäsi oikeastaan pyytää anteeksi.

    Siitä opista joka pitkälle vietynä johtaa hoitokokouksiin muodossa tai toisessa ei ole vanhoillislestadiolaisuudessa luovuttu. Tämän vuoksi ongelmat voivat pulpahtaa uudelleen esille koska tahansa.

    Äänestä

sinä neuvot tuolla tavalla?

Ajattelepa nytt sitä asiaa, että noille SRK-hoitureillekaan ei ole kirkastunut murhan synti synniksi. Eikö olisi rakkautta heitä kohtaan, että hekin saisivat parannuksen armon?

Ajattele noita pappaparkoja, kun he raatavat johtaessaan SRK:ta ja palkaksi saavat iankaikkisen kadotuksen, kun eivät herää näkemään omaa tilaansa.

Ajattelepa, kuinka he joutuvat kuuntelemaan hoidettujen itkua iankaikkisesti. Kuinka saatat olla noin julma heitä kohtaan, Hynde?

Ajattelepa, miten seesteistä olisi ry:lläkin, kun voisi puhua uskosta, tiestä ja matkasta. Jumalan Siunauksesta ja avusta sen sijaan, että puhutaan vain säästä suviseurailmoista, -ruuista, asuntoautoista, taloista ja veronkierrosta.

Äänestä
  • Jos on löytänyt Jumalan valtakunnan, niin eivät tuollaiset spekulaatiot kiinnosta.

    Äänestä

  • Hynde. kirjoitti:

    Jos on löytänyt Jumalan valtakunnan, niin eivät tuollaiset spekulaatiot kiinnosta.

    Jäämme odottelemaan.

    Äänestä

Eilinen on huomisen ikkuna. Ei se niin mene että unohdetaan vain kaikki. Sehän sopisi sinulle ja varmaan kaikille niille joita omatuto muistuttelee väärintekemisestä.

Tottakai sinusta olisi mukvampaa se että alitettaisiin vain puhtaalta pöydältä ja unodettaisiin kaikki menneet.

Niin vain ei tosielämä Hynde mene. Vaan tosielämässä sinä vastaat teoistasi silloinki kun olet tunnustanut tehneesi väärin.

Ja sitten se ette se ei ole mikään puolustus että eletiin erillaista aikaa. Ajateletko että pitäisi todella unohtaa että Hitleri kaasutti muutaman juutalaisen. Kieltää kokonaan ettei mitään sellaista koskaan ole tapahtunut.

Lueppa tämä viesti...

http://www.hakomaja.net/keskustelu?func=view&id=1009&catid=26

Sinä puhut kuin nuo tuossa jutussa. Sinulla ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä että ne jotka ovat kokeneet vääryyttä heillä on oikeus tulla kuulluksi ja sinulla ei ole oikeutta otaa heiltä puheoikeutta pois. EI vaikka se sinusta kuinka hyvältä tuntuisi.

Vaikka aika ei palaa sen jäljet näkyvät yhä vl herätysliikeessä tavalla jota voi vain ihmetellä. Miksi sinä haluat uskoa tunkion päältä. Ei Jumalan valtakunnassa ole yhtään asiaa jota ei voida nostaa valkeuteen tarkasteltavaksi.

Äänestä

>> Silloin elettiin erilaista aikaa. Sellainen aika ei enää koskaan palaa.

Äänestä

"Hoitokokousjuttelut olisi jo aika lopettaa. Silloin elettiin erilaista aikaa. Sellainen aika ei enää koskaan palaa."

Se tehdä, ja laittaa pisteen hoitokokouskestuluille? Kertosivat avoimesti ja julkisessi miten metsään silloin vl-opeissa mentiin, väärinehenkineen, huoneenhallitusoppeineen yms. Sanouduttaisiin kokonaan irti niistä vääryyksistä, ja kerttoisiin mikä on sitä mennytta aikaa.

Vain tunnustamalla vääryytensä, ja esittämällä anteeksipyynnön, SRK voi vapauttaa myös nykyiset vl-ihmiset ainaisesta hoitokokouspelosta. Sillä läheskään kaikki eivät tiedä niinden olevan erehdys, ja pelkäävät niiden palaamista koska tahansa. Useat vl-ihmiset elävät elämäänsä pelon valassa! SRK voisi halutessaan päästää heidät turhista peloista, mutta miksi se ei halua sitä tehdä? Ehkä SRK tosiaankiin uskoo, että hoitokokoukset olivat rallaudellisia ja siunayksellisia, ja siksi ei näe niissä mitään väärää.

Äänestä
  • SRK voisi halutessaan siirtää nämä keskustelut osaltaan menneisyyteen kun se tunnustaisi ja pyytäisi anteeksi järjestelmällistä henkistä väkivaltaansa. Tätä se ei ole halunnut tehdä, vaan menossa on uskovaisille ylipäänsä käsittämätön vähättely ja peittelyoperaatio. Hynden avaus oli siitä malliesimerkki.

    Miksi keskustelu halutaan vaientaa?
    Jokaisen on suositeltavaa katsoa eteenpäin, mutta täytyy myös tietää mistä on tulossa, jotta voisi nähdä minne on menossa. Tällä hetkellä monilla vl:illä on tässä asiassa pallo hukassa. Pallo on SRK:lla ja SRK:n johtajat voisivat halutessaan asialle jotain tehdä. Voisivat, jos eivät olisi liian ylpeitä parannuksen tekemiseen.

    Onhan tälläkin palstalla katsottu myös eteenpäin monessakin asiassa. On esim. spekuloitu tulevaisuutta, että milloin SRK nöyrtyy ja tunnustaa menneet järjestelmällisesti harjoittamansa henkisen väkivallan jäsenistöään kohtaan? Julkisesta paineesta huolimatta siihen kestää vielä jonkin aikaa, mutta aivan varmasti se aika koittaa. Ennemmin tai myöhemmin, ehkä vuosien, ehkä kymmenien vuosien päästä, mutta sekin aika vielä tulee.

    Äänestä

He olisivat voineet sanoa samanlailla.
Vai onko teidät julistettu syyntakeettomiksi?

Äänestä
  • Ketkä teidät?

    Äänestä

...

Äänestä

SRK-laisuudessa ei koskaan ole arvostettu puhumista vaan pelkää toimintaa... mitä pelkäätte?

Äänestä

Tekemäsi avaus kalutusta aiheesta osoittaa, että hoitokokouskeskustelu on sinullekin tärkeää.

Äänestä

Onhan se ennenkin keskustelua yrittänyt kieltää, muttei se ymmärrä etteivät kaikki ole sen käskyvallan alla...

Äänestä
  • Jos on tekoja, joista ei voida keskustella, on se jo merkki siitä, ettei ole kysymys uskovaisen menettelystä.

    Äänestä

  • Ilahtunut veli

    Avoin kirja kirjoitti:

    Jos on tekoja, joista ei voida keskustella, on se jo merkki siitä, ettei ole kysymys uskovaisen menettelystä.

    Äänestä

  • Avoin kirja kirjoitti:

    Jos on tekoja, joista ei voida keskustella, on se jo merkki siitä, ettei ole kysymys uskovaisen menettelystä.

    SRK:n päätöksellä ainoa kritiikki, jonka uskovainen saa esittää: "On mukava olla uskomassa". Jos siitä muuttaa sanankin, on se kadottava synti.

    Äänestä

  • keskustellaan. kirjoitti:

    SRK:n päätöksellä ainoa kritiikki, jonka uskovainen saa esittää: "On mukava olla uskomassa". Jos siitä muuttaa sanankin, on se kadottava synti.

    ja saa nauruhermot toimimaan, vaikka asia ja aihe on todellisuudessa erittäin vakavaa laatua.

    Äänestä

Pitää muistaa, että hoitokokouksissa ei hoidettu vain ihmistä van ennen kaikkea sielua. Sielu säilyy pitempään kuin ihminen.

Äänestä
  • sielut vilahtivat sinne, jonne he tuputtivat satojen hoidettavien sieluja.

    Äänestä

..muilta kuin toisiltaan, sillä kuluisalla sanakaavalla: Jeesuksen nimessä ja veressä. Muu anteeksipyyntö on sellaista sori/oho -luokkaa.

Äänestä
  • "Vl:t eivät osaa pyytää
    Kirjoittanut: anteeksi.. 31.7.2008 klo 23.04
    ..muilta kuin toisiltaan,"

    Sillä hehän uskovat, että se se toinen vl on on tavallaan jumalan asemassa ja vain sillä vl-ihmisellä voi olla pyhä henki joka anteeksi antaa.

    Mihin heiltä unohtuu Jumala, joka sanoo, kaiken minkä teette yhdellekkin lähimmäisistänne, niin teette sen minulle.

    Miten tärkeää olisikin anteeksipyyntö heiltä joita vastaan olemme rikkonneet, kun anteeksipyytäisimme silloin tekisimme sen suoraan Jumalalle, jos kadumme tekoamme sydämestämme.

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    "Vl:t eivät osaa pyytää
    Kirjoittanut: anteeksi.. 31.7.2008 klo 23.04
    ..muilta kuin toisiltaan,"

    Sillä hehän uskovat, että se se toinen vl on on tavallaan jumalan asemassa ja vain sillä vl-ihmisellä voi olla pyhä henki joka anteeksi antaa.

    Mihin heiltä unohtuu Jumala, joka sanoo, kaiken minkä teette yhdellekkin lähimmäisistänne, niin teette sen minulle.

    Miten tärkeää olisikin anteeksipyyntö heiltä joita vastaan olemme rikkonneet, kun anteeksipyytäisimme silloin tekisimme sen suoraan Jumalalle, jos kadumme tekoamme sydämestämme.

    "kaiken minkä teette yhdellekkin lähimmäisistänne, niin teette sen minulle".

    Jeesushan sanoi noin eli Hänessä oleva Kristus, mikä on identtinen "Isän" kanssa. Jos jotain kokonaisuuden osaa vastustaa, vastustaa kokonaisuutta(Isä), sillä jokaiseen osaan sisältyy kokonaisuus.

    Äänestä

  • asiasta: kirjoitti:

    "kaiken minkä teette yhdellekkin lähimmäisistänne, niin teette sen minulle".

    Jeesushan sanoi noin eli Hänessä oleva Kristus, mikä on identtinen "Isän" kanssa. Jos jotain kokonaisuuden osaa vastustaa, vastustaa kokonaisuutta(Isä), sillä jokaiseen osaan sisältyy kokonaisuus.

    Jos Jumalassa olisi pienikin tahra niin voitaisiin sanoa että koko Jumala olisi likainen.
    Jos Jumala olisi kerrankin langennut rankaisemaan ketään mistään niin hän olisi langennut syntiin eikä olisi enää Pyhä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hynde. kirjoitti:

Hoitokokousjuttelut olisi jo aika lopettaa. Silloin elettiin erilaista aikaa. Sellainen aika ei enää koskaan palaa.

Jotkut haluavat yhä muistella sitä aikaa. Sellaisesta toiminnasta on olemassa monenlaisia sananparsia. Niitä sananparsia ei viitsi ääneen edes sanoakaan. Sanon vain, että uhohtakaa menneeet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu