Venäjän puolustusministeri Podvoiski määräsi 22.1.1918 Venäjän armeijakunnan Viipurissa riisumaan suojeluskunnat, eli Suomen laillisen armeijan, aseista ja luovuttamaan ne punakaartille.
Podvoiski korosti Suomen suurlähettiläälle Venäjällä Enckellille 26.1.1918, että Venäjä aina tulisi tukemaan sosialisteja, eikä minkäänlainen puolueettomuus voinut tulla kysymykseen. Ohjesäännössä sanottiin, että armeijan tehtävänä oli tukea taistelua porvaristoa vastaan kaikkialla Euroopassa.
”Enckellin pyrkiessä kapinan puhjettua neuvostohallituksen puheille häntä ei enää otettu vastaan.”
Viipurin armeijakomitea julisti 42. AK:n joukkojen olevan 29. 1. 1918 lähtien »sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin [Suomen laillisen armeijan - jp] kanssa», minkä vuoksi oli ryhdyttävä kaikkiin asian vaatimiin
toimenpiteisiin.
Podvoiski sähkötti 4.2.1918 Glazunoville -- on välttämätöntä aivan lähipäivinä lyödä porvarillinen valkokaarti [Suomen armeija] hajalle.
Pietarin punakaarti lähetti joukkoja Suomeen. Pietarin sotilaspiirin esikunta käski 1.2.1918 irrottamaan varuskunnasta niin paljon joukkoja kuin mahdollista Suomea varten. 4.2.1918 Pietarista lähti panssarijuna, yms.
Savon rintamalle, valtasivat 7.2.1918 Mäntyharjun.
Viipurin rintamalle lähetettiin Pietarista tammi- helmikuussa 1918 em. Siestarjoen osastoa lukuun ottamatta n. 1000 miestä mukanaan konekivääreitä ja tykistöä. Näiden lisäksi tulivat Itä-Suomessa jo olevista joukoista punaisiin liittyneet vapaaehtoiset Venäjän puolustusministeri Trotski aloitti maaliskuussa 1918 armeijauudistuksen. Suomessa olevien Venäjän maavoimien johdossa oli kolme eri ”virkaporrasta”: ”Svetsnikovin esikunta Tampereella, 42. AK:n esikunta Viipurissa ja aluekomitean sotilasosasto Helsingissä.
Svetsnikov toimi Länsi-Suomen venäläisten ja punaisten voimien komentajana. Viipurin pääesikunta johti Karjalassa toimivia punakaarteja ja venäläisiä joukkoja Pietarin sotilaspiirin esikunnasta saamiensa ohjeiden
mukaan. Viipurin esikunnassa oli venäläisillä yleisesikuntaupseereilla johtoasema, mutta suomalaisilla punaisilla oli siinä myös edustajansa. Tampereen ja Viipurin johtoportaiden toimintaa koordinoivana elimenä pyrki
esiintymään aluekomitean sotilasosasto.”
”Raudun suunnalla kävivät henkilökohtaisesti tilanteeseen tutustumassa Pietarin sotilaspiirin komentaja Jeremejev ja puna-armeijan I AK:n komentaja, kenraali Potapov. -- Lohkon komentajana, joka otti ohjeensa suoraan Jeremejeviltä, toimi maaliskuun alusta lähtien M. V. Prigorovski, Taurian palatsin entinen komendantti.
Kaikesta huolimatta hyökkääjäin ei onnistunut murtaa jääkärivänrikki V. Läheniemen ja sittemmin ratsumestari G. Elfvengrenin johtamaa valkoisten puolustusta. Näiden siirryttyä maaliskuussa vastaoffensiiviin Raudun asema-alueen venäläiset ja punaiset puolustajat joutuivat vuorostaan miltei saarroksiin onnistuen vihdoin 5. 4.
1918 raskain tappioin murtautumaan puristavan renkaan lävitse etelään. Parituhantisesta joukosta pääsi Pietariin palaamaan ainoastaan nelisensataa. Kaatuneiden joukossa olivat lohkon komentaja Prigorovski ja suomalaisten punakaartilaisten päällikkö Myllys.”
Eli vuoden 1918 sota oli nimenomaan Venäjän ja Suomen välinen Vapaussota, joka päättyi Venäjän ja Suomen väliseen rauhansopimukseen Tartossa. Se on sitten taas oma lukunsa, että valitettavasti osa suomalaisista punikeista nousi Venäjän yllytyksestä ja aseistamana kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja
laillista hallitusta vastaan, taistellen maanpetoksellisesti Venäjän joukkojen rinnalla.
Podvoiski korosti Suomen suurlähettiläälle Venäjällä Enckellille 26.1.1918, että Venäjä aina tulisi tukemaan sosialisteja, eikä minkäänlainen puolueettomuus voinut tulla kysymykseen. Ohjesäännössä sanottiin, että armeijan tehtävänä oli tukea taistelua porvaristoa vastaan kaikkialla Euroopassa.
”Enckellin pyrkiessä kapinan puhjettua neuvostohallituksen puheille häntä ei enää otettu vastaan.”
Viipurin armeijakomitea julisti 42. AK:n joukkojen olevan 29. 1. 1918 lähtien »sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin [Suomen laillisen armeijan - jp] kanssa», minkä vuoksi oli ryhdyttävä kaikkiin asian vaatimiin
toimenpiteisiin.
Podvoiski sähkötti 4.2.1918 Glazunoville -- on välttämätöntä aivan lähipäivinä lyödä porvarillinen valkokaarti [Suomen armeija] hajalle.
Pietarin punakaarti lähetti joukkoja Suomeen. Pietarin sotilaspiirin esikunta käski 1.2.1918 irrottamaan varuskunnasta niin paljon joukkoja kuin mahdollista Suomea varten. 4.2.1918 Pietarista lähti panssarijuna, yms.
Savon rintamalle, valtasivat 7.2.1918 Mäntyharjun.
Viipurin rintamalle lähetettiin Pietarista tammi- helmikuussa 1918 em. Siestarjoen osastoa lukuun ottamatta n. 1000 miestä mukanaan konekivääreitä ja tykistöä. Näiden lisäksi tulivat Itä-Suomessa jo olevista joukoista punaisiin liittyneet vapaaehtoiset Venäjän puolustusministeri Trotski aloitti maaliskuussa 1918 armeijauudistuksen. Suomessa olevien Venäjän maavoimien johdossa oli kolme eri ”virkaporrasta”: ”Svetsnikovin esikunta Tampereella, 42. AK:n esikunta Viipurissa ja aluekomitean sotilasosasto Helsingissä.
Svetsnikov toimi Länsi-Suomen venäläisten ja punaisten voimien komentajana. Viipurin pääesikunta johti Karjalassa toimivia punakaarteja ja venäläisiä joukkoja Pietarin sotilaspiirin esikunnasta saamiensa ohjeiden
mukaan. Viipurin esikunnassa oli venäläisillä yleisesikuntaupseereilla johtoasema, mutta suomalaisilla punaisilla oli siinä myös edustajansa. Tampereen ja Viipurin johtoportaiden toimintaa koordinoivana elimenä pyrki
esiintymään aluekomitean sotilasosasto.”
”Raudun suunnalla kävivät henkilökohtaisesti tilanteeseen tutustumassa Pietarin sotilaspiirin komentaja Jeremejev ja puna-armeijan I AK:n komentaja, kenraali Potapov. -- Lohkon komentajana, joka otti ohjeensa suoraan Jeremejeviltä, toimi maaliskuun alusta lähtien M. V. Prigorovski, Taurian palatsin entinen komendantti.
Kaikesta huolimatta hyökkääjäin ei onnistunut murtaa jääkärivänrikki V. Läheniemen ja sittemmin ratsumestari G. Elfvengrenin johtamaa valkoisten puolustusta. Näiden siirryttyä maaliskuussa vastaoffensiiviin Raudun asema-alueen venäläiset ja punaiset puolustajat joutuivat vuorostaan miltei saarroksiin onnistuen vihdoin 5. 4.
1918 raskain tappioin murtautumaan puristavan renkaan lävitse etelään. Parituhantisesta joukosta pääsi Pietariin palaamaan ainoastaan nelisensataa. Kaatuneiden joukossa olivat lohkon komentaja Prigorovski ja suomalaisten punakaartilaisten päällikkö Myllys.”
Eli vuoden 1918 sota oli nimenomaan Venäjän ja Suomen välinen Vapaussota, joka päättyi Venäjän ja Suomen väliseen rauhansopimukseen Tartossa. Se on sitten taas oma lukunsa, että valitettavasti osa suomalaisista punikeista nousi Venäjän yllytyksestä ja aseistamana kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja
laillista hallitusta vastaan, taistellen maanpetoksellisesti Venäjän joukkojen rinnalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juridisesti Venäläiset toimillaan, aiheuttivat valtioiden välille sotatilan, joka päättyi Tarton rauhansopimuksella 1920.
Venäläissotilaiden kohtalo Suomessa vuonna 1918
http://www.youtube.com/watch?v=BAkVi1eAoMQ